Hyppää pääsisältöön

Helene Schjerfbeckille ruma oli kaunista – Kati Outinen eläytyy kuvataiteilijan rooliin

Kati Outinen eläytyy Helene Schjerfbeckin omakuvaan. Vakava nainen kuvattuna vahvan punaista taustaa vastaan.
Kati Outinen eläytyy Helene Schjerfbeckin omakuvaan. Vakava nainen kuvattuna vahvan punaista taustaa vastaan. Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkka,Kati Outinen

Minä maalaan teidät kaikki on näytelmä kuvataiteilija Helene Schjerfbeckistä. Kati Outinen eläytyy tanssillisessa, pohdiskelevassa esityksessä kuvataiteilijaksi ja saa katsojan miettimään näyttelemisen ja omakuvan tekemisen valintoja. Penkkitaiteilija kävi Teatteri Jurkassa.

Minä maalaan teidät kaikki henkii rakkautta Helene Schjerfbeckin taiteeseen. Kati Outinen on itse ohjannut esityksen, jossa eläydytään Schjerfbeckin elämään ja teoksiin.

Yksi motiivi esityksen syntyyn löytyy Outisen sukuhistoriasta. Näyttelijälle selvisi hiljattain, että hänen isoäitinsä oli pikkutyttönä mallina Schjerfbeckille.

Pohdiskelevan, tarkkanäköisen, ilmavasti monella kerronnan tasolla kulkevan tekstin on kirjoittanut näytelmäkirjailija Iida Hämeen-Anttila, Kati Outisen tytär.

On Helene Schjerfbeckin elämä ja taide.

On nykypäivän ihminen, joka katsoo hänen teoksiaan.

On tilanne, jossa tekijät pohtivat, miten tämän esityksen voisi tehdä, mistä pitäisi puhua.

Foto från Minä maalaan teidät kaikki på Teater Jurkka.
Kati Outinen ja Annatuuli Saine. Foto från Minä maalaan teidät kaikki på Teater Jurkka. Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkka,Kati Outinen

Outinen seisoo näyttämöllä ja kysyy sarjan kysymyksiä.

Ne paljastavat katsojalle, miten monisyisen, ihmeellisen tehtävän edessä on näyttelijä, joka aikoo ryhtyä näyttelemään roolihahmoaan. Varsinkin kun kyseessä on todellinen, kerran elänyt ihminen.

Remahtiko hän ikinä nauruun? Ontuiko hän, söikö makeisia? Joiko koskaan itseään humalaan?

Näyttelijää kiehtoisivat monenlaiset seikat. Millainen ääni Helenellä oli, oliko se miellyttävä vai epämiellyttävä? Remahtiko hän ikinä nauruun? Ontuiko hän, söikö makeisia? Joiko koskaan itseään humalaan?

Miten ylipäätään näytellä ketään historiallista hahmoa, josta ei ole nähnyt videoita tai kuullut ääninäytteitä?

Kati Outinen istuu tuolissa päässään leuan alle rusetilla solmittu olkihattu.
Kati Outinen istuu tuolissa päässään leuan alle rusetilla solmittu olkihattu. Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkka,Kati Outinen

Kati Outinen ottaa haasteen vastaan Teatteri Jurkan pienellä näyttämöllä, yhdessä koreografi ja tanssija Annatuuli Saineen kanssa.

Outinen ja Saine käyvät yksinpuhelua yhdessä. He puhuvat, katsovat toisiaan tarkasti, tanssivat. He ovat Helene, he ovat hänen maalauksensa.

Jurkan pieni näyttämö on Schjerfbeckin asunto Ranskassa. Hän asui yksinkertaisesti, maalasi valtavasti. Aina hän ei pystynyt maalaamaan, koska piinallinen unettomuus vei puhdin.

Schjerfbeck suhtautui intohimoisesti ihmiskasvoihin, jotka muuttuvat ilmeiden, valojen ja varjojen vuoksi joka hetki. Voimien palatessa hän teki töitä, suorastaan ahmi kasvoja. Hän halusi maalata ne kaikki.

1800-luvun lopussa taiteelta haluttiin Suomessa historiallisia, kansallisesti kohottavia teemoja. Myös Schjerfbeck maalasi niitä, sotaisia ja miehisiä maalauksia, vaikka niitä ei pidettykään naiselle sopivina aiheina. Kunnes ei enää halunnut.

Suuret historialliset teemat jäivät. Hän maalasi pelkistetysti ja tyylitellen, käänsi katseensa ihmisen sisäiseen elämään.

Kaunista on epämääräinen, tyhjä, arkinen ja mitätön. Ruma on kaunista.

Esityksen riemullisimmassa kohtauksessa Schjerfbeck-Outinen käy taistoon Ferdinand von Wrightin taistelevien metsojen kanssa yleisön tyrskiessä naurusta. Metsot hyökkäävät päälle, taiteilija pistää vastaan, huutaa: ei tätä! Ei tätä! Ei tätä!

Schjerfbeck pitää hurmaavan puheen, jossa puolustaa pieniä aiheita. Hänelle kaunista ei ole jalo ja suuri. Kaunista on sen sijaan epämääräinen, tyhjä, arkinen ja mitätön. Ruma on kaunista.

Outinen ei säästele itseään eläytyessään Schjerfbeckin vanhuusvuosien rujoihin muotokuviin.

Kati Outinen heiluttaa raivoissaan pussilakanaa. Kuvan reunassa näkyvät myös tanssija Annatuuli Saineen liehuvat hiukset.
Kati Outinen heiluttaa raivoissaan pussilakanaa. Kuvan reunassa näkyvät myös tanssija Annatuuli Saineen liehuvat hiukset. Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkka,Kati Outinen

Toisella puoliajalla esitys muuttuu, tekijät heittävät ajatuspallon reilusti katsojan käsiin.

Iida Hämeen-Anttila on kirjoittanut esiintyjille kehotuksen synnyttää itse omakuva.

Annatuuli Saineen omakuvassa tanssija sitoo balettitossut jalkaan ja solmii kaulaansa 1500-lukuisen, näyttävän pitsikauluksen. Hän tanssii varpaillaan kuluneiden tanssikenkiensä keskellä ja tuntuu sanovan, että tämä on se jatkumo, johon minä kuulun. Lopussa balleriina pyörii kuin soittorasian siro nukke, ilmeettömänä, ympäri, ympäri.

Outinen taas näyttäytyy omakuvassaan ihmisenä, joka katsoo muita. Sitähän näyttelijä tekee: matkii, varastaa ja lainaa.

Kati Outinen eläytyy Helene Schjerfbeckin rujoon omakuvaan.
Kati Outinen eläytyy Helene Schjerfbeckin rujoon omakuvaan. Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkka,Kati Outinen

Outinen ja Saine viekottelevat katsojan miettimään omakuvan syntyä.

Jos minun pitäisi tehdä omakuva, millainen se olisi? Minkä taiteenlajin valitsisin? Mitä esineitä siihen elämän varrelta liittäisin mukaan? Mikä ele, teko, laulu, lause tiivistäisi jotain olennaista itsestäni?

Taiteilijan omakuvia katsoessa tulee nähneeksi myytin mukaisen kärsivän, hauraan, kivuliaan ihmisen.

Esityksen jälkeen selaan puhelimella läpi Schjerfbeckin maalauksia. Silmieni ohi lipuu huumaava virta omakuvia, muita kasvoja, loputon virta ihmisiä.

Taiteilijan omakuvia katsoessa tulee nähneeksi myytin mukaisen kärsivän, hauraan, kivuliaan ihmisen.

Esitys heittää ilmaan toisen mahdollisuuden. Mitä jos hän maalasikin kaiken – ei surusta vaan onnesta, täynnä eloa ja energiaa? Ajatus saa näkemään tutut maalaukset täysin uusin silmin.

Tanssija Annatuuli Saine seisoo päällään oviaukon syvennyksessä. Kati Outinen kumartuneena hänen puoleensa, olkihattu päässään.
Tanssija Annatuuli Saine seisoo päällään oviaukon syvennyksessä. Kati Outinen kumartuneena hänen puoleensa, olkihattu päässään. Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkka,Minä maalaan teidät kaikki

Helene Schjerfbeck arkistoissa

Helene Schjerfbeck syntyi Helsingissä vuonna 1862 ja kuoli 1946 Saltsjöbadenissa Ruotsissa. Innostuin tutkimaan, mitä tietoa taiteilijasta löytyy Yleisradion radio- ja televisioarkistosta.

Helene Schjerfbeckiä itseään ei arkistojen uumenista löytynyt, mutta läheltä piti!

Vanhin hänestä kertova ohjelma Yleisradion arkistossa on vuodelta 1944. Tukholmassa oli silloin Ruotsin Kansallismuseossa suuri Suomen taiteen näyttely, jossa oli mukana myös Schjerfbeckin teoksia. Lyhyessä filmipätkässä kuningas Kustaa V (1858-1950) katselee näyttelyä.

Kuningas näkee kierroksellaan ainakin Helene Schjerfbeckin maalauksen Mustasuinen omakuva vuodelta 1939.

Kuinka häkellyttävää ajatella, että maalaus on ollut silloin vain muutaman vuoden ikäinen! Mitähän vanha kuningas on hurjasta kasvokuvasta ajatellut?

Huikealta tuntuu sekin, että kyseisen näyttelyn aikaan Schjerfbeck on ollut elossa, ja vieläpä asunut Tukholman lähistöllä kylpylähotellissa. Käviköhän taiteilija itse katsomassa näyttelyä?

Teatteri Jurkka: Minä maalaan teidät kaikki. Käsikirjoitus Iida Hämeen-Anttila, Ohjaus. Kati Outinen. Koreografia. Annatuuli Saine. Valo- ja äänisuunnittelu. Saku Kaukiainen. Rooleissa. Annatuuli Saine ja Kati Outinen. Kantaesitys Teatteri Jurkassa 22.2.2019.

Penkkitaiteilija

Kommentit