Keittiömestari Heikki Nikula palasi keskelle kylmintä kaamosta ja loi kotirantaansa yhden Suomen parhaimmista ravintoloista

Keittiömestari Heikki Nikula ei ollut lapsena ruoan perään. Krantusta pojasta kasvoi kuitenkin innokas kalastaja ja keittiömestari, joka tuo paikalliset raaka-aineet keskiöön ravintola Aanarissa Inarissa. Saamelaisesta perinteestä ammentava moderni ruoka on nostanut Aanaarin Suomen parhaimpien ravintoloiden listauksiin. Muusikoksikin kouluttautuneen Nikulan mukaan työ on parhaimmillaan kuin bändisoittamista, jossa tilaa jää myös improvisaatiolle.

Kuusi kuvaa keittiömestari Heikki Nikulan elämästä

Jos keittiömestari Heikki Nikulan eteen putkahtaisi kolmea toivomusta tarjoava pullon henki, Nikula panisi tyypin töihin välittömästi. Hän tilaisi paikalle aikakoneen, jolla matkaisi sodanjälkeisiin vuosiin, 1950-luvulle. Kauas ei tarvitsisi lähteä: koordinaatit asetettaisiin Inarijärven rannalle Juutuanvuonoon.

– Olisi kivaa mennä katsomaan, mitä ihmiset siellä touhuavat ja kuunnella heidän juttujaan, Nikula sanoo.

Rannalla puuhailisivat todennäköisesti Heikin ukki veljineen. Juutuanvuonossa on asunut aikoinaan niin paljon Nikuloita, että paikka on ristitty Nikulanperäksi. Kalastajaveljekset elivät järvestä, ja olipa ukilla jonkin verran porojakin.

Heikin muistikuvissa Nikulanperän mummolassa tuoksuu pulla. Mummon tekemät nisut nautittiin upottamalla tuore pulla kahviin, jossa oli rutkasti maitoa ja sokeria. Kahvia imaissut pulla, moukku, oli erityisesti Heikin ja Kaisu-siskon herkkua.

Muulloin tulevaa keittiömestaria saikin maanitella ruokapöytään. Heikki oli lapsena niin kranttu ruokailija, että kalastajaukin oli pakko ottaa kovat aseet käyttöön. Verkoille ei olisi asiaa, jos kala ei maistu!

– Sitten piti alkaa syödä kalaa.

Niin saatiin Nikulan-sukuun uusi kalamies. Verkoilla, pilkillä ja Reino-isän veneessä Heikki sisäisti Nikulanperän periaatteet: ympäristöä kunnioitetaan, ruokapöytään haetaan vain sen verran, mitä tarvitaan ja omat jäljet siivotaan tarkasti. Luonto antaa – siltä ei oteta väkisin.

– Pidän itseäni luonnonsuojelijana. Kaikkea ei pidä lyödä lihoiksi ja rahoiksi vain sen takia, että on se mahdollisuus. Kannattaa miettiä tuleviakin sukupolvia, Nikula sanoo.

Viime vuodet Nikula on puhunut erityisesti Juutuanjoen puolesta. Nikulalla ja Juutualla on takanaan elinikäinen ystävyys. Nikulan syntymäkoti sijaitsi käytännössä joen rannassa, Maija-äidin johtaman hotellin pihapiirissä. Pidempiaikainen lapsuudenkoti nousi kävelymatkan päähän, tien toiselle puolelle.

– Kaikki joet ovat ihania, mutta Juutuanjoki on erityisen ihana. Se on luonteikas, voimakas ja vivahteikas. 12 kilometrin varrella, jonka joki virtaa Solojärvestä Inarijärveen, on paljon erilaisia maisemia. Lisäksi se on tosi kaunis ja hyvä kalajoki, Nikula ylistää.

Lapsuudessa soi Weetabix-valssi

Kun pikku-Heikin kädessä ei ollut vapa tai kalansaalis, siitä löytyi todennäköisesti rumpukapula. Sormet saattoivat tapailla myös kodin pianon koskettimia. Joskus käsiin ei sattunut minkäänlaista soitinta, jolloin Nikula rämpytti ilmakitaraa niin intohimoisesti, että paita meni rikki.

– Sävelsin pianolla joitain kappaleitakin. Minulla oli Weetabix-valssi, joka ei tainnut olla edes valssin tempossa, mutta meni aina samalla tavalla, Nikula kertoo.

Pienessä kylässä riitti soittokavereita. Nikulan kouluvuosina soittotaitoisista pojista koottiin kokonainen torvisoittokunta. Kun ikää karttui hieman lisää, piti tietenkin saada oma rokkibändi. Koulukaverukset opettelivat korvakuulolta rautalankayhtye The Shadowsin tuotantoa myymäläautossa, joka toimitti treenikämpän virkaa.

Lukiovuosina kylästä löytyi jazzista innostunutta porukkaa. Ei kukaan mitään jazzista ymmärtänyt, sitä vaan soitettiin. Saksofonisti Osmo Jänkälän ohjauksessa Inari Swing Bandille saatiin huipputason leirittäjiä. Inarissa ovat 1980- ja 90-lukujen taitteen jälkeen piipahtaneet muun muassa jazzmuusikot Jukka Perko ja Jari Perkiömäki sekä big band -kapellimestari Petri Juutilainen.

Leirit poikivat kylään useamman ammattimuusikon ja perinne jatkuu yhä.

Musiikki jäi myös Nikulan elämään. Nikula lähti parhaan ystävänsä jalanjäljissä opiskelemaan musiikkia, ensin Rovaniemelle ja sitten Joensuuhun. Tulevaisuuden haaveissa siintää inarinsaamelaisista lauluista ja omista sävellyksistä koostuva levy.

– Laulan autossa, suihkussa ja lasten kanssa. Pianoa kerkeän soittamaan jonkin verran. En voisi olla ilman musiikkia. Se on minulle tosi tärkeää, Nikula sanoo.

Luonnon antimet kunniaan!

Nikulan perheen elämä nivoutuu osaksi Lapin matkailun historiaa. Suomen matkailijayhdistys avasi Pohjois-Lapin ensimmäisen matkailuhotellin Inariin vuonna 1937. Siitä asti – sota- ja jälleenrakennusvuosia lukuun ottamatta – Juutuanjoen rannassa on nököttänyt hirsihotelli.

Maija-äiti työskenteli Inarin matkailumajan hotellijohtajana kaksi vuosikymmentä ennen kuin osti hotellitoiminnan Matkailuliitolta vuonna 1986. Seuraavana keväänä syntyi Hotelli Kultahovi.

Nikulan sisarukset kasvoivat hotellin pihapiirissä. Ruoanlaitosta innostunut Heikki työskenteli ravintolan puolella ensimmäisen kerran kuusitoistakesäisenä ja suuntasi lukion jälkeen kokkikouluun. Musiikkiopintojen jälkeen Nikula työskenteli muun muassa ravintoloitsijana Kiteellä.

Sisarukset palasivat kotiseudulleen vuonna 2002. Heikki muutti hotellin piharakennukseen pimeimmän kaamoksen aikaan. Ulkona oli pimeää ja kylmää, mutta sydämeen levisi lämpö.

– Kävelin jokivarressa ja tunsin, että olen tullut takaisin kotiin. Tajusin, kuinka olen kaivannut tätä pohjoista, Nikula kertoo.

Folkloristiikkaa opiskellut Kaisu-sisko otti vetovastuun hotellin uudistamisesta ja ravintolasta tuli Heikin leikkikenttä. Hän ei halunnut nostaa ruokalistalle samoja poronkäristyksiä, lohikeittoja ja metsästäjänleipiä, joita sai muualtakin, vaan toi paikalliset raaka-aineet ja perinneruoat tähän päivään.

Ravintola Aanaarin lautasella Nikulanperältä tuttu suolasiika saa kaverikseen purjotuhkaa ja kurkku-tillijäätä, ja porosta pääsee maistamaan esimerkiksi maksaa, verestä tehtyjä kumpuksia tai matsutakeliemessä tarjoiltavaa poronkieltä.

– Suomessa on ihailtu extravirginoliveoileja, hanhenmaksaa ja tryffeleitä, vaikka meidän pitäisi korostaa, miten hyviä juttuja täällä on tarjolla. Monet kokit unohtavat, että hyvä raaka-aine on tärkein.

Raaka-aineiden kunnioitus on nostanut ravintola Aanaarin viime vuosina Suomen parhaimpien ravintoloiden listauksiin. Keittiömestari Nikulalle tärkein palaute tulee aina asiakkailta, mutta palkinnotkin tuntuvat hyvältä. Nikulan mukaan tunnustukset kuuluvat aina koko työporukalle ja rohkaisevat luottamaan omaan linjaan.

– Ruoanlaitto on raskasta, mutta antoisaa työtä. Yhteistyö työkavereiden kanssa on vähän niin kuin bändisoittamista. Meillä on tietyt lainalaisuudet, mutta tilaa jää myös luovuudelle. Ruoka voi ihan hyvin olla taidetta.

Kieli ei katoa sittenkään

Ennen työpäiväänsä Nikula vie poikansa päivähoitoon. Kielipesässä kaksivuotias Marttin ja nelivuotias Juháán kuulevat pelkästään inarinsaamea. Nikula muistelee, kuinka hänen kouluvuosinaan saamea puhuivat vain Sevettijärven pojat ja -tytöt ja hekin koltansaamea. Hän herkistyy silmin nähden muistellessaan, miten mummon suvun äidinkieli on elpynyt parin aktiivisen kielenvaalijan ja kielipesätoiminnan ansiosta.

– Toivottavasti kaikki halukkaat pääsisivät jatkossa kielipesään ja inarinsaamea saataisiin näin elvytettyä lasten kautta. Pojat ovat olleet kielipesässä nyt muutaman kuukauden, ja Junnu puhuu kieltä jo aika paljon.

Pojat opettavat samalla inarinsaamen alkeiskurssin käynyttä isäänsä. Puoliso Mervi Haavisto puhuu inarinsaamea sujuvasti, mutta kotona arjen asiat hoidetaan yhä suomeksi.

Nikulan mukaan pojat saavat kasvaa turvallisessa ja monikulttuurisessa Inarissa. Hän toivoo, että Nikulanperän opit välittyvät myös uudelle sukupolvelle.

– Haluaisin opettaa pojille luonnon kunnioitusta, ja sitä, miten kasvetaan hyviksi ihmisiksi. Ja olisihan se kiva kalalle lähteä. Sieltä saa ladattua itselleen paljon hyvää energiaa.

Teksti Anna Nevalainen