Hyppää pääsisältöön

Lastenkodissa asuva Jennu, 13, innostui Mikko Harjun kappaleista niin, että ryhtyi itsekin käsittelemään elämää musiikin kautta

Mikko Harju ja nuori fani, Jennu, poseeraavat kameralle valoisassa kesämaisemassa.
Lastenkodin aikuiset järjestivät Jennulle jymy-yllätyksen; nuoren musiikki-intoilijan ykkösidoli, Mikko Harju, esiintyi Jennulle ja muille Jelperin lapsille SuomiLOVE-tempauksen myötä. Mikko Harju ja nuori fani, Jennu, poseeraavat kameralle valoisassa kesämaisemassa. Kuva: SuomiLOVE SuomiLOVE,Mikko Harju

Kun Jennu kuuli ensimmäisen kerran Mikko Harjun musiikkia, hänen maailmansa mullistui. Nyt 13-vuotias nuori opettelee soittamaan kitaraa ja kirjoittaa kappaleita omasta elämästään.

Menomatkalla konserttiin Jennu istuu autossa nyrpeänä. Häntä ei todellakaan huvittanut kuunnella Lauri Tähkää, kaikkein vähiten jossakin konsertissa, kaukana Jelperin lastenkodista. Siellä olisi vieraita ihmisiä, hälinää, arvaamattomuutta – ei, kiitos.

Mutta Jelperin aikuiset eivät antaneet periksi pienelle jännitykselle. Keikalle oli tultava.

Perillä Jennu puuhaili omiaan ja vähät välitti tulevasta konsertista. Kunnes yleisöä lämmittelemään nousi Mikko Harju.

Vuonna 2017 Mikko Harju oli vasta tuore artisti, mutta hänen esiintymisensä liikautti jotakin Jennun sisällä.

Kotimatkalla Jennu liitti kuulokkeet puhelimeensa salaa. Päivän nettiaika oli jo käytetty, mutta hänen oli pakko, aivan pakko, kuulla vielä kerran sitä poikaa, joka pehmeällä äänellä lauloi ”mut jonain päivänä, mä olen ehjä, jonain päivänä, ilman sua”.

Lastenkoti Jelperin pihalla Elina ja Jennu istuvat rinnakkain.
”Jennu oli vakuuttunut, että mies on feikki. Eihän Jelperin pihalla voi mitenkään laulaa oikea Mikko Harju!”, lastenkodin ohjaaja Elina nauraa. Lastenkoti Jelperin pihalla Elina ja Jennu istuvat rinnakkain. Kuva: SuomiLOVE SuomiLOVE

Musiikista tuli keino käsitellä elämää

Jelperi on yksityinen lastenkoti, joka pyrkii tarjoamaan lapsille kodinomaisen ympäristön, jossa on turvallista kasvaa ja kehittyä, lastenkodin ohjaaja Elina kertoo.

Jennu muutti Jelperiin ollessaan 8-vuotias. Hänellä, kuten muillakin muillakin Jelperiin sijoitetuilla lapsilla, on omalla tavallaan rankka tausta.

Nyt, viiden Jelperi-vuoden jälkeen, Jennu on puhjennut kukkaan, Elina kertoo.

”Jennu on alkanut olemaan oma itsensä; vapautunut, elämänhaluinen ja iloinen. Jennu on kasvanut rohkeammaksi ja löytänyt luottamuksen paitsi aikuisiin myös itseensä.”

Itseluottamus on avannut myös uuden oven, musiikin.

"Tykkään itsestäni enemmän, kun kuuntelen Sinä riität -kappaletta. Tulee aina hyvä mieli, kun kuulen sen."― Jennu

Löydettyään Mikko Harjun biisit vuonna 2016, Jennu oivalsi musiikin positiivisen vaikutuksen ja innostui itsekin kirjoittamaan lauluja.

”Kymmenen vuotiaana kirjoitin biisin, kokonaan kerralla. Se kertoo trampoliinista ja on iloinen kappale”, Jennu kertoo.

Kappaleen tarina tuli mieleen, kun Jennu pomppi itse trampoliinilla. Arkisen puuhastelun parissa syntyvät monet muutkin Jennun biisi-ideat, vaikka hän kirjoittaakin ne ylös vasta illalla ennen nukkumaanmenoa.

”Kirjoitan jutuista, joista tykkään. Joskus surullisistakin asioista, mutta musta ja mun elämästä”, Jennu jatkaa.

Muutama viikko sitten Jennu kirjoitti kappaleen, joka kertoi vaikeuksista. Hän ei löydä sopivia sanoja kertoakseen kappaleen tarinan, mutta on onneksi saanut avattua sitä Elinalle jo aiemmin.

”Ymmärsin, että kappale kertoo siitä, että vaikka elämässä tulee vastoinkäymisiä, niin Jennu uskoo, että joskus löytyy se henkilö häntä varten”, Elina pohtii.

"Joo", Jennu kuiskaa hyväksyvästi.

Kuva vihkoon lyijykynällä kirjoitetuista laulunsanoista.
En mieti kappaleita etukäteen, tulee vaan tunne ja kirjoitan sen, Jennu kertoo sanoitusten kirjoittamisesta. Kuva vihkoon lyijykynällä kirjoitetuista laulunsanoista. Kuva: Jennun kotialbumi SuomiLOVE
Nuori tyttö istuu sohvalla hiukset märkänä ja soittaa kitaraa.
Jennun haaveena on tulla kitaristiksi. Hienointa olisi, jos voisi tehdä kappaleen yhdessä Mikko Harjun kanssa. Nuori tyttö istuu sohvalla hiukset märkänä ja soittaa kitaraa. Kuva: Jennun kotialbumi SuomiLOVE

Kirjoittamisen lisäksi Jennu käy ahkerasti kitaratunneilla – erityisen kivaa on soittaa Mikko Harjun kappaleita, tottakai – ja harjoittelee toisinaan myös pianon soittoa.

Jennu iloitsee siitä, että saa hyödyntää musiikki-innostustaan myös koulussa. Luokalle tehtiin oma kappale, johon Jennu teki sanoitukset ja vähän sävellystäkin. Nyt koko luokka harjoittelee tiimikappaletta yhdessä ja pian siihen tehdään myös musiikkivideo.

”Tuntuu hienolta tehdä noin isoa asiaa koko luokalle”, Jennu sanoo.

"Nyt tiiän, et oon viel joskus ehjä,
Sen eteen pitää varmaa jotain tehdä,
ja löydän vielä sen oikeen,
joka kuuntelee mun ilot ja huolet"
― Ote Jennun kirjoittamasta kappaleesta

Musiikin merkityksellisyyden kiteyttää Jennun mielestä Mikko Harjun Sinä riität -kappale, jonka viesti osuu lastenkodin asukilla suoraan sydämeen.

"Tykkään itsestäni enemmän, kun kuuntelen sitä kappaletta. Tulee aina hyvä mieli, kun kuulen sen", Jennu kertoo hittibiisin voimasta.

Lastenkoti Jelperin nuoret ja ohjaajat istuvat yhdessä katsomassa Mikko Harjun SuomiLOVE-esitystä.
Jelperin muutkin nuoret iloitsivat Mikko Harjun vierailusta – kaikille oli selvää, kuinka tärkeä artisti on Jennulle. Lastenkoti Jelperin nuoret ja ohjaajat istuvat yhdessä katsomassa Mikko Harjun SuomiLOVE-esitystä. Kuva: SuomiLOVE SuomiLOVE

Uskomaton yllätys

Kesällä 2018 valtava lahjapaketti ilmestyi lastenkodin pihalle. Kun paketista hyppäsi ulos Sinä riität -kappaletta laulava Mikko Harjun näköinen mies, Jennu ei uskonut näkemäänsä.

”Jennu oli vakuuttunut, että mies on feikki. Eihän Jelperin pihalla voi mitenkään laulaa oikea Mikko Harju!”, Elina nauraa.

Jennusta tuntui mahdottomalta, että pihalla todella seisoi se Mikko Harju, jonka kuvilla hän oli vuorannut kokonaisen seinän.

Se Mikko Harju, jonka sinä riität -lausetta hän toisti ystävilleen aina vaikeina hetkinä.

Se Mikko Harju, jonka laulamana sanat ”taivas ei oo rajana” saivat Jennun uskomaan, että kaikki todella on mahdollista.

”Uskoin Mikon aidoksi vasta, kun hän halasi minua”, Jennu sanoo.

Yllätyksestä toivuttuaan Jennu päätti ottaa ainutlaatuisesta tilaisuudesta kaiken irti. Kaksikko suuntasi ihailemaan Jennun Mikko Harju -t-paitoja, julisteilla vuorattua seinää ja ennen kaikkea Jennun itse kirjoittamia kappaleita.

Seinä, jossa on useita leikekuvia Mikko Harjusta, sekä Mikko Harju -teksti kirjoitettuna piirrustuspaperille niin, että yhdellä paperilla on yksi kirjain artistin nimestä.
Katselen Mikko Harju -seinääni usein, sillä se saa minut hyvälle mielelle", Jennu kertoo kokoamastaan kuvaseinästä. Seinä, jossa on useita leikekuvia Mikko Harjusta, sekä Mikko Harju -teksti kirjoitettuna piirrustuspaperille niin, että yhdellä paperilla on yksi kirjain artistin nimestä. Kuva: SuomiLOVE SuomiLOVE
Mikko Harju soittaa kitaraa ja laulaa kesäisessä maisemassa Jennulle. Tytön hahmo näkyy epätarkkana kuvan etuosassa.
"Mikko oli vielä mukavampia ja komeampi tosielämässä. Pidän hänestä nyt entistäkin enemmän", Jennu riemuitsee idolinsa tapaamisesta. Mikko Harju soittaa kitaraa ja laulaa kesäisessä maisemassa Jennulle. Tytön hahmo näkyy epätarkkana kuvan etuosassa. Kuva: SuomiLOVE SuomiLOVE

”Mikko kysyi: oletko oikeasti kirjoittanut nämä itse? Se tuntui hyvältä. Uskon, että hän tykkäsi kappaleistani”, Jennu sanoo hymy huulillaan.

Tapaamisen jälkeen Mikko Harju jätti Jelperiin riemukkaan tunnelman – sekä hyllylle unohtuneen lippalakkinsa.

Nyt se roikkuu kunniapaikalla Jennun seinällä. Muut lapset yrittävät toisinaan kokeilla lippistä, mutta Jennu vahtii sitä tarkasti.

”Se kuuluu vain omaan päähäni”, Jennu naurahtaa.

Mikko Harju yllättää lastenkodin lapset viestillä, joka osuu suoraan sydämeen – Sinä riität!

Kaikki SuomiLOVE-tarinat

Lisää ohjelmasta

SuomiLOVE - 5. tuotantokausi