Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Musiikillinen jälleensyntymä

DAT-kasetti, käsitelty kuva
DAT-kasetti, käsitelty kuva DAT-nauha

Eräänä päivänä Robert Wyatt sai viestin.

"Olisiko sinulla mitään uutta materiaalia, jota minä voisin vähän työstää?". Näin kysyi japanilainen tuottaja ja muusikko Tomo Akikawabaya.

Elettiin vuotta 1998 ja englantilainen Robert Wyatt oli juuri jokin aika sitten äänittänyt DAT-kasetille neljä versiota kappaleestaan nimeltä Brian the Fox. "Se oli hyvin spontaania musiikkia, jolle ei vielä ollut paikkaa missään", kertoo Robert Wyatt. "Se oli minun tekemäkseni hieman omalaatuinen juttu", hän sanoo. "Siinä ei esimerkiksi ollut mitään tarkkaa tempoa, se oli vain äänitetty sellaisenaan kasetille kotioloissa".

Ja tuon kasetin Robert Wyatt postitti Japaniin.

Japanissa Tomo Akikawabaya
eli The Future Eve ja hänen kollegansa Takaaki Han-ya työstivät Wyattin lähettämää musiikkia, mutta eivät totta vieköön pitäneet mitään kiirettä.

Kun Robert Wyatt vuonna 2014, seitsemänkymppisenä, ilmoitti jäävänsä eläkkeelle musiikkihommista, Japanista alkoi yllättäen kuulua kummia. The Future Eve julkaisi albumin nimeltä KiTsuNe - Brian the Fox. Eli Robert Wyattin 16 vuotta aiemmin lähettämä musiikki heräsi uudelleen henkiin. Siitä oli tehty tupla-CD, pienipainoksinen erikoisuus, joka häipyi markkinoilta keräilijöiden hyllyihin yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin.

Se oli erikoista ja erityistä musiikkia, ja japanilaisessa käsittelyssä siitä tuli hieman buddhalaista, kuten The Future Eve itse sanoo, ja lisää, että kyse on tietynlaisesta jälleensyntymästä. Musiikillisesta jälleensyntymästä.

Fata Morgana on epätavallinen ja kummallinen kangastusilmiö, jonka kerrotaan hämmästyttäneen ja pelottaneen merenkävijöitä jo ammoisista ajoista lähtien. Ilmiössä horisontin yllä näyttää ikään kuin leijuvan jotakin kiinteää, joskus jopa laivoja. Sanotaan, että esimerkiksi lentävän hollantilaisen legenda on syntynyt juuri tällä tavoin. Fata Morgana voi myös harhauttaa merenkävijöitä luulemaan, että edessä on maata, esimerkiksi saari. Mutta kyse on vain monimutkaisesta optisesta harhasta.

Kiinalais-amerikkalainen Forrest Fang on ottanut uuden albuminsa teemaksi Fata Morganan. Albumi on nimeltään The Fata Morgana Dream, ja musiikki liikkuu melko ambientissa tunnelmassa, unien ja kangastusten maailmassa.

Sitten ikuisuuskysymyksen äärelle. Mitä on ikuisuus?

Näin kysyy saksalainen Rudolf Heimann albumillaan Die Unendlichkeit des Augenblicks eli vapaasti käännettynä Silmänräpäyksen ikuisuus tai Hetken päättymättömyys. .

Yhdysvalloissa myös ollaan ikusisuusasioiden äärellä, ainakin noin symbolisesti. Black Tape For A Blue Girl -yhtyeen Sam on laittanut pystyyn joukkorahoituskampanjan, jonka aihe ei ole kovin tavanomainen. Hän on tehnyt levyn yhdessä Steve Roachin ja viulisti Nick Shadowin kanssa!

"This is is an ambient collaboration", kirjoittaa Sam. Albumi on nimeltään The Gesture of History. Joukkorahoituksen tarkoituksena on saada albumi julkaistuksi sekä LP- että CD-muodossa.

AVARUUSROMUA 3.3.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:
THE FUTURE EVE feat. ROBERT WYATT: KiTsuNe - Brian the Fox - Normal Version (KiTsuNe - Brian The Fox)
THE FUTURE EVE feat. ROBERT WYATT: KiTsuNe - Brian The Fox - Ring Version (KiTsuNe - Brian The Fox)
VERDE: 4,7kΩ (2πr)
TOMPLEX: Puhdas pyota (Under the Pillow)
AUGUSTUS BRO: The Photographer Pt.2 (Galactix Orminex)
RISTO HUTTUNEN: Broken Bowl (Random Colors)
FORREST FANG: Dream of the Last Fisherman (The Fata Morgana Dream)
RUDOLF HEIMANN: Ewigkeit (Die Unendlichkeit des Augenblicks)

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri