Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Miksi Minna Canth oli eliitin mielestä vaarallinen - ärhäkkä feministi Juha Hurme puolustaa tasa-arvoa, eikä suostu vihaamaan ketään

Maarit Tastula ja Juha Hurme
Maarit Tastula ja Juha Hurme Kuva: Yle / Harri Hinkka Flinkkilä & Tastula

Olisiko Aleksis Kivi nostettu kansalliskirjailijaksi, jos hän olisi ollut nainen? Kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme puhuu tasa-arvosta, Minna Canthista, oikeudenmukaisuudesta ja vihan turhuudesta Maarit Tastulan haastattelussa.

Naisille koulutusta, yhteiskunnallista ääntä ja tasa-arvoa vaatinut liikenainen, leskirouva ja kirjailija Minna Canth koettiin vaaralliseksi erityisesti siinä vaiheessa, kun hän otti näytelmissään kantaa taloudelliseen eriarvoisuuteen.

- Pelättiin, että jos meillä miehillä on kolme hiekkakakkua ja naisella puolikas, niin Minna Canth haluaa, että miehille jää vain kaksi, tiivistää kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme.

Vuonna 1888 ensi-iltansa saanut Kovan onnen lapsia -näytelmä suututti eliitin ja sen esitykset Suomalaisessa Teatterissa lopetettiin ensimmäisen esityksen jälkeen. Canthin vastustajat pelkäsivät näytelmän yllyttävän kapinaan ja se nähtiin köyhälistön yrityksenä ottaa oikeus omiin käsiin. Poliittinen painostus oli kovaa, siitäkin huolimatta, että kirjailija oli kuopiolainen porvarisnainen ja vakaumuksellinen kristitty.

- Papit saarnasivat Minna Canthia vastaan ja järjestettiin jopa rukoustilaisuuksia, että hänen kirjoittajan kätensä halvaantuisi.

- Vaikka Minna Canthia vihattiin ja jopa vainottiin, niin hänen puolestaan myös hurrattiin. Hän oli aikansa superjulkkis, joka menestyi. Hän sai teoksiaan julkaistua ja sai oikeasti muutoksia aikaan. Hän ei sortunut, niin kuin Aleksis Kivi sortui ja se on melkoinen teko. Hän ikään kuin kuoli voittajana.

Minna Canth on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saanut yleisen liputuspäivän 19. maaliskuuta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 175 vuotta Minna Canthin syntymästä.

- Kaikki Minna Canthiin kohdistunut raivo kertoo meille, kuinka rohkea ja taiteellisesti pätevä hän oli. Yhä edelleen on ihmisiä, joille hänen ajattelunsa sukupuolten tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta on täysin myrkkyä.

Voisiko Aleksandra Kivi olla kansalliskirjailijamme?

Hurme arvelee, että jos Aleksis Kivi olisi ollut juopotteleva ja mielenterveysongelmainen nainen, hänellä ei olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta nousta kirjallisuuden sankariksi.

- Jos tämä kuviteltu Aleksandra Kivi olisi tuona aikana kirjoittanut täsmälleen saman matskun, kukaan ei olisi edes sylkäissyt hänen papereihinsa. Aleksis Kiven papereihin sentään syljettiin.

Juha Hurme sanoo olevansa ärhäkkä feministi. Mutta on niitäkin, joiden mielestä tasa-arvo on mennyt liian pitkälle ja mies onkin se sorrettu osapuoli nykypäivän Suomessa. Väite on Hurmeen mielestä järjetön.

- Tämä on pelkoreaktio. Pelkurit eivät kestä sitä ihanuutta, että sukupuolet olisivat tasavertaisia ja naisista puhuttaisiin kuin ihmisistä.Tulee mieleen kiukutteleva lapsi, jolta on otettu karkki pois ja sanottu, että sisko saakin sen lakritsin.

Propagandaan, tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin perustuvassa vihassa ei ole Hurmeen mukaan mitään hyvää, eikä oikeutettua vihaa ole olemassa.

- Viha polttaa aivan älyttömästi energiaa hukkaan. On niin paljon kirjoja, joita pitää vielä ehtiä lukea, että minulla ei ole varaa tuhlata voimia vihaamisen kaltaiseen negaatioon.

Menneiden aarteiden etsintää historian katvealueilta

Tasa-arvo -sanan keksi suomen kieleen 1800-luvulla Pietarin kaduille nälkään ja köyhyyteen kuollut kansanrunouden kerääjä ja kielitieteilijä Daniel Europaeus. Hän on yksi historian sedimentteihin painuneista toisinajattelijoista, jonka Juha Hurme nosti taannoin Kansallisteatterin lavalle.

- Europaeuksen ajatukset orjuuden lakkauttamisesta ja naisten tasa-arvosta olivat liian radikaaleja 1850- ja 1860-luvuilla. Häntä pidettiin pähkähulluna ja hänet eristettiin akateemiseen saartoon.

Uskomattoman työteliäs tarinankertoja Juha Hurme penkoo esiin historiaan unohdettuja toisinajattelijoita ja etsii muotokuviinsa kokonaisia ihmisiä, vähän pahan hajuisia ja epämääräisiä.

Yksi Hurmeen esiin nostamista kulttuurimme merkkihenkilöistä on pohjalainen kulkuri Matti Pohto. Hän keräsi Turun palossa tuhoutuneen Turun akatemian kirjaston kirjat uudelleen kokoon yksitellen, kirja kirjalta kiertämällä pitkin suurruhtinaskuntaa niitä etsimässä, kunnes yhdellä kirjanhakureissulla Viipurin tienoilla Pohto joutui humalaisen renkimiehen murhaamaksi.

- Taktikko minussa sanoo, että kannattaa kertoa niitä tarinoita, joita ei ole vielä kerrottu. Humanisti minussa ajattelee, että nämä tarinat ovat tärkeitä ja niiden unohtaminen kollektiivisesta muistista heikentää meitä kansakuntana tai tekee kulttuurimme vajaaksi. Olen sellainen Matti Pohto, joka pelastaa menneitä aarteita niin hyvin, kuin vain osaan sen tehdä.