Hyppää pääsisältöön

Onnistuneen suhteen salaisuus on pitkä kieli – ilmastonmuutos ja elinympäristöjen häviäminen voivat kuitenkin tuhota kimalaisen ja kukan täydellisen liiton

kimalainen
kimalainen Kuva: Henrietta Hassinen / Yle Kimalaiset,kimalainen,luonto,luontokuvaus

Tämä on tarina sitkeästä pörriäisestä, ukonhattukimalaisesta ja siitä, miten sen elämä ja kuolema riippuvat yhdestä ainoasta kasvista. Samalla tämä on tarina siitä, miten hyönteiset katoavat ympäriltämme. Kasvien ja niiden pölyttäjähyönteisten ainutlaatuinen yhteistyö on uhattuna pölyttäjien määrän vähetessä. Toivoa kuitenkin löytyy. Tiedämme syyt pölyttäjien ahdinkoon, eikä vielä ole myöhäistä toimia.

Itä-Suomen vehreissä lehdoissa hyväonninen kulkija voi löytää hätkähdyttävästi parin metrin korkeuteen kurkottavan salaperäisen kasvin. Lehtoukonhattu on monella tapaa ainutlaatuinen – paitsi että se kasvaa vain tarkoin varjelluilla paikoilla, se on myös ihmisille vaarallisen myrkyllinen.

Mikä merkillisintä, sen olemassaolo riippuu hyvin vahvasti yhdestä ainoasta eläimestä. Nimittäin pörröisestä hyönteisestä, ukonhattukimalaisesta. Nyt näiden molempien tarina on Suomessa uhattuna.

Ukonhattukimalainen pölyttää lehtoukonhatun kukkaa
Ukonhattukimalainen on löytänyt lehtoukonhatun Ukonhattukimalainen pölyttää lehtoukonhatun kukkaa Kuva: Jan Ove Gjershaug/Norsk institutt for naturforskning Ukonhattukimalainen,kimalaiset,Lehtoukonhattu

Juuri valmistuneessa uhanalaisten lajien arvioinnissa, niin sanotussa Punaisessa kirjassa, on tutkittu hyönteislajien tilaa Suomessa. Eikä tilanne näytä monenkaan ötökän kohdalla hyvältä. Uhanalaisten lajien listalle on noussut useita uusia hyönteislajeja. Huolestuttava on muun muassa hyönteispölyttäjien tilanne.

Kimalaiset kuuluvat mesipistiäisiin, ryhmään jonka lajeista 15 prosenttia on uhanalaisia Suomessa. Kuinka huolissaan meidän pitäisi olla?

Tähän kysymykseen ja siihen miksi pölyttäjämme ovat uhattuina, vastasi kolme hyönteisasiantuntijaa.

Kasvien ja hyönteispölyttäjien yhteistyö varmistaa meille marjat ja hedelmät

Nyt takaisin ukonhattukimalaiseen ja sen ainutlaatuiseen suhteeseen lehtoukonhattuun. Keväällä auringon valon lisäännyttyä lehtoukonhattu keskittyy kasvattamaan ensin vartensa korkealle, jopa kahden metrin pituuteen. Sitten se vasta ponnistaa esille upeat kukkansa.

Lehtoukonhatun violetti kukka
Lehtoukonhatun kukat näyttävät saksofonilta Lehtoukonhatun violetti kukka Kuva: Antti Bilund Lehtoukonhattu,kukka (kasvinosat)

Kukat ovat suuria, jopa viiden senttimetrin mittaisia. Niiden rakenne on erikoinen, ne muistuttavat pitkää kypärämäistä hattua.

Kukinnan alkaessa koittaa kasvin elämän tärkein hetki.

Sen onnistumiseen tarvitaan nälkäinen pörriäinen. Kukan kätkössä sijaitsee nimittäin kasvin siitepöly, joka pitäisi kuljettaa toisen kukan sisältä löytyvälle emille. Näin kasvi voi kasvattaa siemeniä ja lisääntyä.

Siitepölyn kuljettaminen ei onnistu kasvilta itse, ratkaisevassa roolissa on ukonhattukimalainen ja sen täydellisen mittainen kieli.

Mustikkaneliökilometrin pölyttämiseen tarvitaan 700 kimalaista

Kasvien ja pölyttäjähyönteisten yhteistyö on yksi maapallomme tärkeimpiä suhteita. Kasvit tarjoavat hyönteisille mettä ja siitepölyä ravinnoksi, samalla hyönteiset huolehtivat kasvien lisääntymisestä. Näin syntyvät monet marjat ja hedelmät, jotka ovat ravintoa meille ihmisille.

Kimalainen
Mustikoita ei olisi ilman pölyttäviä kimalaisia Kimalainen Kuva: Yle/Vastavalo:Jukka Harjula kimalainen

Esimerkiksi mantukimalaisen ahkeran lentelyn ansiosta saamme kesällä nauttia makeista mustikoista. Keväällä mustikan kukkien ympärillä käy hurja pörinä, yhden neliökilometrin pölyttämiseen tarvitaan noin 700 mantukimalaista.

Nyt on huomattu, että hyönteispölytteisten kasvien satojen määrä on laskenut. Ilmiö on todettu Suomessa esimerkiksi rapsin osalta.

Kaikkein hurjimmissa kauhukuvissa menetämme tulevaisuudessa marjat, hedelmät ja mausteet.

Mustikkasatomme ei ole vielä uhattuna, mutta pölyttäjähyönteisten määrän väheneminen voi muuttaa tilannetta tulevaisuudessa.

Ukonhattukimalaisen kieli on täydellisen mittainen kukan pölyttämiseen

Mutta miten käykään pörriäistä odottavalle lehtoukonhatun kukalle? Muutaman metrin päässä suriseva ukonhattukimalainen on havainnut jotain täysin vastustamatonta – vihreyden keskeltä kohoaa houkutteleva, sininen kukka.

Huumaava tuoksu ohjaa sen vielä lähemmäksi aarretta. Kimalainen on nälkäinen ja lentely kuluttaa arvokasta energiaa.

Viimein kohde on saavutettu. Kimalainen pysähtyy kukan eteen ja aukaisee salaisen aseensa, erikoispitkän kielensä.

Ja ihmeellisesti kieli on juuri saman mittainen kuin lehtoukonhatun kukan teriön mitta. Se solahtaa täydellisesti kukan sisälle kohtaan, jossa se ylettyy niin makeaan meteen kuin kasvin siitepölyynkin. Kimalainen saa ansaitsemansa makean palkkion.

Videolta näet tämän ihmeellisen kohtaamisen.

Evoluution pitkässä juoksussa lehtoukonhatun kukka ja ukonhattukimalainen ovat muodostaneet täydellisen kumppanuussuhteen. Erikoistumisessa on kuitenkin vaaransa. Ukonhattukimalainen ei pysty käyttämään mitään muuta kukkaa ravinnokseen.

Jos lehtoukonhatut katoavat, ovat kimalaisenkin päivät luetut.

Uhanalaisuuden kannalta suurimmassa vaarassa ovat juuri ukonhattukimalaisen kaltaiset, yhteen lajiin erikoistuneet hyönteiset. Pölyttäjät koostuvat varsin monipuolisesta joukosta erilaisia hyönteisiä. Mesipistiäiset, kuten kimalaiset ja mehiläiset ovat ahkerimpia ja tutuimpia pölyttäjiä. Pistiäisten lisäksi tärkeää tehtävää hoitavat myös muun muassa perhoset ja kovakuoriaiset. Näissä kaikissa ryhmissä on todettu lajien uhanalaistumista ja yksilömäärien vähenemistä.

Ohdakeperhonen auringontähdellä.
Monet perhoslajit ovat vaarantuneet Ohdakeperhonen auringontähdellä. Kuva: Yle/ Risto Salovaara pölyttäjät,perhoset,kukat,kesäkukat,Pölytys

Pölyttäjiä uhkaa elinympäristöjen katoaminen

Takaisin tarinamme sitkeään sankariin, ukonhattukimalaiseen, jonka kesä kuuluu lähinnä ravinnon keräämiseen. Heinäkuun alussa lehtoukonhattu esittelee vielä painavia kukkiaan, joiden ympärillä ukonhattukimalaisten parvi surisee. Sen seassa kimalaisemme kantaa täyttä siitepölyvasuaan, takajaloissa roikkuvaa astiaa, johon se kerää siitepölyä.

Lehtoukonhatun kukkia lehdossa
Lehtoukonhattu on itäinen kasvi, joka on löytänyt kasvulleen sopivat olosuhteet Pohjois-Karjalasta Lehtoukonhatun kukkia lehdossa Kuva: Antti Bilund Lehtoukonhattu,kukka (kasvinosat)

Tällaisen näyn voi enää kohdata vain muutamassa salaisessa paikassa Tohmajärven ja Kiteen vaarojen rinteillä ja metsän reunoissa.

Lehtoukonhattujen elinympäristöjä on tuhottu raivaamalla ne pelloiksi. Uhkana ovat myös kuuset, jotka levittyvät lehtoihin, muuttaen ne pimeiksi metsiköiksi.

Kun lehtoukonhatut katoavat, jäljelle jäävät vain nälkäiset kimalaiset.

Elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstaloituminen on yksi suurimmista uhista pölyttäjille. Pistiäisille, perhosille ja muille pölyttäjähyönteisille tärkeitä ovat perinnemaisemat kuten kukkivat niityt ja hakamaat. Avoimet ympäristöt, kuten kedot ja harjujen rinteet, jonne aurinko vapaasti porottaa, ovat myös niille merkityksellisiä. Tällaisilla paikoilla kasvien lajirikkaus varmistaa ruokaa niin pölyttäjien toukille kuin aikuisille hyönteisille.

Kukkiva Niitty
Niittykasvit ravitsevat arvokkaita pölyttäjiämme Kukkiva Niitty Kuva: Arja Lento niitty

Maatalouden tehostaminen on muuttanut kukkivat niityt yhden kasvin pelloiksi. Koska lehmät eivät enää laidunna ulkona, kasvavat monet ympäristöt umpeen ja niin katoavat myös kukat ja pölyttäjien ruoka. Kun peltojen ja teiden pientareet raivataan, ei niissä pääse kukoistamaan niitty- ja ketokasvit. Niinpä pölyttäjähyönteisemme joutuvat koko ajan ahtaammalle.

Ilmastonmuutos voi jättää hyönteiset nälkäisiksi

Myös lahopuiden puute on yksi syy pölyttäjien häviämiseen. Lahopuiden koloissa kasvavat hyönteisten toukat, tärkeät uudet sukupolvet. Kun ympäristöömme ei mahdu kuolleita puita, tulokset näkyvät pölyttäjähyönteisten vähenevissä määrissä. Niillä ei ole yksinkertaisesti paikkaa missä kasvattaa jälkeläisiään.

Mehiläisiä sinisen rohtopurasruohon eli kurkkuyrtin kukassa elokuussa Hatanpään arboretumissa Tampereella
Mehiläiset ovat kadonneet ympäri maapalloa Mehiläisiä sinisen rohtopurasruohon eli kurkkuyrtin kukassa elokuussa Hatanpään arboretumissa Tampereella Kuva: Yle, Risto Salovaara kurkkuyrtti

Hyönteismyrkkyjen vaikutusta pölyttäjien katoon ei Suomessa vielä tiedetä. Näyttää kuitenkin siltä, että niillä on vaikutusta.

Uhkana tulevaisuudessa voi myös olla ilmaston lämpeneminen. Jos kasvit kukkivat aikaisemmin ja yhä nopeammassa tahdissa, hyönteiset eivät ehdi kerätä tarpeeksi ravintoa selvitäkseen talvesta.

Epätoivoon ei kannata vaipua, pölyttäjiä on mahdollista auttaa

Tilanne saattaa näyttää epätoivoiselta, mutta ukonhattukimalainen on vielä mahdollista pelastaa häviämiseltä Suomen luonnosta. Lehtoukonhatun viimeiset esiintymät voidaan säilyttää esimerkiksi kuusia harventamalla ja avohakkuita välttämällä.

Vaikka hyönteisillä meneekin huonosti, on tulevaisuus jopa toiveikas. Tiedämme syyt, jotka pölyttäjiämme uhkaavat. Niinpä meillä on myös keinoja niiden pelastamiseen. Elinympäristöjen turvaaminen on ratkaisevassa roolissa pölyttäjien kohdalla.

lehmä laiduntaa kukkaniittyä
Karja tekee laiduntamalla elinpaikkoja hyönteisille lehmä laiduntaa kukkaniittyä Kuva: Yle/Houman Taleghani lehmät,lehmä,niitty

Perinnemaisemia voidaan pitää niittäen avonaisena. Tienpientareet pitäisi jättää pölyttäjien käyttöön. Myös kaupungeissa voidaan lisätä pörriäisten elintilaa. Pihoille ja puutarhoihin voi perustaa niittyjä ja istuttaa pölyttäjien suosimia kasveja. Lahopuun määrää voi lisätä esimerkiksi lahopuuaidoilla tai jättämällä vanhat hirsirakennukset ja aitat rapistumaan pelloille. Jokainen voi myös ripustaa pienen hyönteishotellin, josta monet pölyttäjät löytävät kodin toukilleen.

Risuista rakennettu lahopuuaita
Lahopuuaita on pölyttäjien toukkien paratiisi Risuista rakennettu lahopuuaita Kuva: Yle/Houman Taleghani lahopuu,aita

Vaikka yksittäisen kimalaislajin häviäminen voi tuntua tyhjänpäiväiseltä, olisihan se nyt harmi, jos tuon ihmeellisen, pitkäkielisen pörisijän lento loppuisi Suomessa.

Asiantuntijoina jutussa haastateltu
Juho Paukkunen, pistiäisasiantuntija, Luomus
Reima Leinonen, hyönteistutkija, Kainuun ELY-keskus
Ilari Sääksjärvi, biodiversiteettitutkimuksen professori, Turun yliopisto

Juttua päivitetty 9.3.2018, korjattu väliotsikkoa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto