Hyppää pääsisältöön

Miksi alkaa hakkeriksi? – Team Whackin valkohattuhakkerit tuovat kyberuhat arjen tasolle

Kun videopelien pelaaminen ei riitä, voi hakkeriksi oppia jo lapsena. Team Whackin kolmikosta yksi mursi perheen tietokoneen salasanan kahdeksanvuotiaana, toinen rakensi alakoulussa omat nettisivut ja kolmas oppi teininä hakkeroinnin, kun opetteli suojaamaan oman yrityksensä toimintaa. Nykyään he kaikki työskentelevät tietoturva-alan ammattilaisina.

Kyberturvallisuusuhat ovat nykyään osa yksityisten ihmisten, yritysten ja koko yhteiskunnan arkea. Ammattihakkereiden tehtävänä on etsiä järjestelmistä mahdolliset haavoittuvuudet, ennen kuin niistä on haittaa kenellekään.

Benjamin Särkkä, Laura Kankaala ja Iiro Uusitalo paljastavat Team Whack – kaikki on hakkeroitavissa -dokumenttisarjassa, mihin kaikkeen hakkerit pystyvät. Sarjan toinen kausi on nyt katsottavissa Areenassa.

Kolme ammattihakkeria kertoo tarinansa

Hakkereita löytyy isojen yritysten ja viranomaisten palkkalistoilta. Niin kutsuttujen valkohattuhakkereiden päivätyönä on pitää huolta työnantajansa tietoturvasta, etsiä haavoittuvuuksia muiden yritysten tietojärjestelmistä ja kehittää tietoturvatuotteita.

Benjamin Särkkä, Laura Kankaala ja Iiro Uusitalo ovat niin kutsuttuja valkohattuhakkereita, vaikkeivät nimitystä välttämättä rakastakaan.

— Onhan se vähän outoa, että pitää edelleen jotenkin korostaa sitä, että hakkeri voi olla myös hyvää tarkoittava ihminen, Benjamin Särkkä toteaa.

— Lopulta ero valkohattu- ja mustahattuhakkereiden välillä on se tavanomainen. Ihmisen moraali määrittää sen, mitä taidoillaan ja hankkimillaan tiedolla tekee. Osa haluaa saada irti rikoksella hankittua taloudellista hyötyä, osa taas parantaa maailmaa, Laura Kankaala naurahtaa.

Kolme tyyppiä istuvat tietokoneen ääressä.
Iiro Uusitalo (vas.), Benjamin Särkkä ja Laura Kankaala ratkovat verkon mysteerejä. Kolme tyyppiä istuvat tietokoneen ääressä. Kuva: Yle Team Whack

Hakkeriksi opitaan jo lapsena – kun videopelien pelaaminen ei riittänyt

Kaikki kolme ovat saaneet jo lapsena leikkiä ja pelata tietokonepeleillä kotonaan. Mikä sitten erottaa nämä lahjakkaat kyberalan osaajat ikätovereistaan, joille riitti vain pelaaminen?

— Minulle tietokone itsessään oli kiehtova esine, maaginen laatikko. Sen valikoiden ja sisällön tutkiminen oli kiinnostavaa, tietoturva-alan konkari Benjamin Särkkä muistelee.

— Hakkerin alku minussa heräsi toden teolla, kun isä laittoi lapsilukon meidän tietokoneeseen. 8-vuotiaana mursin sen salasanan, mikä oli sellainen elämys, joka on kantanut tähän päivään saakka. Ymmärsin, että on olemassa estoja ja kun tarpeeksi kauan kokeilee, niin onnistuu, Särkkä paljastaa.

Kuvassa poseeraa hakkeri Benjamin Särkkä.
Benjamin Särkkä työskentelee tietoturva-asiantuntijana Nordeassa. Kuvassa poseeraa hakkeri Benjamin Särkkä. Kuva: Ilmari Fabritius Team Whack,benjamin särkkä

Iiro Uusitalo muistaa koskeneensa tietokoneeseen ensimmäisen kerran kolmevuotiaana.

— Ensimmäisen kerran tutustuin Linuxin ihmeelliseen maailmaan, kun olin 11-vuotias. Siitä saakka olen sitä jollakin tavalla tehnyt työkseni. 16-vuotiaana perustin ensimmäisen oman yritykseni. Hakkeroiminen tuli kuvioihin, kun opettelin suojaamaan oman yritykseni toimintaa mahdollisilta ulkopuolisilta hyökkääjiltä, Uusitalo kertaa.

Kuvassa poseeraa hakkeri Iiro Uusitalo.
Iiro Uusitalo työskentelee tietoturva-asiantuntijana Solita Oy:ssa. Kuvassa poseeraa hakkeri Iiro Uusitalo. Kuva: Ilmari Fabritius Team Whack,iiro uusitalo

Laura Kankaala aloitti videopelit viisivuotiaana, mutta monimutkaisempi tietotekniikka vei kuitenkin mukanaan.

— 2000-luvun alussa, ala-asteikäisenä, rakensin ensimmäiset omat nettisivuni. Oli hauskaa pystyä luomaan sisältöä ja rakentaa asioita toimivaksi kokonaisuudeksi. Kankaala muistelee.

Ura verkon harjalla

Laura Kankaala lähti opiskelemaan IT-alaa Turun ammattikorkeakouluun. Kevyt koodaaminen muuttui jossain vaiheessa hakkeroinniksi ja johti lopulta asiantuntijatehtäviin tietoturvayritys F-Securessa. Nykyään hän työskentelee Robocorp-yhtiössä.

— Ennen vanhaan hakkerointi oli melko viatonta, kosmeettista pilailua. Harmittomana jäynänä vaihdettiin esimerkiksi jonkun taustakuva. Nykyään on jopa pelottavaa ja ahdistavaa, kuinka rikolliset hakkerit eivät ole enää yksittäisiä ihmisiä, vaan järjestäytyneitä organisaatioita ja jopa valtiollisia toimijoita, Laura Kankaala kertoo.

— Valkohattuhakkerointi antaa mahdollisuuden tehdä hyvää. Koen tärkeäksi, että pystyn hyödyntämään tietoturvaosaamistani yritysten ja ennen kaikkea loppukäyttäjien auttamiseen, Kankaala kiteyttää.

Kuvassa poseeraa hakkeri Laura Kankaala.
Laura Kankaala työskentelee tietoturva-asiantuntijana Robocorpissa. Kuvassa poseeraa hakkeri Laura Kankaala. Kuva: Ilmari Fabritius Team Whack,laura kankaala

Iiro Uusitalolla on omaa yritystoimintaa edelleen, mutta hän toimii pilvipalvelu- ja tietoturva-asiantuntijana Solita Oy:ssä.

— Aiemmin tein puolustavaa tietoturvaa, jossa yritetään ennakoida ongelmakohtia. Nyt teen töitä enemmänkin hyökkäävän tietoturvan parissa eli teen esimerkiksi järjestelmien murtotestausta. Suurin motiivi on uuden oppiminen ja organisaatioiden tietoturvatilanteen parantaminen. On myös todella mielenkiintoista selvittää, millä luovalla tavalla saa järjestelmän käyttäytymään väärin, Uusitalo summaa.

Kolme hakkeria kokeilevat lennättää dronea toimistossaan.
Toisella kaudella hakkerit kokeilevat kaapata dronen ja selvittävät, voisiko laitetta käyttää myös hakkerihyökkäykseen. Kolme hakkeria kokeilevat lennättää dronea toimistossaan. Kuva: Yle Team Whack

Benjamin Särkkä työskentelee tietoturva-asiantuntijana finanssikonserni Nordeassa. Hän haluaa tuoda tietoturva-asiat ihmisten arjen tasolle, muuttaa ennakkokäsityksiä hakkeroinnista ja innostaa nuoria ihmisiä alalle. Hauskuus ja löytämisen ilo eivät ole kadonneet tekemisestä matkan varrella.

— Tänä päivänäkin haavoittuvuuden löytäminen on palkinto. Vielä siistimpää on, kun pystyy paljastamaan asian jollekin taholle, joka korjaa puutteet, Särkkä hehkuttaa.

Katso Team Whackin uusi kausi Areenassa ja TV2:lla 4.5. alkaen.

Artikkelia päivitetty 4.5.2020: Lisätty maininta sarjan uudesta kaudesta.

Lisää ohjelmasta