Hyppää pääsisältöön

Neljä naista istui alas puhumaan musiikkiteollisuuden epätasa-arvosta ja siitä, miksi keikoilla on raskasta olla “hyvä jätkä”

Vilma Alina, Minna Koivisto, Iisa ja Julia Rautio seisovat hymyillen kultalevypeitteisen seinän edessä.
Vilma Alina, Minna Koivisto, Iisa ja Julia Rautio seisovat hymyillen kultalevypeitteisen seinän edessä. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Vilma Alina,Iisa,Minna Koivisto,Julia Rautio

All female panel! Vilma Alina, Iisa, Julia Rautio ja Minna Koivisto miettivät, miksi sukupuolella on yhä väliä suomalaisella musa-alalla.

Voit kuunnella keskustelun myös audiomuodossa alta:

– Mä en osannut edes ajatella, että se on niin iso juttu, että naiset tekevät keskenään, Julia Rautio aloittaa.

YleX on kutsunut neljä musiikkia tekevää naista keskustelemaan aiheesta, josta puhuminen vielä vuonna 2019 voi ärsyttää, monestakin syystä.

Tänään puhutaan naiskiintiöistä, miehisestä työkulttuurista, etuliitteistä sekä äitiyden ja työn yhdistämisestä. Usein sellainen keskustelu ärsyttää, koska feminismi ärsyttää. Samalla turhautuvat myös ne, jotka kannattavat tasa-arvoa: miksi nämä artistit edustavat jälleen kerran sukupuoltaan, eivätkä pelkästään musiikkiaan?

Ottaen huomioon aiheen ympärillä pyörivät suuret tunteet, tunnelma YleX:n lämpiön sohvilla on kevyt. Ehkä se johtuu siitä, että keskustelulle ei ole asetettu rajaavia tavoitteita tai oletuksia. Tasa-arvo tuskin tulee kohtaamisen jälkeen olemaan valmis, mutta ehkä tänään siitä syntyy uusia ajatuksia.

Tai sitten takana on juttutuokio, jonka päätteeksi samojen kysymysten äärellä painiskelevat muusikot saavat vertaistukea.

Minna Koivisto, Vilma Alinana tunnettu Vilma Lähteenmäki ja Julia Rautio päätyivät keskustelemaan naismuusikkoudesta yhteisen biisiprojektin myötä.

Rautio tunnetaan Idols-kilpailun kahdeksannelta kaudelta, jolla hän sijoittui kolmanneksi. Menestys laulukisassa poiki Rautiolle levytyssopimuksen loppuvuodesta 2017.

Hänen kolmas sinkkunsa, Sun ois pitänyt taistella must, on täysin naisvoimin tehty kappale: Rautio on kirjoittanut biisin yhdessä Lähteenmäen ja Koiviston kanssa. Koivisto on myös tuottanut kappaleen.

Keskustelussa on mukana myös Iisa Pajula eli Iisa, joka tuntee alaa artistina ja biisinkirjoittajana. Pajula kirjoittaa kappaleita itsensä lisäksi myös muille suomalaisartistille, kuten Jannika B:lle, Laura Närhelle, Kaija Koolle ja Jesse Kaikurannalle.

Vaikka naisista ja heidän roolistaan musiikkiskenessä on puhuttu viime vuosina paljon, Koivisto, Rautio, Lähteenmäki ja Pajula kokevat, että rakentavaa keskustelua kannattaa – ja pitää – edelleen käydä.

Raution biisi on nimittäin yhä harvinaislaatuinen: Spotifyn Suomen sadan kuunnelluimman kappaleen listalla ei viikolla yhdeksän ollut yhtäkään biisiä, jonka tekijätiimi koostuisi pelkästään naisista.

Jo kymmenen kuunnelluimman kappaleen listalla puolet taas ovat vain miehistä koostuvan tiimin kirjoittamia.

Mistä tilanne oikein johtuu?

Koivisto kertoo miettineensä sen syitä niin studiolla kuin sen ulkopuolellakin. Hän nostaa esiin kaksi mielestään selkeimmin vaikuttavaa tekijää.

– Esikuvien puute ja alan räikeästi miesvoittoinen sukupuolijakauma. Työkulttuuri on muotoutunut miehille sopivaksi, jolloin siihen voi olla ulkopuolelta hyvin vaikeaa pyrkiä sisälle, Koivisto sanoo.

– Tässä jos miettii meidän jakaumaamme, te olette parikybäsiä ja mä en ole. Että mitä tässä välissä on ollut, Pajula huomauttaa.

Laulaja Iisa hymyilee kameralle kultalevyseinän edessä, kuva rajattu rintakehästä ylöspäin.
Iisa Pajula kokee, että hänen musiikkiuransa aikana naisten erilaiset uramahdollisuudet musiikkikentällä ovat parantuneet. Laulaja Iisa hymyilee kameralle kultalevyseinän edessä, kuva rajattu rintakehästä ylöspäin. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Iisa

Vilma Alina, 25, Minna Koivisto, 25, sekä Julia Rautio, 23, edustavat suomalaisten musiikintekijöiden uutta aaltoa, joiden rinnalla 39-vuotias Pajula on ehtinyt kokea paljon. Hänen uransa alkoi vuonna 2004 osana Regina-yhtyettä. Ensimmäisen sooloalbuminsa Pajula julkaisi Iisa-nimellä vuonna 2014. Soolodebyytillään Pajula vastasi pääasiassa yksin kappaleiden sanoituksista ja sävellyksistä. Viimeisin levy, Päivii, öitä, julkaistiin viime vuonna.

Pajula on nähnyt musiikkialan hitaan, mutta varman muutoksen niiden 15 vuoden aikana, joina hän on musiikkia tehnyt.

Pajulan mukaan naiskirjoittajia on vuosien varrella ollut selvästi vähemmän kuin miehiä. Etenkin Reginan alkuaikoina studio-olosuhteissa ja levy-yhtiöissä naisten rooli oli rajattu lähinnä promoottoriin tai sihteeriin.

Nyt on alkanut kuitenkin tapahtua, ja naiskirjoittajat ovat alkaneet saavuttaa nykyistä asemaansa.

Pajula tarkentaa, ettei koe musiikkialan kulisseissa olleen kyse siitä, etteikö naisia olisi arvostettu, tai heidän kykyjään toimia tuottajana tai säveltäjänä olisi vähätelty.

– Heitä ei vain ole ollut siellä!

Lähteenmäki jatkaa:

– Kaikkein jyrkimmin sukupuoliset erot näkyvät tuottajien kohdalla. Tuntuu, että naistuottaja on hirveän vähän Suomessa tällä hetkellä. Toplinereita on koko ajan enemmän ja enemmän.

Topliner tarkoittaa lauluosuuksien tekijää, joka työstää kappaleen sanoituksia samanaikaisesti sävellystyön kanssa.

Vilma Alina julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Hullut asuu Kallios neljä vuotta sitten. Lähteenmäki on kirjoittanut kappaleita muun muassa Sini Yaseminille, Artem x Yonasille, Abreulle sekä Robinille, jonka bändissä hän soitti aiemmin myös koskettimia. Hänen toinen albuminsa Tulva julkaistiin maaliskuun alussa.

Nainen artistina tai edes laulunkirjoittajana ei enää ole mikään uutinen, mutta kun keskustellaan epätasapainosta musiikkialalla, tuottajuus on asian ytimessä. Niin ikään Robinin yhtyeessä soittanut Minna Koivisto on yksi maamme harvoista tuottajana uraa tekevistä naisista.

Hän on tuottanut ja kirjoittanut musiikkia muun muassa Kaija Koolle, Maija Vilkkumaalle, Adikialle ja Erika Sirolalle. Lisäksi hän on toiminut muun muassa Vilma Alinan ja Nelli Matulan liveproduktioiden musiikillisena johtajana ja KOI-yhtyeen toisena puoliskona.

Losissa on tällä hetkellä ihan selkeä juttu, että kaikki haluavat nyt signata sen mimmin, josta tulee sikaiso tuottaja.― Minna Koivisto

Koivisto näkee, että teknologisen kehityksen myötä myös musiikintekijöiden kirjo monipuolistuu. Se tekee musiikin tekemisestä jo nyt mahdollista käytännössä kenelle tahansa, missä tahansa.

– Vielä 90-luvullakin valtaosa julkaistusta musiikista äänitettiin perinteisissä studio-olosuhteissa, jotka ovat hyvin hierarkiset. Eteneminen on vaatinut teknistä suuntautuneisuutta, miesvoittoisille aloille tyypillistä mittelöimistä ja ruohonjuuritasolta ylöspäin kiipeämistä.

– Toivoisin, että kymmenen vuoden päästä radikaalein muutos alalla olisi se, että naistuottajia olisi huomattavasti enemmän, Lähteenmäki sanoo.

Ulkomailla kansainvälisten musiikintekijöiden kanssa paljon työskennellyt Koivisto kertoo, että Suomen ulkopuolella merkit naispuolisten tekijöiden aseman parantumisesta ovat jo ilmassa: esimerkiksi Los Angelesissa ja Tukholmassa erilaiset naisille ja muunsukupuolisille suunnatut biisileirit ja järjestöt ovat yleistyneet.

– Losissa on tällä hetkellä ihan selkeä juttu, että kaikki haluavat nyt signata sen mimmin, josta tulee sikaiso tuottaja. Siitä puhutaan kaikkialla. Suomi tulee tähän ehkä vähän jäljessä, mutta kyllä se aihe täälläkin enenevissä määrin kiinnostaa.

“Kaikki hyödyt otetaan, mitä saadaan”

Koko keskustelua naisista musiikintekijöinä leimaa olettamus siitä, että lauluja kirjoittava nainen todella olisi jotenkin poikkeuksellista ja ihmeellistä.

Miten Pajula, Lähteenmäki, Rautio ja Koivisto suhtautuvat tilanteisiin, joissa heidät on pyydetty mukaan täyttämään jokin toivottu naiskiintiö?

– Olen ajatellut sen niin, että kaikki hyödyt otetaan, mitä saadaan. Ihan yhtä lailla miehetkin hyötyvät sukupuolestaan, vaikka ei suoraan olisi sanottukaan ääneen, että joku on pyydetty mukaan koska on mies, Koivisto sanoo.

Mulle tuli sellainen fiilis, että eihän tämä näin voi mennä!― Iisa

Vuonna 2018 keskustelua käytiin erityisesti naisista hip hop -skenessä. Siitä, kuinka räppäävät naiset ovat tehneet läpimurtoaan varsin miesvaltaiseen mainstreamiin, ja toisaalta siitä, kuinka “nais”-etuliitteen käyttäminen räppäri-sanan yhteydessä tekee turhaan eroa eri sukupuolta olevien muusikoiden välille.

Nytkin istumme naisten kesken keskustelemassa naisista tekijöinä. Hidastaako sukupuolten välisten erojen korostaminen tasa-arvon toteutumista?

Pajulan mielestä se riippuu siitä, missä keskustelua käydään. Hän nostaa esiin pari vuotta sitten Musiikki ja media -tapahtumassa järjestetyn naisia musiikkialalla käsittelevän paneelikeskustelun, johon oli kutsuttu puhujiksi ja yleisöksi vain naisia.

– Mulle tuli sellainen fiilis, että eihän tämä näin voi mennä! Keskustelu oli rajattu näin, että me naiset sitten puhumme keskenämme, jotta miehet eivät häiriinny tästä keskustelusta. Sen jälkeen se jää johonkin muistioihin, Pajula sanoo.

Pajula korostaa, että keskustelu aiheesta pitäisi viedä kaikkialle, ei vain paikkoihin, joissa jo valmiiksi “naisaiheesta” kiinnostuneet kokoontuvat.

Koivisto on samaa mieltä, mutta huomauttaa, että on hyvä lähtökohtaisesti luoda tilanteita, joissa naiset ylipäätään pääsevät ääneen. Tähän asti se ei ole hänen mukaansa ollut mitenkään itsestään selvästi mahdollista.

Tuottaja Minna Koivisto hymyilee kameralle kultalevyseinän edessä, kuva rajattu rintakehästä ylöspäin.
Minna Koivisto koki kiertue-elämässä vallitsevan "hyvä jätkä" -kulttuurin ongelmallisena, eikä osin siksi enää juuri keikkaile. Tuottaja Minna Koivisto hymyilee kameralle kultalevyseinän edessä, kuva rajattu rintakehästä ylöspäin. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Minna Koivisto

Erityisesti räpissä tapahtuvaa naisten esiinmarssia Koivisto on seurannut ilolla.

– Mielestäni se, mitä Dreamgirls Adikia etunenässä tekee on ihan mieletöntä. Vaikka se olisi monille liian radikaalia tai leimaavan feminististä, he avaavat samalla ovia niille, jotka edustavat ennemmin sitä keskitietä.

– Se on just noin, kyllä sitä äänen pitämistä ja sitä raivaamista! Toivoisin kuitenkin, että Musiikki ja media -tason tapahtumassa naiset olisivat läsnä kaikissa paneeleissa, eikä jouduttaisi valtarakenteissa muistuttelemaan, että täällä me naistekijät ollaan, Pajula lisää.

– Niin, ettei eristetä keskusteluja vain spesifeihin naiskeskusteluihin, Koivisto komppaa.

Miksi kellekään pitäisi saada huutaa työpaikalla?

Etenkin klassisessa studioympäristössä musiikkialan jäykät perinteet vallitsevat edelleen.

Aika monta kertaa on tultu kertomaan, miten mun kamat toimivat tai miten soitintani soitetaan.― Minna Koivisto

Koivisto kertoo kuvaavan esimerkin keskustelusta, jonka kävi englantilaisen levytuottajan kanssa. Mies sanoi, että naisia on Ison Britannian musiikkiskenessä vähemmän johtuen perinteisen studiokulttuurin hierarkisuudesta.

Ennen mahdollisuutta työskennellä tuottajana täytyy kokelaiden aloittaa harjoittelijana, edetä siitä assistant engineerin eli teknisen tuottajan apulaisen kautta engineeriksi eli tekniseksi tuottajaksi. Sen jälkeen saattaa nousta tuottajaksi.

– Hän koki, ettei siellä ole tyttöjä, koska teini-ikäiselle tytölle ei voi samalla tavalla huutaa kuin pojalle.

Koivisto järkyttyi kommentista: ei ongelma ole se, ettei tytölle voi huutaa – eihän kellekään pitäisi joutua huutamaan työpaikalla.

– Ei sellaista työkulttuuria pitäisi olla, missä ihmistä pitää saada heitellä jollain kahvikupeilla, jos he eivät osanneet heti ensimmäisellä kerralla, hän puuskahtaa.

– Kuulostaa muutenkin tekosyyltä, Pajula sanoo.

Pitääkö naistekijän sitten olla niin sanottu hyvä jätkä, jotta hän pärjää mieskeskeisessä musiikkiskenessä?

– Etenkin livepuolella se on juuri noin. Pitää olla se rempseä hyvä jäbä, että pärjää ja jaksaa sitä, kun istutaan pitkiä aikoja bussissa keskenään ja juodaan vähän bisseä. On aika yllättävää, miten painokelvottomaksi ne jutut menee hyvin nopeasti, Koivisto sanoo.

Koivisto koki vallitsevan hengen ongelmallisena, eikä osin sen vuoksi enää juurikaan keikkaile.

– Oli niin vaikeata olla siellä ainoana ei-miehenä kuuntelemassa niitä juttuja.

Myös Lähteenmäki tunnistaa ilmiön. Hän kuitenkin kokee itse olevansa ihanassa tilanteessa, sillä hänen bändinsä jäsenet ovat hänen hyviä ystäviään, joiden kanssa hänellä on hauskaa.

Laulaja ja lauluntekijä Vilma Alina hymyilee kohti kameraa kultalevyseinän edessä, kuva rajattu rintakehästä ylöspäin.
Vilma Alina kaipaa tytöille enemmän instrumentteja soittavia esikuvia. Laulaja ja lauluntekijä Vilma Alina hymyilee kohti kameraa kultalevyseinän edessä, kuva rajattu rintakehästä ylöspäin. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Vilma Alina

Rautio puolestaan ei ole vielä ehtinyt keikkailla tämänhetkisen artistiprojektinsa kanssa, mutta esimerkiksi 16-vuotiaana keikkaillessaan roudaamiseen osallistumiseen on saatettu reagoida vähättelevästi, “äläs koske” -tyyppisesti.

– Aika monta kertaa on tultu kertomaan, miten mun kamat toimivat tai miten soitintani soitetaan, Koivisto sanoo.

Koivisto huomauttaa, ettei keikkailu ole kuitenkaan ollut pelkästään kauheaa. Lähteenmäen lailla hän kokee olevansa onnekas, että on päässyt tekemään töitä hyvien tyyppien kanssa.

– Myös sellaisiin ilmapiireihin, joissa on ollut mahdollista puhua näistä asioista ja tavallaan kehittää niitä eteenpäin.

Pajula kertoo käyneensä vastikään keikkareissulla rakentavaa keskustelua miespuolisten bändikaveriensa kanssa lasten hankkimisesta ja kasvattamisesta artistina. Siitä, miten pienet lapset näkyvät miesmuusikoiden arjessa.

– Miten se ei näy millään tavalla.

Musiikkiuran ja perheen yhdistäminen puhuttaa aina naisartistien saadessa perheenlisäystä. Usein etenkin mediassa oletetaan, että pienet lapset otetaan mukaan keikoille. Samaa on udeltu myös Pajulalta.

– Olen vastannut, että en helvetissä ota. Siitä ei vain tulisi yhtään mitään!

Laulaja Julia Rautio katsoo hymyillen kameraan kultalevyseinän edessä, kuva on rajattu rintakehästä ylöspäin.
Julia Rautio toivoo, että tulevaisuudessa ei olisi tarvetta eritellä tuottajan sukupuolta. Laulaja Julia Rautio katsoo hymyillen kameraan kultalevyseinän edessä, kuva on rajattu rintakehästä ylöspäin. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Julia Rautio

Pajula toivoo, että perheen ja uran yhdistämisestä puhuttaisiin enemmän typistämättä keskustelua pelkästään naisartisteihin.

– On todella mullistava asia, että pystyy yhtäkkiä survomaan sen keikkaelämän ja artistiuden siihen, että on tullut äidiksi. Nämä kysymykset näyttäytyvät todella eri tasolla mieskollegoiden elämässä.

– Niin, mä en usko, että kukaan sanoo nyt vaikka Elastiselle, jolla on kaksi pientä lasta, että lapset ovat varmaan keikoilla mukana, Lähteenmäki sanoo.

Musta tulee isona PJ Harvey

Musiikkialan epätasa-arvo puhuttaa koko ajan enemmän, ja monet tahot ovat jo muuttaneet työskentelytapojaan antaakseen enemmän mahdollisuuksia naistekijöille.

Viimeksi maanantaina 4. maaliskuuta Helsingin Sanomissa uutisoitiin neljän suomalaismuusikon järjestämistä biisileireistä, jotka ovat suunnattu teini-ikäisille tytöille ja muunsukupuolisille nuorille. Cis-miehet, eli pojat, jotka kokevat syntyneensä pojiksi, eivät nelikon järjestämille leireille ole tervetulleita.

Poikien jättäminen leirin ulkopuolelle herätti tasa-arvokeskusteluista tuttua kritiikkiä siitä, eikö miesten syrjintä ole syrjintää siinä missä naistenkin.

Miksi itseään tasa-arvon kannattajiksi kutsuvat ihmiset pitävät yhden sukupuolen ulos sulkemista tasa-arvoisena?

On ihan yleinen tilanne, että biisileirille on voitu kutsua 15 biisinkirjoittajaa, ja minä olen ainoa oman sukupuoleni edustaja siellä.― Vilma Alina

Koivisto sanoo ymmärtävänsä erittäin hyvin leirin tasa-arvoisuutta kyseenalaistavan argumentin. Hän kuitenkin pitää vain naisille ja muunsukupuolisille suunnattuja biisileirejä ja bändikouluja tärkeinä mahdollisuuksina, joiden kautta musiikin parissa työskentelemisen lähtökohdat voisivat joskus olla samat kaikille.

– Se painopiste muuttuu pikkuhiljaa sitä mukaa, kun saamme enemmän mimmejä tälle tasolle, että musiikista saa elantonsa. Silloin emme enää tarvitse sellaisia toimenpiteitä, joissa jollekin pitää sanoa, että sä et nyt saa tulla tänne.

Lähteenmäki toteaa siihen vielä olevan matkaa:

– On ihan yleinen tilanne, että biisileirille on voitu kutsua 15 biisinkirjoittajaa, ja minä olen ainoa oman sukupuoleni edustaja siellä, Lähteenmäki sanoo.

Hän uskoo, että kunhan musiikkialalla ollaan lähempänä 50:50-sukupuolijakaumaa, ajatus erikseen tytöille suunnatusta biisileiristä varmasti tuntuu oudolta ja tarpeettomaltakin.

Jotta siihen pisteeseen päästäisiin, pitää tasa-arvon eteen edelleen tehdä aktiivisesti töitä.

Koivisto painottaa yksilötasolla tehtävien päätösten merkitystä.

– Jos vaikka tarvitsee apua jonkun tuotannon loppuun saattamisessa, pohtisi, löytyisikö tähän joku hyvä mimmi. Samalla tavalla mäkin olen alunperin kaikki mahdollisuuteni saanut ja päässyt uiskentelemaan messiin.

– Meidän yhteistyö Vilma Alinan ja Minnan kanssa lähti sattuman kautta. Jokin on kuitenkin muuttunut nyt kun tiedostan asian, Rautio pohtii.

Vilma Alina, Minna Koivisto, Iisa ja Julia Rautio seisovat hymyillen kultalevyseinän edessä.
Vilma Alina, Minna Koivisto, Iisa ja Julia Rautio toivovat, että musiikkialan mahdollisuudet voisivat joskus olla samat kaikille sukupuoleen katsomatta. Vilma Alina, Minna Koivisto, Iisa ja Julia Rautio seisovat hymyillen kultalevyseinän edessä. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Iisa,Minna Koivisto,Vilma Alina,Julia Rautio

Pajula korostaa nimenomaan tekemisen olevan kaiken ytimessä, vaikka myös kiintiöitä ja muita herätteleviä toimia tarvitaan edelleen.

Hän antaa kritiikkiä myös musiikkijournalismissa usein käytetylle, rakenteita vahvistavalle kielelle ja parruuntuneelle ajattelutavalle. Pajulaa häiritsee, kuinka usein etenkin indiepuolella pitkään alalla toimineiden miesten ympärille aletaan rakentaa jonkinlaista neromyyttiä.

– Hyvin harvassa ovat ne pitkän uran tehneet naiset, joista puhuttaisiin neroina. Me tarvitsisimme enemmän PJ Harvey -tyyppisiä hahmoja myös suomalaiselle musakentälle, Pajula sanoo.

– Kun heitä todellakin on, mutta heistä ei vain puhuta samalla tavalla. Vaikka jonkun Maija Vilkkumaan merkitystä suomalaiseen musiikkiin voisi korostaa enemmänkin, Lähteenmäki komppaa.

Hän haluaa edelleen korostaa esikuvien merkitystä alan monipuolistumiselle: että kuka vain, on hän mitä sukupuolta vain, voi tehdä musiikkia.

Omassa nuoruudessaan Lähteenmäki näki naisia musiikkikentällä lähinnä laulajina. Samasta syystä esimerkiksi naiskitaristit ja -rumpalit ovat edelleen harvassa.

– Nuorille tytöille ei ole tarjolla sellaista “musta tulee isona Slash” -tyyppistä esimerkkiä. Luulen, että se olisi aika iso avain siihen, että uskaltauduttaisiin tälle alalle, Lähteenmäki sanoo.

– Monissa kollegoissa olen törmännyt myös ajatukseen, että turha yrittää, ei musta varmaan ole tähän. Uskaltauduttaisiinpa vähän röyhkeämmiksi!

Pajula toteaa, että juuri nyt kuitenkin tehdään niitä juttuja, joista tulevaisuuden artistit saavat voimaa ja esikuvia.

– Mä uskon kyllä, että 2020-luku on naisten, hän kuittaa.