Pääsette siirtymään normaaliin elämään, lääkäri kertoi Lauralle, joka oli viettänyt yli kaksi vuotta sairaalassa leukemiaa sairastavan pikkutyttönsä, Selman, kanssa. Tuokion jälkeen Laura nosti puhelimen käteensä ja tekstasi ilouutiset ystävilleen, Marjolle ja Teijalle.
Näin onnellisia uutisia ei kukaan ollut uskaltanut ääneen toivoa.
Kaikki alkoi musiikista
Teija, 38, Marjo, 41, ja Laura, 40, ovat olleet ystäviä opiskeluajoista lähtien. Kolmikko tapasi Joensuussa, Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa vuonna 2000. Marjo ja Laura olivat aloittaneet lauluopinnot jo vuotta aiemmin, mutta Teijan tullessa mukaan kuvioihin ”konsalle”, pieni piiri täydentyi.
”Ystävyytemme tuntui aina luontevalta. Musiikki yhdisti meitä alusta alkaen; treenasimme yhdessä ja autoimme toisiamme kehittymään. Jaoimme fiiliksiä ja annoimme ystävyyden kantaa myös epävarmuuden hetkissä”, Laura muistelee.
Myös Teija muistaa ystävyyden ainutlaatuisuuden käyneen ilmi nopeasti.
”Sen ikäisenä elämä oli suurta draamaa! Istuimme sinä syksynä miljoonan kupin ajan paikallisessa kahvilassa taivastelemassa elämän vaikeutta ja laulajuuden haasteita”, hän naurahtaa.
Myöhemmin elämä tasaantui, asuinpaikat muuttuivat ja kilometrit välillä kasvoivat. Ystävyys ei kuitenkaan ottanut siitä osumaa.
Siksi, kun Lauran maailma 8.8.2016 romahti, ystävät olivat vain puhelinsoiton päässä.
Maailma murtui hetkessä
Vanhemmat huomasivat Selman niskassa imusolmukkeiden turvotusta jo heinäkuussa, mutta lääkärissä ei huolestuttu. Sitten, eräänä elokuisena sunnuntai-iltana, Selma asteli suihkusta olohuoneeseen ja Laura havaitsi lapsen poskessa erikoisen kohouman. Sreuraavana päivänä terveyskeskuksesta annettiin lähete lastenklinikalle.
Perhe oli ollut Itä-Suomessa ja sinä maanantai-aamuna oli tarkoitus käynnistää arki uudelleen; perheen Edvin-poika meni päiväkotiin ja Lauralla alkoivat lauluopetustyöt.
”Sinä aamuna sana lymfooma pyöri mielessäni selittämättömästi. Lähetin tytöille (Marjolle ja Teijalle) viestin peloistani. Ehkä se oli äidinvaisto”, Laura pohtii.
Myöhemmin päivällä Laura sai puhelun mieheltään, joka oli Selman kanssa lastenklinikalla.
”Puhelimesta kuului vain holtitonta itkua.”
”Sinä aamuna sana lymfooma pyöri mielessäni selittämättömästi. Ehkä se oli äidinvaisto”
Kun Selman isä sai sanottua sanan leukemia, Lauran maailma kääntyi ylösalaisin.
”Reagoin yleensä ensin vahvasti tunteella, mutta nyt olin yhtäkkiä järjestelemässä asioita ja organisoimassa seuraavia liikkeitä”, Laura muistelee.
Maanantaina, vain päivä turvotuksen havaitsemisen jälkeen, perhe sai vahvistuneen diagnoosin: Selmalla, 1 vuotta ja 8 kuukautta, on leukemia eli verisyöpä.
Elämän vaikein viikko
Seuraava viikko oli Lauran elämän raskain.
”Se hätä, pelko ja epätietoisuus olivat valtavia”, Laura kertoo.
Lisätietoa ei juuri ollut tarjolla ennen kuin Selman tilasta tiedettäisiin enemmän. Seuraavat päivät täyttyivät tutkimuksista ja odottamisesta.
Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen selvisi, että Selman leukemiatyyppi oli verisyövistä yleisin, akuutti lymfoblastileukemia, B-solutyyppiä.
”Se oli tavallaan hyvä uutinen, sillä siitä lääkäreillä on eniten kokemusta”, Laura pohtii.
Seuraavat viisi viikkoa Laura ja Selma viettivät sairaalassa. Laura muistaa, että alkuun jo pelkkä Lasten syöpäosasto -termikin oli hänestä karmaiseva, mutta pian hän huomasi, että lapset sopeutuivat elämään osastolla.
"Siitä tuli meidän normaalia elämää", Laura sanoo.
”Tuntui kuin uimataidoton olisi heitetty keskelle avantoa. Piti vain yrittää pysyä pinnalla, kunnes oppisi uimaan”
Tunnemylläkän lisäksi sisäistettävää tietoa oli valtavasti. Laura ei tiennyt syövistä tavallista ihmistä enempää.
”Tuntui kuin uimataidoton olisi heitetty keskelle avantoa. Piti vain yrittää pysyä pinnalla, kunnes oppisi uimaan”, Laura sanoo.
Kun hän lopulta uskalsi kysyä lääkäriltä sen pelottavimman kysymyksen, paraneeko Selma, hän sai toivoa vastauksesta.
”Noh, siitä me lähdetään, lääkärimme sanoi”, Laura sanoo purskahtaen itkuun.
Hetki on jäänyt mieleen, sillä silloin heräsi toivon kipinä siitä, että parantuminen voisi vielä olla mahdollista.
Ystävät kannattelivat pahimman keskellä
Kun Laura perheineen taisteli Selman terveyden puolesta, Teija ja Marjo tunsivat olonsa avuttomiksi.
”Oli kauhean epätoivoista yrittää auttaa satojen kilometrien päästä”, Marjo muistelee.
Teijakin toivoisi, että he olisivat voineet olla perheen apuna arjessa, kun kaikki muuttui vaikeammaksi. Hoitojen aiheuttaman suuren infektioriskin vuoksi Selman oli vältettävä kaikkia sisätiloja, jossa olisi vieraita ihmisiä. Arkisetkin asiat, kuten lähikaupassa käyminen ja raitiovaunussa istuminen, olivat mahdottomia.
Myös Selman kaksoisveljen, Taavetin, ja neljävuotiaan isoveljen, Edvinin, liikkuminen rajoittui, jotta perhe pysyisi kaukana sairauksista ja bakteereista. Lopulta Edvin jäikin yli puoleksi vuodeksi pois päiväkodista, sillä tavallisetkin taudit, kuten vesirokko, olisivat olleet Selmalle kohtalokkaita.
”Emme voineet olla viemässä lapsia puistoon tai käymässä kaupassa Lauran puolesta, joten pyrimme laittamaan viestejä ja soittamaan, olemaan tukena puhuen”, Teija sanoo.
”Lapsen syöpä muuttaa koko perheen elämän totaalisesti. Siksi se, että pääsee puhumaan milloin haluaa, on todella tärkeää”
Lauran suunnasta ystävien apu tuntui valtavalta. Oli tärkeää, että he kyselivät vointeja ja kuuntelivat Lauran murheita.
”Lapsen syöpä muuttaa koko perheen elämän totaalisesti. Siksi se, että pääsee puhumaan milloin haluaa, on todella tärkeää”, Laura sanoo painokkaasti.
Ystävien pienetkin eleet merkitsivät Lauralle paljon.
Jääkaapin ovessa roikkuu edelleen postikortti, jossa vanhan kirjoituskoneen vieressä seisovat sanat: tämä saattaa pilata sinun tarinastasi kaiken jännityksen.. mutta kaikki tulee kääntymään parhain päin.
”Heidän eleensä,positiiviset ajatukset ja usko selviytymiseen valoivat toivoa minuunkin”, Laura kertoo.
Iloa elämään normaalista
Selman ensimmäisen sairastamisvuoden aikana sairaalapäiviä tuli yli yhdeksänkymmentä. Joten kun helmikuussa 2019, kahden ja puolen vuoden hoitojen jälkeen, lääkäri kertoi, että perhe voi alkaa elää normaalia arkea, Lauran perheineen piti miettiä, mitä se tarkoittaa.
Jo vuosia esimerkiksi uimahallit, päiväkodit ja kirjastot olivat olleet kiellettyjen kohteiden listalla. Raitiovaunun kyydissä Selma oli viimeksi 7. päivä elokuuta 2016, päivää ennen lääkärikierrettä.
”Kun nyt pääsimme ajamaan raitiovaunulla, Selma oli maailman onnellisin ratikkamatkustaja! Hän innostui valtavasti siitä, että näki lintuja ja kaupunkia”, Laura kertoo iloa äänessään.
Iloa, joka ystävien mukaan pysyi tallessa raastavan matkan aikanakin.
Esimerkkinä tästä Marjo nimeää Lauran lähettämät ihanat kuvat ja viestit, joissa hän ihastelee lapsia ja heidän osaamistaan. Positiiviset havainnot ruokkivat ystävienkin tunnelmaa.
”Lapsiperhearjessa meinaa toisinaan sokeutua elämän ainutlaatuisuudelle. Laura tuo esimerkkinsä kautta esiin sitä, minkälainen ihme elämä ylipäänsä on. Hän muistuttaa, että lapsen kanssa eläminen on kaunis ihme”, Marjo kertoo.
"Laura muistuttaa, että lapsen kanssa eläminen on kaunis ihme”
Osittain siksi Marjo ja Teija päättivät yllättää Lauran merkityksellisellä kappaleella SuomiLOVE-ohjelmassa, muutamia kuukausia ennen Selman tervehtymisdiagnoosia.
”Halusimme muistuttaa Lauraa siitä, että he ovat meidän ajatuksissamme. Halusimme tehdä jotakin Lauran hyväksi, eikä siinä tilanteessa toista voi lähettää kylpylälomalle”, Teija kertoo.
Erityisen yllätyksestä teki se, että Laura on itse mukana SuomiLOVE-ohjelman teossa, osana Higher Ground -kuoroa.
Yllätyskappaleen esittäjä oli Teijalle ja Marjolle itsestäänselvä, sillä ystävykset ovat jo opiskeluaikoinaan laulaneet Anna-Mari Kähärän tuotantoa ihaillen. Kolmikko ihastui Kähärän musiikkiin niin kovasti, että he rakensivat aikoinaan kokonaisen konsertin muusikon kunniaksi.
”Tämä yllätys oli keino kertoa, miten mahtava nainen hän on ja miten kovasti häntä rakastamme. Lauloimme kappaleen aikoinaan yhdessä ja.. Se on nyt oodi ystävyydelle.”
SuomiLOVEssa esiintyvän Higher Ground -kuoron jäsen yllätetään täysin – Tunteikas hetki itkettää ja naurattaa!
Lisää SuomiLOVE-sisältö löydät myös ohjelman Instagramista, Facebookista ja Twitteristä!
