Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Sisältöjen arviointi ja julkaisupäätökset kuuluvat vastuullisen mediatalon toimintaan

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Ilkkaan ja Pohjalaiseen 21.3.2019.

Piia Kattelus esittää mielipidekirjoituksessaan (Ilkka ja Pohjalainen 20.3.2019), että Seinäjoen arabikevät -dokumentin esittämisen siirtyminen Ylen kanavilla johtuisi poliittisesta sensuurista. Väite on monilta osin virheellinen ja tarkoitushakuinen.

Elokuvan julkaisuajankohdaksi on suunniteltu toukokuun loppua. Elokuva on keskeneräinen eikä sitä ole toimitettu Ylelle. Elokuvan rahoittajien näkökulmasta sitä ei ole vielä hyväksytty valmiina teoksena.

Ylellä on vastuu kaikesta julkaisemastaan aineistosta. Sisältöjen arviointi ja päätökset julkaista tai jättää julkaisematta niitä kuuluvat vastuullisen mediatalon normaaliin toimintaan. Viime kädessä päätöksen tekee vastaava toimittaja.

Ylellä ei ole yhteistä ruusuista kuvaa maahanmuutosta, vaan harkintamme perustuu journalismiin ja Ylen omaan journalistin ohjeista muokattuun ohjelmatoiminnan säännöstöön.

Dokumenttihanke esiteltiin Ylelle kolmisen vuotta sitten ja käsikirjoituksen perusteella Yle lähti siihen rahoittajaksi, kuten myös SES ja Avek. Syksystä 2018 lähtien Ylen tuottaja on keskustellut tekijän kanssa monesti, jotta lopullisen elokuvan sisältö vastaisi sovittua.

Dokumentti on aina tekijänsä teos, mutta Yle vastaa siitä siitä versiosta, jonka se julkaisee. Arvioimme Ylessä meille toimitettua uutta versiota elokuvasta oman prosessimme mukaisesti. Yle päättää dokumentin esittämisestä vasta tämän arvioinnin jälkeen.

Yle on vastuullinen mediatalo ja haluaa olla luomassa dialogia, ei vastakkainasettelua tai vihapuhetta. Pyrimme aina välittämään tietoa tasapuolisesti ja kiihkottomasti.

Ville Vilén
johtaja, vastaava toimittaja, Luovat sisällöt, Yle