Hyppää pääsisältöön

Moniäänisiä yksinpuheluja

On aina kiinnostavaa kuulostella, miten laajempien esityskokoonpanojen kanssa aateloituneet säveltäjät kiteyttävät ja muovaavat ilmaisuaan soolosoittimille kirjoitetuissa teoksissaan. Tätä voi tarkastella uudella yhdysvaltalaisen sellistin Wilhelmina Smithin äänitteellä, joka esittelee Kaija Saariahon ja Esa-Pekka Salosen laatimia sooloteoksia 1980-luvun lopulta 2010-luvulle.

wilhelmina smith äänitteen kansi
wilhelmina smith äänitteen kansi Kaija Saariaho,Esa-Pekka Salonen

Saariahon sävelistö on jatkuvassa vähittäisessä muutostilassa. Petals, Spins and Spells sekä Sept Papillons ovat valmistuneet 12 vuoden ajanjakson kuluessa. Pientä muuntumista on toki tapahtunut, mutta mitään merkittävää eroa ei näiden kolmen sooloteoksen välillä ole. Taidokkaasti toteutetut sointivärien- ja tekstuurien liukuvat siirtymät ja niiden rajapintojen limittymiset muodostavat kaikkien teosten keskeisen sisällön. Pisimmän korren vetää kuitenkin tuorein teos Kaukainen rakkaus -oopperasta irtautumiskappaleena toiminut Sept Papillons, jonka soinnissa on uudenlaista kuulautta ja soinnin avoimuutta varhaisempiin sooloteoksiin verrattuna. Seitsemästä lyhyestä osasta muodostuu kirkkaasti soiva pilvistymä, joka esittelee monipuolisesti sointivärien ja tekstuurien lisäksi myös rytmisempiä aineksia.

Salosen kuumeisesti liekeissä kihnuttava Yta III hymyilyttää valelopuillaan, mutta muuten virtuoosinen kaahaus jää tekijänsä 80-luvn lopun sävelkielen dokumentaatioksi.

Äänitteen huippuhetkistä vastaa 24 vuotta myöhemmin valmistunut Knock, Breathe, Shine (2010), joka on toista maata. Salosen viehtymys virtuoosisuuteen on edelleen kuultavissa, mutta nyt se on vain yksi ilmaisun ulottuvuus. Kolmiosainen teos laajenee osa osalta. Ensiosan koputukset nappaavat mukaansa. Nopeassa tempossa etenevä vänkäily rohmuaa ensin näppäillen neliäänisiä sointuja, laajentuen virtuoosihinkkaukseen. Toinen osa Breathe maalaa maltillisen, mutta hyvin otteessaan pitävän hallitun melodiakaarroksen. Näin rakentuu ikään kuin sisäinen tilaus Shine-osan voimakkaammille sävelrohmuiluille. Lupaukset lunastetaan, kun päätösosa käynnistelee ensin huolella ja äityy lopulta vapauttavaan rouhintaan.

Wilhelmina Smith tekee laadukasta jälkeä. Parhaimmillaan Smithin sellismi on kuitenkin hengittävien tekstuurien parissa. Smith kyllä rappaa tarvittaessa rujosti, mutta valjastaa korkeimman muusikkouden tason itsestään, kun musiikillinen tekstuuri suo hieman enemmän mahdollisuuksia värittää säveliä.

Esa-Pekka Salonen & Kaija Saariaho. Works for Solo Cello. Wilhelmina Smith, sello. Ondine (ODE1294-2)

Kuuntele Uudet levyt 19.3.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.