Hyppää pääsisältöön

Isserlis ja Mustonen ne yhteen sopii

Sellotähti Steven Isserlis tunnetaan suolikielistä ja kiharoista, pianotähti Olli Mustonen elohopeana pisaroivasta kosketuksesta. Yhdessä he ovat soittaneet jo vuosikymmeniä, pääasiassa 1900-luvun materiaalia. Kokemus kuuluu kaksikon uutuuslevyllä, jonka ytimenä ovat Shostakovitshin ja Kabalevskin sellosonaatit.

Isserlis & Mustonen / Shotakovitsh & Kabalevski
Isserlis & Mustonen / Shotakovitsh & Kabalevski Uudet levyt

Isserlis on joskus ollut taipuvainen romanttiseen hehkutukseen, ja Mustosen nuoruudensyntilistalta löytyy äkkiväärää kikkailua, mutta yhdessä he tasapainottavat ja täydentävät toisiaan. Isserlisin rinnalla Mustonen muotoilee Prokofjeviakin lyyrisen kertovasti, ja Mustosen rinnalla Isserlis fraseeraa napakan eloisasti. Esimerkiksi Shostakovitshin sonaatin finaali alkaa arkkityyppisen mustosmaisella erottelulla, johon Isserlis menee mukaan, mutta jo hetken päästä Isserlis syöttää Mustoselle kantavan melodialinjan. Molempien persoonat pääsevät esiin, mutta päämäärä on yhteinen ja yhteispeli sujuu kaikilla tasoilla.

Sivistyneen nokkelassa esittelytekstissä Isserlis korostaa Shostakovitshin ja Kabalevskin sonaattien kertomuksellisuutta, mikä tällä kertaa toteutuu myös tulkinnassa. Kabalevskin B-duuri-sonaatti tempaa kuulijan mukaan tapahtumien intensiiviseen vyöryyn ja Shostakovitshin d-molli-sonaattikin on rytmitetty dramaattisesti. Largon tulkinta on loisteliaan herkkä ja enteilevä, mutta finaaliin kaipaisin samaa rytmistä suoraviivaisuutta kuin Shostakovitshin ja Rostropovitshin klassikkotulkinnassa. Taiten valitut pikkukappaleet kommentoivat isojen sonaattien keskustelua osuvasti.

Isserlisin sellosointi on omanlaisensa, ja verrokkilevytyksiltä löytää römäkämpää alarekisteriä ja ytimekkäämpää ylärekisteriä. Tarinallinen soitto, ilmeikkääksi täydennetty ohjelmisto ja kahden persoonallisen taiteilijan hiotunut yhteistyö tekevät levystä kuitenkin loistavan katsauksen venäläiseen 1900-luvun sellomusiikkiin.

Dmitri Shostakovitsh: Sellosonaatti d-molli; Moderato. Dmitri Kabalevski: Sellosonaatti B-duuri; Rondo Prokofjevin muistolle. Sergei Prokofjev: Adagio bal. Tuhkimo. - Steven Isserlis, sello, ja Olli Mustonen, piano. (Hyperion, CDA68239)

Kuuntele Uudet levyt 12.3.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua