Suomalaisista 40 prosenttia uskoo enkeleihin. Jos kuka tahansa voi saada yhteyden enkeleihin, miksi suosittujen enkeligurujen luo jonotetaan ja verkossa tarjottavista palvelusta maksetaan, mitä pyydetään?
Nämä nimekkäät enkeleiden kanssa kontaktoivat naiset ovat usein julkisuuden valokeilassa, ja internetin kuopaisu tuo selattavaksi erilaisia enkelikanavointi- ja hoitopalveluita tarjoavia sivustoja loputtomalta tuntuvan virran. Sivujen kuvaston ja sisällön perusteella naiset tarjoavat enkelipalveluita toisille naisille.
Kirkosta eroava kansa uskoo enkeleihin
Tutkijat Jeena Rancken ja Marja-Liisa Honkasalo ovat tutkineet suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia ja huomanneet, että niistä ei haluta tai kehdata puhua. Kirkon tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan kaikista suomalaisista 40 prosenttia ja naisista 50 prosenttia uskoo enkeleihin.
Uutisissa on kuitenkin monena vuonna kerrottu suomalaisten eroavan evankelis-luterilaisesta kirkosta, ja viime vuoden lopulla jäsenmäärä putosi ensimmäistä kertaa kirkon tilastohistoriassa alle 70 prosenttiin. Nuorista aikuisista liki kolmannes kertoo luopuneensa jumalauskosta.
Siksi enkeliuskon suosio voi tuntua äkkiseltään oudolta. Miten selittyy se, että emme usko, mutta uskomme kuitenkin?
Henkisyys kiinnostaa
Kun työpaikan lounaspöydässä avaa keskustelua yliluonnollisesta, arjen yläpuolella olevasta tai mystisestä maailmasta, puhetta ja kokemuksia riittää.
Jumalasta, Jeesuksesta ja sunnuntaikirkosta ei puhu kukaan, mutta yhdellä on etiäisiä tai enneunia, toinen meditoi ja käy joogassa, kolmas ratkoo päivänpolttavat ongelmat intuitiivisilla voimakorteilla.
Omiin kokemuksiin luotetaan, alan palveluntarjoajiin suhtaudutaan selvästi skeptisemmin: Saavatko netissä parveilevat enkelikanavoijat ja -parantajat todella yhteyden enkeleihin vai vetävätkö he herkkäuskoisia nenästä ja kukkaronnyöristä?
Se uskoo, ken näkee, joten päätämme porautua aiheeseen ja testata enkelihoitoa tai -kanavointia.
Tilisiirrolla kanava auki
Ystävällisesti hymyilevä illan emäntä ottaa meidät vastaan eteisessä, kehottaa peremmälle nauttimaan teetä ja raakasuklaata. Kymmenkunta eri-ikäistä naista hakee paikkojaan olohuoneessa. Lattialle on levitetty punainen huopa ja tyynyjä istuimiksi. Kookas tv on peitetty punakirjavalla kankaalla, ja se muodostaa alttarinomaisen näkymän. Kaiuttimista virtaa vaimeana meditaatiomusiikkia, kaikkialle on aseteltu palavia kynttilöitä. Otamme paikkamme piirissä. Tunnelma on odottavan harras.
Prinsessan tai tangokuningattaren enkelisessioita ei ole juuri nyt saatavilla, joten olemme etsineet netistä meitä kiinnostavan enkelikanavoijan. Olemme ilmoittautuneet enkeli-iltaan ja maksaneet 35 euron osallistumismaksut.
Palveluntarjoajan nettisivujen mukaan enkeli-illoissa voi tuntea enkeleiden läsnäolon ryhmässä. Lisäksi parituntisen istunnon aikana saa enkelienergiaa ja kanavoijalta henkilökohtaisen kanavoinnin.
Päätämme olla liikkeellä avoimin mielin ja antaa enkeleille ja niiden kanavoijalle mahdollisuuden: olisipa mahtavaa, jos todella kokisimme jotakin aivan uutta, tavallisuudesta poikkeavaa, henkistäkin!
Ensi-illan kynnyksellä meitä jännittää. Emme tiedä, keitä muita illassa on ja millaiseksi tunnelma ja illan anti muodostuvat.
Arkkienkeleitä ja chakroja
Esittelykierroksella kukin kertoo nimensä ja syyn tuloonsa tähän iltaan.
Muut tuntuvat hakevan ratkaisua johonkin ihmissuhdeongelmaan ja puhuvat johdatuksesta tai intuitioista, joten tuntuu melkein epäkohteliaalta sanoa olevansa paikalla silkasta uteliaisuudesta.
Illan kuluessa käy selväksi, että tässä maailmassa sanoilla ja sanavalinnoilla on suuri merkitys.
Enkelikanavoija kertoo olevansa selväkuuloinen ja -näköinen. Enkelten viestit tulevat hänelle väreinä, tunteina ja sanoina.
Kanavoijan mukaan enkelit auttavat aina ja jokainen voi saada yhteyden heihin.
Jotta mekin voisimme saada kosketuksen omaan suojelusenkeliimme, kanavoija suorittaa aluksi meille energisoivan chakrapuhdistuksen. Istumme silmät suljettuina, kädet polvilla, kämmenet ylöspäin joogassa käytetyssä meditointiasennossa.
Myös chakrat ovat intialaisesta lääkinnästä tuttuja energiapyörteitä, joten heti illan aluksi selviää, että nyt ei olla missään luterilaisen seurakunnan naistenpiirissä.
Meditaation aikana kanavoija luettelee arkkienkeleitä Rafaelista Samueliin, Urielista Zadkieliin ja lopulta kehottaa kuulijan asettumaan ajatuksissaan tämän suuren, violetin liekin sisään.
Hän kuvaa muutamin sanoin, mitä kukin enkeli edustaa, mutta tarkkoja sanomia tai viestejä ei kanavoida.
Raamatusta tutut arkkienkelit Mikael ja Gabriel saavat seurakseen juutalaisuudessa, islamissa ja niitäkin vanhemmissa uskonnoissa esiintyviä henkiolentoja, jotka kaikki lähettävät meille vain hyviä asioita.
Keskitymme myös toviksi lähettämään toinen toisillemme rakkaudellista energiaa. Kun kanavoija mainitsee osallistujan nimen, voi itse kukin tunnustella oloaan – miltä tuntuu olla rakkausajatusten kohteena?
Enkelikortteja ja henkilökohtaista kanavointia
Meditoinnin jälkeen muutama piiriläinen on selvästi vaikuttunut, sillä he kuvailevat lämpöä, hyvää energiaa tai jopa fyysisesti huojuttanutta rakkauden tulvaa, jonka ovat istunnossa saaneet osakseen.
Ehkä syvempään kokemukseen pääsee harjoittelulla tai vaikkapa enkelikorttikanavoinnilla, johon enkelikanavoija meidät seuraavaksi johdattelee?
Lattialla kanavoijan edessä on seitsemän erilaista korttipakkaa. Kaikki kortit on kuvitettu kauniisti ja varustettu joko suomen- tai englanninkielisillä ajatelmilla. Saamme ottaa – jälleen intuitiivisesti – kolmesta pakasta yhden kortin kustakin. Rauhallinen tunnelma vaihtuu vilkkaaseen hyörinään, kun naiset kiiruhtavat noukkimaan käsiinsä korttipakkoja ja selaamaan niitä yksi toisensa jälkeen.

Toinen meistä nostaa kortin Atlantiksen pakasta, jonka korttien viestit ovat kanavoijan mukaan viisauksia tarujen vajonneelta mantereelta. Hän kertoo, että viestit on saatu talteen sielunvaelluksen ansiosta.
– Olen ollut jo kultaisessa Atlantiksessa, mun sielu on ollut jo siellä, kanavoija huomauttaa varman oloisesti, vaikkei itse ole kortteja tehnytkään.
Yhteisen illan päätteeksi enkelikanavoijalta voi ostaa energisoituja kynttilöitä ja eri mittaisia henkilökohtaisia istuntoja. Moni hakeutuu kanavoijan juttusille, mutta me lähdemme pois hiukan hämmentyneissä tunnelmissa.
Haimme illasta vastauksia, mutta olemme täynnä kysymyksiä.
Nainen on naiselle terapeutti
Mitä tästä kaikesta nyt jäi käteen ja pitäisi ajatella?
Olemme molemmat sitä mieltä, että enkeli-illassa oli yllättävän rento tunnelma ja kanavoija hurmaava emäntä – oli kuin olisi ollut mukavalla ihmisellä kylässä ja saanut kaupan päälle pienen rentoutusharjoituksen.
Sekä meditaatiossa että korttitulkinnassa kanavoija puhui eri elämänalueista ja niitä edustavista enkelivoimista kovin yleisellä tasolla. Tuntui, kuin olisi lukenut horoskooppia, josta voi noukkia itselleen sopivia luonnehdintoja ja ennustuksia.
Tai kuunnellut ystävää, joka kannustaa, muttei halua antaa suoria toimintaohjeita.

Kehosi solut ovat täydellisen terveytesi, onnellisuutesi ja henkisen kohtalosi suunnitelma. Näihin myös sisältyy henkisten lahjojesi täydet mahdollisuudet.
Kanavoinnin henki oli positiivinen ja tilanne toisille selvästi terapeuttinen.
Mietimme, onko kynnys enkelikanavointiin matalampi kuin vaikkapa mielenterveyspalveluihin: enkeli-illassa ei ole passiivisia autettavia – siellä joka nainen itse toteuttaa kohtalon suunnitelmaa, saa korkeimman johdatusta ja oppii luottamaan intuition oikeellisuuteen.
Vahvistusharha – mutta kenellä?
Kumpikaan meistä uteliaista ei kokenut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Parivaljakkomme helpommin innostuva ja luovempi osapuoli pystyi toista paremmin kuvittelemaan asioita, joista kanavoija meditaatiossa puhui. Mitään yliluonnollista emme kuitenkaan aistineet.
Psykologiasta tiedämme, että ihminen valikoi tiedosta todennäköisimmin sen, joka vahvistaa sitä kuvaa maailmasta, mikä hänellä on jo valmiiksi. Näin toimitaan sitä todennäköisemmin, mitä tunnepitoisemmasta asiasta on kyse.

Vaikka me pyrimme enkeli-illassa olemaan avoimin mielin, ohjasiko meitä kuitenkin suomalaisen koulujärjestelmän opettama tieteellinen maailmankuva, jossa järki peittoaa tunteen.
Kuka meistä iltaan osallistuneista lopulta kärsii vahvistusharhasta ja pyrkii tulkitsemaan ja selittämään havaintojaan ennakkokäsitystensä pohjalta?
Vai pitäisikö illan anti lopulta ottaakin vain viihteenä: toiset ostavat teatterilipun, toiset syövät ravintolassa maittavan illallisen, toiset maksavat enkeli-illasta?
Henkinen muoti
Henkisyydessäkin on muotivirtauksia kuin kotikutsuissa.
Muovikulhojen ja alusvaatteiden sijasta naiset kokoontuvat nyt ostamaan henkisiä elämyksiä toinen toistensa luo. Kaupaksi käyvät myös horoskoopit, hoitavat öljyt ja kivet sekä vaikkapa erilaiset energiahoidot.
Enkeli-ilta ja -kanavointi täyttävät uushenkisyyden kriteerit. Tarkkojen oppien ja dogmien sijasta New Age -suuntauksesta ponnistava uushenkisyys ottaa sujuvasti palasia eri uskonnoista, uskomuksista ja maailmankuvista, ja jokainen voi toteuttaa henkisyyttään juuri niin kuin itse parhaaksi näkee.
Norjalaisprinsessa on siirtynyt jo enkelikoulun pidosta kiertämään maailmaa erityisherkkyyden apostolina ja entinen tangolaulaja levyttää aasialaissävytteisiä mantralauluja naiseuden ylistykseksi.
Onko niin, että kun nainen aikansa voimaantuu enkeleistä, seuraavaksi hän voi astua itse jumalatarten joukkoon?
Kun sä uskallat tehdä kaikki elämäsi päätökset sun intuitioon luottaen, silloin kaikki menee sujuvasti ja helposti.

Voit halutessasi käyttää alla olevaa kommenttikenttää virtuaalisena kahvipöytänä ja jakaa omia, aiheeseen liittyviä kokemuksiasi. Pidetään rupattelu asiallisena!