Hyppää pääsisältöön

Saarnaajan saalistama: käsikirjoitus

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.
Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus. MOT,käsikirjoitukset

Kari: "Heräsin sitten yöllä, kun se teki kaikkii tota kävi käsiksi ja ja ja..."
Petri: "Et miten mun luottamus on voitu pettää noin pahasti. Pidin sitä lähinnä isähahmona. Et miten voi olla et pystyy tekee lapselle tommosen teon."

Seksuaalinen hyväksikäyttö jättää lapseen aina jäljen. Häpeä ja suru voivat seurata vuosikymmeniä, varsinkin jos hyväksikäyttäjä on ollut läheinen ihminen. Tässä ohjelmassa kaksi viisikymppistä miestä kertoo, millaisia jälkiä seurakunnan poikakerhossa koettu seksuaalinen kaltoinkohtelu on heidän elämäänsä jättänyt.

SAARNAAJAN SAALISTAMA

Kari oli noin kymmenvuotias, kun hän meni ensimmäisen kerran mukaan helluntaiseurakunnan poikakerhoon 70-80-lukujen taitteessa.

Kari: ”Se oli semmonen aika väkivaltainen perhe ja mä sain siellä mä pelkäsin olla siellä niin mä aina karkasin sieltä ja sit ne jossain vaiheessa Helsingin kaupunki huostaan otti mut ja joudun siihen Helsingin tutkinta-asemalle Kallioon ja sieltä me käytiin aina siellä siellä Salem-seurakunnan poikakerhossa. Siellä oli parkkihallissa oli kaikkee mikroautoiluu.. ajettiin ympyrää siellä parkkihallissa.. se oli tosi kivaa pikkupojille.”

Samalla tavalla poikapartioon päätyi mukaan yksinhuoltajaperheen vanhin poika, Petri. Hän haluaa esiintyä tässä ohjelmassa tunnistamattomana.

”Petri”: Siinähän oli tää yks vetäjä mikä mut nappas heti hoiviinsa. Tästä ohjaajasta sain semmosen isän mallin, mullahan ei ikinä omaa isää ollut. Mä tulin vahvasti uskoon, tai luulin tulleeni uskoon että… lähettiin kierteleen ympäri Suomee tän miehen ja kahen muun pojan kanssa ja tota… käytiin jos jonkinmoisessa herätyskokouksissa julistamassa sanaa ja sit me pikkupojat laulettiin siellä.

Tommi P. Pesonen on seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Poikien talossa Helsingissä. Poikien talo tekee nuorisotyötä alle 30-vuotiaiden poikien ja nuorten miesten kanssa.

MOT: Millaiset lapset ja nuoret on riskiryhmässä tai alttiita tällaiselle seksuaaliselle
kaltoin kohtelulle?
Tommi P. Pesonen, seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja, Poikien Talo, Loisto Setlementti ry: ”Semmoset niin kuin aikuisen nälkäiset, jotka eivät jotenkin siinä omassa niin kuin lähipiirissään koe, että he vois riittävästi jutella niiden aikuisten kanssa ja ett he tulis riittävästi nähdyksi ja kuulluksi siinä siinä arjessaan.”

MOT: Mitä se kaltoinkohtelu on?
Tommi P. Pesonen, seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja: Se on semmosta toisen rajoja ylittämistä ja jos kyseessä on aikuinen ja lapsi, niin sen suhteen semmosta seksuaalisoimista ja sitten toisen intiimialueiden koskettelua tai sitten pornon näyttämistä.”

Petrin muistikuvien mukaan hän kiersi nuoriso-ohjaajan kanssa Suomea vuoden-kahden ajan. Sitten tuli uusi vuosi ja nuorten leiri.

Petri: ”Yhtäkkiä vähän ennen kun mä olin alkamassa nukkumaan niin tää ohjaaja tuli muhun kiinni ja alko lääppii mua takaapäin ja… jotenki mä muistan et se oli ihan kauhee kokemus et mä oon pitäny tätä henkilöö ittelleni jonkinnäkösenä isähahmona ja auktoriteettina mitä mä katon ylöspäin ja ihailen ja tällain ni käy yhtäkkiä muhun käsiks ja sit mä meen ihan paniikkiin ja mä en uskalla liikkua tai mitään.”

Tapahtuneesta ei tämän jälkeen puhuttu. Petrin mukaan sama toistui hieman myöhemmin.

Petri: ”Tän toisen kerran jälkeen mä oon sit pikku hiljalleen ajautunu kokonaan pois siitä koko seurakunnasta.”

Ennen seurakunnasta irtaantumistaan Petri vieraili nuorisotyöntekijän luona ja tapasi perheeseen asumaan tulleen pojan, Karin. Karin vanhemmat olivat eronneet, hän ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa. Äidin myötävaikutuksella Kari oli sijoitettuna nuoriso-ohjaajan kotiin. Se oli hänelle turvapaikka.

Kari: ”Siellähän oli kaikki muut pikkupojat oli kateellisia ja kaikkee.. Mulla oli asuin nuoriso-ohjaajan luona ketä oli mies jota kaikki ihannoi, ja hänellä oli kaikki mikroautot ja kaikki kaikkee tekemistä koko ajan ja kaikki olis halunnut olla sen miehen poikia.
Mä olin jo kaikkee tupakkaa kokeillut ja kaikkee. Mä lopetin ne kaikki hommat ja rupesin käymään koulua kunnolla ja kaikki oli tosi hyvin siinä. Ett se oli aivan mahtavaa.

MOT: ”Mitä sitten tapahtui?”
Kari: ”Semmonen koskettaminen ja semmonen niin se oli mulle tietysti tosi vierasta, kun mä en ollut mitään semmosta kokenut ja se oli semmonen tosi läheinen ja sit se tota joskus niin tota heräsin sitten yöllä kun se teki kaikkii tota kävi käsiksi ja ja ja ne on vähän semmosia asioita, mistä on vähän vaikee puhuu silleen, että se.. Niin.. Vähän vaikee.”

Hyväksikäyttö jatkui noin puolen vuoden ajan.

Johanna Hurtig, sosiaalityön apulaisprofessori,Lapin yliopisto: ”Seksuaalinen väkivalta on väkivallan muoto, josta vaietaan usein. Ja jos on uskonnollisessa yhteisössä, se vaikeneminen on monella tavalla ehkä vielä, ainakin aiemmin ollu, yleisempää.

Johanna Hurtig on tutkinut seksuaalista väkivaltaa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä.

Johanna Hurtig: ”Tämmösissä uskonnollisissa yhteisöissä on hyvin vahva ja aika kiinteä todellisuuskuva. Paha tapahtuu ulkopuolella ja yhteisö itsessään on omille jäsenilleen turvallinen ja hyvä ympäristö.”

Hurtigin tutkimus valmistui vuonna 2013. Tämän jälkeen häirinnästä alettiin puhua myös muissa uskontokunnissa. Espoon ruotsinkielisessä seurakunnassa sekä ruotsinkielisessä metodistiseurakunnassa tuli esiin epäilyjä vanhoista hyväksikäyttötapauksista. Oikeuspsykologi Julia Korkman kutsuttiin selvittämään tapahtumia.

Julia Korkman, oikeuspsykologian dosentti, Åbo Akademi: ”Toisessa tapauksessa epäiltiin, että silloin jo edesmennyt pappi olisi hyväksikäyttänyt nuoria poikia usean vuosikymmenen ajan, siis aika useasta epäilystä oli kyse. oisessa nuoriso-ohjaajaa nuorten tyttöjen hyväksikäytöstä. Kummassakin oli sellainen tilanne, että nää oli rikosoikeudellisesti vanhentuneita. Eli niitä ei voitu enää rikosepäilynä tutkia sillein kuin yleensä tutkitaan, että poliisi vastaa esitutkinnasta, mikä on tietysti kovin hankala tilanne, koska silloin ei ole olemassa myöskään nää oikeusprosessin, miten mä sanoisin, ikään kuin varmistukset siitä, että epäillyn oikeusturvasta huolehditaan myöskin.”

Kari: ”Sit mä lähdin sieltä karkuun.. Se tuli piste siihen että. Mä vaan lähdin sieltä yöllä niin kun kaikessa hiljaisuudessa lähdin menemään.

Pakomatkan päätteeksi Kari sai yhteyden isäänsä. Isä teki ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille ja poliisille.

Kari: ”Ne laittoi mut koulukotiin tonne valtion koulukotiin Pernasaaren koulukotiin, se oli siihen aikaan se pahin paikka mikä voi olla.”

Kari kertoo 80-luvulla kuvatussa A-raportissa elämästään Pernasaaren koulukodissa:

Kari 1980-luvun alussa: ”Mä oon Kari mä oon Helsingistä. Mulla oli ekan kotona vähän vaikeuksia, mulla meni kotona pieleen. Mä jouduin Helsingin tutkinta-asemalle ja siellä alkoi mennä lujaa. Koko ajan vaan menee lujaa ja pannaan keikkoja meneen. Kuitenkaan siinä ei ole hyvä olla. Se on ehkä osoitus siitä, että menee erittäin huonosti. se on ehkä avunpyyntö, siin yritetään, että joku huomais.”

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei Karin kanssa keskustellut kukaan.

MOT: ”Niin.. auttoks sua kukaan? Jos ajatellaan tänä päivänä puhutaan että jos lapsi kokee tällaisen, niin siellähän on heti psykologeja tai muita sellasii?”
Kari: ”Ei.. ei.. ei mitään tällaista.. ei yhtään mitään.. en muista yhtään keskusteluu että olisin ikinä käynyt tästä asiasta missään vaiheessa.”

Julia Korkman tapasi selvitystyönsä aikana henkilöitä, joita oli hyväksikäytetty 1960 ja 90-lukujen välillä.

Julia Korkman: ”Me elettiin vielä sellaista aikaa Suomessa, jolloin lasten hyväksikäytöistä ei juuri puhuttu yhteiskunnallisesti. Itse asiassa moni näistä vanhemmista henkilöistä, jotka oli muhun yhteydessä, niin sanoikin, että siihen aikaan ei ollut sanoja tällaiselle. Etenkin, kun tekijänä oli mies ja uhrit oli poikia.

Karin tapausta käsiteltiin käräjäoikeudessa 80-luvun alussa, vasta lähes puolitoista vuotta tapahtumien jälkeen. Hän oli tuolloin 15-vuotias. Hän meni oikeuteen yksin, häntä edusti hovioikeuden auskultantti. Karin oma äiti todisti poikaansa vastaan.

GRAFIIKKA
"Kari X oli pukeutumisellaan ja korvakorujen käyttämisellä sekä pitkällä tukallaan osoittanut poikkeavia piirteitä, mutta kotona ollessaan hän ei ollut näin pitkälle poikkeava ollut."

Oikeudessa nuoriso-ohjaaja myönsi teot.

GRAFIIKKA
"Myöntää omassa kertomuksessaan aloitteen tulleen häneltä kuin myös tajunneensa tekevänsä väärin, mutta korostaa samalla pojan suostuneen kaikkeen vapaaehtoisesti ja tavallaan myötävaikuttaneen tapahtumien kulkuun."

Oikeudessa Karia puolusti ainoastaan Helsingin kaupunkia edustanut vs. huoltotarkastaja.

GRAFIIKKA
"Sen jälkeen, kun --- tapaukset olivat tulleet ilmi ---- Karilla oli ollut selvä itsetuhoajatus ja hän oli syyllistynyt auto- sekä myymälävarkauksiin ---- eikä hän ollut lainkaan luottanut aikuisiin ainakaan mieshenkilöihin."

Nuoriso-ohjaaja tuomittiin jatketusta lapseen kohdistuvasta haureudesta seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Kari: ”Kyllä se mun elämän vei aikamoiseen aikamoiseen niin kuin en nyt osaa sanoo mitä.. mut ett kyl siinä pienel pojal on ollut vaikeeta.. huonot mahdollisuudet tässä maailmassa.

Tommi P. Pesonen: ”Sehän on hyvin traumatisoivaa kun se luottamus ett ekaks rakennetaan luottamusta ja sit se rikotaan sillä tavalla, ett ylitetään ne rajat ja se toinen lähtee toteuttamaan sitä omaa tämmöstä niin kuin seksuaalista niin kuin himoaan siinä kohtaa sitten.”

Kari: ”Mä en ei hirveen helposti luota ihmisiin ja varsinkin aikuisiin en niin kuin luottanut ollenkaan enkä yleensäkään ihmisiin. Enkä oikein osaa ottaa vastaan apua. Että on aina ollut kovin yksin.

Petri: ”Pettymys on ollut sillon kaikkein kovin juttu. Et miten mun luottamus on voitu pettää noin pahasti. Ihminen kehen mä uskoin ja ihminen ketä mä ihannoin ja jumaloin, pidän sitä lähinnä isähahmona, ni se yhtäkkiä vetäsee maton alta et miten voi olla et pystyy tekee lapselle tommosen teon.”

Petri ei puhunut 80-luvulla hyväksikäytöstä aikuisille eikä tapausta ole koskaan viety poliisille.

Petri: ”Mä aloin lintsaileen koulusta ja aloin varastelemaan ja juomaan paljo. Kyl mä aika pohjalla käyny et… mä oon vankilas ollu 90-luvulla useita kertoja ja vielä 2000 luvulla kun oon uudestaan alkanu käyttään päihteitä. 2010-luvun vaihteessa oon ollut vankilassa.

Joitakin vuosia sitten, vankilasta vapauduttuaan, Petri kävi kertomassa hyväksikäyttökokemuksestaan Helsingin Saalem-seurakunnan johtajalle.

Petri: ”En oman tapaukseni jälkeen tienny et mitä siel oli tapahtunu. Mä kuvittelin, et se on edelleen siellä mutta se oli mulle huojentava tieto et hänet oli sieltä jo 80-luvulla erotettu. ”

Mika Yrjölä on tullut Saalem-seurakunnan johtoon vuonna 2012. Hän ei tunne tarkemmin 80-luvun nuoriso-ohjaajan tapausta.

MOT: ”Selvitettiinkö seurakunnassa tuolloin, oliko työntekijä oliko työntekijällä muita uhreja?
Mika Yrjölä, seurakunnan johtaja, Helsingin Saalem-seurakunta: ”En osaa sanoa, siinä ei oo asiakirjoja ei oo säilytetty niistä tapauksista.”

Seurakunta ei tehnyt Petrin vierailun jälkeen tutkintapyyntöä poliisille.

Mika Yrjölä: Koska näissä on valitettavasti se aikaraja, eli milloinka niitä ei edes lähdetä tutkimaan. Niin tää on ihan samanlainen tilanne, että vaikka me vietäis siinä, ne on kuitenkin vanhentuneet nämä tapaukset.”
MOT: ”Ja kuka sano sitten, että tätä ei pysty.. viemään?”
MikaYrjölä: ”Se oli eläkkeelle jäänyt poliisi, joka kertoi että tätä asiaa edes tutkittaisi enää, elikkä ihan turhaa paperityötä teette.”

Seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia on ollut vaikea käsitellä uskontokuntien piirissä. Tapauksista on vaiettu ja uhreja on vaiennettu.

Johanna Hurtig: ”Ihmiset on hyvin suoraviivasesti väkivaltaan vastaan, ja seksuaalinen hyväksikäyttö herättää moraalista paniikkia ja suurta paheksuntaa. Mutta sitten kun näitä tapauksia konkreettisesti kohdataan, niin ympäristöstä riippumatta ne asiat ei ookaan ihan niin yksiselitteisiä, vaan, vaan tulee tämä ehkä tekijän, tekijää kohtaan osoitettu myötätunto, että hän menettää työnsä ja hänen maineensa kärsii ja mitä hänen perheelleen tapahtuu. Ja, ja sitä kautta se, mikä oli ihan suoraviivasta, niin se muuttuukin vähän sitten monimutkaisemmaksi.”

Uskonnollisissa yhteisöissä tekijää on saatettu rangaista esimerkiksi väliaikaisella saarnakiellolla. Joissakin yhteisöissä asioita on käsitelty sisäisesti eikä tapauksia ole läheskään aina ilmoitettu poliisille.

Johanna Hurtig: ”Sillon voitiin vedota tällaiseen anteeksiantamuksen velvollisuuteen, hengelliseen kuvaan siitä, et ihmisen velvollisuus on antaa pyydettäessä anteeksi ja, ja häntä kohtaan rikkoneelle ja sitten myös niin unohtaa se asia ja vaieta siitä.”

Tommi P. Pesonen: ”Nuori asiakas sanoi, joka irtautui sit tämmösestä uskonnollisesta yhteisöstä, että hän on niin vihainen siitä, että kun mitä tahansa voi tehdä, kunhan sitä katuu. Ja sit kun on katunut, niin sitten voi taas niin kuin jatkaa sitä omaa väärää toimintaansa, kunhan sitten taas katuu, jos jää kiinni siitä.”

Johanna Hurtig sai vanhoillislestadiolaisyhteisön sisältä kritiikkiä tutkimustyöstään. Johtokunnan edustaja oli närkästynyt, että kirjassa kuvatiin niin lieviä tapauksia.

Johanna Hurtig: ”Et raiskaus olis ollu se kriteeri. Että sit jos ei täytä tätä kriteeriä, niin, ni et on vaikka tämmöstä seksuaalista ahdistelua ja koskettamista ja väkisin suutelemista ja jotakin. Et tän kaltaset on sit lieviä.
”Ettei sitä katsottukaan niin, että mikä on sopimatonta, minkälainen kosketus on väärin. Puhumattakaan siitä, et sitä ois katsottu lapsen oikeuksien tai lapsen suojelun näkökulmasta.”

MOT teki kyselyn uskonnollisille yhteisöille, joilla on yli 1000 jäsentä. Seurakuntien omien ilmoitusten mukaan kymmenen viime vuoden aikana seurakunnissa on tullu esiin vain yksittäisiä hyväksikäyttötapauksia. Kaikki seurakunnat sanovat ilmoittavansa mahdolliset epäilyt poliisille.

Mika Yrjölä: ”Ehdottomasti rikosilmoitus täytyy tehdä poliisille ja sitten toinen on ett lastensuojeluilmoitus tehdään, pelkästään jo epäilystä, että jos se on ja sitten kolmantena että lähiesimiehelle ilmoitetaan ett nää on meidän toimintaperiaatteet ja säännöt tänä päivänä.”

Karin ja Petrin hyväksikäyttötapauksista on aikaa jo yli kolme vuosikymmentä. Kari on viettänyt suurimman osan ajasta vankilassa.

MOT: ”Millaisia rikoksia sä olet tehnyt?”
Kari: ”No mul toi noi huumeet mukaan sitten ja päihteet yleensä, että tommosii omaisuusrikoksii mutta ett kaikkii päihteisiin liittyvii rikoksii.
”Sit on varmaan sielt lapsuudesta asti ollut semmonen, että on niin kuin tottunut, että kaikki menee aina pieleen kuiteskin, että ei viitti edes yrittää silleen kauheesti, että aina kuiteskin kaikki menee päin persettä, että ihan sama mitä tekee.

Terapeutin mukaan toipuakseen ihmisen on jossain vaiheessa käsiteltävä hyväksikäyttötapauksia.

Tommi P. Pesonen: ”Oon tavannut semmosia vanhempia ihmisiä, vaikka nyt 60-vuotiaita ihmisiä, jotka on lapsuudessa kokeneet sitä seksuaalista kaltoin kohtelua ja ei ole riittävästi päässeet käsittelemään sitä. Monella se koko elämä on mennyt silleen sivuraiteelle tai ettei pysty ihan semmoista elämää elämään, jota muuten olisi halunnut elää.”

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosilmoitusten määrä on noussut, mutta Korkmanin mukaan tämä ei tarkoita sitä, että hyväksikäyttötapaukset olisivat lisääntyneet.

Julia Korkman: ”Jos yleisesti katsotaan rikollisuutta ja turvallisuutta ja turvallisuudentuntua, niin lapsiin kohdistuu vähemmän kaikenlaista kaltoinkohtelua kuin ikinä ennen. ja me ollaan enemmän huolissamme lapsista kuin koskaan ennen.
Ne nuoret, jotka on suurimassa riskiryhmässä, on sellaiset nuoret, joilta ehkä puuttuu aikuisen, että aikuiset olisi läsnä ja kiinnostuneita, semmoinen turvallinen kasvu, kasvutausta, perhetausta.”

Tommi P. Pesonen: ”Ois hirveen hyvä, että me aikuisina tiedetään, ett missä nää lapset ja nuoret liikkuu tai mitä ne somessa tekee ja me oltais sillä tavalla kiinnostuneita, että me oltais yhdessä siellä myös, että tiedettäis, mitä siellä tapahtuu.”

Muun muassa Poikien talo tarjoaa pojille ja nuorille miehille turvallisia aikuisia ja ajanvietemahdollisuuksia. Vain yksi kokkausiltapäivään osallistuneista nuorista halusi kertoa omasta suhteestaan sosiaaliseen mediaan - hänkin anonyyminä.

MOT: ”Onko netin maailma pelottava?”
Tomi: ”On se vähän.
MOT: Mikä siinä on pelottavaa?
Tomi: ”Voi käydä asioita, joita ei haluaisi. Että ei tiedä, onko se henkilö sen ikäinen mitä se väittää. Se voi olla paljon vanhempi. Se voi olla se riski.”

Tommi P. Pesonen: ”Olis tärkeetä, että jokainen ihminen saa riittävästi seksuaalikasvatusta ja se seksuaalikasvatus tekisi ihan hyvää myös aikuisille, että opittaisi puhumaan seksuaalisuudesta ja opitaan tunnistamaan niin kuin omia rajoja ja kunnioittamaan toisten rajoja.”

Julia Korkman: “Ei me ehkä voida ajatella, että me rakennetaan yhteiskunta, joka perustuu pelkoon siitä, että jotain tällaista tapahtuu, vaan enemmän siihen, että nuoret osaa näistä ja me osataan näistä puhua yhteiskunnassa ja osataan tehdä nuorista hyviä suojautumaan myöskin tällaisesta.”

MOT tavoitti helluntaiseurakunnan entisen nuorisotyöntekijän. Hän ei halunnut antaa haastattelua. Hän sanoo kärsineensä rangaistuksen Karin hyväksikäytöstä. Petrin kuvailemista tapahtumista hänellä ei ole mielikuvaa.

Petri:” Mä nään oman tulevaisuuden aika hyvänä. Mul on elämäs kaikki hyvin ja on paljon rakastavii ihmisiä ympärillä, vaimoo ja lapsia ja töitä… töistä lähtien kaikki on hyvin, kuhan mä vaan pidän kiinni tästä ni ei mul oo mitään hätää, et eteenpäin vaan.”

Kari: ”No jos sitä pääsis jotenkin yhteiskuntaan viel käsiks tässä. Sais velat maksettuu ja pääsis johonkin vielä töihin. Jotain semmosta. Ihan tommosii tavallisii asioita.
Kun nytten tulee näitä kaikkia niin käy sääliks niitä lapsii, ketkä joutuu tällaisten ihmisten kohteeks. Ei kenenkään pitäis joutuu tommosiin tilanteisiin.”