Miltä uusi ruotsalaissarja Systrar – Kesä 1968 näyttää samana vuonna toimittajanuransa aloittaneen Eva Vikstedtin mielestä? Sarjan esikatselivat myös käsikirjoittamista ja ohjausta opiskelevat Sofia Häkkinen ja Elena Sulin.
– Oli niin ihanaa nähdä hänen vaatteensa! Minähän tunnistin heti itseni, minihameet ja tiukat t-paidat. Ensimmäisestä palkastani ostin juuri tuollaisia paitoja!
Näin sanoo Eva Vikstedt, eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja ja nykyinen freelance-journalisti, joka teki ensimmäisen kesäsijaisuutensa toimittajana juuri vuonna 1968, aivan samoin kuin uuden kolmiosaisen sarjan Systrar – Kesä 1968 päähenkilö Karin Ström.
Draamasarjan Karinin kesätyö on eteläruotsalaisen Ystadin kaupungin paikallislehdessä, kun taas todellisen Evan työpaikka oli ruotsinkielinen iltapäivälehti Nya Pressen Helsingissä.
Systrar – Kesä 1968 kertoo kolmesta nuoresta naisesta. Karin on vastavalmistunut toimittaja Tukholmasta ja saapuu Ystadiin kesäsijaiseksi. Lottie on hänen taiteilijaystävänsä, joka lähtee Karinin siivellä Ystadiin tekemään vapaamielistä taidettaan. Ingela on heidän uusi ystävänsä, jonka perheessä äiti Ulla on perinteinen kotirouva ja isä Georg sattuu omistamaan sanomalehden, jossa Karinilla on työpaikka.
Tarinan lähtökohdat ovat journalismin parissa, mutta siinä on oikeastaan kyse paljosta muusta. Kantavana teemana ovat tasa-arvon puute ja muutosta vaativat äänet, jotka alkavat saada itsensä kuuluviin.
Käsikirjoitukseen on leivottu mukaan klassisia 60-luvun teemoja kuten seksi, ehkäisypilleri, Vietnam, huumeet...
Karin on uhmakas ja hänellä on voimakkaat mielipiteet. En voi kehua olleeni itse sellainen!
– Karin on toimituksen ainoa nainen, mutta Nya Pressenissä kesällä 1968 meitä oli monta. Karin on kuitenkin hurjan uhmakas ja hänellä on vankat mielipiteet journalismista, enkä voi kehua itse olleeni sellainen. Minusta oli vain hauskaa ja jännittävää saada olla mukana, Eva Vikstedt muistelee.
– Selailin juuri vanhoja lehtileikkeitäni Nya Pressenistä, ja aivan kuten sarjassa minutkin lähetettiin seuraamaan kauneuskilpailua! Mutta (toisin kuin Karin, joka kyseenalaistaa kilpailun) minä tein niin kuin kesäsijaiset yleensä tekevät. Kirjoitin mitä kuului kirjoittaa.
– Mutta muistan toisen tapauksen, kun minä ja eräät muut nuoret naiset suututimme Nya Pressenin nuoren miespuolisen valokuvaajan. Hän oli ottanut kuvia kauniista valokuvamallista, ja niistä piti tehdä aukeama. Sehän oli iltapäivälehti. Mutta me päätimme, että "pimukuville" pitää saada loppu ja kirjoitimme oikein sikamaiset kuvatekstit, Eva muistelee hymyillen.
Päätimme, että "pimukuville" pitää saada loppu.
– Joskus lehden päivyrisivulla julkaistiin naisten kuvia, jotka olivat vähän "siinä rajoilla", ja niitä vastaan kävimme hidasta, hiljaista kampanjaa poimimalla tyttökuvia pois.
Yleisesti ottaen Eva muistelee, että nuorena kesätoimittajana häntä kohdeltiin hyvin. Tosin nuoret miestoimittajat saivat seurata rikoksia ja sellaista, mutta Eva viihtyi erinomaisen hyvin arkisten juttujen parissa.
Vasta Prahan vuoden 1968 tapahtumat saivat Evan kokemaan, että hän halusi kirjoittaa myös toisenlaisista asioista.
– Mutta eräs kollega kertoi, että Västra Nyland -lehdessä nuoret naispuoliset kesätoimittajat pantiin aamuisin keittämään kahvia ja teetä kun taas poikien ei tarvinnut.
Draamasarjassa nostetaan esille 1960-luvun naisten ja miesten erilaiset elämänpiirit. Tavallisesti miehet johtavat ja naiset seuraavat. Kotona ja töissä yhtä lailla.
Mutta todellisuus Suomessa vuonna 1968 ei ollut aivan sellainen, Eva Vikstedt sanoo.
Suomessa oli erilaista kuin Ruotsissa. Meidän äitimme olivat olleet itsenäisiä ja vahvoja sota-aikana.
– Luulen, että Suomessa oli erilaista kuin Ruotsissa. Meidän äitimmehän olivat olleet jo aikuisia sota-aikana, tehneet kahta työtä ja olleet itsenäisiä ja vahvoja. Eikä heillä ollut kotona mitään kotiapulaisia.
– Kaikissa toimituksissa, joihin päädyin, siis Nya Pressenissä, Hufvudstadsbladetissa ja Ylellä, oli paljon naisia. Johtajista valtaosa oli toki miehiä, päätoimittajista kaikki ja suuri osa myös toimitussihteereistä, mutta heidän kanssaan minulla oli hyvin vähän tekemistä nuorena toimittajana.
Silloin elettiin todella muutoksen vuosia. Muutoksen, jossa edettiin epätahdissa.
– Oli hauska katsoa sarjan häävalmisteluja, koska sellaista tosiaan sattui siihen aikaan. Toiset viettivät kirkkohäitä morsiuspukuineen, kun taas toiset olivat sitä mieltä, että sellainen jouti olla.
Samanlainen jako näkyi esimerkiksi suhtautumisessa kollektiiviasumiseen.
– Eräiden mielestä se oli ainoa oikea tapa, ja mitä enemmän mukana oli taiteilijoita sen parempi. Mutta toisille, joilla oli kokemusta 1940- ja 50-lukujen köyhemmistä oloista, oma asunto ja oma turva olivat valtavan tärkeitä.
Joillekin kollektiiviasuminen oli ainoa oikea tapa, ja mitä enemmän taiteilijoita sen parempi.
– Sarjassa näkee, millaisessa murroksessa yhteiskunta silloin oli.
Kaikki ei ollut yksinkertaista.
– Yksi asia, joka todella kolahti sarjaa katsoessa ja toi mieleen muistoja, oli raskaaksi tulemisen pelko. Toisaalta oli naisliike ja e-pilleri ja sellainen ajatus, että kaikki oli nyt mahdollista. Ja toisaalta oli kuitenkin jatkuva pelko siitä, että saattoi pamahtaa paksuksi.
– Sitä pelkoa nykypäivän nuoret naiset tuskin tuntevat. He ovat paljon valistuneempia ja valmistautuneempia kuin me olimme silloin.
Sofie Häkkinen ja Elena Sulin opiskelevat käsikirjoittamista ja ohjaamista Arcada-ammattikorkeakoulussa. Elena on lisäksi jo valmis meribiologi. He ovat katsoneet sarjan ennakkoon.
– Se sai minut muun muassa ajattelemaan niitä odotuksia, joita naisiin kohdistui, kuten että naisen kuului jäädä kotiin, sanoo Sofie.
– Mietin myös, että vaikka aikaa on kulunut 50 vuotta, niin moni asia on ajankohtainen edelleen. Vieläkin nuorten naisten pitää taistella, jotta heidät otettaisiin tosissaan niin työelämässä kuin muutenkin, Sofie lisää.
– Minusta on ylipäänsä todella hyvä asia, että naisista ja naisten oikeuksista tehdään paljon sarjoja ja dokumentteja. Ajattelen esimerkiksi sellaista draamasarjaa kuin Neiti Frimanin taistelu. Vaikka se onkin fiktiota, niin se saa miettimään, millaista oli ennen ja millaista on nyt, sanoo Elena
Mitä ajattelet naisten ja miesten erilaisista mahdollisuuksista, joita sarja käsittelee?
– Karinilla ja Lottiella on minusta oikeastaan aika vapaat valinnan mahdollisuudet. Taiteilija Lottie tekee, mitä tahtoo, ja Karin on toimittajana aloittamassa uraa miesvaltaisella alalla. Heidän kaverinsa Ingela sen sijaan ei taida olla ihan perillä niistä mahdollisuuksista, joita naisilla jo silloin oli, sanoo Elena.
– Nykyään meillä on naisina mahdollisuus tehdä melkein mitä tahdomme. Olen itse työskennellyt miesvaltaisilla aloilla. Opiskellessani meribiologiaa alalla oli paljon enemmän naisia opiskelijoina mutta työelämässä heitä oli todella vähän, ainakin koodipohjaisen tutkimuksen parissa, johon erikoistuin. Mutta olen saanut paljon tukea miehiltä, esimerkiksi miespuolisilta professoreilta, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin, sanoo Elena.
Mainosalalla odotetaan tiettyä kunnioitusta miehiä kohtaan.
– Viimeiset kaksi vuotta, ennen kuin aloitin opiskelun Arcadassa, olen ollut töissä mainosalalla, joka on aika miesvaltainen. Olen huomannut, että siellä odotetaan tiettyä kunnioitusta miehiä kohtaan, ja kun en aina ole osoittanut sellaista, niin on ollut vähän vaikeampaa.
Sofie Häkkinen puolestaan on sitä mieltä, että hänen työharjoittelussa saamiensa kokemusten perusteella media-ala on ollut yllättävän tasa-arvoinen.
– On ollut melkein yllättävää, miten hyvin asiat ovat olleet. Olen työskennellyt pienissä tiimeissä, joissa on ollut hyvin nuoria ihmisiä ja paljon naisia. Ilmapiiri on ollut hyvä, ja minut on otettu hyvin vastaan. Kun ennen olin töissä esimerkiksi ravintola-alalla, niin on ollut erilaista, äijämäisiä puheita ja kaikenlaisia kommentteja.
Miten sinusta maailma on muuttunut parempaan suuntaan media-alalla?
– Nykyään puhutaan enemmän. On tullut uusi rohkean kyseenalaistamisen aalto. Mahdollisuuksia on enemmän, kun ongelmista uskalletaan puhua erityisesti #metoo:n jälkeen, joka käynnisti uuden keskustelun, sanoo Sofie.
Sarja voi saada katsojan ajattelemaan, Sofie uskoo.
– Esimerkiksi sitä, mitä meidän aikamme haasteet ovat ja mitä pitäisi muuttaa. Ja sarjassa on iloista tsemppihenkeä. Vaikka siinä vasta raapaistaan pintaa, niin sisaruus tulee selvästi esiin.
Elena Sulin on samaa mieltä.
Ajattelin, että kaikkien pitäisi nähdä tämä. Niin kauas ei kuitenkaan ole tultu.
– Katsoessani sarjaa ajattelin, että kaikkien pitäisi nähdä tämä. Niin kauas ei kuitenkaan ole vielä tultu. Sarjassa on esimerkiksi hyvä kohtaus, jossa Lottie sanoo Ingelalle: "Harjoittele nyt, mitä sanot niille, jotka eivät ole kohdelleet sinua hyvin, harjoittele niin että muistat." Ajattelin, että olisipa joku sanonut saman minulle eräissä tilanteissa.
– Toinen asia on, että Karin on henkilönä valtavan rohkea. Ja sitä voi jokainen nuori olla. Pitää olla rohkea ja tietää, milloin kuuluu sanoa ei.
Systrar – Kesä 1968 Teemalla keskiviikosta perjantaihin 20.–22.3.2019 klo 20.00. Koko sarja Areenassa 9 kuukautta.
