Hyppää pääsisältöön

Satu Silvo tunnistaa Muumimamman itsessään ja lähipiirissään

Satu Silvo Muumilaakso-sarjan ensi-iltatilaisuudessa takanaan Muumilaakso-juliste.
Satu Silvo Muumilaakso-sarjan ensi-iltatilaisuudessa takanaan Muumilaakso-juliste. Kuva: Ilmari Fabritius Muumilaakso (tv-sarja),Muumimamma,Satu Silvo

Muumimamma luo Muumitaloon lempeän ilmapiirin. Hän tyynnyttää joskus spontaaniksi yltyvän Muumipapan ja tukee nuorta Muumipeikkoa. Muumilaakso-sarjassa Muumimamman ääniroolin tekee Satu Silvo. Muumimamman piirteitä hän tunnistaa itsessään mutta etenkin lähipiirissään.

Muumit tulivat Satu Silvolle tutuksi eritoten 90-luvun alussa, jolloin Yle alkoi esittää Muumilaakson tarinoita -sarjaa. Perheen pienet lapsetkin kasvoivat muumitarinoiden mukana vhs-videoiden kulta-aikana.

Nyt Silvo odottaakin, että vielä joskus uudet jälkikasvut suovat hänelle tilaisuuden jakaa muumitarinoita lukemalla.

– Minä oikein odotan, että tulisi lapsenlapsia, ja voisin tutustuttaa heidät muumitarinoihin, niiden lämpöön ja lempeyteen sekä Tove Janssonin ajatteluun, joka piilee siellä rivien välissä.

Nyt Silvo pääsee välittämään Muumi-tarinoiden lämminhenkisyyden uudelle, nuorellekin yleisölle, kun hän tekee Muumimamman ääniroolin Muumilaakso-sarjassa.

Muumimamman kärsivällisyys välittyy Silvon äänessä

Muumimamman persoonassa korostuvat hyveelliset asiat, kuten kärsivällisyys, ymmärtäväisyys ja vieraanvaraisuus. Silvo näkee, että etenkin jälkimmäinen piirre yhdistää häntä itseään sekä hänen roolihahmoaan.

– Minä en ole mikään bilettäjä vaan haluan viettää aikaa ystävien ja lasten kanssa ruoan äärellä. Tosin oikeastihan siihen on aikaa paljon vähemmän, kuin toivoo, Silvo harmittelee.

Puheääni kuvastaa persoonaa. Ääni välittää tunteita, ja äänessä kuuluu myös elämänkokemus. Tämä pitää saada siirretyksi kertomuksen hahmoon.

Oma puherytmini on paljon nopeampi, kun taas Muumimamma jaksaa jatkaa levollista puhetta.

Silvo kertoo, että Muumimamman roolin ääninäyttelemistä sanelee paljon valmiiksi piirretty animaatio: se minkä mittainen repliikki on ja miten Muumimamman suu liikkuu. Myös oikea puherytmi on tärkeä.

– Minun oma puherytmini on paljon nopeampi tai vähän ärhäkämpi, kun taas Muumimamma jaksaa jatkaa levollista puhetta. Sehän ilmentää hänen loputtoman kärsivällistä mieltään.

“Muumimammassa on paljon suomalaisuutta mutta muumeissa etenkin suomenruotsalaisuutta”

Tekijät ovat esittelleet uuden sarjan tunnuslauseeksi julistuksen: “Maailma tarvitsee rakkautta, suvaitsevaisuutta, rohkeutta ja naurua enemmän kuin koskaan.” Satu Silvo nostaa juuri suvaitsevaisuuden yhdeksi Muumien ajankohtaisimmista arvoista.

– Muumimamma sanoo Vaarallinen juhannus -kirjassa: “Täällä on paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista, kuin se aina tavallisesti on?” Pitääkö meidän ihmisten siis olla laumana yhtä mieltä jostain sovitusta asenteesta, Silvo sanoo, – ihmisillä on erilaisia arvoja, eivätkä ne välttämättä ole vääriä tai oikeita.

Suomalaisilla ovat muumit dna:ssaan.― Brittituottaja John Woolley

Sarjan brittituottaja John Woolley on sanonut, että käydessään Suomessa hän pani kollegojensa kanssa merkille, että suomalaisilla ovat muumit dna:ssaan. Myös Satu Silvo näkee muumeissa suomalaisuutta mutta etenkin suomenruotsalaisuutta, johon hän tutustui hänen lastensa ollessa pieniä.

– Vietimme tuolloin kesät Iniön saaristossa. Suomenruotsalaisissa kuuluu positiivisuus ja tahto siitä, että asiat hoidetaan ja puidaan yhdessä. Saaristossa koko perhekunta tulee vastaan venettä, tai kun lähdetään, kaikki ovat vilkuttamassa. Normisuomalaisessa on taas jonkinlaista surumielisyyttä ja vetäytyvyyttä, joskus jopa halua olla näkymätön.

Muumipeikko istuu puron ylittävällä sillalla Muumilaksossa. Myös Muumimamma seisoo sillalla.
Muumilaakso-sarjassa Muumipeikko on jo varttunut pienestä lapsesta ja alkaa itsenäistyä vanhemmistaan. Muumipeikko istuu puron ylittävällä sillalla Muumilaksossa. Myös Muumimamma seisoo sillalla. Kuva: Moomin Characters & Gutsy Animations Muumilaakso,Muumimamma,Muumipeikko

Roolihahmossaan Muumimammassa Satu Silvo näkee paljon suomalaisia piirteitä, ja vastaavia hän löytää lähipiiristään.

– Kyllä minun anopissani on huolehtivaista Muumimammaa yllin kyllin. Eräässä ystävättäressänikin on ihanasti Muumimammaa, sellaista suurta syliä, joka haluaa huolehtia läheisistä tyrkyttämättä. Hän tekee myös konkreettista työtä vanhusten, syrjäytyneiden ja vähäosaisten hyväksi sekä kutsuu ystäviään hyvän mielen iltoihin.

Entä mikä on Satu Silvon suosikkisitaatti muumitarinoista? Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinan alkuvaiheessa Muumipappa haluaa tarjota viiniä Piisamirotalle, joka tulee kylään keskellä yötä. Muumipappa menee etsimään juomaa kaapista ja pudottaa vahingossa ruukun, joka hajoaa säpäleiksi.

– Muumimamma sanoo: “Hyvä vain, että se meni rikki. Se oli niin kamalan ruma.” Minusta on suurta viisautta olla moittimatta toista, kun vahinko on jo tapahtunut ja toisella on syyllinen olo. Jos vielä on niin onnekasta, että särkynyt asia on jo aikansa elänyt, voi antaa tavaran mennä. Ihminen on tärkeämpi.

Muumilaakso-sarjan uudet jaksot maanantaisin klo 20.00 TV2:ssa, Areenassa jo klo 00.01.

Lue lisää:

Muumilaakso-sarjan hahmoja vierekkäin valkoisella taustalla. Kuvassa vihreässä asussaan Nuuskamuikkunen, raidallisessa essussaan Muumimamma, Niiskuneiti, Muumipeikko, Muumupappa, pieni Pikku Myy ja innostunut Nipsu.

Muumilaakson hahmot heräävät henkiin tunnettujen näyttelijöiden äänillä – tältä ne kuulostavat

Muumipeikon, Pikku Myyn ja muiden rakastettujen muumihahmojen äänet täyttävät taas Muumilaakson, kun muumit heräävät talviuniltaan. Miltä Nuuskamuikkunen kuulostaa Olavi Uusivirran tulkitsemana? Kuuntele kaikki äänet!

Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Muumilaakso