Hyppää pääsisältöön

Huippusuosittu esikoisteos oli pilata Arno Kotro elämän, mutta järki voitti

Kirjoittaja ja opettaja Arno Kotro on kokenut elämässään tähteyden korkeimmat huiput mutta myös syvimmät hautavajoamat. Sanovat sitä rakkaudeksi -esikoisteoksen tuoman julkisuuden vaikutus elämäänsä hallitsemattomaan mieheen oli lopulta niin suuri, että alkoholin virtaaminen loppui, ja boheemius ja taksit saivat väistyä rauhallisen perhe-elämän ja Škoda Octavian tieltä. Nykyään Kotro omistaa elämänsä filosofialle ja suomalaisen lukion pelastamiselle.

Kun Arno Kotro alkoi raapustella rakkaudettomuusrunoja kuitteihin ja nenäliinoihin vuoden 2001 kesällä menetettyään mielitiettynsä, hän ei voinut aavistaakaan, millaiseksi myllerrykseksi seuraavat vuodet muodostuisivat.

Lähes syrjäytyneen, enimmäkseen sosiaalituilla itsensä elättäneen boheemin vastavalmistuneen kolmekymppisen kipuilupoetiikasta syntyi kirja, joka sinkosi miehen kuin salamaniskusta tuntemattomuudesta suomalaisten juorulehtien etusivuille ja seurapiireihin.

– Sunnuntaihesarissa oli kirjasta melkein sivun kokoinen positiivinen kritiikki. Se oli sellainen viimeinen niitti, joka varmisti sen, että kirja löysi lukijansa ja kulttuuripiirit kutsuivat haastatteluihin ja kaiken maailman kissanristiäisiin. Tällainen äkkinäinen yllättävä menestys ja kirjailijaunelman toteutuminen yhdistettynä holtittomaan viinanjuontiin, se oli hurjaa.

Nuoruudessaan rokkistaran elämästä haaveillut huoleton kultakutri toteutti unelmansa tähteydestä musiikin sijaan kirjoittamalla. Jo pienenä leikkikirjoja askarrellut poika oli nyt elämänsä huipulla. Tai niin hän luuli.

– Soppa alkoi kiehua yli. Siinä ei voinut käydä kuin huonosti, ja lopulta kirjan hinta oli kova. Kirjatuotot maksetaan kerran vuodessa yhtenä könttänä, ja kun tilille ilmestyy yhtäkkiä enemmän rahaa kuin on aikaisemmin elämässä yhteensä tienannut, niin sekaisinhan siitä menee.

Viina vei ja taksi toi, kunnes aito onni löytyi

Alkoholille perso taiteilija on historiasta tuttu kulttuuriarkkityyppi. Kotro tiesi olevansa viinan vietävissä jo maistaessaan serkun isältä varastettua kotiviiniä kaksitoistakesäisenä.

– Uskon vakaasti, että me ihmiset reagoimme eri tavalla alkoholiin ihan synnynnäisesti. Muistelen pitäneeni tuota pulloa kädessäni ja varmaankin ajattelin, että ”vau, tämä on minun juttuni”.

Villit vuodet päättyivät lopulta toukokuussa 2005, jolloin Kotro joi elämänsä toistaiseksi viimeiset viinilasilliset.

Kruununhakalaisessa Pub Patrikissa maistuu viini 1990-luvun lopulla. Viininhuuruinen elämä loppui kun Arno Kotro sai tarpeekseen ja raitistui 26. toukokuuta 2005.

– Vain yksi johtopäätös oli enää mahdollinen, ja se oli se, että tämän on nyt loputtava. Ja se loppui. Tuona viimeisenä iltana kun join, olin onnellinen, sillä tiesin, että tämä on tässä.

Aiemmin perhe-elämää suorastaan halveksinut mies tapasi elämänsä naisen, asettui aloilleen, ja liikkuu nykyään paikasta toiseen taksin sijaan perhefarmarilla. Onni löytyi sieltä, mistä sitä ei olisi koskaan tajunnut eikä varsinkaan halunnut etsiä.

Nelihenkinen perhe majailee Sörnäisissä, lähellä Kruununhaassa kasvaneen Kotron lapsuuden maisemia. Kahdelle tyttärelleen Kotro haluaa onnellisemman nuoruuden kuin minkä itse sai. Suhde isään rikkoutui jo, kun Kotro oli nuori, ja korjautui vasta, kun isä teki kuolemaa.

– Joissain omissa valinnoissani ehkä näkyy se, ettei lapsuuteni ollut kovin helppo. Ehkä osaan kasvatuksessa ne oman isäni tekemät ilmeisimmät virheet välttää, mutta teen varmaan omat mokani, ja lapset puhuvat sitten aikuisina keskenään, että olipa se ihme ukkeli.

Huoli koulusta ja opiskelijoista

Elämänmuutoksen myötä runoilun korvasi kolumnit ja pakinat. Taiteilijuuden tilalle tuli opettajuus. Filosofian, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettaminen ja muu arki antavat sen rauhan, jonka aiemmin viina toi – ja myös vei.

– Tämä on todella hienoa duunia. Harmittavan paljon koulumaailmasta kuulee puhuttavan julkisuudessa vain silloin, kun jokin menee pieleen.

Kotro on ollut mukana myös suunnittelemassa tulevaisuuden lukiota ja sen opetussuunnitelmaa. Häntä arveluttaa se suunta, johon lukiota ollaan viemässä.

– Vallalla on sellainen ajatus, että lukiosta tehtäisiin, vähän ilkeästi sanottuna, kiitorata elinkeinoelämän tarpeisiin. Sivistystehtävää ei nähdä. Tällaista lyhyen kantaman taloudellista hyötyajattelua.

– Kun itse ajattelen lukion tehtävää, niin sen pitäisi antaa yleissivistystä, jotta maailmankatsomuksesta kehittyisi laaja-alainen ja tasapainoinen. Ei ole elinkeinoelämänkään etu, että kasvatetaan kapea-alaisia ihmisiä. Usein puhutaan siitä, että näin toimitaan, koska pitää vastata tulevaisuuden tarpeisiin. Jos totta puhutaan, niin me emme tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään, ja parasta valmistautumista tuntemattomaan on monipuolisuus.

Kotro toivoisi, että lukiolaisten annettaisiin vielä olla nuoria. Hän muistelee kaiholla omaa vuoden 1988 valmistujaiskesäänsä, jolloin Suomessa vallitsi kollektiivinen nousukauden hypomania, ja Belinda Carlislen hittibiisi Heaven is a Place on Earthin sanoitukset olivat todellisuutta pelkän poetiikan sijaan.

Vastikään Ressun lukiosta valmistunut Kotro soittaa bändinsä kanssa Helsingin Esplanadin lavalla heinäkuussa 1988. Vuosi oli Kotron mukaan kollektiivisen hypomanian aikaa: Suomella meni hyvin, aurinko paistoi eikä nuoriso huolehtinut turhia.

– Nuorten täytyy saada elää hetkessä, eksyä, harhailla ja löytää. Tämä on tietysti opettajalta hieman epäkorrekti mielipide, enkä sano, ettei kouluun pitäisi keskittyä, mutta toivottavasti ydinajatus siitä, että koulun ohella pitäisi nauttia nuoruudesta, välittyy. Nykynuoret ovat paljon fiksumpia kuin minun sukupolveni oli, ja uskon esimerkiksi, että nyt olisi hyvä hetki myös vapauttaa alkoholipolitiikkaa, sillä kännääminen ei ole enää muodissa.

Vuonna 2016 Kotro aloitti uudessa vastuutehtävässä Opetusalan eettisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Tämä riippumaton elin ottaa kantaa opetusalalla nouseviin eettisiin kysymyksiin. Viime vuosina linjauksia on tehty muun muassa siitä, millainen fyysinen koskettaminen on kouluympäristössä suotavaa, tai onko oikein, että koululaisten luettavaksi jaetaan feminismistä ja sukupuolten tasa-arvosta valistavia teoksia.

– Voisi ajatella, että nämä olisivat jotenkin itsestään selviä kysymyksiä. Eli kosketus ei olisi ok eikä opettaja-opiskelija-suhteet olisi ikinä soveliaita. Mutta aina on poikkeustapauksia. Eihän koulusta haluta mitään muusta elämästä irrallista saareketta, jossa ei saa esimerkiksi halata. Tai entäs, jos 50-vuotias opettaja pitää latinankurssia kansanopistolla, saako hänen puolisonsa osallistua tunneille? Asiat ovat harvoin mustavalkoisia.

Runoilu loppui, vai loppuiko?

Aivan täysin Kotro ei ole runoilustakaan luopunut, vaikka saikin sen ympärillä pyörivästä elämästä tarpeekseen.

– Kirjoittamisesta meni hetkeksi maku täysin. Tuntui siltä, että pahoinpitelin itseäni ja omia haaveitani, kun tämä ”hiiri käy lääkärissä” -satukirjoja lapsena kirjoittanut tyyppi joikin nyt viskiä taksin takapenkillä ja puhui lähinnä itsestään.

Kun Kotron puoliso täytti 40 vuotta, mies yllätti tämän itsesanoitetulla, levytetyllä rakkauslaululla Sinä olet, jonka melodiana käytettiin erästä nuoruusvuosien julkaisematonta biisiä. Laulajaksi saatiin Tapio Liinoja.

– 2000-luvun alun psyykkisen myllerryksen jälkeen arvot menivät uusiksi. Olen nähnyt, kun monet yrittävät yhdistää perhe-elämää ja boheemia elämää. Se ei onnistu. Ehkä se yksi laari tuli omalla kohdalla ruopattua niin pohjaa myöten, että nyt pystyy elämään näinkin.

Teksti: Eelis Bjurström