Virtauksen kaupunkiin sijoittuvan draamakomedia Uuden Päivän kolmas kausi tulee Areenaan katsottavaksi juuri ennen pääsiäistä ja neljäs kausi julkaistaan heinäkuussa. Sarjan ensimmäiset kaudet on otettu innolla uudelleen vastaan. Kahta ensimmäistä tuotantokautta on katsottu alkuvuoden aikana Areenassa yli miljoona tuntia.
Auralainen Kati katsoo Uutta päivää alusta asti peräti kolmatta kertaa. Hänen mielestään nimenomaan varhaisimmat osat ovat kaikkein parhaita.
– UP kertoo oikeista ihmisistä, joihin on helppo samastua. Olen eläytynyt tapahtumiin nyt ihan samalla tavoin kuin aiemminkin.
Kaikki jaksot on katsottu, itketty ja naurettu.Kun tulen yövuorosta, niin usein vain kuuntelen sarjaa kuulokkeilla.
Avovaimo pärisee, koska tulee lisää jaksoja näkyviin.
Kati arvostaa UP:ssa erityisesti sitä, että sarjan maailmankuva on myönteinen.
– Vaikka on vaikeuksia, kaikki on kuitenkin aina sovittavissa. Lämminhenkisyyden ohella Uusi päivä on myös mukavan rento.
Monen muun fanin tapaan Katin suosikkihahmoja ovat olleet Uusi päivä –taipaleen aikana Vilma ja Jani.
– He ovat kokeneet monenlaista, mutta tukeneet silti toisiaan ja pysyneet yhdessä.
Uusi päivä: kovia lukuja
Uuden päivän 1. ja 2. kausi julkaistiin Areenassa 15. helmikuuta. Sen jälkeen UP:n äärelle on kokoontunut sarjan ystäviä tasaiseen tahtiin. Kaikkien katseluiden yhteenlaskettu aikamäärä ylittää 70 miljoonaa minuuttia ensimmäisessä viidessä viikossa. Aktiivisin UP-bingetys ajoittuu joka päivä välille klo 14-22, ja eniten Virtauksen elämää on seurattu sunnuntaisin. Hurjana yksityiskohtana kerrottakoon, että yli 300 suomalaista on katsonut reilun kuukauden aikana kaikki 189 jaksoa!