
Vesa Rantanen oli Noin viikon studion haastattelussa kommentoimassa Qatarissa 2022 järjestettäviä jalkapallon MM-kilpailuja.
Eeva Vekin ja Anders Heleniuksen studiovieraana ollut urheilutoimittaja Vesa Rantanen laukoi suoria sanoja liittyen suurten urheilukisojen järjestämiseen maissa, joissa länsimaiset arvot eivät toteudu.
Rantanen kertoi, että hän ei itse lähde työ- eikä lomamatkalle Qatarin jalkapallokisoihin. Hänen mielestään mediayhtiöiden lisäksi myös jokaisen yksilön tulisi miettiä, millä tavalla haluaa tukea tällaisia kisoja.
– En nyt sano, että kaikkien medioiden pitäisi olla raportoimatta niistä kisoista. Mutta sanon kaikille ihmisille, että ainut tapa, miten me estetään näiden isojen tärkeiden urheilutapahtumien järjestäminen erinäköisissä roistomaisissa diktatuureissa, on kieltäytyä katsomasta niitä ja ostamasta lipun lippua koskaan, Rantanen muistuttaa.
Viime aikoina suuria urheilutapahtumia on pidetty maissa, joissa ihmisoikeuksien kanssa on ongelmia. Venäjä on järjestänyt jalkapallon MM-kisat, Kiinaan on tulossa talviolympialaiset 2022 ja Qatarissa kisataan jalkapallon lisäksi yleisurheilun MM-kisat syksyllä 2019.
– Viime aikoina on ollut hirveän hankalaa saada näitä kisoja sivistyneisiin länsivaltioihin sen takia, koska ne eivät suostu korruptioon. Nämä organisaatiot, jotka kisoja järjestävät ja myyvät, ovat läpeensä mätiä ja korruptoituneita yhteisöjä. Ja ainoastaan niiden maiden kanssa, joissa tällainen vilunkipeli onnistuu, niitä kisoja voidaan järjestää, Rantanen tykittää.
Suuret urheilutapahtumat kiillottavat arveluttavien maiden mainetta
Maat, jotka eivät kerää arvostusta maailmanpolitiikan pöydissä, käyttävät runsaasti rahaa saadakseen kisaisännyyksiä tärkeisiin urheilutapahtumiin.
– Monilla mailla, joilla on arveluttava maine, on hirveä tarve kiillottaa kuvaa, rakentaa positiivista mielikuvaa ulkomaailmaan ja päästä piireihin. Jos et pääse poliittisiin pöytiin keskustelemaan, kuten esimerkiksi Venäjä tällä hetkellä ei kovinkaan moniin pääse, niin pääsee ainakin urheilun kautta. Ja nämä on valtavia voimia, jotka liittyy futiksen MM-kisoihin tai olympialaisiin, ja siinä liikkuu niin isot rahat ja niin isot intressit, että kyllä se avaa eri tavalla ovia kuin se, että ollaan boikottilistalla, Rantanen analysoi.
Usein urheilupiireissä kuulee puhuttavan siitä, että politiikkaa ja urheilua ei saa sekoittaa toisiinsa. Mutta voiko urheilua ja politiikkaa aidosti erottaa toisistaan?
– Ei missään tapauksessa, joka sellaista höpisee joko valehtelee tai on tyhmä, Rantanen sivaltaa.
Vesa Rantanen kertoo Noin viikon studion haastattelussa lisäksi mielipiteensä jalkapalloilija Riku Riskin boikotista Qatarin otteluleiriä vastaan.
Katso koko Rantasen haastattelu Noin viikon studion uusimmasta jaksosta tai tämän artikkelin alusta. Noin viikon studion lähetykset torstaisin klo 21.50 TV2:lla ja klo 21.00 Yle Areenassa.