Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Eläinsairaala pääkuva

Yliopistollinen eläinsairaala - uusi jakso joka torstai Areenassa ja TV2:lla klo 20.

Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

Kani häkissään.
Kani häkissään. Kuva: Anita Grönlund kani

Heinää, vettä, ystävä ja tilaa — näihin neljään asiaan tiivistää lemmikkipupujen hyvinvoinnin Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jenni Ranki, pupujen omistaja itsekin.

Aloitetaan ruokavaliosta, jonka peruselementti on siis heinä.

1. Heinää, heinää, heinää

Kani on heinänsyöjä. Sen suolisto on kehittynyt huipputehokkaaksi tuottamaan ravintoköyhästä raaka-aineesta kaikki kanin tarvitsemat ravintoaineet. Pupulle ei siis syötetä itse ravintoaineita, vaan sen suolisto valmistaa ne.

Heinä on kanin perusruokaa, muu suuhunpantava on ekstraa. Kanin pitäisi syödä heinää joka päivä ainakin oman tilavuutensa verran. Laadukkaimmatkaan teolliset kaninruuat eivät korvaa heinää, sillä ne eivät anna tarpeeksi töitä hampaille.

Heinä on kanin perusruokaa, muu suuhunpantava on ekstraa.

Kanille voi syöttää vapaasti lähes mitä tahansa vihreää, joka kasvaa maan pinnalla. Yrtit, naatit ja tummat salaatit ovat oikein hyviä tuorepaloja pitkäkorville.

Oksissa, varvuissa ja risuissa taas on puputettavaa pidemmäksikin aikaa. Niiden pureskelu ehkäisee liian pehmeän ravinnon mukanaan tuomia hammasongelmia. Karkea ravinto kuluttaa kanin hampaita luonnonmukaisesti, eivätkä ne kasva vääriin asentoihin.

Oksien ja risujen pureskelu ehkäisee hammasongelmia.

Vihanneksia, hedelmiä ja juureksia annetaan kanille vain pieniä määriä silloin tällöin. Ne ovat kanin ruuansulatuselimistölle melko sokeripitoisia ja kuituköyhiä.

Siemenet ja pähkinät eivät kuulu kanin ruokavalioon lainkaan. Älä siis usko, jos näet marketin hyllyllä siemensekoituksen, jonka väitetään sopivan kaneille ja jyrsijöille. Kanille ei pitäisi antaa myöskään leipää tai muita viljatuotteita.

Älä usko, jos näet marketin hyllyllä siemensekoituksen, jonka väitetään sopivan kaneille ja jyrsijöille.

Kanin suolisto on hyvin herkkä. Sen vatsa voi mennä sekaisin pienestäkin määrästä sopimatonta ruokaa. Jos kani pistelee poskeensa vaikkapa ihan tavallista pullaa, niin seurauksena saattaa olla jopa kuolemaan johtava ähky.

Pulla voi aiheuttaa kanille jopa kuolemaan johtavan ähkyn.

Kani saa herkästi myös virtsakiviä. Sen elimistö on hyvin tehokas keräämään ruuassa olevan kalkin.

Viljatuotteiden ja esimerkiksi porkkanan koostumukset ovat sellaisia, että kaneilla niiden sisältämä kalsium kertyy helposti virtsakiviksi.

Vieläkin kaneille tarjotaan jopa lisäkalkkia nuoleskeltavaksi tarkoitetun kalkkikiven muodossa. Tämä ei ole suositeltavaa.

2. Vettä kunnon kupista — ja paljon

Usein kaninhäkin vakiovarusteena on vesipullo, josta pupu saa juotua vain tipan kerrallaan. Eläinlääkäri Jenni Rankin mukaan vesipulloista ainoana juoma-astiana pitäisi luopua.

— Useimmat kanit inhoavat sitä vesipulloa ja pisara kerrallaan lipittämistä.

Kanilla pitäisikin olla kunnollisen kokoinen ja tanakkatekoinen vesikuppi, jota kani ei saa ihan helposti kaadettua.

— Harva tulee ajatelleeksi, että kani tarvitsee päivässä yhtä paljon vettä kuin kymmenkiloinen koira. Että näin suuri määrä tulisi täyteen, pitää juoma-astiallakin olla kokoa.

Yksi, vääränlaisesta ruokavaliosta johtuva ongelma saattaa johtaa toiseen.

Jos kanille ei ole tarpeeksi vettä tarjolla ja helposti juotavissa, niin silloin kani kuivuu.

Kuivuminen puolestaan edesauttaa virtsakivien muodostumista.

Juominen voi olla vaikeaa myös kipeiden ja liian pitkiksi kasvaneiden hampaiden takia.

Näin yksi, vääränlaisesta ruokavaliosta johtuva ongelma saattaa johtaa toiseen ja pikkuhiljaa kanin koko yleiskunto romahtaa.

3. Toinen kani kaveriksi

Kani tarvitsee paljon virikkeitä. Heinän lisäksi tärkein virike on ystävä: oma lajitoveri.

— Kaneilla on voimakas hellyyden tarve. Lajitoverin kanssa kyhnätään kylki kyljessä. Nuollaan toisen naama ja pestään korvat.

Yksinäiset ajat vuorokaudessa ovat todella pitkiä ilman toisen kanin seuraa.

Jenni Rankin mielestä ajatus siitä, että kania pidettäisiin yksin, on huono. Yksinäinen kani ei ole yleensä onnellinen.

— Itselläni ensimmäinen kani oli yksinäinen kani. Haluaisin ajatella, että se oli silti onnellinen. Mutta onnellisempi se olisi varmaan ollut kaverin kanssa,

Yksinäiset ajat vuorokaudessa ovat todella pitkiä ilman toisen kanin seuraa.

Ihmiskaverit ehtivät pitää kanille seuraa vain muutamia tunteja vuorokaudessa. Käydään töissä, ollaan koulussa, on harrastuksia,...

Yksinäisellä kanilla on yksinäistä myös öisin. Kanit nukkuvat vähän ja heräävät jo aamuyöllä.

4. Tilaa loikkia ja juosta hepulirallia

Kanilla pitää olla tilaa liikkua.

— Pupun pitää voida juosta hepuliralleja ja hyppiä niin isoja loikkia kuin sitä huvittaa.

Ajatus siitä, että kani eläisi huoneen nurkassa olevassa häkissä koko elämänsä, on mahdoton. Jenni Rankin mukaan kani ei ole häkkieläin sen kummemmin kuin kissa tai koirakaan.

Kani yleensä oppii sisäsiistiksi, jos tarjolla on sitä miellyttäviä vessalaatikoita.

Kani oppii yleensä sisäsiistiksi, jos tarjolla on sitä miellyttäviä vessalaatikoita. Vessalaatikon vetovoimaa voi parantaa pehmeällä ja imukykyisellä kuivikkeella sekä vessan viereen sijoitetulla heinätelineellä.

Kanilla sisäsiisteys tarkoittaa sitä, että pissat ja valtaosa papanoista osuu vessalaatikkoon. Kanin kakka on kuitenkin hyvin siistiä ja muutamat ohilaukaukset on helppo kerätä pois.

Kanin omistajan pitää huomioida kotinsa sisustuksessa myös lemmikin tavat ja tarpeet.

Kania lemmikikseen harkitsevan pitää ymmärtää myös se, että kani saattaa tuunailla kodin sisustusta mieleisekseen.

— On ihan normaalia, että kanin omistajan kotona pöydän jalat on pureskeltu tai sohva sisustettu yön aikana kanin mielen mukaiseksi luolaksi.

Kanin omistajan pitääkin huomioida kotinsa sisustuksessa myös lemmikin tavat ja tarpeet.

Halvastakin lemmikistä on huolehdittava koko sen eliniän ajan

Kania lemmikikseen harkitsevan pitää ottaa huomioon se, että halvasta hankintahinnasta huolimatta pupu voi aiheuttaa jopa yli 10 vuotta kestävän elämänsä aikana monenlaista kulunkia.

Oikeanlainen ruoka, lemmikin kestävä sisustus ja eläinlääkärin kulut nielevät varmasti euroja vuosien mittaan.

Oikeanlainen ruoka, lemmikin kestävä sisustus ja eläinlääkärin kulut nielevät euroja vuosien mittaan.

Ensimmäinen rokotus otetaan jo poikasena ja se uusitaan vuosittain. Rokotuskäynnin yhteydessä on luontevaa tehdä myös terveystarkastus. Myös kastraatio tai sterilisaatio ovat ajankohtaisia viimeistään parin vuoden iässä.

— Leikkaamattomat tyttökanit sairastuvat helposti kohtukasvaimiin. Sterilisaatio on huomattavasti halvempaa ja kanille helpompaa kuin pahanlaatuisten ja hoitoennusteeltaan synkkien kasvainten hoito.

Uroksen kastraatiolla ei ole terveysvaikutuksia, mutta leikattu poikapupu on lemmikkinä huomattavasti mukavampi kuin leikkaamaton.

Kani on vaativa, tilaa vievä ja melko tuhoisakin lemmikki.

Ennen lemmikin hankkimista pitää tehdä selväksi myös se, että vastuu eläimen hyvinvoinnista on kaikilla perheeseen kuuluvilla.

— Kani ei ole missään tapauksessa helppo lemmikki. Se on vaativa, tilaa vievä ja melko tuhoisakin. Ainakaan ala-asteikäinen ei pysty huolehtimaan siitä täysin omatoimisesti.

Hyvinvoiva ja huolellisesti hoidettu pitkäkorva sulattaa sydämen riemastuttavilla tempauksillaan.

Jenni Ranki on kuitenkin huomannut viimeisen kymmenen vuoden aikana positiivisen muutoksen suhtautumisessa lemmikkieläimiin.

— Vanhemmat tuntuvat onneksi ottavan nykyään vastuuta lapsillekin hankituista lemmikeistä ja haluavat näyttää omalla esimerkillään, että kun eläin on kerran otettu, niin siitä huolehditaan ja että se viedään tarvittaessa myös lääkäriin muutenkin kuin eutanasian takia.

Hyvinvoiva ja huolellisesti hoidettu pitkäkorva on iloinen ja ihmiseen kiintyvä seuralainen, joka sulattaa sydämen riemastuttavilla tempauksillaan — hepuliralleista ja nakerretuista huonekaluista huolimatta.

  • Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo.

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo. Tämä hetki tulee kuitenkin jokaisen lemmikin omistajan eteen ennemmin tai myöhemmin. Silloin eläimen etu pitää asettaa oman luopumisen tuskan edelle.

  • Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

    Kani tarvitsee heinää, vettä, ystävän ja tilaa.

    Heinää, vettä, ystävä ja tilaa — näihin neljään asiaan lemmikkipupujen hyvinvoinnin tiivistää Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jenni Ranki, pupujen omistaja itsekin.

  • Lemmikin voi rakastaa hengiltä — ruualla

    Lemmikin ruokinnassa määrä ei korvaa laatua.

    Koiralle luita, kissalle maitoa, hiirelle juustoa — nämä satukirjoista ja sarjakuvista tutut kliseet voivat olla lemmikille jopa hengenvaarallisia. Lemmikin hyvä perusruoka voi olla ihmisen mielestä tylsää, mutta karvakaveri ei ruuan ulkonäöstä tai värikkyydestä piittaa.

  • Itserakas laamarouva sylkee ja omii orhin hommat

    Kanta pomottaa laamalaumaa ja mielistelee ihmisvieraita.

    Kanta on Hutkon tilalla asustelevan laamalauman ehdoton johtaja ja matriarkka. Hän on kaksinaamainen hurmuri, joka ei kaihda keinoja valtansa säilyttämiseksi.

Eläinsairaala

Sarjassa esiintyvät eläimet löytyvät somessa tunnisteella #yleeläinsairaala:

  • Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo.

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo. Tämä hetki tulee kuitenkin jokaisen lemmikin omistajan eteen ennemmin tai myöhemmin. Silloin eläimen etu pitää asettaa oman luopumisen tuskan edelle.

  • Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

    Kani tarvitsee heinää, vettä, ystävän ja tilaa.

    Heinää, vettä, ystävä ja tilaa — näihin neljään asiaan lemmikkipupujen hyvinvoinnin tiivistää Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jenni Ranki, pupujen omistaja itsekin.

  • Lemmikin voi rakastaa hengiltä — ruualla

    Lemmikin ruokinnassa määrä ei korvaa laatua.

    Koiralle luita, kissalle maitoa, hiirelle juustoa — nämä satukirjoista ja sarjakuvista tutut kliseet voivat olla lemmikille jopa hengenvaarallisia. Lemmikin hyvä perusruoka voi olla ihmisen mielestä tylsää, mutta karvakaveri ei ruuan ulkonäöstä tai värikkyydestä piittaa.

  • Itserakas laamarouva sylkee ja omii orhin hommat

    Kanta pomottaa laamalaumaa ja mielistelee ihmisvieraita.

    Kanta on Hutkon tilalla asustelevan laamalauman ehdoton johtaja ja matriarkka. Hän on kaksinaamainen hurmuri, joka ei kaihda keinoja valtansa säilyttämiseksi.