Hyppää pääsisältöön

Keskustele uraäitiydestä

Mitä ajatuksia sinussa herättää Anni Erkon ja Maija Itkosen keskustelu naisen haasteesta yhdistää työ ja perhe?

Onko sinun mielestäsi ihmisen mahdollista saada tasapainoisesti kaikki: lapset, parisuhde ja menestynyt ura?

Keskustele
  • Näyttelijä Pirkko Mannolan ura on ollut tuhkimotarina

    Näyttelijä Pirkko Mannola kertoo urastaan.

    Pirkko Mannola ei koskaan pyrkinyt mihinkään tuotantoon, vaan hänelle soitettiin ja häntä pyydettiin joko levyttämään musiikkia tai näyttelemään teatteri- ja elokuvarooleja. Pirkko Mannolan elämä estradeilla on jatkunut jo 60 vuotta, ja jatkuu edelleen.

  • Kuusi kuvaa lähetykset ja kuvat

    Tässä esitellään kootusti Kuusi kuvaa -ohjelman valokuvia.

    Yle Radio 1:n ohjelmassa Kuusi kuvaa jututetaan kiinnostavia kulttuuripersoonia heidän kotialbumikuviensa kautta. Tälle sivulle on koottu ohjelmat ja niihin liittyvät kuvat. Kuvagallerioiden yhteydestä löytyvät myös linkit haastatteluista kirjoitettuihin artikkeleihin.

  • Kuvanveistäjä Kari Alosen intohimona on kiven ja valon yhdistäminen

    Kuvanveistäjällä on kova kivinen kutsumus.

    Kiviä hakkaamalla uransa aloittanut jyväskyläläinen kuvanveistäjä Kari Alonen haluaa edelleen työskennellä kiven kanssa. Viime vuosina hän on syventynyt siihen, miten yhdistää valo kiveen. Jyväskylän Pykälistöön syntyy vähitellen valoa ja kiveä yhdistävien teosten mielenkiintoinen puistokokonaisuus.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä

  • Keskustele tässä pörssisijoittamisesta!

    Kurkistus pörssiin

    Maailman pörssikurssit ovat nousseet vuosikaudet ja nyt niitä heiluttelee koronavirus. Mikä on tuleva suunta? Puhetta pörssistä, kun käsittelyssä kaksi kirjaa sijoittamisesta: alan grand old manin Seppo Saarion 17. laitos teoksesta ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin” ja nuoren Heikki Keskivälin esikoisteos ”Tähtäimessä osakkeet”. Studiossa Juho-Pekka Rantalan kanssa molemmat kirjoittajat.

  • Näyttelijä Pirkko Mannolan ura on ollut tuhkimotarina

    Näyttelijä Pirkko Mannola kertoo urastaan.

    Pirkko Mannola ei koskaan pyrkinyt mihinkään tuotantoon, vaan hänelle soitettiin ja häntä pyydettiin joko levyttämään musiikkia tai näyttelemään teatteri- ja elokuvarooleja. Pirkko Mannolan elämä estradeilla on jatkunut jo 60 vuotta, ja jatkuu edelleen.

  • Testaa millainen matkakumppani sinulle sopisi!

    Kenen kanssa kannattaa lähteä matkalle.

    Etsitkö elämyksiä betoniviidakosta vai haluatko latautua auringossa lähellä puhdasta uima-allasta? Lähdetkö mieluummin eväsretkelle kaukaisimmalle rannalle vai haluatko syödä tuoretta lähiruokaa promenadin parhaassa ravintolassa?

  • Keskustele tässä vaikuttajamarkkinoinnista

    Mitä on vaikuttajamarkkinointi?

    Kun vaikkapa bloginpitäjä kiittelee jonkun kauneudenhoitofirman erinomaista huulipunaa, kyse saattaa olla vaikuttajamarkkinoinnista. Miten vaikuttajamarkkinointi oikein toimii – ketkä sitä käyttävät ja keitä ovat vaikuttajat? J uho-Pekka Rantalan vieraaksi saapuu vaikuttajamarkkinointiin perehtynyt Misme Halonen.

  • Kuusi kuvaa lähetykset ja kuvat

    Tässä esitellään kootusti Kuusi kuvaa -ohjelman valokuvia.

    Yle Radio 1:n ohjelmassa Kuusi kuvaa jututetaan kiinnostavia kulttuuripersoonia heidän kotialbumikuviensa kautta. Tälle sivulle on koottu ohjelmat ja niihin liittyvät kuvat. Kuvagallerioiden yhteydestä löytyvät myös linkit haastatteluista kirjoitettuihin artikkeleihin.

  • Kuvanveistäjä Kari Alosen intohimona on kiven ja valon yhdistäminen

    Kuvanveistäjällä on kova kivinen kutsumus.

    Kiviä hakkaamalla uransa aloittanut jyväskyläläinen kuvanveistäjä Kari Alonen haluaa edelleen työskennellä kiven kanssa. Viime vuosina hän on syventynyt siihen, miten yhdistää valo kiveen. Jyväskylän Pykälistöön syntyy vähitellen valoa ja kiveä yhdistävien teosten mielenkiintoinen puistokokonaisuus.

  • Keskustele tässä taloustaidoista!

    Taloustaidot kunniaan

    Suomalaisten kotitalousten velka-aste on nyt korkeimmillaan. Samaan aikaan maksuhäiriömerkintöjä on lähes 400 000 ihmisellä. Missä kunnossa ovat suomalaisten taloustaidot ja miten niitä kohennetaan? Vieraina Suomen Pankissa suomalaisten talousosaamishanketta vetävä Anu Raijas ja aihepiiriä tutkinut Pellervon tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen.

  • Nainen ja rikoselokuva – mikä tässä on niin vaikeata?

    10 elokuvahistorian parasta gangsterielokuvaa.

    Oscar-ehdokas Irishman on yksi kaikkien aikojen rikoselokuvista, mutta mikä siitä jää vahvimmin mieleen? Toimittaja J.P. Pulkkinen pohtii naisen paikkaa rikoselokuvissa. Hän on Anna Möttölän kanssa kommentaattorina tämän vuoden Oscar-gaalan suorassa lähetyksessä, joka nähdään Yle Teemalla ja Areenassa aamuyöllä 10.

  • Keskustele tässä osakesäästötileistä!

    Osakesäästötilillä kansankapitalismiin?

    Uusi laki on mahdollistanut osakesäästötilin avaamisen osakesijoittajille tämän vuoden alusta. Tilejä on jo avattu kymmeniä tuhansia. Miten ne käytännössä toimivat ja ketä ne lopulta palvelevat? Juho-Pekka Rantalan vieraina ovat sijoituspankki Nordnetin Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen ja Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.