Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.
Kesä 1969, Stavanger, Länsi-Norja.
Turska ja silli eivät ota enää noustakseen. Kansainvälisten öljy-yhtiöiden tekemät koeporaukset ovat osoittautuneet vesiperiksi vuodesta toiseen ja yhtiöt ovat aikeissa vetäytyä. Köyhtynyt Stavanger on kriisin partaalla.
Mutta sitten, sopivasti joulun alla, amerikkalainen Phillips Petroleum osuu ennätyksellisen suureen öljyesiintymään ja käynnistää muutoksen, joka tekee pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan.
Palkittu norjalainen draamasarja Unelmien maa (Lykkeland) kertoo ajasta, joka muovasi nyky-Norjaa pysyvästi. Sarjassa seurataan neljän nuoren aikuisen ja heidän läheistensä elämää öljyryntäyksen riepottelemassa yhteiskunnassa, jossa ihmiset rakentavat tulevaisuuttaan dramaattisen muutoksen keskellä.
Unelmien maan ensimmäinen tuotantokausi kuvaa tapahtumia vuoteen 1972 asti eli ajankohtaan, jolloin Norjan valtion omistama öljy-yhtiö Statoil perustetaan. Sarjaan on tekeillä toinen kausi, joka käsittelee öljy-yhteiskunnan vaiheita vuosina 1977–1980.
Öljykriisit kiihdyttivät Norjan talouskasvua
Norjan geologinen tutkimuslaitos (NGU) arvioi vuonna 1958, ettei Norjan rannikolta tulla löytämään öljyä. Kesällä 1967 kuitenkin tehtiin toivoa herättänyt löytö noin 250 kilometriä Stavangerin rannikolta.
Kahteen vuoteen öljyä ei löydetty lisää, ja koeporaukset oltiin lopettamassa, kunnes yhdysvaltalainen öljy-yhtiö Phillips Petroleum Company ilmoitti ennätyssuuresta löydöstä, jonka johdosta paikalle perustettiin pian Pohjanmeren ensimmäinen öljykenttä, Ekofisk.
Norja suhtautui öljyn tuomiin mahdollisuuksiin huolellisesti ja perusti vuonna 1972 kansanedustuslaitoksen päätöksellä valtionyhtiö Statoilin kehittämään maan öljyn- ja kaasuntuotantoa.
Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa merkittävästi ja mahdollistivat Norjan talouden mittavan kasvun. Kalastajakansasta tuli pian vaurasta, ja tätä nykyä jokainen norjalainen on maan omassa valuutassa miljonääri.
Käytäntöön on tullut uusi, hieman arveluttava hinnoittelutapa: alhaisempi hinta paikallisilta asukkailta, korkeampi hinta ulkomaalaisilta.
Vuoden 1973 reportaasi Öljyryntäys Pohjanmerelle kurkistaa paitsi elämään Ekofiskin öljynporauslautoilla myös amerikkalaisten öljyeksperttien takapihoille ja murroksen kynsissä olevaan Aberdeeniin ja Stavangeriin.
“Stavangerilainen perheenemäntä huomaa öljyn vaikutuksen kukkarossaan: hinnat ovat nousseet”, kertoo vuoden 1974 Ulkomaanraportti: Norjan öljy. Torikauppiaille ulkomaalaisten ilmestyminen katukuvaan tarkoittaa kuitenkin vilkastunutta kaupankäyntiä.
Moni paikallinen on vuokrannut talonsa amerikkalaiselle öljyteknikolle ja muuttanut kesämökille asumaan. “Useimmat stavangerilaiset joutuvat kuitenkin kovan hintatason uhriksi, ja asuntopula tuo mukanaan monia muita sosiaalisia ongelmia.”
Ohjelma kuitenkin ennustaa öljyn koituvan kokonaisvaikutuksiltaan koko kansan hyödyksi.
Norjan historian pahin ympäristöonnettomuus ja yli sata kuolonuhria
Vuonna 1977 Ekofiskin öljykentällä sijaitsevalla öljynporauslautalla räjähti. Syyksi varmistui väärin asennettu varoventtiili, ja tutkimukset osoittivat vuorossa olleiden työntekijöiden työskennelleen yli kolmekymmentä tuntia yhtäjaksoisesti. Henkilökunta evakuoitiin, mutta vuoto saatiin tukittua vasta seitsemän päivää myöhemmin. Mereen valui öljyä mittavat 12 000–20 000 kuutiota.
Vuonna 1980 majoitustilana käytetty öljynporauslautta Alexander Kielland kaatui myrkyssä, ja 123 henkeä sai surmansa. Onnettomuudesta pelastuneiden mukaan ensin kuului kova jysäys, ja asuntolautta alkoi kallistua nopeasti. Parikymmentä minuuttia myöhemmin koko lautta kaatui mereen ylösalaisin.
Kova merenkäynti vaikeutti pelastustöitä, ja viimeiset onnettomuudesta selvinneet saatiin poimituiksi pelastusveneistä helikopteriin vasta 11 tunnin kuluttua lautan kaatumisesta.
Onnettomuuden syyksi todettiin lautan yhden tukijalan pettäminen siinä olleen rakennevirheen vuoksi. Lautta saatiin ylös merestä vasta pari vuotta myöhemmin, ja ruumiiden etsimisen ja viimeisten teknisten tutkimusten jälkeen se upotettiin mereen lähelle Stavangeria.
Suuronnettomuus oli norjalaisille katkera muistutus siitä, että nyt kymmenen vuotta jatkunut öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa
Vuoden 1980 reportaasi Ulkomaanraportti: Norjan öljy keskittyy pohtimaan öljyryntäyksen vaikutuksia kymmenen vuotta ensimmäisen suuren löydöksen jälkeen ja haastattelee muun muassa porauslautalla työskentelevää putkimies Toivo Eloa, jonka ammattitovereita menehtyi Alexander Kiellandin onnettomuudessa.
Lautalla työskennellään 12-tuntisia päiviä 14 vuorokautta yhteen soittoon, jota seuraa kahden viikon palkaton vapaajakso maissa. “Se kaksi viikkoa maissa on varmasti paljon raskaampaa”, Elo vihjaa joidenkin työntekijoiden kuluttaviin vapaa-ajanviettotapoihin.
Puhtaampaa tulevaisuutta likaisella rahalla
Nykyään Norja pyrkii olemaan ilmastopolitiikan edelläkavijä. Se tukee avokätisesti sähköautoilua, tuottaa sähkönsä puhtaalla vesivoimalla ja aikoo olla hiilineutraali vuonna 2050. Lisäksi Norja on rahoittanut Amazonin sademetsien suojelua ja lahjoittanut rahaa YK:n ilmastorahastoon.
Samaan aikaan Norja suunnittelee kaasun- ja öljynporauksen laajentamista arktisella alueella, vaikka se sotii Pariisin ilmastosopimusta vastaan. Vientituotteena fossiiliset polttoaineet eivät näy Norjan omissa päästöissä muuten kuin tuotannon osalta.
Artikkelia koostaessani havaitsin, että Norjan maine ilmastopioneerina on siis hyvin ristiriitainen. Moni kukkaro on toki mustan kullan pulskistama, mutta saako öljyn tahrimasta rahasta olla ylpeä vielä tänäkin päivänä?
Mikko Pienipaavola
