Politiikan tutkija Johanna Vuorelma ei korosta kulttuurien erilaisuutta vaan ihmisten samanlaisuutta

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta asui lapsuutensa kodissa, jossa arvostettiin tietoa ja lukemista. Johanna oppi jo lapsena ajattelemaan, että hänestä voi tulla mitä vain ja että koko maailma on hänelle avoin. Ja niin hänestä onkin tullut väitellyt tohtori, joka on kolunnut varsinkin Eurooppaa monesta suunnasta.

Kuusi kuvaa politiikan tutkija Johanna Vuorelman elämästä

Johanna Vuorelma syntyi vuonna 1983 pieksämäkeläisperheeseen kolmanneksi lapseksi. Isä teki virkamiehen uraa, libristiäiti oli kotiäitinä ja sittemmin työskenteli kaupan alalla.

– Kotimme oli turvallinen. Olin lapsena aika introvertti ja tykkäsin vetäytyä pohdiskelemaan asioita itsekseni. Mutta koulussa tajusin, että minun pitää opetella olemaan sosiaalisempi. Onnistuinkin siinä. Eskarissa sain palautetta, että Johanna on joskus vähän liian hiljainen, mutta tokaluokalla palaute olikin jo, että Johanna voisi antaa suunvuoron välillä muillekin, Johanna muistelee.

Perheen yhteisiin illanviettoihin kuuluivat usein tietokilpailut. Tiedon kerääminen ja knoppien ulkoa muistaminen olivat lajeja, joissa perheenjäsenet kisailivat keskenään. Varsinkin isä korosti myös kielten osaamisen merkitystä ja siinäkin lajissa tärkeää oli opetella sanoja ulkoa. Johanna opiskelikin useita kieliä saksasta turkkiin. Johannan nykyisessä perheessä puhutaan kahta äidinkieltä, ruotsia ja suomea.

Eurooppa tuli tutuksi

Johannan kiinnostus Eurooppaa kohtaan syttyi lukiossa, missä hän luki paljon eurooppalaista kauno- ja tietokirjallisuutta.

– Toki myös Mika Waltarin romaanit herättivät kiinnostuksen eurooppalaista kulttuuria kohtaan, hän kertoo.

Ovet Eurooppaan aukenivat Saksan kautta. Johanna lähti 17-vuotiaana Stuttgartin lähelle vapaaehtoistöihin. Yhdessä kansainvälisen porukan kanssa kunnostettiin lasten leikkikenttiä.

– Se vapaus, minkä koin päästyäni Suomesta pois, oli aivan mahtavaa! En pelännyt mitään, nautin siitä, että sain itsenäisesti matkustaa ilman mitään rajoitteita, Johanna iloitsee.

Johanna uskoo, että hänen ikäisilleen kolmikymppisille Euroopan tutuksi kokeminen on sukupolvikokemus. Euroopasta on tullut hänen ikäluokalleen jo varhain tuttu, läheinen ja itsestään selvä osa identiteettiä.

– Luulen, että tuona Saksan kesänä minulle alkoi herätä ajatus siitä, että haluan alkaa opiskella kansainvälistä politiikkaa. Tajusin, että olemme kaikki kulttuurista riippumatta varsin samanlaisia, vaikka politiikan retoriikassa usein korostetaan juuri erilaisuutta, hän arvioi.

Lukion jälkeen Johanna lähti uudestaan Saksaan, seilasi pari kuukautta Reiniä pitkin. Hän päätyi pitämään välivuoden, jonka aikana matkusteli Saksan lisäksi Luxembourgissa ja Lontoossa ja opiskeli kieliä.

Yliopisto-opinnot Lontoossa

Johanna Vuorelma opiskeli maisteriksi lontoolaisessa UCL-yliopistossa. Valmistumisensa vuonna 2008 hän muistaa ahdistavana aikana. Maailmantalous oli alkanut mennä alas ja tunnelma oli Lontoossa apea. Tulevaisuus ja työllistyminen eivät näyttäneet selviltä.

– Mietin, mihin suuntautua. Olin siinä vaiheessa tehnyt ihmisoikeusjärjestössä ja markkinatutkimusyrityksessä töitä, mutta pohdin väitöskirjan tekemistä. Sitten sain Ulkopoliittisesta instituutista Helsingistä tarjouksen tutkimusapulaisen paikasta ja päätin palata Suomeen. Se olikin tärkeä kokemus minulle.

Ajatus väitöskirjasta alkoi vahvistua ja vuonna 2011 Johanna sai Suomalaiselta Tiedeakatemialta 3.5 vuoden rahoituksen tutkimukselleen. Väitöskirjassaan Vuorelma tutki sitä, millaisia tulkintamalleja länsimaissa annetaan Turkin ulkopolitiikalle.

Istanbulin lumo

– Istanbul oli minulle järisyttävä kokemus jo Erasmus-vaihdon aikana vuosina 2005-2006. Palasin sinne myös aloitettuani väitöskirjan. Kaikki se värikkyys, estetiikka, aistikkuus ja silti jokin melankolisuus ilmapiirissä vetoaa minuun. Huomasin, että Istanbulissa koin vahvempaa yhteyttä ympäristööni ja muihin ihmisiin kuin koti-Suomessa. Menin Istanbuliin varauksellisena, sellaisena kuin olin tottunut olemaan, mutta siellä minussa avautui jotain, Johanna kuvailee.

– Ne ennakkoluulot, joita olin lännessä kohdannut Turkkia kohtaan, eivät osoittautuneet paikkansapitäviksi. Turkkilaiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Täällä usein ajatellaan, ettei Turkki kuulu Eurooppaan erilaisuutensa takia, mutta turkkilaiset itse ovat identiteetiltään monesti enemmän eurooppalaisia kuin suomalaiset pitkään olivat. Näitä tulkintamalleja ja narratiiveja, joita lännessä Turkkia kohtaan esitetään, aloinkin väitöskirjassani tutkimaan.

Viime vuosina Johannasta on sukeutunut yhteiskunnallinen keskustelija, jonka kommentteja politiikan kiemuroihin media usein kyselee. Hän on toiminut Politiikasta-verkkolehden päätoimittajana ja toimittanut yhdessä Paul-Erik Korvelan kanssa kirjan "Puhun niin totta kuin osaan – politiikka faktojen jälkeen."

Perhe on tärkein

Johannalla on 4-ja 5-vuotiaat lapset ja kolmas lapsi tulossa. Perhe on rauhoittanut alati maailmalle kaipaavan Johannan.

– Ilta perheen kanssa hakkaa mennen tullen jonkun illanvieton kaupungilla. En myöskään halaja enää ulkomaan matkoille, vaan irtiottomme suuntautuu nyt usein Loviisan ruukkialueelle.

Johanna miettii, miten parhaalla tavalla voisi yhdistää työnsä ja perhe-elämän.

– Minulla on tämä ristiriita, että päässäni pyörii loputon määrä ideoita ja koen kunnianhimoa uraani kohtaan ja samalla tunnen vetoa perhe-elämään ja rauhoittumiseen. Johannan haave on, että nämä saisi tulevaisuudessa yhdistettyä.

Teksti Sari Valto