Hyppää pääsisältöön

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Ylen vaaliohjelmiston periaatteissa ei ole huomautettavaa

Ylen Pasilan linkkitorni.
Ylen Pasilan linkkitorni. Kuva: Veronica Aspelin / Yle tilat,Pasilan linkkitorni,linkkitorni

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut ratkaisunsa Paavo Väyrysen kantelusta Ylen vaaliohjelmiston periaatteista.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Ylen vaaliohjelmiston järjestämisessä ei ole huomautettavaa. Ylen tekemä päätös on lakien mukainen. Kaikki rekisteröidyt puolueet saavat tilaisuuden esittää näkemyksiään Ylen vaalisisällöissä tv:ssä, radiossa ja verkossa.

Paavo Väyrynen pyysi eduskunnan apulaisoikeusasiamiestä tutkimaan Ylen hallintoneuvoston menettelyä heidän tehdessään päätöksen puolueiden osallistumisesta vaaliohjelmiin. Väyrysen kantelu koski sitä, että Seitsemän tähden puolue ei päässyt mukaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajien puhe- ja vaalitenttipäiviin Ylen kanavilla.

Kantelun mukaan Ylen hallintoneuvosto olisi Ylen vaaliohjelmiston periaatteet hyväksyessään poikennut vaaliohjelmissa noudatetusta vakiintuneesta käytännöstä, toiminut lainvastaisesti ja ollut mahdollisesti jäävi tekemään päätöstä.

Oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan Ylen hallintoneuvosto on kokouksessaan 4.12.2018 päättänyt niistä yleisistä periaatteista, joilla vaalit toteutetaan vuonna 2019.

Periaatteiden mukaan Yle lähtee vaalien ennakko-ohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa siitä, että kaikkien rekisteröityjen puolueiden tulee saada tilaisuus esittää näkemyksiään vaalisisällöissä tv:ssä, radiossa ja verkossa. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet ja valitsijayhdistykset saavat ohjelmissa myös asianmukaisen näkyvyyden.

Yleisten periaatteiden mukaisista, journalististen periaatteiden perusteella tehdyistä Ylen vastaavan toimittajan tekemistä tarkemmista ratkaisuista apulaisoikeusasiamiehellä ei ollut huomautettavaa.