Teema välittää elokuvamaailman valovoimaisimman palkintogaalan suorana Hollywoodista jo seitsemännen kerran 24.–25.2. välisenä yönä.
Oscar-palkinnot jaetaan Hollywoodissa 91. kerran. Gaala nähdään suorana lähetyksenä Teemalla ja Areenassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 24.–25.2.2019 sekä suomeksi tekstitettynä heti samana maanantai-iltana.
Tämä alla oleva linkki vie Oscar-yön suoraan lähetykseen.
Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1989 Oscar-gaalalla ei ole varsinaista juontajaa. Se joka tapauksessa on ennakkotieto – mitä mahdollisia yllätyksiä ohjelmassa on, selviää vasta suorassa lähetyksessä.
Se tiedetään, että elokuva-akatemia teki päätöksensä neljän palkinnon jakamisesta mainoskatkojen aikana, mutta päätös peruttiin, joten kuvauksen, leikkauksen, lyhytelokuvan sekä maskeerauksen Oscarit jaetaan suorassa lähetyksessä.
Palkintoja ovat luovuttamassa muun muassa Javier Bardem, Laura Dern, Samuel L. Jackson, Barbra Streisand, Tina Fey, Serena Williams, Pharrell Williams, Helen Mirren ja Frances McDormand.
Illan aikana kuullaan neljä parhaan laulun viidestä Oscar-ehdokkaasta, esittäjinä Lady Gaga ja Bradley Cooper, Gillian Welch ja David Rawlings, Jennifer Hudson ja Bette Midler. Viimeisin gaalauutinen on, että Kendrick Lamarr ja SZA eivät esitä Black Panther -elokuvan ehdokaslaulua.
Uusin lisäys esiintyjäjoukkoon tehtiin maanantai-iltana: myös Queen ja Adam Lambert esiintyvät gaalassa Bohemian Rhapsody -elokuvan kunniaksi.
Vuoden 2019 Oscar-ehdokkaat löydät täältä.

Mitä?
Teema esittää lähetyksen punaiselta matolta tähtihaastatteluineen sekä itse palkintogaalan.
Lähetystä punaiselta matolta kommentoivat Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja, elokuva-asiantuntija Anna Möttölä ja toimittaja Susani Mahadura. Gaalalähetystä kommentoivat mainoskatkojen aikana suomeksi toimittaja J. P. Pulkkinen ja Anna Möttölä.
Koko lähetystä kommentoivat ruotsiksi Nicke Aldén ja Silja Sahlgren-Fodstad. Ruotsinkielisen selostuksen voi valita suorassa lähetyksessä.
Koko tapahtuma eli palkintogaala ja punaisen maton osuus suomennetaan maanantaipäivän aikana ja niistä leikataan mainoskatkot. Suomeksi tekstitetyssä ja maanantai-iltana Teemalla nähtävässä versiossa ei siis ole kommentaattorien osuuksia. Kommentoidut versiot ovat erikseen katsottavana Areenassa.

Missä?
Oscar-lähetystä voi seurata televisiossa sekä Areenassa suorana ja jälkikäteen. Areena-tallenteet ovat katsottavissa seitsemän päivää.
Areenassa suoraa lähetystä ei voi seurata Teeman suorana tv-lähetyksenä vaan erikseen omalla sivullaan joko suomenkielisenä tai ruotsinkielisenä. Areena-suoran löytää myös Areenan etusivulta. Oscar-lähetystä ei voi sen päätyttyä takaisinkelata, toisin kuin suoraa tv-ohjelmaa Areenassa yleensä.
Milloin?
Suora lähetys Hollywoodista alkaa maanantain 25.2. puolella klo 1.30 Suomen aikaa aamuyöllä. Silloin seurataan puolentoista tunnin ajan juhlavieraiden saapumista punaisella matolla.
Varsinainen palkintogaala alkaa aamuyöllä klo 3.00 Suomen aikaa ja päättyy ennakkotietojen mukaan kello kuuden jälkeen.
Koko lähetys julkaistaan Areenassa katsottavaksi maanantaiaamuna. Suomeksi ja ruotsiksi kommentoidut lähetykset julkaistaan erikseen.
Suomeksi tekstitetty Oscar-gaala alkaa televisiossa Teemalla maanantaina 25.2. klo 20.00. Sen jälkeen noin klo 23 (tämä riippuu itse gaalan lopullisesta pituudesta) uusitaan tekstitettynä punaisen maton lähetys.
Oscar-viikon elokuvia
Oscar-gaalaa edeltävänä viikonloppuna Teema esittää neljä Oscar-palkittua elokuvaa eri vuosikymmeniltä.
To 21.2.
Klo 21.00 Kaksoiselämää Areenassa 7 vrk
Oscar-viikon klassikkoelokuva on George Cukorin ohjaama film noir Kaksoiselämää vuodelta 1947. Brittinäyttelijä Ronald Colman palkittiin Oscarilla pääroolistaan näyttelijänä, joka samastuu liikaa Shakespearen Othellon rooliin ja tulee tosielämässä sairaalloisen mustasukkaiseksi. Elokuvasta palkittiin myös musiikin säveltänyt Miklós Rózsa.
Pe 22.2.
Klo 21.00 Monster's Ball Areenassa 7 vrk
Perjantain elokuva on sikäli historiallinen, että Halle Berry sai siitä toistaiseksi ainoan mustan naisnäyttelijän pääosa-Oscarin. Marc Fosterin vuonna 2001 ohjaama Monster's Ball on draama vanginvartijan ja teloitetun miehen lesken rakkaussuhteesta. Miespääosassa on Billy Bob Thornton.

La 23.2.
Teemalauantai: Kohti Oscar-gaalaa
Teema valmistautuu Oscar-valvojaisiin esittämällä kaksi suurenmoista elokuvaa, joita yhdistävät paitsi Oscar-patsas (paras ulkomainen elokuva 2014, paras naispääosa 1959) myös vankeuden ja vapauden tematiikka, upea mustavalkokuvaus, ihana jazz ja poikkeuksellisen vahvat naisroolit.
Klo 21.40 Ida Areenassa 14 vrk
Ida on draama nuoresta naisesta, joka ennen nunnaksi ryhtymistä joutuu tutustumaan oman perheensä järkyttäviin vaiheisiin toisen maailmansodan ajan Puolassa. Pääosassa häikäisee ensikertalainen Agata Trzebuchowska. Toista pääosaa esittää niinikään upea Agata Kulesza. Idan ohjasi Cold War -elokuvallaan viime syksynä säväyttänyt ja Oscar-ehdokkaana nyt oleva Pawel Pawlikowski.
Klo 23.00 Antakaa minun elää! Areenassa 7 vrk
Teemalauantain toinen elokuva on Robert Wisen vuonna 1959 ohjaama tosipohjainen draama Antakaa minun elää! Sen pääosassa on Susan Hayward, joka esittää syyttömyyttään vannovaa, kuolemaan tuomittua naista. "Bloody Babsin" eli Barbara Grahamin tapaus oli aikansa ja koko 1900-luvun seuratuimpia rikostapauksia Amerikassa. Väkevä, tosipohjainen draama herätti huomiota myös jazz-musiikin käytöllä. Musiikki Johnny Mandel, mukana myös Gerry Mulliganin jazzyhtye. Ensiesitys Ylessä.

Juttuun lisätty 19.2. tieto Queenin esiintymisestä gaalassa. Gaalan esiintyjätietoja päivitetty 22.2.
Tietoja suoran lähetyksen katselusta Areenassa muutettu 22.2.: Areena-suoraa ei voi seurata Teeman tv-suorassa vaan omalla sivullaan, eikä lähetystä voi takaisinkelata sen päätyttyä.
Linkki Oscar-suoraan lisätty.