Hyppää pääsisältöön

Isserlis ja Mustonen ne yhteen sopii

Sellotähti Steven Isserlis tunnetaan suolikielistä ja kiharoista, pianotähti Olli Mustonen elohopeana pisaroivasta kosketuksesta. Yhdessä he ovat soittaneet jo vuosikymmeniä, pääasiassa 1900-luvun materiaalia. Kokemus kuuluu kaksikon uutuuslevyllä, jonka ytimenä ovat Shostakovitshin ja Kabalevskin sellosonaatit.

Isserlis & Mustonen / Shotakovitsh & Kabalevski
Isserlis & Mustonen / Shotakovitsh & Kabalevski Uudet levyt

Isserlis on joskus ollut taipuvainen romanttiseen hehkutukseen, ja Mustosen nuoruudensyntilistalta löytyy äkkiväärää kikkailua, mutta yhdessä he tasapainottavat ja täydentävät toisiaan. Isserlisin rinnalla Mustonen muotoilee Prokofjeviakin lyyrisen kertovasti, ja Mustosen rinnalla Isserlis fraseeraa napakan eloisasti. Esimerkiksi Shostakovitshin sonaatin finaali alkaa arkkityyppisen mustosmaisella erottelulla, johon Isserlis menee mukaan, mutta jo hetken päästä Isserlis syöttää Mustoselle kantavan melodialinjan. Molempien persoonat pääsevät esiin, mutta päämäärä on yhteinen ja yhteispeli sujuu kaikilla tasoilla.

Sivistyneen nokkelassa esittelytekstissä Isserlis korostaa Shostakovitshin ja Kabalevskin sonaattien kertomuksellisuutta, mikä tällä kertaa toteutuu myös tulkinnassa. Kabalevskin B-duuri-sonaatti tempaa kuulijan mukaan tapahtumien intensiiviseen vyöryyn ja Shostakovitshin d-molli-sonaattikin on rytmitetty dramaattisesti. Largon tulkinta on loisteliaan herkkä ja enteilevä, mutta finaaliin kaipaisin samaa rytmistä suoraviivaisuutta kuin Shostakovitshin ja Rostropovitshin klassikkotulkinnassa. Taiten valitut pikkukappaleet kommentoivat isojen sonaattien keskustelua osuvasti.

Isserlisin sellosointi on omanlaisensa, ja verrokkilevytyksiltä löytää römäkämpää alarekisteriä ja ytimekkäämpää ylärekisteriä. Tarinallinen soitto, ilmeikkääksi täydennetty ohjelmisto ja kahden persoonallisen taiteilijan hiotunut yhteistyö tekevät levystä kuitenkin loistavan katsauksen venäläiseen 1900-luvun sellomusiikkiin.

Dmitri Shostakovitsh: Sellosonaatti d-molli; Moderato. Dmitri Kabalevski: Sellosonaatti B-duuri; Rondo Prokofjevin muistolle. Sergei Prokofjev: Adagio bal. Tuhkimo. - Steven Isserlis, sello, ja Olli Mustonen, piano. (Hyperion, CDA68239)

Kuuntele Uudet levyt 12.3.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua