Hyppää pääsisältöön

Pluralistinen katarsis Zimmermannin tapaan

Bernd Alois Zimmermannin ilmaisu säveltäjänä kehittyi kohti yhä tehokkaampaa pessimismin ja väkivallan ilmaisua yhä moninaisemmin keinoin. Juuri moninaisuus oli Zimmermannin taiteen ydin. Hän koki toivottomuutta, kun taide oli lipsahtamassa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kaikkien keinovarojen vapaaksi mutta merkityksettömäksi sekoitteluksi - ja juuri sillä sekoittelulla hän kävi toivottomuuden kimppuun.

Zimmermann / RSO & Lintu
Zimmermann / RSO & Lintu Uudet levyt

RSO:n uutuuslevyn varhaisin teos, viulukonsertto, leikkaa hengästyttävän rajusti ryminästä toiseen, mutta levyn kontekstissa se on napakka pikkukappale. Viulutähti Leila Josefowicz joutuu etsimään viuluilmaisunsa äärirajoja ja löytää ne. Soinnin hienouksista ei kannata tässä yhteydessä puhua - kyse on energian määrästä ja laadusta, ja ne ovat kohdallaan, paljon paremmat kuin Zehetmairin levytyksessä. Myös RSO paukuttaa mukana todella napakasti mukana.

Levyn välipala, orkesteripreludi Photopsis, rauhoittaa tapahtumisen tempoa ja keskittyy pitkälinjaiseen sointikehittelyyn, jonka hyytävyydestä nykyiset pastellisävyillä maalaavat koloristit voisivat oppia paljon. Kuulija ei kuitenkaan saa hengähdystaukoa, koska teos sisältää yllin kyllin myös hirvittävää rääkymistä. RSO toteuttaa viiltävät tehot kirurgisella tarkkuudella.

Ja sitten levy pääsee asiaan. Bernd Alois Zimmermannin pääteos, ooppera Die Soldaten, on piinallisen raskas ja vaativa esitettävä, joten Zimmermann teki siitä pelkistetyn konserttiversion, vokaalisinfonian. Heittelehtivien äänimassojen, piinallisen kollaasitekniikan ja fragmentaarisen avantgardelaulun kauhugallerian toteuttaminen on ollut Hannu Linnulle sopiva haaste, ja kas ihmettä, musiikissa pysyy kuin pysyykin joku tolkku, ja jokaisen leikkauksen reunalla kuulija jää odottamaan, mitä sitten. Solistijoukkokin suunnistaa ryteikössä vakuuttavasti, kärjessä sopraano Anu Komsi, jonka voimakas mutta intonaatioltaan tarkka ilmaisu on tarttunut myös muihin.

Koko oopperaan verrattuna vokaalisinfonia tuntuu mittasuhteiltaan ja keinovaroiltaan siedettävämmältä ja siksi myös tehokkaammalta. Katarsis on nimittäin eri asia kuin nitistäminen. Nyt levyn jaksaa juuri ja juuri kuunnella, ja kuuntelun jälkeen on välttämätöntä huokaista hetki, purkaa äärimmäistä musiikkikokemusta luotettavan ystävän kanssa vaikkapa oluttuopposen äärellä, ja päättää ettei enää ikinä kuuntele Bernd Alois Zimmermannia - ennen ensi kertaa. Jotain siinä on, ja sen jonkin RSO tarjoillee muodossa joka herättänee kansainvälistä huomiota.

Bernd Alois Zimmermann: Viulukonsertto; Photoptosis; Die Soldaten. - Leila Josefowicz, viulu, Anu Komsi, sopraano, Jeni Packalen, altto, Hilary Summers, altto, Peter Tantsits, tenori, Ville Rusanen, baritoni, ja Juha Uusitalo, basso, sekä Radion sinfoniaorkesteri/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1325-2)

Kuuntele Uudet levyt 26.2.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua