Hyppää pääsisältöön

Docstop - ota dokkarit haltuun puhelimella ja pädillä

Docstopin kevätkausi alkaa. Katso kiinnostavia dokkareita Yle Areenasta vaikka bussimatkalla, tai rauhassa kotona. Puhelin, pädi tai televisio, sinä valitset.

Nuorille aikuisille suunnattu Docstop tuo Areenaan maalis-huhtikuussa puolituntisia dokkareita ja lyhytdokumenttisarjoja. Kevätkaudella tarjolla on vahvoja dokumentteja oman tiensä kulkijoista, ihmisistä jotka koettelevat omia ja yhteiskunnan heille asettamia rajoja ja myös rohkeasti rikkovat niitä. He ovat tehneet vaikeita valintoja, joiden seuraukset eivät aina ole positiivisia.

Miltä näyttää maailma hakkereiden silmin? Kuka haluaa kotiinsa kissan kallon?

Kevätkauden avaa kuusiosainen lyhytdokumenttisarja Team Whack - Kaikki on hakkeroitavissa. Kolme ammattihakkeria paljastaa kuinka sinunkin elämäsi voidaan sekoittaa. Kohteeksi joutuvat yksityiset älylaitteet, henkilöauto ja kokonainen taloyhtiö. Jani Pyylammen ohjaaman sarjan tavoitteena on auttaa meitä suojautumaan hyökkäyksiltä. Team Whackin rinnalla esitetään Kyberkosto -dokumentti, joka seuraa kuinka kaksi nuorta miestä kaatoi useiden suomalaisten pankkien ja mediatalojen verkkosivut muutama vuosi sitten. Miesten motiivina oli hauskanpito ja kosto. Toinen tekijöistä kertoo tarinansa. Ohjaajana on Titte Neuvonen

Hakkeripaketti Areenassa 4.3. ja TV2 6.3.

Nainen pitelee isoa eläimen kalloa kasvojensa edessä.
Nainen pitelee isoa eläimen kalloa kasvojensa edessä. Kuva: Hannu Kettunen Docstop,dokumenttielokuvat,dokumenttiohjelmat

Riikka Kaihovaaran ohjaama Kallonmetsästäjät -dokumentti seuraa kalloharrastajien elämää ja eläinten raatojen käsittelyä. Mitä kuolleelle eläimelle tapahtuu, kun se päätyy kalloharrastajan käsiin? Miten yhdistää eläinrakkaus ja raatoharrastus? K12 -dokumentti Areenassa 11.3 ja TV2 13.3.

Mirnan äiti kuoli munasarjasyöpään, ja nyt Mirnalta on löytynyt kasvain. Elina Hyvärisen ja Miia Raivion dokumentti Olen ajatellut elää seuraa kuinka Mirna joutuu sairastuttuaan käsittelemään uudestaan myös äitinsä kuolemaa. Areenassa maanantaina 18.3. Dokumentissa Siirin eriskummallinen elämä polyamorisessa suhteessa elävä, Finlandia-palkittu kirjailija Siiri Enoranta avaa ovet yksityisyyteensä. Steriloitu biseksuaali haastaa ajattelemaan toisin seksuaalisuudesta, parisuhteesta sekä lisääntymisestä. Ohjaaja on Lauri Danska. Areena 25.3.

Miltä tuntuu kun päihteet vievät ja mieli järkkyy? Viekö musabisnes järjen?

Fintiaanimies seisoo päähine päässä.
Fintiaanimies seisoo päähine päässä. Kuva: Meeri Koutaniemi Docstop,dokumenttiohjelmat,dokumenttielokuvat,Fintiaanit
Emma ja Mia Kemppainen seisovat rinnakkain.
Emma ja Mia Kemppainen seisovat rinnakkain. Kuva: Anton Sucksdorff Docstop,dokumenttiohjelmat,LCMDF
Nuori nainen polttaa tupakkaa.
Nuori nainen polttaa tupakkaa. Docstop,dokumenttisarjat,dokumenttiohjelmat,4xMYDAY

4 x MYDAY on lyhytdokumenttisarja neljästä päihteiden ja mielenterveysongelmien kanssa painiskelevasta nuoresta aikuisesta. Jeminan, Benjaminin, Yolandan ja Carlan kertomuksissa vilahtelevat lapsuuden muistot ja traumat, elämässä pyörivien päihteiden kirjo sekä yritykset päästä irti päihteistä. Menneisyyden haamut jahtaavat ja arki on välillä sietämätöntä, mutta positiivinen asenne kannattelee nuoria. Ohjaajina ovat Iiris Heikka ja Annika Haapanen. Areena 1.4, TV2 3.4.

Fintiaanit ovat Suurten järvien alueella asuva kansa, jolla on juuret sekä Suomessa että Amerikan alkuperäisväestössä. Fintiaanit -dokumentissa kirjailija Katja Kettu, toimittaja Maria Seppälä ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi seurasivat fintiaanien elämää kolmen vuoden ajan. Elämä intiaanireservaatissa ei ole aina helppoa. Areena 8.4, TV2 10.4.

Musiikkibisneksen raadollisuus on tullut tutuksi Emma ja Mia Kemppaiselle. LCMDF-musabisnespäiväkirjat on sisarusten itse kuvaama dokumentti, joka paljastaa millaiseen pyöritykseen nuoret artistit joutuvat. Timo Heikkisen ohjaamassa dokumentissa lahjakkaat siskokset joutuvat tasapainoilemaan omien musiikillisten intohimojensa ja ulkopuolisten vaatimusten kanssa. Areena 15.4, TV2 17.4

Viekö halvaantuminen elämänhalun? Onko hamppu hyötykasvi vai huumausaine?

Hamppuaktivist Timo Haara seisoo pellolla
Hamppuaktivist Timo Haara seisoo pellolla Kuva: Sampsa Huttunen Docstop,dokumenttiohjelmat,dokumenttielokuvat,hamppu

Vuonna 2004 huipputason esteratsastaja Jaana Kivimäki loukkaantui vakavasti onnettomuudessa. Viivi Häkkisen ohjaamassa dokumentissa Kaikki mitä halusin seurataan vyötäröstä alaspäin halvaantuneen Jaana paluuta satulaan. Areenassa maanantaina 22.4.

Areenassa 29.4 julkaistavassa Hamppumies vastaan valtio -dokumentissa ohjaaja Sampsa Huttunen seuraa hamppuaktivisti Timo Haaran ja viranomaisten välistä kädenvääntöä. Onko hamppu huumausaine vai hyötykasvi?

Docstop