Hyppää pääsisältöön

Äänestä! Kirja vs. Leffa: Tie

Kuvassa Tie - The Road -kirjan kansi sekä kuva samannimisestä elokuvasta.
Kuvassa Tie - The Road -kirjan kansi sekä kuva samannimisestä elokuvasta. Yle Puhe,Tie,John Hillcoat,Cormac McCarthy

Hienoja kirjoja ja upeita elokuvia on maailma täynnä. Mutta monestako upeasta kirjasta on onnistuttu tekemään hieno elokuva? Sitä selvittää Yle Puheen ohjelmasarja Kirja vs. Leffa.

Cormac McCarthyn romaani Tie - The Road vuodelta 2006 on yksi karuimpia ja tehokkaimpia maailmanlopun liepeille sijoittuvia kuvauksia. Pulitzer-palkinnon voittanut kirja ei sorru selittelyyn, vaan näyttää, miten eri tavoin ihminen ääriolosuhteissa voi käyttäytyä. Kirjan suomensi tuoreeltaan Kaijamari Sivill.

John Hillcoatin sovitus The Road vuodelta 2009 mukailee onnistuneesti romaanin tunnelmia. Post-apokalyptinen draama taiteilee tunteisiin vetoavasti toivottomuuden ja toivon rajamailla.

Jarmo Laitanevan kanssa teoksista ovat keskustelemassa torstaina 7.3. klo 14 alkaen Nuori Voima-lehden päätoimittaja Vesa Rantama ja vapaana kulttuuritoimittajana työskentelevä, informaatikko Niina Holm Keskustakirjasto Oodista.

Kirja vs. Leffa torstaisin klo 14-15 Yle Puhe ja Yle Areena.

Tie - kirja vai leffa?

Kumpi puhuttelee sinua enemmän, Cormac McCarthyn kirja (2006) vai John Hillcoatin ohjaama leffa (2009)? Mihin perustat valintasi? Kerro mielipiteesi, parhaat kommentit otetaan mukaan ohjelmaan.

Keskustele
  • Hiihdon juhlaa Yle Puheella

    Rukan maailmancup suorana Yle Puheelta

    Kuusamon Rukalla kilpaillaan perjantaista sunnuntaihin 29.11. - 1.12. kaikissa pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Viikonlopun aikana luvassa on kaikkiaan 11 osakilpailua. Yle Puhe radioi kaikki kisatapahtumat.

  • Suomalaista jalkapallohistoriaa suorana Yle Puheessa

    Jalkapallohistoriaa Yle Puheessa

    Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kohtaa perjantaina 15.11. Helsingissä EM-karsintaottelussa Liechtensteinin. Voittamalla ottelun, Suomi pääsee ensimmäistä kertaa miesten jalkapallon arvokisojen lopputurnaukseen. Historiallinen ottelu kuullaan suorana Yle Puheessa klo 19 alkaen.

  • Yle Puheen Nenäpäivän Käsityömaraton - käsitöitä ja käkätystä kellon ympäri

    Yle Puheen Käsityömaraton Nenäkulmassa ma 4.11. klo 10-22

    Yle Puheen Nenäpäivän Käsityömaratonissa pannaan puikot viuhumaan ja koukut kihisemään maailman lasten hyväksi! Jenny “Puikko” Lehtisen ja Kati “Koukku” Keinosen seurassa yhdistetään kolme maailman parasta asiaa: käsityöt, hauskanpito ja hyvän tekeminen! Maanantaina 4.11. klo 10-22 Yle Puheen ompeluseura valtaa Nenäkulman (Aleksanterinkatu 19, Helsinki).

  • Puikko ja Koukku - Käsityöt valtaavat Yle Puheen!

    Puikko ja Koukku - keskusteluja käsitöiden äärellä.

    Käsityövallankumous on vihdoin rantautunut myös radioon! Suomen ensimmäinen käsitöihin keskittyvä radio-ohjelma Puikko ja Koukku starttaa torstaina 17.10. klo 15 Yle Puheessa ja Yle Areenassa.