Hyppää pääsisältöön

”En usko saavani eläkettä tulevaisuudessa” – kuinka paljon yrittäjän kannattaa maksaa YEL-vakuutusta?

Leipuri ja tekeillä oleva leipä.
Leipuri ja tekeillä oleva leipä. Kuva: Pixabay CC0 / Yle Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta

Jos yrittäjä maksaa minimin mukaista YEL-vakuutusta, hän ei välttämättä hyödy siitä pennin pyörylää. ”Yrittäjien täytyy muistaa, että yrittäjän eläkevakuutus vaikuttaa koko uran läpi kulkevaan sosiaaliturvaan”, asiantuntija sanoo.

”Paljonko kannattaa maksaa YEL-vakuutusta?” on yksi aloittelevan yrittäjän suurin pohdinnan aihe. Pakollinen yrittäjän eläkevakuutus eli YEL on helppo säästökohde, koska yrittäjä voi ilmoittaa työtulonsa pitkälti itse – toisin kuin palkansaaja.

Joka kolmas aloitteleva yrittäjä asettaakin eläkkeensä perustavana olevan YEL-työtulonsa minimiin, kertoo Eläketurvakeskus. Kaikista yrittäjistä näin tekee joka viides (19 %).

* * *

Maksan minimitulojen mukaan YEL:iä, eli pakollisen 157 euroa kuussa (1 881 euroa vuodessa). Minulla olisi varaa maksaa enemmän, mutta säästän ja sijoitan mieluummin rahaa omiin nimiini kuin maksan jostain, jonka tuotosta en voi mitenkään olla varma. En luota eläkejärjestelmään. Minulla on yksi sijoitusasunto ja aion hankkia pian toisen ja sitten kolmannen. Suunnitelmani on, että eläkkeellä elelen jo maksettujen asuntojen vuokratuotoilla.

Nainen, 32, yrittäjänä neljä vuotta

* * *

Tällainen puhe kuulostaa tutulta eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kianderin korvaan. Yrittäjät maksavat keskimäärin vähemmän eläkevakuutusta kuin mitä palkansaajien palkasta menee. Yrittäjien alivakuuttamiseen on monia syitä.

– Yrittäjillä työtulo on epävarmaa ja vaihtelevaa. On vaikea sitoutua isoon kiinteään maksuun, kun ei tiedä, paljonko rahaa seuraavana vuonna tulee, Kiander sanoo.

Moni yrittäjä on myös pienituloinen, jolloin vakuutusta ei oikeasti ole varaa maksaa minimiä enempää.

Tämä on kuitenkin ongelmallista nimenomaan yrittäjien kannalta.

– Olemme erityisen huolissamme siitä, että YEL-työtulo määrittää kaiken sosiaaliturvan, eli eläkkeen lisäksi vanhempainpäivärahan tai sen, paljonko tukea saa, jos sairastuu tai joutuu onnettomuuteen, työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Meille tulee puheluita, joissa ihmetellään, että miksi saan näin heikkoa etuutta, vaikka olen maksanut YEL:iä pitkään.

Yrittäjät, jotka maksavat vähimmäis-YEL-maksua, eivät käytännössä hyödy maksuistansa mitenkään itse.

Minimi-YEL-maksua maksavat saisivat saman vähimmäispäivärahan tai perusturvan, vaikka he eivät maksaisi YEL-vakuutusta ollenkaan. Lain mukaan yrittäjän on kuitenkin pakko maksaa YEL-maksua, mikäli yrittäjän työpanoksen arvo ylittyy vuodessa 7799,37 euroa.

Tästä syystä Suomen Yrittäjät ajaa uudistusta, jossa YEL-tulon vähimmäisalaraja nostettaisiin ansiosidonnaisen työttömyysturvan alarajalle, joka on tänä vuonna 12 816 euroa.

Tämän vuosiansion mukaan maksaja saisi korkeampaa tukea kuin vähimmäispäivärahaa. Samalla tämä tarkoittaisi, että monien yrittäjien pakollinen YEL-maksu nousisi.

Kysyimme tästä jäseniltämme, ja suurin osa piti uudistusta hyvänä ideana. Myös yli puolet niistä, jotka kertoivat maksavansa tällä hetkellä alarajan YEL-maksua, Hellstén sanoo.

Moni nuori yrittäjä ei luota eläkejärjestelmään

Maksan vain minimi-YEL:in ja sijoitan yritykseni rahoja tulevaisuutta varten. Minulla on tapaturma-, työkyvyttömyys- ja henkivakuutus, joiden avulla selviäisi, jos jotain pahaa tapahtuisi. On tämä tavallaan riskillä pelaamista, mutta uskoni YEL-järjestelmään on nollassa.

Nainen, 27, yrittäjänä kolme vuotta

* * *

Merkittävin syy alivakuuttamiseen erityisesti nuorilla yrittäjillä on se, etteivät he usko saavansa rahoilleen vastinetta. Suomen Yrittäjien kyselyn vastaajista jopa kolme neljästä ei usko, että he tulevat saamaan vakuutusmaksuaan vastaavaa eläkettä. Yrittäjät uskovat, että järjestelmää tullaan vielä muuttamaan merkittävästi ennen heidän eläkkeelle jäämistään.

– Yrittäjät ovat selvästi epäluuloisempia eläkkeiden saamisen suhteen kuin työntekijät, Hellstén sanoo.

Tällä hetkellä maksettuja YEL-rahoja ei rahastoida, vaan ne menevät suoraan maksettaviin eläkkeisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio maksaa osan eläkkeistä.

Sekä Hellstén että Kiander sanovat kuitenkin, että eläkejärjestelmä on mainettaan parempi: ihmiset tulevat saamaan eläkkeitä maksettujen ansioidensa mukaan.

– 20-vuotias eläköityy vasta 50 vuoden päästä, joten monenlaista ehtii tapahtua siinä matkalla. Kuitenkin 40- tai 50-vuotias yrittäjä pystyy jo määrittelemään tarkemmin, millaista eläkettä hän tulee saamaan, Kiander sanoo.

YEL:n voi vähentää verotuksesta – toisin kuin muut sijoitukset

Maksan YEL-vakuutusta 420 euroa kuussa (5 076 euroa vuodessa, sisältäen aloittelevan yrittäjän alennuksen). Katsoin aikanaan YEL-laskurista, että tällä summalla saisin sairauspäivärahaa 63 euroa päivässä, mikäli käteni menisi poikki tai jäisin vaikka pitkälle burn out -sairauslomalle.

Mietin myös eläkettäni. Ansioni ovat nyt ihan ok. Tuntuisi siltä, että varastan tulevaisuuden itseltäni, jos en nyt maksaisi vakuutusta ansioideni mukaan. Joskus mietin myös, pitäisikö vakuutusta maksaa enemmänkin. Tämän lisäksi pyrin laittamaan rahaa muutenkin syrjään, esimerkiksi rahastoihin. En kuitenkaan ole sijoittanut niin systemaattisesti, että voisin luottaa siihen, että sijoitukset kattaisivat eläkkeen.

Nainen, 33, yrittäjänä kolme vuotta

* * *

Maksan YEL-vakuutusta 30 000 tulojen mukaan (603 euroa kuussa). Ollessani raskaana nostin työtuloa – ja sain hyvät äitiyspäivärahat. Minulla ei ole vielä hirveästi muita säästöjä tai sijoituksia, mutta suunnitelmanani on sijoittaa myös ohessa omaa rahaa eläkettä varten.

Nainen, 34, yrittäjänä kuusi vuotta

* * *

Monet yrittäjät ajattelevat, että he kasvattavat omaa yritystään ja saavat sitä kautta kerrytettyä varallisuutta tulevaisuutta varten. Kun voittoja sijoittaa hyvin, tätä kautta voi saada eläketurvaa.

– Tämä on ihan hyvä ajatus, ja jotkut yrittäjät tulevatkin rikkaaksi. Luulen kuitenkin, että suurin osa yrittäjistä on pieni- ja keskituloisia, jolloin yrityksistä ei jää suuria summia sijoitukseen, Kiander sanoo.

YEL:in maksamisen hyvä puoli oman yrityksen kautta tehtyihin sijoituksiin verrattuna on myös se, että jos oma yritys menee konkurssiin, voi menettää kaiken. YEL:n kautta kertyneet eläkkeet taas säilyvät.

Jos elää pitkään, saa enemmän rahaa kuin mitä on maksanut. Jos taas kuolee nuorena, ei saa.

Kolmas etu on siinä, että eläkevakuutusmaksut ovat sataprosenttisesti verovähennyskelpoinen, kun taas muut sijoitukset eivät ole.

– Mitä vähemmän maksaa YEL-maksuja, sitä enemmän maksaa veroeuroja, Hellstén sanoo.

Toisaalta hän muistuttaa, että YEL ei ole sijoitus, vaan se on nimenomaan vakuutus. Sitä maksaessa ei ole erityisesti tarkoitus, että ihminen jäisi voitolle.

– Jos elää pitkään, saa enemmän rahaa kuin mitä on maksanut. Jos taas kuolee nuorena, ei saa, Hellstén summaa.

Kiander taas sanoo, että vakuutusmatemaattisesti YEL:n maksaminen kannattaa.

– Siihen voi suhtautua sijoituksena, jolle saa ihan positiivisen tuoton, muutaman prosentin reaalituoton.

Tärkeintä olisi, että yrittäjät ymmärtäisivät seuraukset sille, mikäli maksaa minimisummaa vuodesta toiseen: Sen, että maksun suuruus ei vaikuta pelkästään eläkkeen määrään, vaan koko työuran läpi kulkevaan mahdolliseen sosiaaliturvaan.

Kuuntele podcast-jakso yrittäjien raha-asioista!

Mitä muuta aloittelevan yrittäjän tai yrittäjäksi haaveilevan kannattaa tietää yrityksen pyörittämisen raha-asioista? Mihin kaikkeen sellaiseen yrittäjällä menee rahaa, josta palkansaajan ei tarvitse huolehtia? Entä miten hoitaa omat henkilökohtaiset raha-asiat, kun tulot ovat epäsäännölliset.

Toimittaja ja bloggaaja Julia Thurén keskustelee yrittäjä ja Hydraulic Press Channel -youtubekanavalla tubettavan Anni Vuohensillan kanssa yrittäjän rahoista.

– Eniten yrityksen perustamisessa on yllättänyt se, että siinä pitää tehdä itse ihan kaikki!

Yrittäjä: paljonko maksat YEL-vakuutusta?

YEL määrää yrittäjän eläkkeen

  • Yrittäjäneläkevakuutus eli YEL määrittää, paljonko yrittäjä saa tukea, mikäli käsi menee poikki tai ihminen jää vanhempainvapaalle – ja kun hän jää aikanaan eläkkeelle.
  • Palkansaajilla työnantaja huolehtii työeläkemaksuista (TyEL) automaattisesti ja summa on vakioprosentti palkasta.
  • Yrittäjä taas voi itse määritellä eläkeyhtiölle oman työtulonsa, jonka mukaan hän maksaa YEL-maksua. Sitä pitää maksaa, mikäli yrittäjän yrittäjän työpanoksen arvo ylittää vuoden aikana alarajan, joka vuonna 2019 on 7799,37 euroa.
  • Vuonna 2016 kaikkien yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo oli noin 23 000 euroa.

Ylen rahaan keskittyvä podcast Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta ruotii tuloja ja menoja, rahan jakamista parisuhteessa ja ystävien kesken, säästämistä ja sijoittamista sekä tarjoaa aiheisiin uusia, kiinnostavia näkökulmia. Podcastia voit kuunnella Areenasta tai tilata sen Spotifysta.

Yrittäjä, miten sinä turvaat tulevaisuuttasi? Kerro keinoistasi kommenttikentässä.

Keskustele