Hyppää pääsisältöön

Isserlis ja Mustonen ne yhteen sopii

Sellotähti Steven Isserlis tunnetaan suolikielistä ja kiharoista, pianotähti Olli Mustonen elohopeana pisaroivasta kosketuksesta. Yhdessä he ovat soittaneet jo vuosikymmeniä, pääasiassa 1900-luvun materiaalia. Kokemus kuuluu kaksikon uutuuslevyllä, jonka ytimenä ovat Shostakovitshin ja Kabalevskin sellosonaatit.

Isserlis & Mustonen / Shotakovitsh & Kabalevski
Isserlis & Mustonen / Shotakovitsh & Kabalevski Uudet levyt

Isserlis on joskus ollut taipuvainen romanttiseen hehkutukseen, ja Mustosen nuoruudensyntilistalta löytyy äkkiväärää kikkailua, mutta yhdessä he tasapainottavat ja täydentävät toisiaan. Isserlisin rinnalla Mustonen muotoilee Prokofjeviakin lyyrisen kertovasti, ja Mustosen rinnalla Isserlis fraseeraa napakan eloisasti. Esimerkiksi Shostakovitshin sonaatin finaali alkaa arkkityyppisen mustosmaisella erottelulla, johon Isserlis menee mukaan, mutta jo hetken päästä Isserlis syöttää Mustoselle kantavan melodialinjan. Molempien persoonat pääsevät esiin, mutta päämäärä on yhteinen ja yhteispeli sujuu kaikilla tasoilla.

Sivistyneen nokkelassa esittelytekstissä Isserlis korostaa Shostakovitshin ja Kabalevskin sonaattien kertomuksellisuutta, mikä tällä kertaa toteutuu myös tulkinnassa. Kabalevskin B-duuri-sonaatti tempaa kuulijan mukaan tapahtumien intensiiviseen vyöryyn ja Shostakovitshin d-molli-sonaattikin on rytmitetty dramaattisesti. Largon tulkinta on loisteliaan herkkä ja enteilevä, mutta finaaliin kaipaisin samaa rytmistä suoraviivaisuutta kuin Shostakovitshin ja Rostropovitshin klassikkotulkinnassa. Taiten valitut pikkukappaleet kommentoivat isojen sonaattien keskustelua osuvasti.

Isserlisin sellosointi on omanlaisensa, ja verrokkilevytyksiltä löytää römäkämpää alarekisteriä ja ytimekkäämpää ylärekisteriä. Tarinallinen soitto, ilmeikkääksi täydennetty ohjelmisto ja kahden persoonallisen taiteilijan hiotunut yhteistyö tekevät levystä kuitenkin loistavan katsauksen venäläiseen 1900-luvun sellomusiikkiin.

Dmitri Shostakovitsh: Sellosonaatti d-molli; Moderato. Dmitri Kabalevski: Sellosonaatti B-duuri; Rondo Prokofjevin muistolle. Sergei Prokofjev: Adagio bal. Tuhkimo. - Steven Isserlis, sello, ja Olli Mustonen, piano. (Hyperion, CDA68239)

Kuuntele Uudet levyt 12.3.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua