Marjo Lundvall
Yle
Kuvia: isä, poika ja autotapahtuman hurma. Isä, poika ja pieni käsi isomman kädessä. Isä, poika ja isän paksun tukan tilalla kalju. Montako yhteistä hetkeä on jäljellä? Montako kuvaa aikaa ottaa? Turo Tuominen ei halua tietää jäljellä olevien päivien määrää.
Runsaat kaksi vuotta sitten Turo Tuominen (33) alkoi kärsiä selkäkivuista. Juokseminen oli vaivalloista, vasen jalka oikutteli. Vaivoja tutkittiin, syytä etsittiin. Pitkään arveluna oli iskias tai muu perinteinen selkäongelma.
Kun Turo sitten vihdoin pääsi magneettikuvaukseen, löytyi oireiden syy. Syöpäkasvain, kiinnittyneenä alaselkään, ristiluun etupuolelle.
Jo alkuvaiheessa kasvaimen sijainti todettiin sellaiseksi, että leikkausta ei voinut ajatella. Sen sijaan aloitettiin syöpähoidot, sytostaatit, säteilytykset. Ne veivät Turolta voimia, mutta antoivat toivonkipinän paranemisesta.
– Hoidot pysäyttivät välillä syövän etenemisen, mutta sitten tuli taas takapakkia, Turo kertoo.
Välillä oli hoitotaukoa, mutta kun seurannassa todettiin uutta kasvua ja etäpesäkkeitä, taas yritettiin järeitä hoitoja. Mikään ei tuntunut auttavan.
– Täytin samana päivänä 33 vuotta, kun tuli ilmoitus, että parantavaa keinoa ei löydy, hoidot lopetetaan.
Hoitojen loppuminen tuntuikin helpottavalta
Turo joutui kovan paikan eteen. Miten ylipäätään käsittää koko asia, puhumattakaan hyväksymisestä. Toisaalta jokin tiedonsaannissa helpottikin.
– Se oli aika yllättävää, että kun niin kauan joka seurannassa tuli aina vaan huonoja uutisia, tämä loppupiste olikin jonkinmoinen helpotus, Turo miettii.
Aktiivihoitojen päättyminen lopetti jatkuvat sairaalareissut ja ikäviä oireita tuottaneet sytostaattikuurit.
Tämä nyt tuli minun osakseni, se vaan on tosiasia.
Moni on kysynyt Turolta, tunteeko hän katkeruutta sairaudesta, hoitojen päättymisestä.
– En minä sitä sillä tavalla halua ottaa, että miksi juuri minulle. Tämä nyt tuli minun osakseni, se vaan on tosiasia, Turo miettii.
Voiko lasta valmistella isän kuolemaan?
Vaikeinta Turolle on ollut kertoa läheisille sairauden lopullisuudesta, vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta. Aivan erityisen vaikeaa on, kun kotona on isän silmäterä, viisivuotias Daniel-poika. Vaimo ja muut läheiset elävät Turon tunnoissa mukana.
– Kyllä aikuisempia sentään osaa jotenkin lohduttaa, mutta onhan se pikkulapsen kanssa aivan eri asia, hänen kanssaan pitää olla tarkkana miten tulevasta puhuu, Turo kertoo.
Turo tietää, että lastakaan ei saa pitää pimennossa. Hän ottaa Danielin kanssa asioita esiin sitä mukaa kun poika kyselee, ja yrittää muutenkin toimia arjessa mahdollisimman normaalisti.
Ettei isästä jäisi vain kasa vanhoja työkaluja.
– Jos Danielia ei mitenkään valmisteltaisi siihen, että isä kuolee, hän saattaisi jopa luulla tehneensä jotain väärää, kun isä häviää jonnekin, Turo arvelee.
Daniel tietää, että isä on kovasti sairas ja siksi myös nukkuu paljon. Rajut yhteiset leikit eivät onnistu, mutta onhan vielä muuta mitä tehdä yhdessä.
Kaikkia mahdollisia asioita, joista Turo haluaisi Danielille kertoa, on turhaa ja mahdotontakin tuupata pienen pojan pohdittaviksi. Sen sijaan hän arvelee kirjoittavansa mietteistään, jotta Daniel voi lukea niitä ”sitten joskus”.
– En tiedä onko kirje liian hieno sana tälle, mutta ajatuksiani, toiveitani ja toivotuksia jollain tapaa haluan hänellekin jättää. Ettei isästä jäisi vain kasa vanhoja työkaluja, Turo pohtii.
Elämään arjessa loppuun asti
Vaikka Turon tilanteessa parantavia hoitoja ei ole tarjolla, jotain silti on tehtävissä. Palliatiivinen, eli oireenmukainen hoito tarkoittaa muun muassa mahdollisimman hyvää kipujen lievitystä. Tosin enää kaikki kipulääkkeetkään eivät auta riittävästi.
– Nostovaraa niissä kipurohdoissa ei taida enää olla. Pitää vaan sinnitellä, vaikka välillä ottaa koville, Turo miettii.
Joka tapauksessa Turo haluaa olla kotona, kotisairaanhoidon piirissä, niin kauan kuin suinkin mahdollista.
Hämeenlinnalaisen Koivikko-saattohoitokodin sairaanhoitajien ja lääkärin kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä. Jos jotain äkillistä tarvetta tulee, Turo tietää kenelle soittaa.
Haluan elää elämääni loppuun asti, en valmistella kuolemaa.
Nyt syövän etäpesäkkeitä on havaittu keuhkoissa, vatsan imusolmukkeissa ja maksassa. Millä vauhdilla sairaus etenee, sitä on vaikea tietää.
– Olen itse asiassa sanonut lääkäreille, että jos heillä olisi jokin elinaikaennuste tiedossa, en välitä siitä kuulla. Haluan elää elämääni loppuun asti, en valmistella kuolemaa, Turo toteaa.
Puhuen ja omia tuntoja kuunnellen
Turo on luopunut omasta konepajayrityksestään. Aika kotona on kullan arvoista, vaikka liikkuminen alkaakin olla vaikeaa.
Kävely on kivuliasta. Vain pienet etapit jalkaisin onnistuvat. Kotona on myös pyörätuoli, mutta siihen Turo turvautuu mieluiten vain kauppareissujen yhteydessä.
– Aika paljon joudun olemaan makuulla, ei sille mitään voi. Nukkuminenkin on pätkittäistä, kun säryt valvottavat, Turo kertoo.
Kuolema on surullinen asia, mutta en pelkää sitä.
Turo haluaa kertoa sairaudestaan avoimesti, koska tietää miten tärkeää samankaltaisessa tilanteessa oleville on kuulla vertaiskokemuksia.
Puhuminen auttaa myös Turoa jaksamaan.
– Puhuminen helpottaa, olipa kuulija sitten ystävä, lääkäri tai terapeutti. Jokainen omalla kohdallaan tietää parhaiten, minkälaista henkistä apua tarvitsee, Turo arvelee.
Turo haluaa, että kaikenlaiset käytännön asiat, kuten perheen talouteen liittyvät, ovat varmasti kunnossa hyvissä ajoin. Sen sijaan aktiivista kuoleman hetken ajattelua hän välttää.
– Kuolema on surullinen asia, mutta en pelkää sitä. Meillä kaikilla on oma aikamme. Ehkä ihan parasta olisi, jos vain hiljaa nukkuisi pois.
Artikkelia päivitetty: 5.6.2019: Turo Tuominen kuoli rauhallisesti kotonaan 12.5.2019.
Kuuntele: Omien hautajaisten suunnittelu on absurdia – Kaisa Kaikkonen elää sairaudesta huolimatta täysillä
Akuutti: Hyvä kuolema
Miten kohdata lähestyvä kuolema? 33-vuotiaan Turo Tuomisen syöpähoidot lopetettiin tuloksettomina. Riikka Koivisto tuntee saattohoitokodin arjen. Onnistuuko saattohoito kotona? Katso Turon tarina Yle Areenassa.
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!
Lisää ohjelmasta
