Hyppää pääsisältöön

Felix Kersten - voiko natsien keskitysleirien johtajan Heinrich Himmlerin suomalainen henkilääkäri olla hyvien puolella?

Heinrich Himmler oli natsi-Saksan hallinnon kärkimiehiä. Sisäisistä asioista vastaavana hän oli yksi holokaustin pääarkkitehdeista. Himmler kärsi Hitlerin tapaan kroonisista vatsakivuista. Natsijohtajan vaivoja hoiti suomalainen, virolaissyntyinen Felix Kersten, jonka teot ja tarkoitusperät ovat jääneet osin mysteereiksi.

Dokumentti Kuka oli Felix Kersten kertoo suomalaisen hierojan ja natsijohtajan läheisestä hoitosuhteesta. Heinrich Himmler on tunnettu natsijulmuuksien keulakuva. Gestapon ja SS:n johtajana Himmler vastasi mm. miljoonien ihmisten murhiin luodun keskityksleirijärjestelmän luomisesta. Myöhemmin hän vastasi julmuuksista myös sisäministerinä.

Suomalaisille Himmler on vaikea pala muisteltavaksi. Hän vieraili Suomessa virkatehtäviensä lisäksi myös lomalla. Suomi sai merkittävää sotilaallista tukea natsi-Saksalta. Historiantutkimuksessa on aiemmin puhuttu erillissodasta, mutta nykyään Hitlerin Saksa ja Suomi arvioidaan yleensä sota-aikaisiksi liittolaisiksi.

Etenkin Himmlerin salaisella lomamatkalla keskiöön nousee erikoinen hieroja, henkilääkäriksi kutsuttu Felix Kersten. Kersten kuului Himmlerin lähipiiriin, sillä natsijohtaja tarvitsi jatkuvaa hoitoa mm. vatsakipuihinsa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli, että Hitlerin tapaan Himmler kärsi kovista vatsakivuista. Herää kysymys, kertoivatko natsijohtajien vatsat isännilleen heidän hirmutekojensa karmeudesta? Suolistoa kun on kutsuttu kolmansiksi aivoiksi.

Himmlerin vaivoja helpotti Felix Kersten, jota pidettiin poikkeuksellisen lahjakkaana hierojana. Kersten syntyi Virossa, Venäjän keisarikunnassa 1898 ja muutti Suomeen palveltuaan Suomen sisällissodassa saksalaisten mukana. Hän jatkoi uraansa jonkun aikaa Suomen armeijassa, minkä jälkeen hän muutti Saksaan ja alkoi harjoittaa hierojan ammattia. Hänellä oli asiakkaana mm. Hollannin kuningatar Wilhelminan prinssipuoliso Hendrik. Lopulta Kersten tapasi vatsakivuista kärsivän Himmlerin. Kerstenistä tuli julmalle natsijohtajalle korvaamaton apu.

Hän (Himmler) oli siis hirvittävän kaksinaamainen ihminen, oikea Dr. Jekyll ja Mr. Hyde.― Kerstenin poika kertoo dokumentissa Kuka oli Felix Kersten

Millainen oli sitten Himmlerin ja Kerstenin ihmmissuhde? Kerstenin pojan mukaan hänen isänsä kuvaili Himmleriä opettajatyypiksi, pieneksi, hinteläksi ja hiljaiseksi mieheksi, josta ei välittynyt mitään arvovaltaa. "Hän oli siis hirvittävän kaksinaamainen ihminen, oikea Dr. Jekyll ja Mr. Hyde.",

Kerstenin rooli Himmlerin hierojana on totta, mutta miehen ympärillä pyörivät sankaritarinat ovat jatkuvan pohdinnan alla. Pelastiko Kersten oikeasti tuhansia juutalaisia holokaustista ja oliko hän merkittävä rauhanneuvottelija toisen maailmansodan loppuvaiheessa?

Kerstenistä dokumenttielokuvan Kuka oli Felix Kersten tehnyt Arto Koskinen pohtii audiosarjassa Tapaus Felix Kersten mystisen henkilääkärin uskomatonta tarinaa:

Felix Kerstenin tarina on pitänyt Arto Koskista otteessaan 20 vuotta

Lue myös - yle.fi:stä poimittua