Hyppää pääsisältöön

Felix Kerstenin fantastinen tarina

Felix Kerstenin henkilötiedot.
Felix Kerstenin henkilötiedot. Kuva: Yle & AKG Felix Kersten

Felix Kerstenin elämäntarina on uskomaton. Tutki Kerstenin elämänvaiheita, valokuvia ja asiakirjoja. Tapaus Felix Kersten -podcast nyt Yle Areenassa.

Tartossa syntynyt nuorukainen haavoittuu taisteluissa Helsingissä vuonna 1918 ja saa sota-ansioistaan Suomen kansalaisuuden. Hän matkustaa Berliiniin, tapaa siellä salaperäisen luontaislääkintään erikoistuneen mestari Kon ja päätyy hieromaan natsijohtajia, vaikka ei ole lainkaan poliittinen. Lopulta hän pelastaa tuhansia vankeja keskitysleireiltä ja teloituksilta.

Tällainen on Felix Kerstenin tarina. Mutta onko se koko totuus? Kuka oli Felix Kersten?

Kolme Felixiä

Felix Kerstenin tarinalla on ainakin kolme mahdollista aloitusta. Liittyvätkö nämä tarinat toisiinsa? Sitä emme tiedä.

Ensimmäinen kolmesta Felixistä on se Felix Kersten, joka on tuttu Heinrich Himmlerin henkilääkärin omista muistelmista. Tämä on myös se suomalainen sankari, josta Arto Koskinen alkoi tehdä dokumenttielokuvaa 1990-luvun loppupuolella.

Felix Edward Alexander Kersten s. 30.9.1898

Felix Kersten on Tartosta kotoisin oleva seikkailija, joka opiskelee Jenfeldin maatalouskoulussa Holsteinissa. Hän ei pidä itseään saksalaisena ja liittyy vapaaehtoisena erikoisjoukkoihin, joihin kuuluu Saksassa koulutettavia suomalaisia. Kersten osallistuu Suomen sisällissotaan valkoisten puolella, haavoittuu Helsingissä keväällä 1918 ja saa sota-ansioistaan Suomen kansalaisuuden. Muistelmissaan hän ei mainitse Saksan kansalaisuutta.

Felix Kerstenin ja Felix Hubertin allekirjoituksia.
Felix Kerstenin allekirjoitus oli erilainen 40-luvulla (alhaalla vasemmalla) kuin 20-luvun alussa. Felix Kerstenin ja Felix Hubertin allekirjoituksia. Kuva: Yle Felix Kersten

Fidus Felix Huberti s. 24.9.1897, Leipzig

Felix Huberti on saksalainen nuorukainen, joka opiskelee lääketiedettä. Hänen täytyy tyytyä palvelemaan kotirintamalla, koska kaksi hänen veljistään on jo kaatunut sodassa. Hubertista tulee lääkintäaliupseeri ja hän ylenee vääpeliksi.

Huberti liittyy niin sanottuihin Saksan Vapaajoukkoihin, joiden tarkoitus on pyrkiä tukahduttamaan kommunistien ja bolsevikkien toimintaa. Maaliskuussa 1919 hän syyllistyy matruusi Karl Mesebergin poliittiseen murhaan Saksan Hallessa, pakenee etsintäkuulutettuna kotikaupungistaan ja katoaa lopullisesti.

Hubertin nuoruudenkaveri Erich Neuss jää kaipaamaan sosiaalisesti taitavaa, vilkasta ja karismaattista ystäväänsä, jonka kanssa hän oli tehnyt vaellusretkiä luonnossa. Sittemmin Neuss tunnistaa Hubertin Felix Kersteniksi, ja Neussin poika Werner Neuss kirjoittaa Felix Kerstenin elämäkerran "Menschenfreund und Mörder" (2010).

Felix Edward Alexander Kersten s. 30.9.1898, Dorpat

Felix Kersten syntyy keskiluokkaiseen perheeseen Virossa. Hänet konfirmoidaan vuonna 1915 ilmeisesti ongelmanuorille tarkoitetun kasvatuslaitoksen rukoushuoneessa. Kasvatuslaitos sijaitsee Hampurin lähellä Saksassa, ja siellä opetetaan muun muassa maanviljelyä.

Syyskuun 15. päivänä vuonna 1917 Kersten aloittaa palveluksen Saksan armeijassa sotamiehenä ja palvelee myös Hallessa. Hän lopettaa palveluksen Tartossa sotamiehenä joulukuussa 1918. Tämän jälkeen Kerstenistä ei ole tietoja.

Suomalainen sotilas

Huhtikuun 15. päivänä vuonna 1919 Felix Kersten -niminen mies liittyy Virossa Pohjan Pojat -rykmenttiin ja merkitään luetteloihin vääpelinä. Hänet kotiutetaan Suomeen Pohjan Poikien mukana kesäkuussa 1919.

Felix Kerstenin sairaskertomus-dokumentti.
Suomeen saapuessaan Kersten pystyy tuskin kävelemään ja päätyy suoraan sotilassairaalaan Helsinkiin. Sairauskertomuksen mukaan Kersten on sairastanut jo kahden kuukauden ajan ennen Suomeen tuloaan eli huhtikuusta asti. Lisäksi hän on viettänyt kaksi viikkoa koleraparakissa. Felix Kerstenin sairaskertomus-dokumentti. Kuva: Kansallisarkisto: Mikkelin keskusarkisto Felix Kersten

Palvelustodistuksessa kerrotaan, että Felix Kersten on upseerikurssille osallistunut vääpeli Saksan armeijasta. Hän on palvellut Saksan armeijassa vuosina 1914—1918 ja taistellut lukuisilla rintamilla Euroopassa ja Lähi-idässä.

7.11.19 Kersten astuu armeijan palvelukseen Hämeen ratsurykmenttiin.

Felix Kerstenin päällystökortti.
Historian tuntema Felix Kersten on syntynyt 30.9.1898. Felix Kerstenin päällystökortti. Kuva: Kansallisarkisto: Sotilaskantakortti D.1. Felix Kersten

Suomen kansalaiseksi Felix Kersten otetaan huhtikuussa 1920, vaikka hän on oleskellut Suomessa tuskin vuottakaan. Valpon Tampereen osaston mukaan suosittelijoina on korkeita virkamiehiä, kuten Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkö Suolahti ja Pohjain Poikain rykmenttiäkin komentanut eversti Hans Kalm.

Vai tuliko Kersten Suomeen jo hieman aiemmin, vuonna 1918? Myös tähän viitataan Suomen Kansallisarkistossa sijaitsevissa asiakirjoissa. Kuitenkin myöhemmin, Yleisesikunnan kuulusteluissa vuonna 1922, hän myöntää tulleensa Suomeen kesäkuussa 1919.

Toukokuun lopussa 1920 Kersten siirtyy Suojeluskunnan palvelukseen Ikaalisiin, jossa hän tutustuu kesän aikana Pohjanpalojen perheeseen. Nuorimies alkaa seurustella Kerttu Pohjanpalon kanssa ja muuttaa myöhemmin Pohjanpalojen kotiin Helsinkiin. Muistelmissaan Kersten on kertonut osallistuneensa lääketieteen luennoille Helsingin yliopistossa. "Helsingin yliopistosta ei löydy tällaisia merkintöjä", Arto Koskinen sanoo. Kertun veljen Jorma Pohjanpalon muistelmien mukaan Kersten oli usein kotona toimettomana ja hieroi migreenistä kärsivän Inni-äidin niskaa. Hieromisessa häntä opasti Inniä hoitanut tohtori Paul C. Collander, joka oli erikoistunut eräänlaiseen hermovenytysterapiaan.

Tammikuussa 1922 päivätyssä Yleisesikunnan kuulustelupöytäkirjassa todetaan asiakirjaväärennös. Reservin vänrikki Felix Kerstenin pyrkimyksenä on ollut vauhdittaa etenemistään luutnantiksi. Lisäksi hänen kerrotaan jakavan käyntikortteja, joissa hän esiintyy aatelismiehenä.

Pian kuulustelun jälkeen, helmikuussa 1922, varaton Felix Kersten suuntaa Berliiniin.

Lahjakas hieroja

Felix Kersten tekee parin vuoden ajan sekalaisia töitä Berliinissä. Hänen vuokraemäntänsä tytär on Elisabeth Lüben, josta tulee Kerstenin luotettu, ja myöhemmin myös hänen sihteerinsä ja taloudenhoitajansa.

Vuonna 1925 Felix Kersten avaa hierojan praktiikan Berliinin hienostoalueella. Hän saa nopeasti asiakkaakseen saksalaista eliittiä, sillä hän perii asiakaskunnan mystiseltä mestari Kolta, jonka Kersten nimeää opettajakseen.

Jopa Kuningatar Vilhelmiina kutsuu hänet hoitamaan miestään prinssi Henrikiä. Kersten muuttaakin vuonna 1928 Hollantiin.

7.8.1937 Häät! Felix Kersten avioituu 27-vuotiaan saksalaisen Irmgard Neuschäfferin kanssa. Isäksi hän tulee seuraavana vuonna ja pariskunta saa kaikkiaan kolme poikaa. Vaimo ja lapset asuvat Gut Hartzwaldessa.

Felix Kerstenin entinen kotitalo, joka sijaitsee Gut Harzwaldessa.
Felix Kersten osti vuonna 1936 yli 300 hehtaarin kokoisen Gut Hartzwalden maatilan Brandenburgista läheltä Berliiniä. Kuvassa on päärakennus vuonna 2018. Felix Kerstenin entinen kotitalo, joka sijaitsee Gut Harzwaldessa. Kuva: Pauline Taubach Felix Kersten
Bunkkeri, joka sijaitsee Gut Harzwaldessa.
Gut Hartzwalden vieressä sijaitsi SS-joukkojen sotilasalue. Bunkkerit räjäytettiin ennen venäläisten tuloa vuonna 1945. Bunkkeri, joka sijaitsee Gut Harzwaldessa. Kuva: Pauline Taubach Felix Kersten
Felix Kersten ja Heinrich Himmler seisovat kolmannen henkilön kanssa.
Felix Kersten hieroi kovista vatsavaivoista kärsivää Himmleriä tiettävästi ensimmäisen kerran jo vuonna 1939. Felix Kersten ja Heinrich Himmler seisovat kolmannen henkilön kanssa. Kuva: Yle & BPK Felix Kersten

Valtakunnan lääkäreiden kortiston mukaan 25.2.1941 Felix Kersten on ”Arzt f. Naturheilkunde”, SS:n jäsen ja hänellä on kaksi lasta. Postiosoitteeksi on merkitty hänen kaupunkiasuntonsa hyvässä osoitteessa Berliinissä ja työosoitteena on SS:n päämaja. (Arto Koskisen keräämää aineistoa, alkuperäinen asiakirja: Bundesarchiv, Berlin.)

31.5.1941 Felix Kersten saa turvallisuuspoliisin päällikkö Schöppen allekirjoittaman määräyksen muuttaa välittömästi ja pysyvästi Hollannista Berliiniin. Mukanaan hän voi tuoda vain henkilökohtaisen irtaimistonsa. Kersten luopuu asunnostaan Haagissa ja keskittyy Himmlerin hyvinvointiin. Hän hieroo myös muita natsijohtajia, kuten Walter Schellenbergia, Joachim von Ribbentropia ja Rudolf Hessiä.

Himmlerin luotettu

Felix Kersten oli järjestämässä Heinrich Himmlerin Suomen-matkaa, joka ajoittui heinä-elokuun vaihteeseen vuonna 1942.

Felix Kersten ja Heinrich Himmler pääministeri Rangellin mökillä Suomessa 1942
Josef Kiermayer, Heinrich Himmler, Felix Kersten ja J.W. Rangell viettävät kesäpäivää Kukkiajärvellä. Kansallisarkiston asiakirjoista ilmenee, että Himmler oli aikonut viettää lomansa Saksassa, mutta Kerstenin jatkuvien kehotusten vuoksi hän muutti mieltään. Felix Kersten ja Heinrich Himmler pääministeri Rangellin mökillä Suomessa 1942 Kuva: Yksityiskokoelma Felix Kersten
Jukka Rangell, Felix Kersten ja Heinrich Himmler soutuveneessä.
Kerrotaan, että SS-päällikkö Himmler otti kesäisenä päivänä Luopioisissa puheeksi Suomen juutalaisten luovuttamisen Saksaan. ”Suomessa ei tunneta juutalaiskysymystä”, pääministeri Rangell vastasi. Kuvassa Rangell soutaa, Kersten istuu keskellä ja Himmler perässä. Jukka Rangell, Felix Kersten ja Heinrich Himmler soutuveneessä. Kuva: Yksityiskokoelma Felix Kersten
Felix Kersten, Heinrich Himmler ja Jukka Rangell kävelevät ulkona.
Suomen-matkan aikana Himmler ja Kersten tutkivat puutarhojen kasvustoa ja kävivät muun muassa sienestämässä. Stressaantuneen ja kivuista kärsivän Himmlerin on kerrottu olleen riippuvainen hierojastaan Kerstenistä. Felix Kersten, Heinrich Himmler ja Jukka Rangell kävelevät ulkona. Kuva: Yksityiskokoelma Felix Kersten
Felix Kersten ja Jukka Rangell puutarhassa.
Pelastiko Felix Kersten Suomen juutalaiset? Kuvassa henkilääkäri Kersten ja pääministeri Rangell. Felix Kersten ja Jukka Rangell puutarhassa. Kuva: Yksityiskokoelma Felix Kersten

Lääkintöneuvos Kersten

Salaperäisen, tiibetiläisen Mestari Kon opettama Felix Kersten saa 21.11.1941 lääkintöneuvoksen arvonimen. Sen myöntää Suomen tasavallan presidentti Risto Ryti. Tästä lähtien Kersten käyttää kirjeissään leimaa “Lääkintöneuvos Felix Kersten”.

Seuraavana vuonna 1942 Kersten saa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkin.

Felix Kerstenin päiväkirjan leimattu ja allekirjoitettu sivu.
Kersten allekirjoitti ja leimasi omat päiväkirjamerkintänsä. Miksi? Felix Kerstenin päiväkirjan leimattu ja allekirjoitettu sivu. Kuva: Institut für Zeitgeschichte München - Archiv Felix Kersten
Felix Kerstenin Heil Hitler -allekirjoitus.
Arto Koskisen keräämien tietojen mukaan Kersten kuului SS-joukkoihin jo helmikuussa 1941. Tämä kirje on päivätty vuonna 1935. Felix Kerstenin Heil Hitler -allekirjoitus. Kuva: Yle & Institut für Zeitgeschichte München - Archiv Felix Kersten

Elokuussa 1942 Kersten kysyy kirjeitse ulkoministeri Rolf Wittingiltä, onko Suomen hallituksella mitään sitä vastaan, että hän liittyisi SS-joukkoihin. Wittingin vastauksen mukaan Suomella ei ole mitään sitä vastaan. (Arto Koskisen hankkima kirjeenvaihto, Ulkoministeriön arkisto.)

Juutalaisten pelastaja

19.4.1945 Felix Kersten saattaa juutalaisten maailmankonferenssin johtajan Norbert Mazurin Tukholmasta Berliiniin neuvottelemaan SS-valtakunnanjohtaja Himmlerin kanssa. Neuvottelun tarkoituksena on tuhansien ihmisten pelastaminen keskitysleireiltä.

Kersten toimii myös ruotsalaisen kreivin, Punaisen Ristin johtajan Folke Bernadotten ja Himmlerin välisenä yhdysmiehenä Valkoisten bussien operaatiossa. Sen aikana keskitysleireiltä vapautettiin ainakin 19 000 vankia (Ruotsin Punaisen Ristin raportti Vita bussarna, 2000).

Tietokirjailija Tapio Tammisen mukaan Bernadotte pääsi Himmlerin juttusille juuri Felix Kerstenin ansioista. Kun Hitlerin suunnitelma keskitysleirien räjäyttämisestä jäi toteutumatta, Kersten pelasti välillisesti jopa satatuhatta ihmistä. Tästä Tamminen kirjoittaa kirjassaan Himmler ja hänen suomalainen Buddhansa (2018).

25.4.1945 Ruotsin Punaisen Ristin valkoinen bussi pelastaa saksalaista henkilökuntaa Felix Kerstenin maatilalta Gut Hartzwaldesta? Näin väitetään Himmlerin astrologin Wilhelm Wulffin muistelmissa Zodiac and Swastica (1968). Siinä Wulff kertoo, kuinka kolonna joutui liittoutuneiden hävittäjien hyökkäyksen kohteeksi ja ruotsalaista henkilökuntaa ja vankeja kuoli hyökkäyksessä. Ruotsin Punaisen Ristin raportissa vuodelta 2000 mainitaan sama hyökkäys, mutta ei sitä, että bussi tai busseja olisi käynyt Gut Hartzwaldessa.

Valpon asiakirja Kansallisarkistosta
Leo Fahlerin matkaraportti vuodelta 1945 osoittaa, että Valtiollinen poliisi eli Valpo oli kiinnostunut Kerstenistä. Valpon asiakirja Kansallisarkistosta Kuva: Kansallisarkisto Felix Kersten

Vuonna 1950 Felix Kersten saa Hollannin korkeimman huomionosoituksen, Orania-Nassaun kunniamerkin. Kertomansa mukaan Kersten on estänyt miljoonien hollantilaisten karkotuksen Itä-Puolaan. Aihetta tutkineen Louis De Jongin mukaan siirtouhkaa ei kuitenkaan ollut.

18.10.1955 päivätyssä lääkintöneuvos Edward Alexander Felix Kerstenin passianomusta koskevassa liitteessä todetaan, että: ”Herra Kersten on ilmoittanut kansalaisuudekseen jatkuvasti Suomen kansalaisuuden, mutta kylläkin maininnut, että hänelle Ruotsin hallituksen ilmoituksen mukaan voitaisiin palkinnoksi hänen yleisinhimillisistä teoistaan myöntää Ruotsin alamaisuus milloin vain hän sitä pyytää” (Kansallisarkisto). Lopulta Kersten saakin lapsineen Ruotsin kansalaisuuden takautuvasti vuodesta 1953 lähtien.

1950-luvun aikana Felix Kersteniä ehdotetaan Hollannista peräti neljä kertaa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Aikajana perustuu Arto Koskisen keräämään aineistoon. Lisäksi Kansallisarkisto, Jorma Pohjanpalo: Onpahan eletty (WSOY, 1974) ja Tapio Tamminen: Himmler ja hänen suomalainen Buddhansa (Atena, 2018).