Hyppää pääsisältöön

"Pyörryin puhelun aikana" – Mitä ihmiskeholle tapahtuu, kun sydän murtuu?

Neliosainen tanskalaissarja Sydänsurujen biologia selvittää tieteen keinoin, kuinka ero rakastetusta voi vaikuttaa mielen ohella myös ruumiiseen.

Sarjan pää- ja koehenkilöitä ovat 20-vuotias Olivia sekä kolmikymppiset Anders ja Kristian. Heidät kaikki on jätetty, eikä kukaan meinaa päästä surusta irti ja elämässä eteenpäin.

Rohkeat tanskalaiset eivät kuitenkaan anna periksi, vaan luovuttavat itsensä julkisesti tieteen käyttöön. Monissa erilaisissa tutkimuksissa käy ilmi, että sydänsuruun voi tosiaankin jopa kuolla.

Pahinta ei olekaan se, että menetin hänet, vaan se, että menetin itseni.― Anders

Niin ei onneksi tapahdu yhdellekään Sydänsurujen biologian (Kærestesorgens DNA, 2016) henkilöistä. Sen sijaan paljastuu mielenkiintoisia faktoja siitä, millaisia reaktioita ja muutoksia suru voi ihmisen kehossa aiheuttaa.

Tutkimusmetodeina ovat mm. sydämen ultraääni, psykologin vastaanotto ja erilaiset aivotestit, joista erikoisimmassa näytetään todellisen valokuvan rinnalla "kauniimmaksi" ja "rumemmaksi" tehtyjä versioita exästä.

Tulosten ohella sarjan parasta antia on se, kuinka avoimesti, luontevasti ja itseään säästämättä, mutta myös säälimättä Olivia, Anders ja Kristian kertovat tilanteistaan ja tunteistaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua