Hyppää pääsisältöön

Yle aikaisti Michael Jackson -kohudokumentin esitystä – Docventures pureutuu Leaving Neverlandin ytimeen erikoislähetyksessään

docventures erikoislähetys
docventures erikoislähetys Docventures,leavingneverland

Maailma kohisee nyt Michael Jackson -kohudokumentista Leaving Neverland ja sen äärimmäisen kipeästä teemasta, seksuaalirikoksista. Siksi Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa nähdään 2. huhtikuuta Docventuresin erikoislähetys, jossa esitetään kaksiosainen dokumentti ja puretaan sen herättämät tunteet tuttuun ja totuttuun Docventures-tapaan.

– Kuukausi sensaatioelokuvan maailmanensi-illan jälkeen ollaan päädytty eipäs-juupas-keskusteluun traagisen pop-ikonin syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Me haluamme kuitenkin Docventures-erikoisnäytöksellä tehdä elokuvalle sen, mitä sille kuuluukin tehdä: Haluamme tarjota suomalaisille katsojille mahdollisuuden käsitellä tätä äärimmäisen kipeää aihetta yleisemmin ja henkilökohtaisemmin, Docventuresin Tunna Milonoff sanoo.

– Leaving Neverland on äärimmäisen tärkeä, koska se kaikessa järkyttävyydessään vastaa osaltaan kysymykseen, miksi seksuaalirikoksista vaietaan usein niin pitkään.

Docventuresin Riku Rantala muistuttaa, että koko maailma on tiennyt jo pitkään Michael Jacksonin lapsiin kohdistuneista seksuaalisen hyväksikäytön epäilyistä.

– Aiemmin näihin syytöksiin on suhtauduttu jopa vitsaillen. #Metoon jälkeen maailma on kuitenkin muuttunut peruuttamattomasti. Hollywoodin lapsitähtien pimeät salaisuudet pedofiileista ja kirkon laajat hyväksikäyttötapaukset osoittavat, että nuoriin kohdistuva seksuaalirikollisuus on paljon oletettua yleisempää. Puhumattakaan tuoreista uutisoinneista nettisaalistajista, joille internet tarjoaa vielä paremmat mahdollisuudet toimia, Rantala sanoo.

Dokumentti-illan ajaksi on suunnitteilla avata kriisipäivystyspuhelin, johon halukkaat voivat soittaa.

– Jos yksikin seksuaalirikoksen uhri tai nuori, joka elää hyväksikäytön uhassa, päättää soittaa ja saa apua, olemme onnistuneet, Rantala sanoo.

Dokumentin esitystä aikaistettiin

Alun perin Leaving Neverland piti esittää Ylellä syksyllä osana Docventuresin uutta kautta.

– Koska dokumentin aihe on todella tärkeä ja siitä kohistaan juuri nyt, muutimme suunnitelmia ja päätimme tehdä erikoislähetyksen jo nyt keväällä, Yle TV2:n ohjelmapäällikkö Riku Saaranluoma sanoo.

– Docventuresin Rikun ja Tunnan käsittelyssä aiheen merkitys kasvaa entisestään. Tiedossa on kova ja koskettava ilta.

Dokumentissa käsitellään rankkoja aiheita, joten sitä ei suositella lapsille ja erityisen herkille henkilöille.

Docventures erikoislähetys: Leaving Neverland Yle TV2:ssa ja Areenassa 2.4. klo 20 alkaen. Dokumentin molemmat jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa tiistaina jo klo 00.01.

Lisäksi Docventuresin Riku ja Tunna keskustelevat Yle Puheessa 3.4. klo 14 yhteiskuntatieteiden tohtorin ja lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin kanssa dokumentin aiheuttamista ajatuksista ja reaktioista. Keskustelussa pohditaan, kuinka yhteiskuntamme eri osa-alueilla tapahtuvat lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset saataisiin loppumaan.

Katso Leaving Neverland -dokumentin traileri alta!

Uusimmat sisällöt - Docventures