Hyppää pääsisältöön

Levyllinen ongelmatonta kauneutta?

Erica Nygård soittaa huilua Vaasan kaupunginorkesterissa ja Niels Burgmann soittaa urkuja Helsingin Matteuksen seurakunnassa. Yhdessä he ovat jo pari vuotta kartoittaneet huilu-urku-duon repertuaaria, ja nyt valikoineet uutuuslevylle lähes yksinomaan kaunista musiikkia. Ratkaisu sopii soitinyhdistelmälle ja muusikoiden ominaislaadulle, mutta entä kuulijalle?

Momentum / Nygård & Burgmann
Momentum / Nygård & Burgmann Uudet levyt

Kauneuden painottaminen 1900-luvun musiikissa on vaatinut lievää kikkailua. Poulencin sonaatin ja Widorin sarjan piano-osuudet Niels Burgmann on sovittanut uruille, että ohjelmassa olisi jotain tunnettua. Muilta osin ohjelmisto painottaa suomenruotsalaista sävellysperinnettä, jossa tonaalisuuden arvo on pysynyt korkeana. Jack Mattsonin ja Niels Burgmannin pikkukappaleet ovat niin hempeitä, että Lars Karlssonin uustonaalinen romantiikka tuntuu niiden rinnalla jämäkältä.

Erica Nygårdin huilussa on kantava ja miellyttävä ääni. Vibrato on kiinteämpi ja kauniimpi kuin monella vanhan polven huilutähdellä ja intonaatio rikkeetön. Virtuoositekniikkaa Nygård ei pääse juuri esittelemään, paitsi ehkä Poulencin prestossa, jonka diskanttihelinä tehoaa. Oikeastaan täyteläisten melodialinjojen kontrolliakin voi pitää huiluvirtuositeettina, ja se Nygårdilta luonnistuu.

Yhtä osaava on Niels Burgmann Laihian kirkon urkujen ääressä. Yhteispeli huilistin kanssa on oivallista sekä rytmisesti että rekisteröintien suhteen. Vankka yhteissoittokokemus kuuluu siinä, kuinka tarkasti Burgmann saa toteutettua sovituksensa atakkivetoisista pianostemmoista.

Levykokonaisuuden arvoa omissa korvissani kuitenkin alentaa esteettinen velttous. Pari modernimpaa tai särmikkäämpää pikkuteosta kaiken kauneuden seassa olisi antanut lisää ulottuvuuksia huilun sointiin ja pitänyt kuulijan mielenkiintoa yllä. Toisaalta antaumuksellisesta soitosta kyllä kuulee, että nimenomaan tällainen musiikki resonoi Erica Nygårdin ja Niels Burgmannin sieluissa, miksei siis kuulijankin.

"Momentum". Francis Poulenc (sov. Niels Burgmann): Sonaatti huilulle ja pianolle. Jack Mattson: Cavatina e vivace. Niels Burgmann: Diptyque. Lars Karlsson: Recitativo et aria. Jehan Alain: Aria. Charles Marie Widor (sov. Kortmann & Burgmann): Sarja huilulle ja pianolle. - Erica Nygård, huilu, ja Niels Burgmann, urut. (Alba, ABCD 439)

Kuuntele Uudet levyt 26.2.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua