Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Kun upseerin tytär juoksi poliisia pakoon Pariisissa

Anne Flinkkilä ja Eeva Lennon
Anne Flinkkilä ja Eeva Lennon Kuva: Yle / Harri Hinkka Flinkkilä & Tastula

Melkein kaikki Eevasta. Anne Flinkkilän vieraana legendaarinen toimittaja Eeva Lennon, joka kertoo niin elämänsä rakkaudesta, feminismistä, Thatcheristä kuin uteliaisuuden kiihdyttävästä voimastakin.

Pariisi, keväällä 1968. Opiskelijat olivat nousseet barrikadeille ja työläiset liittyneet joukkoon. Vaadittiin oikeuksia, yritysdemokratiaa, vapautta. Kadut olivat liekeissä, mielenosoitukset hurjia ja poliisin väkivalta rajua. Siellä jossakin juoksi myös suomalainen Eeva, raportoimassa Euroopan suurimmasta kapinasta sitten
toisen maailmansodan.

- En ole koskaan elämässäni pelännyt niin paljon. Toimittajat eivät olleet mitenkään suojassa, heitä piestiin samalla tavalla kuin mielenosoittajiakin. Minulla oli kotona kaksi pientä lasta, joten oli pakko vähän katsoa, missä liikkui.

Monet tunnistavat Eeva Lennonin äänen ja tumman hiuspehkon, onhan hän pitkään ollut yksi Suomen äänistä ja kasvoista niin Ranskassa kuin Britanniassakin. Harva kuitenkaan tuntee Eevan yksityistä puolta, hän on vuosien mittaan visusti kieltäytynyt haastatteluista ja sanonut, etteihän toimittaja nyt mitenkään kiinnostava voi olla. Nyt kuitenkin tuota vaikenemisen verhoa on hieman raotettu, sillä Eeva on hiljattain julkaissut muistelmansa, ajatuksella minä ja maailman melskeet.

Eeva syntyi aikansa julkkisperheeseen, Työnantajaliiton johtajana isä oli usein esillä lehdissä työnsä takia. Nuori Eeva oli perin juurin kyllästynyt, että hänestä supistiin isänsä tyttärenä.

-Täytyy myös muistaa, että julkkiskulttuuri oli aivan toisenlaista kuin tänä päivänä. Meidän kulturelleissa opiskelijapiireissämme julkisuus ei ollut älyllistä, sitä halveksittiin.

Sota-ajan lapsesta tuli feministi

Eeva oli sota-ajan lapsi, josta kasvoi täysverinen feministi. Eevan äiti oli kaunotar, joka aikoinaan Pariisissa hurmasi kirjailija Mika Waltarin. Perheen hän kuitenkin perusti komean suomalaisupseerin kanssa ja ajan tavan mukaan äiti jäi kotiin hoitamaan perhettä. Eeva sanoo, että äidin kohtalo on hänelle ollut yksi elämän isoista avainkokemuksista

- Äiti oli älykäs nainen, joka olisi halunnut myös oman työn. Kotirouvana hän alkoi eristäytyä muista ja sairastui psyykkisesti. Hän alkoi saada harhoja, näki venäläisiä sotilaita sängyn alla ja lopulta hänet toimitettiin hoitoon.

Eeva kertoo, että säännöllisin väliajoin äidin kunto romahti, kun hän lakkasi syömästä lääkkeitä. Diagnoosi oli skitsofrenia, ja Eeva sanoi nuorena pelänneensä sairauden periytymistä.

- Kävelin ympäri Helsinkiä ja kauhistelin asiaa. Aikuistuin aika nopeasti. Ajattelin, että minulla on niin huonot geenit, että kaikkia sydänsuruja pitää vältellä. Varsinkin varatuista miehistä piti pysyä kaukana.

Äidin kohtalo teki Eevasta feministin. Oma työ, oma raha, oma tila, niistä ei tingitä missään olosuhteissa.

Kahvilasta löytyi kaunis mies

Sydänsuruista ei ollut tietoakaan, kun Eeva oli sydänystävänsä, näyttelijä Elina Salon kanssa Pariisissa, kun kahvilan pöytään käveli kaunis mies, irlantilainen Peter Lennon.

- Sanoin Elinalle heti, että pysy poissa, mä oon kiinnostunut tosta.

Siitä alkoi 50 vuotta kestänyt liitto, tuli kaksi lasta, elämä ensin Pariisissa ja sitten Lontoossa. Peterin perhe oli vahvasti katolilainen. Tumma protestantti skandinaavi ei ihan vastannut odotuksia, mutta hetken nikottelun jälkeen Eeva sai perheen äidinkin käännytettyä feministiksi.

- Peterin isä oli alkoholisti ja äiti täysin riippuvainen hänestä. Kun hän näki, miten oma työ näkyi meidän suhteessa, niin äkkiä hän siitä kääntyi. Olihan hän ponteva nainen ja ollut IRA:ssakin, Eeva muistelee.

Melkein ensimmäinen nainen

Eevan toimittajan ura alkoi Pariisissa, ensin radiossa ja sittemmin hänestä tuli Uuden Suomen vakituinen kirjeenvaihtaja, Suomen kaikkien aikojen toinen naispuolinen ulkomaankirjeenvaihtaja.

- Naistoimittajan uskottavuutta kyseenalaistettiin helposti, siksikin piti pysyä asialinjalla. Sellainen kulttuuri oli vallalla, että miehet puhuivat asiaa ja naiset rupattelivat.

- Minustakin oli ensin lehdessä ruma, vanhannäköinen piirroskuva. Olin kuitenkin saanut aikamoisen maineen presidentti de Gaullen tuntijana, ja kun sitten vihdoin minusta julkaistiin valokuva, niin monelta naama venähti, että tuollainen tytönhupakko.

70-luvun alussa Pariisin työt loppuivat ja perhe Lennon muutti Lontooseen.

- Luulimme tulevamme svengaavaan Englantiin, mutta se oli varsinainen takapajula Pariisin verrattuna. Ihmiset eivät tienneet mistään mitään, ruoka oli karmeaa, jatkuvien korpilakkojen takia sähköt olivat usein poikki ja hiiret juoksivat pitkin lattioita.

Silti Eeva sanoo rakastuneensa tähän junttilaan. Ihmisten lämpö ja välittäminen näkyivät.

- Margaret Thatcherin uusliberalistinen politiikka tappoi tuon lämpimän hyvinvointi-Englannin. Brexit on sen politiikan seurausta, Eeva sanoo.

Eevan puoliso Peter menehtyi syöpään seitsemän vuotta sitten. Nyt Eeva asuu Lontoossa yksin, mutta sanoo, ettei hänellä ole aikaa ikääntyä.

- Utelias olen edelleen, ja aina oppii uutta. Kiihdyn ja ajattelen, että kyllä suomalaisten pitää saada tietää tästä.