Hyppää pääsisältöön

Mitä tarkoittavat NFT, ICE-henkilö tai pakkaaminen? Laajasta digisanastosta löydät satojen arkisten digisanojen selkeät selitykset

Digitreenien sanastosta löydät ymmärrettävät selitykset digiajan sanoille. Voit hakea termiä kirjakielellä, puhekielisellä sanalla ja osin myös englanniksi. Sanastoa päivitetään säännöllisesti.

2D

2D-grafiikka

Tavallinen valokuva, video ja esimerkiksi painettu teksti ovat kaksiulotteisia eli 2D:tä. Niissä ei ole aidon tuntuista syvyysvaikutelmaa.

Palaa alkuun

2G

2G-verkko, gsm

Toisen sukupolven matkaviestinverkko, tekniikkana GSM. 2G-verkosto rakennettiin Suomessa 1990-luvulla. Verkossa kulkee lähinnä puhetta.
2G-verkon suorituskykyä parantavia tekniikoita ovat GPRS ja EDGE. Kun puhelin on 2G-verkossa, yläkulmassa voi lukea myös GPRS, E tai G.

Palaa alkuun

3D-grafiikka

Luonnossa kaikki esineet ja asiat ovat kolmiulotteisia: pituus, leveys ja syvyys. 3D-grafiikka sisältää nämä kolme tilaulottuvuutta. Se esitetään kuitenkin usein kaksiulotteiselle pinnalle heijastettuna.

Katso myös: 3D-tulostin

Palaa alkuun

3D-kuva

Stereokuva: kuvataan 3D-kameralla, jossa on kaksi kameraa rinnakkain. Kuvaa katsotaan 3D-erikoislaseilla. 3D-tekniikka jäljittelee normaalia näköaistimusta.

Palaa alkuun

3D-tulostin

3D-printteri, 3D printer

3D-tulostin tekee virtuaalisesta mallista fyysisen esineen. 3D-tulostamista voi kokeilla monissa kirjastoissa.

Katso myös: 3D-grafiikka

Palaa alkuun

3G

3G-verkko

Kolmannen sukupolven matkaviestinverkko, Suomessa tekniikkana UMTS. 3G-verkossa kulkee puhetta ja varsin nopeasti myös dataa.
3G-verkot tulivat Suomessa käyttöön vuodesta 2004 alkaen. Ne lakkautetaan vuoden 2023 loppuun mennessä.
Kun puhelin on 3G-verkossa, yläkulmassa voi lukea myös H tai H+. Ne ovat verkon suorituskykyä parantavia tekniikoita.

Katso myös: H+

Palaa alkuun

4G

4G-verkko

Neljännen sukupolven matkaviestinverkko. 4G-verkosto rakennettiin Suomessa 2010-luvun alkupuolella.
4G-mobiililaajakaistayhteys toimii kaikkialla Suomessa, nopea 100 Mbit/s 4G-yhteys on saatavilla yli 90 prosentissa kotitalouksista (tilanne 2021 lopussa).

Katso myös: LTE

Palaa alkuun

4K

4K-resoluutio

Näyton tarkkuus, jossa pikselimäärä on 4096 x 2160. Käytössä lähinnä televisioissa ja elokuvateattereissa. Televisioiden markkinnoinnissa 4K ja Ultra HD saattavat tarkoittaa samaa.

Katso myös: HD

Palaa alkuun

5G

5G-verkko

Viidennen sukupolven mobiiliteknologia, jota voi käyttää mobiililaitteiden lisäksi tietokoneissa sekä internet-yhteyden omaavissa laitteissa ja ajoneuvoissa. Moninkertaistaa langattoman laajakaistan nopeuden 4G:hen verrattuna. 5G-verkon peitto laajenee Suomessa koko ajan.

Palaa alkuun

6G

6G-verkko

Nykyisiä 5g-verkkoja seuraava, kuudennen sukupolven langattoman viestinnän teknologia. Tulee kuluttajien käyttöön ehkä vuoden 2030 tienoilla.

Palaa alkuun

Adobe

Yhdysvaltalainen ohjelmistoyritys Adobe Systems. Sen tunnettuja tuotteita ovat muun muassa pdf-tiedostojen luku- ja muokkausohjelma Adobe Acrobat, kuvankäsittelyohjelma Photoshop ja videoiden editointiohjelma Premiere.

Katso myös: pdf

Palaa alkuun

ADSL

Nettiyhteystekniikka, jossa tieto kulkee perinteisiä puhelinjohtoja pitkin. Yleinen laajakaistatekniikka Suomen kotitalouksissa.
ADSL on lyhenne englannin sanoista Asymmetric Digital Subscriber Line.

Katso myös: laajakaista(palvelu)

Palaa alkuun

aihetunniste

häsä, hashtag

Sosiaalisessa mediassa käytettävä tunniste. Sen avulla tietystä aiheesta kiinnostunut ihminen löytää aiheeseen liittyvät sisällöt. Ristikkomerkin ja tunnistesanan väliin ei tule välilyöntiä: #digitreenit.
Esimerkiksi Instagramissa ja Twitterissä jokaisen julkaisun loppuun on tapana laittaa aihetunnisteita.

Katso myös: ristikkomerkki

Palaa alkuun

aikajana

timeline

Yhteenveto tai graafinen kuvaus peräkkäisistä tapahtumista tai kerätystä datasta.
Esimerkiksi Google Maps -karttapalvelussa voit katsoa aikajanalta, missä olet liikkunut kännykän kanssa – jos olet sallinut sijaintihistoriasi ja verkko- ja sovellustoiminnan Google-tilisi asetuksista.

Palaa alkuun

ajuri

laiteajuri, laiteohjain, driver

Ohjelma, joka ohjaa tietokoneeseen liitetyn oheislaitteen toimintaa. Esimerkiksi tulostimen toiminta vaatii tietokoneelta tulostinajuria.
Yleensä ajuri on valmiiksi asennettu, mutta joskus käyttäjän pitää asentaa tai päivittää ajuri itse koneelleen.
Varsinkin tulostinta hankkiessa on tärkeää tarkistaa, että ajuri sopii yhteen niiden laitteiden kanssa, joilta aiot tulostaa.

Palaa alkuun

akku

battery

Laite, joka varastoi sähköenergiaa. Akut eroavat muista sähköparistoista siinä, että ne voidaan ladata uudestaan.
Digilaitteissa käytetään useimmiten litiumakkuja. Joissakin älylaitemalleissa akut ovat sisäänrakennettuja, joten pelkkää akkua ei voi vaihtaa.
Puhelinten akkujen tehoa ilmaistaan milliampeeritunteina (mAh).

Palaa alkuun

Alexa

Amazon Alexa

Amazon-yhtiön virtuaaliavustaja.
Alexa kehitettiin Amazon Echo -kaiuttimen puheavustajaksi. Nykyään se toimii periaatteessa muidenkin valmistajien älykaiuttimissa ja laitteissa.
Alexa ei osaa vielä suomea (tilanne 2022).

Katso myös: virtuaaliavustaja

Palaa alkuun

algoritmi

Lista yksityiskohtaisista ohjeista, joita tietokone seuraa tietyn tehtävän tai prosessin suorittamiseksi. Eräänlainen "matemaattinen resepti".
Esimerkiksi hakukone Googlessa algoritmi tuo näkyviisi tuloksia, jotka perustuvat aiempaan verkkokäytökseesi tai esimerkiksi sijaintiisi.

Palaa alkuun

aloitusnäyttö

kotinäyttö, alkunäyttö, home screen

Digilaitteen näyttö, jolta näet laitteen päätoiminnot. Aloitusnäyttöä edeltää usein lukitusnäyttö.
Aloitusnäytöllä näkyviä kuvakkeita voi järjestää itse.

Katso myös: lukitusnäyttö

Palaa alkuun

Alt Gr

Tietokoneen näppäin, jonka avulla löytyy kirjaimia tai erikoismerkkejä, jotka eivät näy näppäimistöllä. Esimerkiksi euromerkki € syntyy komennolla Alt Gr + e.
Mac-tietokoneessa nämä toiminnot aukevat painamalla näppäimiä Option + Control.
Näppäimen lyhenne tulee englannin sanoista Alternate Graphic.

Palaa alkuun

alt-teksti

vaihtoehtoinen teksti, vaihtoehtoinen kuvaus

Kuvaan liitetty teksti, jonka näkövammaiset käyttäjät kuulevat apuvälineillään. Näkevä käyttäjä ei näe alt-tekstejä.
Hyvä vaihtoehtoinen tekstii parantaa myös kuvan näkyvyyttä hakukoneissa.

Katso myös: saavutettavuus

Palaa alkuun

alusta

verkkoalusta, platform

Kaksi merkitystä:
1. Käyttöjärjestelmä, ohjelmisto tai julkaisujärjestelmä, jolla laitteet tai palvelut toimivat. "Mille alustalle perustaisin oman blogini?"
2. Internetissä vuorovaikutteisesti toimiva yritys tai palveluntarjoaja. Haitari ulottuu hakukoneista verkkokauppoihin ja sosiaaliseen mediaan. Käsite on laaja ja venyvä.

Katso myös: julkaisujärjestelmä

Palaa alkuun

alustatalous

jakamistalous, palvelualusta

Internetissä tapahtuvaa taloudellista tai yhteiskunnallista toimintaa. Yleensä alustataloudella tarkoitetaan palveluja ja tuotteita välittäviä yrityksiä, kuten Airbnb, Uber tai Tori.fi. Jopa vapaaehtoisten ylläpitämä Wikipedia voidaan kuitenkin lukea alustatalouteen.
Puhutaan myös jakamistaloudesta. Silloin ihminen jakaa jotain itse omistamaansa – usein korvausta vastaan.

Palaa alkuun

Amazon

Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö. Verkkokauppa amazon.com syntyi aikanaan kirjojen myymiseksi. Nykyään Amazon on yksi digitalouden jättiläisistä.
Amazonin tuotteisiin kuuluvat muun muassa suoratoistopalvelu Prime Video, älykaiutin Amazon Echo ja virtuaaliavustaja Alexa.

Palaa alkuun

Android

Puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöjärjestelmä eli ohjelmistoalusta. Androidin omistaa Googlen emoyhtiö. Puhelimissa markkinajohtaja maailmassa ja Suomessa.
Käytössä muun muassa puhelinmerkeissä Samsung, OnePlus, Nokia, Sony, Xiaomi, Honor, Pixel ja Asus.
Android-käyttöjärjestelmä perustuu Linux-käyttöjärjestelmän ytimelle.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Palaa alkuun

Antenna / Cable Ready HD

Kun televisiossa on merkintä Antenna Ready HD tai Cable Ready HD, se toimii kaikkien suomalaisten operaattoreiden verkoissa ja näet teräväpiirtokanavat.
Merkinnän saaneet eli testatut laitteet löytyvät sivulta testatutlaitteet.fi.

Palaa alkuun

ap

Sosiaalisessa mediassa käytetty lyhenne. Ap tarkoittaa yleensä keskustelun aloittajaa. Hän käyttää usein lyhennettä keskustelussa allekirjoituksen tapaan.
Lyhenne tullee sanoista alkuperäinen (postaaja).

Katso myös: yv

Palaa alkuun

API

rajapinta, ohjelmointirajapinta

Rajapinta mahdollistaa tiedon koneellisen hakemisen toisesta palvelusta. APIt helpottavat datan liikkumista ja palveluiden yhteentoimivuutta.
Esimerkiksi Suomen valtio jakaa avoimen rajapinnan kautta dataa Suomen rataverkolla kulkevien junien aikatauluista, sijainneista, kokoonpanoista ja täsmällisyydestä. Tätä tietoa voi hyödyntää mobiilisovelluksissa ja verkkosivuilla.
Lyhenne API tulee englannista: Application Programming Interface.

Palaa alkuun

App Store

Applen sovelluskauppa, josta ladataan sovellukset Applen mobiililaitteisiin (sekä ilmaiset että maksulliset sovellukset).

Katso myös: iTunes

Palaa alkuun

Apple

omena, omppu

Yhdysvaltalainen suuryritys, joka suunnittelee, kehittää ja myy kulutuselektroniikkaa, ohjelmistoja ja tietokoneita. Tunnetuimpia tuotteita ovat Mac-tietokoneet (käyttöjärjestelmä macOS) sekä iPhone-puhelimet ja iPad-tabletit (niiden käyttöjärjestelmä on iOS).

Palaa alkuun

Apple Pay

Apple Lompakko, Apple Wallet

Applen maksutapa, jossa maksaminen tapahtuu iPhone-puhelimella tai Apple Watch -kellolla.
Käyttöönotto tapahtuu lisäämällä maksukortin tiedot Apple Payhin oman pankin palveluissa tai Apple-laitteen Apple Lompakko -sovelluksessa.

Katso myös: Google Pay

Palaa alkuun

Apple TV

Applen mediasoitin eli mediatoistin. Pieni laatikko, joka liitetään televisioon HDMI-kaapelilla.
Apple TV on eräänlainen kanavapaletti, joka kokoaa suoratoistopalveluja. Sille voi myös ladata pelejä sekä ladata tai vuokrata elokuvia. .

Katso myös: striimaus

Lue lisää: Digitreenien artikkeli neuvoo Apple TV:n käyttöönoton.

Palaa alkuun

AR

lisätty todellisuus, täydennetty todellisuus, augmented reality

AR on lyhenne englannin sanoista augmented reality. Tietokonegrafiikalla tuotettuja elementtejä on lisätty näkymään todellisessa ympäristössä.
Yksi esimerkki AR:stä on Pokémon Go -peli, jossa Pokémon-hahmot näkyvät puhelimen kamerassa oikean maailman päällä ja pelaaja pyydystää niitä kameralla.
Ei vaadi erikoislaseja, kuten virtuaalitodellisuus VR.

Katso myös: VR

Palaa alkuun

asennus

asentaa, installation

Tietokoneohjelman tai sovelluksen siirtäminen laitteen muistiin käyttöä varten.
Sovelluskaupoissa lataaminen tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin asennus. "Asensin Yle Areenan puhelimeen Play Kaupasta".

Katso myös: ladata

Palaa alkuun

asetukset

settings

Asetuksista säädetään digilaitteen toimintaa. Asetusten kautta voi ohjata esimerkiksi päivitykset latautumaan automaattisesti tai säätää sovellusten käyttämiä oikeuksia.
Asetuksista näkee myös oman laitteen tiedot, esimerkiksi laitteen mallin ja käyttöjärjestelmän version.
Monissa laitteissa asetusten kuvake näyttää hammasrattaalta.

Palaa alkuun

asiakirja

dokumentti, document

Tiedosto, joka on tehty tietyllä ohjelmistolla. Esimerkiksi word-tekstitiedosto, jpg-kuva tai xls-taulukko.
Arkikäytössä tiedosto, dokumentti ja asiakirja tarkoittavat usein samaa.

Katso myös: tiedosto

Palaa alkuun

ASMR

ASMR on rauhoittava aistielämys. Digimaailmassa se tarkoittaa videota tai audiota, jonka äänet laukaisevat hyvän olon tuntemuksia. ASMR-sisällöissä kuiskataan puhumisen sijaan.
ASMR-tekniikalla tehtyjä videoita löytyy esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

Palaa alkuun

Asus

Puhelinten ja tietokoneiden valmistaja. Yrityksen päämaja on Taiwanissa.

Katso myös: Android

Palaa alkuun

ATK

Automaattinen tiedonkäsittely. Käytöstä poistunut ilmaus, jonka ovat korvanneet termit IT ja TVT.
Aiempien atk-ajokorttien sijaan nyt suoritetaan Tietoyhteiskunnan Kehittämiskeskus TIEKEN kortteja.

Katso myös: TVT

Palaa alkuun

automaattinen täyttö

autofill

Kun valitset automaattisen täytön, sovellus, ohjelma tai nettiselain muistaa täyttämäsi tiedot – kuten käyttäjätunnuksesi tai maksutietosi. Silloin sinun ei tarvitse täyttää niitä kenttään tai lomakkeeseen uudestaan.
Tämä on usein kätevä toiminto. Harkitse kuitenkin, missä käytät tätä toimintoa ja säädä se pois tarvittaessa.

Palaa alkuun

av

Alustava varaus. Käytössä esimerkiksi sosiaalisen median kirpputoriryhmissä. Varaaja haluaa ostaa tuotteen, mutta haluaa ehkä vielä lisätietoa.
Nopeus ratkaisee: Ensimmäisenä "av":n merkinnyt on etusijalla.

Palaa alkuun

avatar

Virtuaalihahmo, joka edustaa käyttäjäänsä virtuaalimaailmassa, esimerkiksi tietokonepelissä tai internetissä.
Yksi ensimmäisistä peleistä, joissa käyttäjät esiintyvät avatareina, on vuonna 2003 julkaistu Second Life.

Palaa alkuun

avoin lähdekoodi

open source

Avoimella lähdekoodilla tehdyssä tietokoneohjelmassa käyttäjä pääsee käsiksi ohjelman lähdekoodiin eli ohjelmointikieleen. Tunnetuimpia avoimen lähdekoodin tuotteita ovat käyttöjärjestelmä GNU/Linux (arkikielellä Linux), Firefox-selain ja LibreOffice-toimisto-ohjelmisto.
Käsitteet vapaa ohjelmisto (englanniksi free software) ja vapaa lähdekoodi korostavat koodin vapaata käyttöä itseisarvona.

Palaa alkuun

backspace

peruutusnäppäin, askelpalautin

Tietokoneen näppäimistön näppäin, joka poistaa eli pyyhkii pois edellisen merkin. Näppäimessä näkyy nuoli vasemmalle tai teksti Backspace.

Palaa alkuun

BCC

piilokopio

Sähköposteissa lyhenne BCC tai bcc tarkoittaa piilokopiota. Kun kirjoitat vastaanottajan osoitteen bcc-kenttään, viestin muut saajat eivät näe häntä.
Bcc-vastaanottaja ei myöskään näe muita bcc-vastaanottajia.

Katso myös: CC

Palaa alkuun

BeReal

Sosiaalisen median sovellus, jossa jaetaan "aitoja" kuvia siitä, mitä on juuri tekemässä. Jonkinlainen vastaisku käsitellyille somekuville.
Sovellus kehottaa kuvanottoon kerran päivässä. Kuva otetaan sekä puhelimen taka- että etukameralla.
Sovelluksen omistaa sen kaksi ranskalaista kehittäjää.

Palaa alkuun

Bing

Microsoft-yhtiön hakukone. Bing on maailman toiseksi suosituin hakukone – mutta markkinajohtaja Googleen verrattuna pieni.
Bing oli aiemmalta nimeltään Live Search.

Katso myös: hakukone

Palaa alkuun

biometrinen

biometrinen tunnistus

Kun digilaitteessa tai -palvelussa on biometrinen tunnistus, se varmentaa käyttäjän henkilöllisyyden sormenjäljellä, kasvojentunnistuksella tai silmän iiriksen tunnistamisella.
Tämä on vaihtoehto numerokoodeille ja salasanoille.

Katso myös: sormenjälkitunnistus

Palaa alkuun

bitcoin

Tunnetuin virtuaalivaluutoista. Bitcoineja siirretään ja uusia bitcoineja louhitaan tietokoneiden vertaisverkossa. Bitcoinien enimmäismäärä on rajattu 21 miljoonaan yksikköön.
Bitcoinia on arvosteltu muun muassa suuresta sähkönkulutuksesta.

Katso myös: virtuaalivaluutta

Palaa alkuun

bitti

bit

Digitaalisen tiedon pienin käsiteltävä osa. Yhdellä bitillä on kaksi vaihtoehtoista tilaa, joita merkitään yleensä nollalla ja ykkösellä.
Lyhennetään pienellä kirjaimella b. Esimerkiksi kb eli kilobitti on tuhat bittiä.
Bitit ja tavut sekoitetaan usein. Kahdeksan bittiä on yksi tavu.

Katso myös: tavu

Palaa alkuun

blogi

weblog

Verkkosivu tai -sivusto, johon yksi (tai useampi) henkilö tuottaa omaa sisältöä säännöllisesti. Blogin kirjoittaja on bloggari tai bloggaaja.
Suosittuja blogien teknisiä alustoja eli blogipalveluja ovat esimerkiksi WordPress ja Blogger. Toinen vaihtoehto ovat blogiyhteisöt, kuten Lily tai Rantapallo.
Suomessa piilomainonnan kielto koskee myös blogeja.

Palaa alkuun

blue screen (of death)

sininen virhenäyttö

Windows -käyttöjärjestelmän virheilmoitusruutu. Se näkyy, kun järjestelmä kohtaa vakavan virheen ja kone on käynnistettävä uudelleen.
Lyhennetään BSoD.

Katso myös: blue screen -tausta

Palaa alkuun

blue screen -tausta

green screen -tausta

Sininen tai vihreä taustakangas, jonka avulla videoon tai valokuvaan luodaan toinen kuvataso.
Teknologian nimi on chroma key, suomeksi väriavaintaminen.

Katso myös: blue screen (of death)

Palaa alkuun

Bluetooth

Tekniikka laitteiden langattomaan kommunikointiin lähietäisyydellä. Bluetoothilla tieto siirtyy ilman johtoa esimerkiksi puhelimen ja kaiuttimen välillä. Kantama laiteparien välillä on noin 10 metriä. Bluetooth on useissa laitteissa esiasennetuna ja sen saa päälle laitteen asetuksista.
Tekniikan ruotsalaiset keksijät ottivat nimen viikinkikuningas Harald Sinihampaalta.

Katso myös: laitepari

Palaa alkuun

botti

bot

Lyhenne robotista. Ohjelma, joka hoitaa ihmisen puolesta esimerkiksi toistoa, päivystystä tai suuren tietomäärän käsittelyä vaativia tehtäviä.
Sosiaalisessa mediassa bottitili on automatisoitu tili, joka pyrkii esiintymään oikeana ihmisenä.

Katso myös: chatbotti

Palaa alkuun

bugi

bug

Tietokoneohjelman virhe, häiriö tai viive. Puhekielessä puhutaan bugittamisesta: "Yle Areena bugitti mestaruusmatsin alussa".

Palaa alkuun

buutata

bootata, boot

Käynnistää tietokone tai muu digilaite uudelleen. "Ongelma hävisi, kun buuttasin koneen".

Katso myös: resetoida

Palaa alkuun

bännätä

bannata, bänni, ban

Kieltää pääsy verkkopalveluun, esimerkiksi sosiaalisen median palveluun tai keskustelupalstalle. Englannin sanasta ban eli kielto. "Peli bännäsi huijaavat pelaajat".

Palaa alkuun

Canva

Kuvankäsittelyohjelma, joka tarjoaa mallipohjia, kuvia ja fontteja ilmaiseksi ja maksua vastaan. Canva tekee yhteistyötä pilvitallennuspalvelu Dropboxin kanssa.

Palaa alkuun

caps lock

aakkoslukko

Näppäin, jonka painaminen lukitsee kirjaimet ISOIKSI. Näppäimessä näkyy Caps Lock tai nuoli ylöspäin.
Mobiililaitteilla isot kirjaimet lukittuvat päälle, kun näppäintä painaa pitkään tai kahdesti.

Katso myös: shift

Palaa alkuun

captcha

kuvavarmennus

Menetelmä, jolla nettisivu pyrkii tarkistamaan, ettei käyttäjä ole robotti. Joskus käyttäjän pitää vain ruksia kohta "en ole robotti". Joskus pitää kirjoittaa auki epäselviä tekstejä ja numeroita tai ruksia kuvat, joissa näkyy tietty asia tai esine.
Normaalinäköiselle ihmiselle kuvavarmennus ei tuota ongelmia, mutta heikkonäköiselle ne voivat ovat hankalia.

Palaa alkuun

catfish

Catfishaus eli catfishing tarkoittaa, että ihminen esiintyy jonakin toisena tai luo fiktiivisen henkilöllisyyden netissä, usein sosiaalisessa mediassa.
Sanan alkuperä tulee myytistä, jonka mukaan kalojen kuljetustankkiin laitettu kissakala pitää muut kalat varuillaan.

Katso myös: identiteetti

Palaa alkuun

CC

CC-lisenssi

Kaksi merkitystä:
1. CC eli Creative Commons on ei-kaupallinen lisenssijärjestelmä, jonka avulla tekijä sallii teoksensa – esimerkiksi ottamansa valokuvan – käytön tietyillä ehdoilla. CC-lisenssejä on monenlaisia. Kaikkein varminta on käyttää CC0-lisensoituja kuvia. Niissäkin on hyvän tavan mukaista mainita tekijän nimi.
2. Sähköposteissa lyhenne CC tai cc tarkoittaa kopiota. Kun haluat saattaa asian jollekin vain tiedoksi, laita hänet vastaanottajaksi Kopio- tai CC-kenttään.

Katso myös: BCC

Palaa alkuun

chatbotti

chattirobotti

Tietokoneohjelma, joka käy keskustelua ihmisen kanssa. Ihminen kirjoittaa tekstiä, ja chatbotti vastaa tai esittää vastakysymyksiä.
Chatbotti tunnistaa esimerkiksi avainsanoja ja osaa niiden perusteella vastata (usein oikein, joskus väärin). Chatbotti voi myös viihdyttää tai suorittaa pieniä tehtäviä.

Katso myös: botti

Palaa alkuun

chatti

chat

Paikka reaaliaikaiselle keskustelulle netissä. Chat voi tapahtua teksteillä, äänellä tai videoyhteydellä.
Usein myös tieto- tai asiakaspalvelua annetaan chatilla. Chat-ikkuna ponnahtaa esiin: "Täällä asiakaspalvelija Pentti, kuinka voin auttaa?".

Katso myös: chatbotti

Palaa alkuun

Chrome

Google-yhtiön omistama verkkoselain.

Katso myös: selain

Palaa alkuun

Chrome OS

Googlen käyttöjärjestelmä, joka on käytössä Chromebook-merkkisissä kannettavissa tietokoneissa.
Version nimeltä Chrome OS Flex voi asentaa myös vanhoihin Windows- ja Mac-tietokoneisiin.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Palaa alkuun

Chromecast

Googlen mediasoitin eli -mediatoistin. Pieni litteä lätkä, joka liitetään televisioon HDMI-johdolla. Suoratoistaa puhelimen tai tabletin mediaa tv-ruudulle. Toimii kodin langattomassa verkossa (wifi / wlan).

Katso myös: striimaus

Lue lisää: Digitreenien artikkeli neuvoo Chromecastin perusteet.

Palaa alkuun

Commodore 64

kuusnelonen

1980-luvun suosituin pelikone. Monen 70-luvulla tai sitä aiemmin syntyneen ensimmäinen tietokone.
Tällä mikrotietokoneella oli käyttömuistia 64 kilotavua (kB) eli 0,06 megatavua (MB). Valmistus lopetettiin vuonna 1993.

Palaa alkuun

Cortana

Microsoft-yhtiön virtuaaliavustaja, jota ohjataan puheella. Cortana käyttää Bing-hakukonetta.
Suomi tai suomen kieli eivät kuulu vielä tuen piiriin (tilanne 2022).

Katso myös: virtuaaliavustaja

Palaa alkuun

credit

luotto

Maksukortin ominaisuus, jossa maksu veloitetaan kortin luottopuolelta. Luottokorttiyhtiöltä tulee silloin erillinen lasku, yleensä kerran kuukaudessa.
Credit-ominaisuuden sisältävää korttia pitää erikseen hakea pankista.

Katso myös: debit

Palaa alkuun

dark social

Dark social on sisältöä, jota jaamme muualla kuin suoraan sosiaalisen median kanavilla – esimerkiksi kuvakaappaus Whatsapp-viestissä tai työpaikan chatissa jaettava nettiosoite.
Näistä jaoista ei jää helposti seurattavaa ja mitattavaa jälkeä – mistä nimi dark eli pimeä.

Palaa alkuun

data

Tiedostojen, laitteen muistin tai esimerkiksi evästeiden sisältämää tietoa.
Sanonta "data on uusi öljy (tai uusi kulta)" viittaa siihen, että verkossa kerättävä data on arvokasta – esimerkiksi käyttäjätietoja voidaan ostaa ja myydä.

Katso myös: omadata

Palaa alkuun

datakatto

data limit

Mobiililiittymään kuuluva rajattu määrä internetin käyttöä.
Suomessa useimmissa liittymissä ei ole datakattoa eli data on "rajatonta". Ellet ole omasta liittymästäsi varma, tarkista asia liittymäsopimuksesi ehdoista. Vaikka liittymässä on Suomessa rajoittamaton data, ulkomailla datasta voi mennä lisämaksua.

Lue lisää: Digitreenien artikkeli mobiilidatan käytöstä EU:ssa ja sen ulkopuolella.

Palaa alkuun

datakeskus

palvelinkeskus, konesali, data center

Laitos tai tila, jossa on paljon suurten tietomäärien tallentamiseen ja käsittelyyn tarkoitettuja tietokoneita. Datakeskuksen toiminta vaatii sijaintipaikalta turvallisuutta ja sähkönsaannin varmuutta.
Suomessa suuria datakeskuksia on muun muassa Googlella Haminassa.

Palaa alkuun

datankerääjä

kerääjä, data collector

Datankerääjä on koodinpätkä, joka rekisteröi nettisivun käyttäjän tietoja. Kerääjät ovat evästeiden kaltaisia tekniikoita.
Kaupallisessa datan keruussa tiedot rekisteröityvät asiakasyrityksen palvelimelle.

Katso myös: eväste

Palaa alkuun

datayhteys

nettiyhteys

Kun laitteessasi on datayhteys päällä, pääset sillä internetiin. Keinoja ovat muun muassa kiinteä laajakaista, mobiilidata tai wlan- eli wifi-verkko.
"En huomannut Maijan Whatsapp-viestiä, koska minulla ei ollut puhelimessa netti päällä".

Palaa alkuun

debit

pankki

Maksukortin ominaisuus, jossa maksu veloitetaan suoraan pankkitililtä. Debit-kortti kuuluu niin sanottuihin peruspankkipalveluihin. Siihen on jokaisella pankin kuluttaja-asiakkaalla oikeus.

Katso myös: credit

Palaa alkuun

devaaja

devata

Slangisana tarkoittaa sovelluskehittäjää eli ohjelmoijaa. Sana tulee englannin sanasta developer.
"Timanttinen devaaja, etsimme juuri sinua".

Palaa alkuun

digiboksi

Kaksi merkitystä:
1. Kun Suomi siirtyi analogisesta televisiosta digi-tv:hen vuonna 2007, joka kotiin piti hankkia digiboksi. Lisälaite otti lähetyssignaalin vastaan ja muunsi sen katsottavaan muotoon. Nykyään digisovitin on sisäänrakennettu uusiin televisioihin.
2. Operaattorit kutsuvat digiboksiksi (tai tv-hubiksi) lisälaitettaan, jonka avulla maksupakettien sisältöjä voi katsoa. Sama laite voi luoda kotiin myös wifi-verkon.

Katso myös: teräväpiirtosiirtymä

Palaa alkuun

digilehti

Sanoma- tai aikakauslehden digitaalinen versio, jota luetaan nettiselaimesta tai sovelluksesta.
Usein osa digilehtien sisällöstä on niin sanotun maksumuurin takana. Silloin sisältöön pääsevät käsiksi vain tilaajat.
"Digilehti päivittyy koko ajan. Se sisältää tekstin ja valokuvien lisäksi vuorovaikutteisuutta ja liikkuvaa kuvaa.

Katso myös: näköislehti

Palaa alkuun

digiloikka

Digitalisoitumisen nopeuttaminen. Suomen hallitus lanseerasi termin vuonna 2015. Muun muassa peruskouluissa digiloikka on herättänyt tunteita.

Palaa alkuun

digitaalinen

digitaalisuus, digi-

Digitaalisessa data esitetään täsmällisinä arvoina, joita on rajallinen määrä. Yleensä digitaalinen järjestelmä on binäärinen eli siinä käytetään vain kahta numeroa: 0 ja 1.
Digitaalisuuden vastapari on analogisuus, jossa data siirtyy alkuperäisessä muodossaan.
Digitaalisuus yhdistetään tavallisesti elektroniikkaan, mutta keksintö on huomattavasti vanhempi. Esimerkiksi helmitaulu on digitaalinen laskin.

Palaa alkuun

digitaalinen henkilöllisyystodistus

Poliisin myöntämä digitaalinen henkilöllisyystodistus. Todistus sijaitsee puhelimeen ladattavassa mobiilisovelluksessa. Sillä voi osoittaa henkilötietonsa sekä sähköisessä asioinnissa että paikan päällä.
Tulossa käyttöön passin ja henkilökortin rinnalle todennäköisesti syksyllä 2023.

Katso myös: varmennekortti

Palaa alkuun

digitaidot

Kansalaisena, arjessa ja työelämässä tarvittavia tietoteknisiä taitoja. Digitaitojen kirjo on leveä. Ne voivat tarkoittaa esimerkiksi pikaviestinten käyttöä, sähköistä asiointia, tiedonhakutaitoja, kykyä hallita omia tietojaan tai vaikka ohjelmointia.
Voit harjoitella digitaitojasi omaan tahtiin esimerkiksi Yle Oppimisen Digitreeneissä.

Lue lisää: Täältä löydät kaikki Digitreenit.

Palaa alkuun

digituki

Digituki on kaikille suunnattua verkkoasioinnin ja älylaitteiden käytön opastusta. Tukea ja neuvoja voi saada esimerkiksi puhelimella, asiointipisteessä, kirjastossa tai kansalaisopiston kurssilla.

Palaa alkuun

Discord

Discord on yksi netin keskustelualustoista. Se syntyi verkkopelaajien väliseen yhteydenpitoon, mutta on laajentunut yleisempään käyttöön.
Discord toimii yleisimmillä käyttöjärjestelmillä ja laitteilla.

Palaa alkuun

disinformaatio

Tahallaan eli tarkoituksella levitettyä väärää tai harhaanjohtavaa tietoa.

Katso myös: misinformaatio

Palaa alkuun

DNS-palvelin

Internetin nimipalvelujärjestelmä, joka muuntaa kirjoitetut verkkotunnukset (esimerkiksi https://yle.fi) IP-osoitteiksi eli numerosarjoiksi. DNS-palvelin saattaa joskus hidastella tai se ei tunnista IP-osoitetta, jos sivusto on esimerkiksi vaihtanut palveluntarjoajaa.
"Tietokone herjaa että DNS-palvelin ei vastaa".
Lyhenne tulee englannin sanoista Domain Name System.

Katso myös: IP-osoite

Palaa alkuun

doksaus

doxaus

Doksaus tai doksaaminen tarkoittaa toisten ihmisten henkilötietojen tai kuvien luvatonta jakelemista julkisuuteen. Tulee englannin sanasta doxing tai doxxing.

Katso myös: maalittaa

Palaa alkuun

dongle

Donglella tarkoitetaan yleensä pientä liitintä eli adapteria, joilla voi yhdistää tietokoneeseen esimerkiksi muistikortin.

Palaa alkuun

DOS

Kotitietokoneissa ennen 2000-luvun Windowsia yleinen käyttöjärjestelmä, joka oli komentopohjainen, ei graafinen.
Microsoftin MS-DOSista julkaistiin versioita vuosina 1981-2000.
Lyhenne DOS tulee englannin sanoista Disk Operation System.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Palaa alkuun

drone

drooni

Kauko-ohjattava, miehittämätön, yleensä melko pieni ilma-alus. Kuluttajille myytävissä droneissa on sisäänrakennettu kamera tai mahdollisuus kytkeä droneen kamera. Yritykset käyttävät droneja yhä enemmän myös esimerkiksi tavarakuljetuksiin.
Käytössä ovat myös termit robottilennokki, nelikopteri ja kuvauskopteri.
Dronejen käyttöön Suomessa opastaa Traficom sivulla droneinfo.fi.

Palaa alkuun

Dropbox

Dropbox-yhtiön omistama pilvitallennuspalvelu. Toimii yleisimmissä käyttöjärjestelmissä. Maksuton ja maksullinen versio. Englanninkielinen.

Katso myös: pilvipalvelu

Palaa alkuun

DuckDuckGo

Verkon hakukone, joka painottaa yksityisyyttä. DuckDuckGo ei tallenna hakuja eikä käyttäjän tietoja.
Yhdysvaltalainen hakukone saa tulonsa muun muassa mainoksista: Jos haet sanalla auto, näet enemmän automainoksia.

Katso myös: hakukone

Palaa alkuun

DVB-T2

T2, T2-viritin

DVB-T2 on standardi, jonka avulla television antenniverkossa voi nähdä HD- eli teräväpiirtokuvaa.
Ylen tv-lähetykset ovat tarjolla HD:nä kaikkialle Suomeen. Myös SD-lähetykset jatkuvat toistaiseksi.
HD-laatua varten antenniverkon televisiossa pitää olla T2-viritin. DVB-T -viritin ei siis riitä.

Katso myös: teräväpiirtosiirtymä

Palaa alkuun

e-kirja

Sähköinen kirja. E-kirjaa voi lukea tietokoneella, tablettilla, älypuhelimella tai erillisellä lukulaitteella.
E-kirjan lukeminen voi onnistua suoraan verkkoselaimella tai sitten se vaatii erillisen lukuohjelman asentamista omalle laitteelle.
Kun e-kirja on ladattu omalle laitteelle, sitä voi lukea offline-tilassa eli ilman nettiyhteyttä.
Erillisten lukulaitteiden tuotemerkkejä ovat muun muassa Amazon Kindle, PocketBook ja Kobo.

Palaa alkuun

e-SIM

eSIM

Laitteessa oleva pieni sisäänrakennettu siru, joka korvaa fyysisen SIM-kortin.
E-SIM-tekniikka on jo käytössä joissakin uusissa mobiililaitteissa. E-SIM-kortti aktivoidaan operaattorin sivuilla.

Katso myös: SIM

Palaa alkuun

Edge

Microsoft Edge

Microsoftin verkkoselain. Korvannut Microsoftin aiemman selaimen IE eli Internet Explorer.
Windows-käyttöjärjestelmässä Edge on yleensä oletusselaimena ja vaihtaminen voi olla hankalaa.

Katso myös: selain

Palaa alkuun

ekosysteemi

Digikielessä ekosysteemi tarkoittaa laitteiden, tekniikan tai ohjelmistojen verkottumista keskenään.
Esimerkiksi Apple on taitava sitouttamaan käyttäjät ekosysteeminsä laitteisiin ja palveluihin.
Ekosysteemi ei aina synny yhden "veturin" ympärille, vaan se voi perustua myös avoimiin rajapintoihin.

Katso myös: rajapinta

Palaa alkuun

emoji

hymiö

Alunperin japanilaisia kuvamerkkejä, joita käytetään tekstin osana tai sen sijaan. Nykyään emojit ovat mukana älylaitteiden näppäimistöissä. Eri laitevalmistajien emojit näyttävät hiukan erilaisilta.
Aiemmin hymiöitä tehtiin kirjainmerkeillä. Esimerkiksi :-) näyttää hymynaamalta, kun kallistaa päätä.

Palaa alkuun

emolevy

motherboard

Emolevy on tietokoneen piirilevy, joka yhdistää koneen kaikki muut osat toisiinsa.

Palaa alkuun

esiasennettu

Tietokoneen tai mobiililaitteen ohjelma tai ohjelmisto, jonka laitteen valmistaja on siihen asentanut. Esimerkiksi puhelimessa esiasennettuja sovelluksia ei useinkaan voi kokonaan poistaa, vaan ainoastaan kytkeä pois päältä.

Katso myös: oletus-

Palaa alkuun

esikatselu

Tiedoston katselu ennen varsinaista toimintaa.
Esimerkkejä: Ennen tulostamista voit esikatsella tiedostoa erillisessä ikkunassa. Sähköpostissa voit esikatsella liitteitä. Youtube näyttää osassa videoista muutaman sekunnin esikatselun.

Katso myös: esikatselukuva

Palaa alkuun

esikatselukuva

thumbnail (image)

Sosiaalisessa mediassa thumbnail tarkoittaa videojulkaisun "esittelykuvaa". Onnistunut thumbnail houkuttaa katsomaan videota.
Thumbnail tarkoittaa myös tarkoittaa digikuvan pienennettyä kopiota. Sen avulla kuvan esikatselu on helpompaa.

Katso myös: esikatselu

Palaa alkuun

estää

blokata, block

Sosiaalisessa mediassa, sähköpostissa tai puhelimella voit estää eli blokata toisen käyttäjän. Silloin et saa hänen viestejään tai puhelujaan.
Arkikielessä blokkaus ja bännäys tarkoittavat usein samaa.

Katso myös: bännätä

Palaa alkuun

etä-

Toimintaa ilman fyysistä kontaktia, käyttäen nettiyhteyttä ja digilaitteita.
Esimerkkejä: etäopetus, etäopiskelu, etäpalaverit ja etähoito.

Palaa alkuun

etämyynti

etäkauppa

Etämyynti on kaupankäyntiä, jossa ostaja ja myyjä eivät ole yhtä aikaa läsnä. Kauppa ja sitä edeltävä markkinointi tapahtuvat kokonaan jollain viestintävälineellä.
Tyypillistä etämyyntiä ovat verkkokauppa, puhelinmyynti ja postimyynti. Valtaosalla etämyyntituotteista on 14 päivän peruuttamisoikeus.

Katso myös: verkkokauppa

Palaa alkuun

etäyhteys

etäkäyttö, remote connection

Suora yhteys samassa verkossa tai internetissä olevien laitteiden välillä. Esimerkiksi työpaikan it-tuki saattaa ongelmatilanteissa pyytää etäyhteyttä koneellesi.
Jos sallit etäyhteyden, sillä saatetaan päästä laitteeseesi käsiksi aivan kuin olisi sen äärellä. Anna siis lupa etäyhteyteen vain taholle, jonka luotettavuudesta olet täysin varma.

Palaa alkuun

eväste

keksi, cookie

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentaa selaustietojasi, kun käytät nettiä. Evästeillä voidaan seurata sinua esimerkiksi mainonnan kohdentamiseksi. Evästeiden ansiosta verkkoselain muistaa muun muassa kielivalintasi – kuten sen, että olet valinnut sivun näkymään suomeksi. Monet nettisivut ilmoittavat evästeiden käytöstä ponnahdusikkunoilla.
Evästeet tallentuvat verkkoselaimesi välimuistiin. Verkkosivun palvelin pyytää niitä selaimelta.
Voit halutessasi poistaa tallennetut evästeet selaimessasi. Jos käytät yksityisen selauksen tilaa, evästeet eivät tallennu käyttökertojen välillä.

Katso myös: yksityinen selaus

Lue lisää: Digitreenien artikkeli evästeistä

Palaa alkuun

Excel

ekseli, Microsoft Excel

Microsoftin taulukkolaskentaohjelma, joka kuuluu Microsoftin ohjelmistopaketteihin. Excel-asiakirjojen pääte on .xls tai .xlsx.

Katso myös: taulukkolaskenta

Palaa alkuun

Facebook

FB, fese

Sosiaalisen median mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu. Perustettu vuonna 2004.
Facebookin emoyritys on yhdysvaltalainen digijätti Meta. Se omistaa myös muun muassa Whatsappin, Instagramin ja virtuaalitodellisuuslaseja valmistavan Oculuksen.

Katso myös: Messenger

Palaa alkuun

FaceTime

Applen videopuheluohjelma, joka on esiasennettu yhtiön laitteisiin. FaceTimea ei voi käyttää muiden valmistajien laitteilla. Puhelut ovat periaatteessa ilmaisia, mutta ne vaativat datayhteyttä.

Katso myös: esiasennettu

Palaa alkuun

feikki-

fake

Väärennetty, epäaito, valheellinen.
Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa feikkiprofiilin takana ei ole väitetty ihminen, vaan joku muu.
"Taisi olla feikkiuutinen!"
"Tuolla Tiktok-tilillä on paljon feikkiseuraajia."

Katso myös: deepfake

Palaa alkuun

Firefox

Mozilla Firefox

Avoimen lähdekoodin verkkoselain, jonka taustalla on yleishyödyllinen Mozilla Foundation.
Suomessa neljänneksi suosituin selain Chromen, Edgen ja Safarin jälkeen.

Katso myös: selain

Palaa alkuun

Flash

Adoben Flash Player -ohjelma, jota käytettiin videoiden toistamiseen. Flash-tekniikasta löytyi tietoturva-aukkoja ja ohjelman tuki on päättynyt.

Palaa alkuun

fomo

Pelko siitä, että jää ulkopuoliseksi jostain kiinnostavasta elämyksestä tai tiedosta.
Tunne voi johtaa sosiaalisen median pakonomaiseen seuraamiseen.
Lyhenne tulee englannin sanoista Fear of Missing Out.

Palaa alkuun

funktionäppäimet

F-näppäimet

Tietokoneen näppäimistön ylin rivi F1:stä F12:een. Pikanäppäimiä, joilla on kätevä tehdä eri toimintoja. Esimerkiksi näppäin F5 päivittää auki olevan tiedoston tai nettisivun.
F-näppäimiä tarvitaan myös monissa näppäinyhdistelmissä.
Kannettavien tietokoneiden funktionäppäimissä on erilaisia toimintoja, kuten äänenvoimakkuuden säätäminen. Ne toimivat painamalla ensin alas Fn-näppäin.

Katso myös: pikanäppäin

Palaa alkuun

Galleria

Gallery

Monissa Android-puhelimissa ja -tableteissa on Galleria-niminen sovellus kuvien ja videoiden säilyttämiseen. Android-laitteissa on myös Googlen oma Kuvat-sovellus.
Sovellukset järjestävät kuvat ja videot eri kansioihin eli albumeihin – esimerkiksi kameralla otettuihin, ruutukaappauksiin ja Whatsapp-kuviin.

Palaa alkuun

GDPR

tietosuoja-asetus

EU:n tietosuoja-asetus eli GDPR säätää kansalaisten oikeuksista tietosuojaan sekä omien henkilötietojen luottamukselliseen käsittelyyn. Asetus sääntelee myös henkilötietojen siirtoa EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelle.
Suomen tietosuojalaki täsmentää ja täydentää tietosuoja-asetusta.
Lyhenne GDPR tulee englannin sanoista General Data Protection Regulation.

Palaa alkuun

ghostaus

Nettideittailusta peräisin oleva ilmiö: Keskustelun osapuoli lakkaa yhtäkkiä vastaamasta ja katoaa ilman selitystä.
Tulee englannin sanasta ghost (kummitus).

Palaa alkuun

GIF

giffi, gif-animaatio

Arkikielessä giffillä tarkoitetaan yleensä lyhyitä kuvista, videoista tai animaatiosta koostuvia tiedostoja. Gif-animaatio näkyy "luuppina" eli se pyörii itsestään yhä uudelleen.
Virallisesti GIF tarkoittaa grafiikan tallennusformaattia eli tiedostomuotoa. Lyhenne tulee englannin sanoista Graphics Interchange Format.

Katso myös: luuppi

Palaa alkuun

giga-

Miljardikertainen. Yksi gigabitti dataa on 1 000 000 000 bittiä. Lyhenne gbps tarkoittaa gigabittiä sekunnissa.

Katso myös: tavu

Palaa alkuun

Gmail

Google Gmail

Google-yhtiön sähköpostipalvelu. Kuuluu Google-tiliin.

Katso myös: sähköpostipalvelu

Palaa alkuun

googlata

googlaus

Hakea tietoa internetistä. Vaikka netin hakukoneita on Googlen lisäksi lukuisia, googlaamisesta on arkikielessä tullut synonyymi tiedonhaulle.

Katso myös: Google

Palaa alkuun

Google

Yhdysvaltalainen nettipalveluja tarjoava jättiyhtiö. Se tunnetaan muun muassa Google-hakukoneesta, Android-käyttöjärjestelmästä, Google Maps -karttaohjelmasta ja gmail-sähköpostiohjelmasta. Google omistaa myös esimerkiksi Youtube-videonjakopalvelun.
Googlen omistaa sen emoyhtiö Alphabet.

Katso myös: googlata

Lue lisää: Digitreenien artikkeli: Mitä Google-tiliin kuuluu?

Palaa alkuun

Google Assistant

Google-yhtiön virtuaaliavustaja, jota ohjataan puheella. Esiasennettuna esimerkiksi useimpiin Android-puhelimiin.
Ei osaa vielä suomea – ainakaan hyvin (tilanne 2022).

Katso myös: virtuaaliavustaja

Palaa alkuun

Google Chat

Google Meet

Googlen pikaviestin- ja videopuheluohjelmia.
Google Meet on tarkoitettu videotapaamisiin, Google Chat lähinnä tekstimuotoiseen pulinaan.
Googlen aiempi pikaviestinohjelma Google Hangouts on lakkautettu.

Lue lisää: Digitreenit: Etäpalaveri verkossa? Eri työkalut sopivat eri tarkoituksiin

Palaa alkuun

Google Docs

Googlen kehittämä tekstinkäsittelyohjelma. Kuuluu Google-tilin mukana tuleviin toimisto-ohjelmiin – samoin kuin taulukkolaskentaohjelma Google Sheets, esitysohjelma Google Slides sekä kyselylomakepohja Google Forms.

Palaa alkuun

Google Drive

Google-tiliin kuuluvan pilvitallennuspalvelu, pääosin muille kuin kuville ja videoille (ks. Google Kuvat).
Google pyrkii siirtämään kuluttajia maksulliseen pilvipalveluun, jonka nimi on Google One.

Katso myös: Google Kuvat

Palaa alkuun

Google Hangouts

Google Chat, Google Meet

Googlen pikaviestin- ja videopuheluohjelmia.
Hangouts eli puhekielellä "hänkkäri" korvautuu vähitellen kahdella sovelluksella, jota moni jo käyttääkin: Google Meet on tarkoitettu videotapaamisiin, Google Chat tekstimuotoiseen pulinaan.

Lue lisää: Digitreenit: Etäpalaveri verkossa? Eri työkalut sopivat eri tarkoituksiin

Palaa alkuun

Google Home

Googlen sovellus, jolla otetaan käyttöön ja ohjataan kodin Google-älylaitteita.

Katso myös: älykaiutin

Palaa alkuun

Google Kuvat

Google Photos

Googlen pilvitallennuspalvelu kuville ja videoille. Kuvat voi tallentaa niiden alkuperäisellä laadulla tai valinnalla "Tallennustilan säästö".
Google Kuvat oli vuoteen 2019 asti osa pilvitallennuspalvelu Google Driveä.
Aikaisemmin Googlen "pilveen" mahtui rajattomasti valokuvia. Nykyään kaikki Google-tilin palvelut kuluttavat samaa 15 gigatavun ilmaista tallennustilaa.
Google pyrkii siirtämään kuluttajia maksulliseen Google One -pilvipalveluun..

Katso myös: Google Drive

Palaa alkuun

Google Maps

Google-yhtiön karttasovellus, jossa voi katsoa katu- ja satelliittikarttoja, suunnitella matkareittejä ja etsiä paikallisia yrityksiä. Karttoja voi ladata offline-tilaan, jolloin niitä voi käyttää ilman nettiyhteyttä.
Google Maps käyttää Web Mercator -karttaprojektiota, joka vääristää pinta-aloja maanosien tasolla. Pinta-alat näkyvät todenmukaisemmin Google Earth -karttapallolla.

Lue lisää: Opettele offline-karttojen lataaminen Digitreenistä.

Palaa alkuun

Google Nest

Googlen älykaiutin, jota voi ohjata puhekomennoilla. Sisältää virtuaaliavustaja Google Assistantin.
Kauppanimenä voi olla myös Google Home.

Palaa alkuun

Google Pay

Google Wallet

Google-yhtiön maksutapa, joka toimii Android-puhelimilla. Google Payn saa myös Applen puhelimiin, mutta lähimaksu kaupoissa ei silloin toimi.
Google Pay otetaan käyttöön lisäämällä maksukortin tiedot oman pankin kautta ja / tai Google-tilin kautta.
Googlen maksusovelluksen nimi on vaihtunut Google Paysta Google Walletiksi.

Katso myös: Apple Pay

Palaa alkuun

Google TV

Joihinkin älytelevisioihin ja Chromecast-laitteisiin kuuluva Googlen käyttöliittymäkerros. Google TV kokoaa ja suosittelee sisältöjä eri suoratoistosovelluksista.

Palaa alkuun

GPS

gepsi, kepsi

Yhdysvaltojen ilmavoimien hallinnoima maailmanlaajuinen satelliittipaikannusjärjestelmä. Järjestelmän ytimenä on yli 30 satelliittia, jotka kiertävät Maata 20 200 kilometrin korkeudessa.
Arkikielessä gps tarkoittaa yleensä kaikkea satelliittipaikannusta.
Myynnissä on erillisiä GPS-laitteita, joiden paikannus on vielä tarkempi kuin puhelimissa.
Lyhenne GPS tulee englannin sanoista Global Positioning System.

Palaa alkuun

grooming

verkkoviettely

Verkkokulttuurissa grooming tarkoittaa internetissä alkavaa lapsen tai nuoren seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen valmistelua. Tekijä luo ensin nuoreen luottamuksellisen suhteen. Seksuaalinen hyväksikäyttö voi tapahtua niin netissä kuin kasvokkainkin.

Palaa alkuun

H+

3G-mobiiliverkon suoristuskykyä parantava tekniikka. Kun puhelin on 3G-verkossa, näytön yläkulmassa voi lukea H tai H+.

Katso myös: 3G

Palaa alkuun

haavoittuvuus

vulnerability

Alttius tietoturvaan kohdistuville uhkille. "Ohjelmistosta on löydetty vakava haavoittuvuus."

Palaa alkuun

Habbo Hotel

Pala suomalaista internet-historiaa. Lasten suosiossa ollut verkkopeliyhteisö, joka avattiin vuonna 2000, aluksi nimellä Hotelli Kultakala.
Nykyään verkkoyhteisön nimi on Habbo ja sen alaikäraja on 13 vuotta.

Palaa alkuun

haittaohjelma

malicious software, malware

Ohjelma, joka tarkoituksellisesti haittaa tietojärjestelmän tai sen osan käyttöä. Haittaohjelmia ovat esimerkiksi virukset, madot ja troijalaiset sekä niiden yhdistelmät.

Katso myös: virus

Lue lisää: Digitreenien artikkeli haittaohjelmista.

Palaa alkuun

hakkeri

hakkerointi

Henkilö, joka tunkeutuu tai vaikuttaa tietoverkkoon, tietojärjestelmään tai niiden sisältämään tietoon.
Hakkerointi voi olla rikollista – mutta myös luvallista ja hyvään pyrkivää. Niin sanotut valkohattuhakkerit etsivät järjestelmistä tietoturva-aukkoja ja auttavat suojautumaan niiltä.

Palaa alkuun

hakukone

search engine

Palvelu, jonka avulla haetaan verkosta tietoa. Hakutuloksiin vaikuttavat hakukoneen omat algoritmit.
Google on hakukoneista tunnetuin. Muitakin on, muun muassa nämä: Bing (omistaja Microsoft), Yahoo, kiinalainen Baidu, venäläinen Yandex sekä yksityisyyttä painottava DuckDuckGo.

Katso myös: googlata

Lue lisää: Digitreenien artikkeli neuvoo, kuinka vaihdat hakukoneen.

Palaa alkuun

hakupalkki

hakuikkuna, search bar

Hakukoneessa (kuten Google tai Bing) aloitussivulla oleva palkki, johon kirjoitat hakusanasi. Voit kirjoittaa hakusanat myös suoraan selaimen osoiteriville.

Katso myös: osoiterivi

Palaa alkuun

Harmony OS

Teknologiajätti Huawein oma käyttöjärjestelmä. Harmonyn kehittäminen liittyi Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kauppasotaan ja Googlen rooliin siinä.
Vuonna 2020 tuli myyntiin Huawein ensimmäinen puhelinmalli, jossa ei ole Googlen sovelluksia valmiina.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Palaa alkuun

HbbTV

hybridi-tv

Hybridi-tv:n avulla televisionkatsoja voi osallistua televisiolähetyksiin esimerkiksi äänestämällä. Hybridipalvelut aukeavat kaukosäätimen värinapista.
Standardin lyhenne HbbTV tulee sanoista Hybrid Broadcast Broadband TV.
Hybridi-tv toimii Suomessa antenniverkossa ja joissakin kaapelioperaattoreiden verkoissa. Televisiovastaanottimessa on oltava nettiliittymä ja HbbTV-ominaisuus aktivoituna.

Palaa alkuun

HD

high definition

Teräväpiirto eli näyttöruudun korkea erottelutarkkuus (resoluutio). HD-tarkkuus on pienimmillään 1280 × 720 pikseliä. Full HD:n eli FHD:n tarkkuus on 1920 × 1080 pikseliä ja Ultra HD:n 3840 × 2160 pikseliä.

Katso myös: teräväpiirtosiirtymä

Palaa alkuun

HDMI

HDMI-liitäntä, HDMI-portti

Standardi liitännälle, jolla data siirtyy laitteiden välillä johtoa pitkin. HDMI-kaapelille tai johdolle sopivia HDMI-portteja on esimerkiksi televisioissa, tietokoneissa ja pelikonsoleissa.
HDMI-liittimiä on eri mallisia. Yleisin on A-tyyppi.

Katso myös: portti

Palaa alkuun

HDR

HDR-kuvaustila

Kameran HDR-kuvaustila tuo kuvan valoisuuteen lisää sävyjä. Kamera ottaa samasta kohteesta monta kuvaa eri valotuksilla. Se yhdistää ne yhdeksi kuvaksi niin, että kaikilla alueilla on mahdollisimman sopiva valoisuusaste.
HDR löytyy useista puhelinmalleista. HDR-tekniikkaa käytetään myös televisioissa.
Lyhenne tulee englannin sanoista High Dynamic Range.

Palaa alkuun

helpdesk

käytön tuki, IT-tuki

Palvelupiste, joka auttaa tietotekniikkaan ja digilaitteisiin liittyvissä ongelmissa. Joskus yrityksen, oppilaitoksen tai vastaavan oma yksikkö – joskus taas ulkoistettu palvelu.

Palaa alkuun

helppokäyttötoiminto

Helppokäyttötoiminnot auttavat digilaitteiden käytössä, jos sinulla on ongelmia näössä tai kuulossa tai jos sinun on vaikea hallita käsien liikkeitä.
Voit esimerkiksi suurentaa laitteesi tekstiä, säätää näytön kirkkautta tai laite voi muuttaa puheesi tekstiksi.

Palaa alkuun

herjaus

herjata

Digilaite ilmoittaa viasta tai vaatii toimia näyttöön tulevalla ilmoituksella. "Tietokone herjaa, että muisti on täynnä".

Palaa alkuun

hidastella

jumittaa, lagata

Digilaite toimii odotettua hitaammin. Usein hidastelu voi johtuu nettiyhteyden ongelmista. Syyt voivat olla myös laitteen sisäisiä, esimerkiksi tallennustilan vähyys.

Palaa alkuun

hiiri

Pieni osoitinlaite, jolla tietokonetta voi ohjata. Käytetään liikuttamalla tasaista pintaa pitkin. PC- ja Mac-tietokoneissa on hiukan erilaiset hiiret.
"Pitäisikö hankkia langaton hiiri?"

Katso myös: hiirimatto

Palaa alkuun

hiirimatto

Alusta, joka laitetaan tietokoneen hiiren alle. Valmistetaan yleensä muoviyhdisteistä ja pinnoitetaan kankaalla.
Hiirimattojen laatu on tärkeää varsinkin graafikoille ja pelaajille.

Katso myös: hiiri

Palaa alkuun

hiiriosoitin

osoitin

Tietokoneen näytöllä näkyvä merkki, joka kertoo, mihin kohtaan hiiri on kohdistettu. Merkkinä on useimmiten nuoli tai "sormella klikkaava" käsi.

Katso myös: kursori

Palaa alkuun

Honor

Kiinalainen laitevalmistaja. Honor oli alunperin Huawein brändi. Huawei myi vuonna 2020 Honorin toiselle kiinalaisyritykselle, syynä Yhdysvaltojen Huaweille asettamat rajoitukset.

Katso myös: Huawei

Palaa alkuun

https

http

Standardi, jota verkkoselaimet ja -palvelimet käyttävät tiedon siirtämiseen. Kirjaimet näkyvät nettiosoitteen edessä osoiterivillä. Niitä ei tarvitse kirjoittaa, kun hakee tiettyä sivua. Kirjoita siis suomi.fi eikä https://www.suomi.fi.
S-kirjaimella varustettu lyhenne on näistä kahdesta parempi: Se suojaa yhteyden laitteesi ja vastapuolen palvelimen välillä. Https ei kuitenkaan takaa sitä, että sivu itsessään olisi turvallinen.
Lyhenne https tulee englannin sanoista Hypertext Transfer Protocol Secure.

Palaa alkuun

Huawei

Kiinalaisomisteinen teknologiajätti. Valmistaa verkkojen lisäksi kuluttajille muun muassa puhelimia, tabletteja ja älykelloja.
Huawei on ollut erityisesti USA:n hallinnon hampaissa ja se on siksi kehittänyt oman käyttöjärjestelmänsä.

Katso myös: Harmony OS

Palaa alkuun

häläri

Puhelinsoitto, jonka soittaja lopettaa ennen kuin siihen vastataan. Huijaustapauksissa häläri houkuttelee vastaanottajaa soittamaan takaisin numeroon – joka yleensä on ulkomailla.
Nämä huijaukset tunnetaan myös nimellä Wangiri tai "one ring and cut".

Palaa alkuun

ICCID

SIM-kortin yksilöllinen numero. Se löytyy yleensä mobiililaitteen asetuksista samasta paikasta kuin laitteen IMEI-numero.
Lyhenne ICCID tulee englannista: Integrated Circuit Card Identifier.

Katso myös: IMEI-koodi

Palaa alkuun

ICE

ICE-henkilö, hätäyhteyshenkilö

Kirjaimet ICE tarkoittavat hätätilannetta (In Case of Emergency). ICE-henkilö on perheenjäsen tai muu, jolle auttajasi voi soittaa hädän tullen. Hänet kannattaa lisätä omaan puhelimeen ICE-henkilöksi.

Lue lisää: Katso ohjeet ICE-henkilön lisäämiseen Digitreenistä.

Palaa alkuun

iCloud

iCloud Drive

Apple-yhtiön pilvitallennuspalvelu, johon käyttäjä voi säilöä omia kuviaan ja muita tiedostoja. Ilmaisversiossa dataa mahtuu iCloudiin melko vähän. Lisätilaa voi ostaa kuukausimaksulla.

Katso myös: pilvitallennuspalvelu

Palaa alkuun

identiteetti

henkilötunnistetieto

Yksilöivä tieto, jonka perusteella henkilö voidaan digitaalisessa ympäristössä todentaa. Identiteettivarkaus tarkoittaa toisen henkilötietojen, kuten nimen tai henkilötunnuksen oikeudetonta käyttöä.

Katso myös: tunnistetieto

Palaa alkuun

ikkuna

window

Tietokoneen näyttö tai sen osa.
Ikkunointi tarkoittaa näyttöpinnan jakamista useaan osaan eli ikkunaan. Silloin voit katsoa ja käsitellä eri sisältöjä yhtä aikaa.

Katso myös: välilehti

Palaa alkuun

ilmiantaminen

reporttaus

Sosiaalisen median käsite. Käyttöehtojen vastaisesta sisällöstä tai toiminnasta ilmoittaminen palvelun ylläpitäjälle.
Sisällön ilmiantaminen ei välttämättä johda sen poistamiseen.

Katso myös: estäminen

Palaa alkuun

ilmoitus

notifikaatti, notification

Laite antaa tiedon ohjelman tai sovelluksen tapahtumasta. Esimerkiksi kun saat pikaviestin, pikaviestisovellus kertoo sen äänimerkillä tai sovelluksen kuvaan ilmestyvällä numerolla.
Ilmoitusten näkymistä ja kuulumista voi säätää asetuksista.

Lue lisää: Rauhoita puhelimesi Digitreenin vinkeillä.

Palaa alkuun

IMEI-koodi

Puhelimesi tai tablettisi yksilöivä 15 numeron tunnus eli puhelimen "henkilötunnus". Löydät IMEI-numeron laitteesi asetuksista.
Numero on hyvä ottaa talteen. Jos laite varastetaan, tarvitset IMEIn rikosilmoitukseen ja puhelin saadaan suljettua pois verkosta.
Lyhenne IMEI tulee englannin sanoista International Mobile Equipment Identity.

Palaa alkuun

info.com

Yksi monista hakukoneista. Info.com kokoaa hakutuloksensa muista palveluista, kuten Googlesta ja Yahoosta.

Palaa alkuun

Instagram

insta, IG

Sosiaalisen median palvelu, jossa jaetaan kuvia ja videoita. Instagramin omistaa Meta, joka on myös Facebookin, Whatsappin ja Messengerin emoyhtiö.
Instagram-käyttäjätili voi olla julkinen tai yksityinen.

Palaa alkuun

Intel

Yhdysvaltalainen monikansallinen teknologiayhtiö. Intelin tunnetuimpia tuotteita ovat tietokoneiden mikroprosessorit.

Palaa alkuun

Internet

netti, webbi

Maailmanlaajuinen erillisistä tietoverkoista muodostava verkosto. Kun käytät tietokonetta, puhelinta tai muuta laitetta netissä, olet yksi osa internetiä.

Katso myös: www

Palaa alkuun

Internet Explorer

IE

Microsoftin aiempi verkkoselain. Internet Explorerin tekninen tuki on päättynyt eikä sitä tule enää käyttää.

Katso myös: Edge

Palaa alkuun

intranet

intra

Yrityksen tai muun organisaation sisäinen tietoverkko. Intranetistä löytyy sisäistä tietoa ja palveluja organisaation omaan verkkoon kirjautuneille.

Katso myös: internet

Palaa alkuun

iOS

Applen kehittämä käyttöjärjestelmä. iOS on käytössä iPad-, iPhone- ja Apple TV -laitteissa.

Palaa alkuun

IoT

esineiden internet

Internetiin kytketyt laitteet ja esineet, joita voi ohjata ja jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Esimerkiksi kesämökin lämmitysjärjestelmä voi olla kytketty internetiin, jolloin lämmitystä pystyy ohjaamaan puhelimella etänä.
IoT-esine voi olla suoraan netissä kiinni, jolloin siinä on oma SIM-kortti. Esine voi olla yhteydessä nettiin myös esimerkiksi puhelimen bluetooth-yhteydellä tai kodin wifi-verkon kautta.

Katso myös: 5G

Palaa alkuun

IP-osoite

Laitekohtainen numerosarja, jolla jokainen internetiin kytketty laite tunnistetaan verkossa. IP-osoite voi näyttää tältä: 10.255.255.255. Laitteesi IP-osoitteen perusteella voi saada selville, mitä olet netissä tehnyt.

Katso myös: DNS-palvelin

Palaa alkuun

IP-protokolla

IP-protokolla eli yhteyskäytäntö on internetin teknisen toiminnan ydin. Se on standardi, joka yhdistää internetiin liittyneitä laitteita palvelimiin ja sitä kautta mahdollisesti toisiin käyttäjiin.

Katso myös: TCP/IP

Palaa alkuun

iPad

padi, pädi

Applen valmistama iPad-tablettitietokone.

Katso myös: tabletti

Palaa alkuun

iPhone

Applen valmistama puhelinmerkki.

Palaa alkuun

IRC-galleria

galtsu, irkki

IRC-Galleria oli suomalainen 2000-luvun alun verkkoyhteisöpalvelu. Se oli sosiaalista mediaa ennen somen syntymistä.
Varsinainen IRC on jo 1980-luvulla syntynyt internetin pikaviestinpalvelu.
IRC on lyhenne englannin sanoista Internet Relay Chat.

Palaa alkuun

IRL

Todellisessa elämässä. Englannin sanoista In Real Life. "Nähdään IRL" tarkoittaa henkilön tapaamista ihan fyysisesti.

Palaa alkuun

iTunes

Applen mediakirjasto ja soitin, josta ladataan ja toistetaan musiikkia ja elokuvia tietokoneille.
Musiikkia ja elokuvia ostetaan iTunes Storesta.
Mac-koneiden uusissa käyttöjärjestelmissä iTunes on jaettu erillisiksi apeiksi: Musiikki, Apple TV ja Podcastit.

Katso myös: App Store

Palaa alkuun

jakaa

jakaminen, share

Verkossa tiedostoja, kuten kuvia, tekstiä tai videoita voi jakaa toisille laitteille ja käyttäjille. Sosiaalisessa mediassa myös toisten julkaisuja voi jakaa.
Jakamisesta kertova kuvake on eri näköinen esimerkiksi Androidia ja Applen käyttöjärjestelmää käyttävillä laitteilla.

Palaa alkuun

jakaminen

share

Internetissä monia julkaisuja, kuvia tai videoita voi jakaa eli lähettää toisille käyttäjille tai laitteille. Jakamisesta kertova kuvake on eri näköinen esimerkiksi Android- ja Iphone-puhelimissa.
Videopuhelualustoilla "Jaa esitys" tarkoittaa oman laitteen näkymän näyttämistä muille osallistujille.

Palaa alkuun

Jitsi

Jitsi Meet on videopuhelu- ja etätapaamisalusta, joka perustuu avoimelle lähdekoodille.

Palaa alkuun

Jodel

Sosiaalisen median mobiilisovellus. Käyttäjät lähettävät anonyymisti viestejä eli "jodlausta", joka näkyy lähellä oleville käyttäjille.
Sovelluksen omistaa saksalainen Jodel Venture.

Palaa alkuun

jpeg

jpg

Kuvan tallennusformaatti eli tiedostomuoto. Pakkaa kuvaa hiukan eli poistaa siitä jonkin verran informaatiota. Päätteet .jpg ja .jpeg tarkoittavat samaa.

Katso myös: pakkaaminen

Palaa alkuun

julkaisu

publication

Saattaa sisältö muiden käyttöön verkossa.
"Julkaisen uuden videon kerran viikossa, niin seuraajakunta kasvaa."

Katso myös: postaus

Palaa alkuun

julkaisujärjestelmä

CMS, sisällönhallintajärjestelmä

Ohjelmisto, jonka avulla sivuston verkkosivun sisältöä hallitaan ilman ohjelmointitaitoja. Suomessa suosittuja julkaisujärjestelmiä ovat muun muassa Wordpress ja Drupal. Arkikielessä julkaisujärjestelmä tarkoittaa usein samaa kuin (verkko)alusta.
Lyhenne CMS tulee englannin sanoista content management system.

Katso myös: alusta

Palaa alkuun

kaatuminen

Tietokoneohjelman tai käyttöjärjestelmän yllättävä häiriötilanne, jossa ohjelma lopettaa toimimisen. "Miksi tämä laite kaatuilee koko ajan?".

Palaa alkuun

kaista

bandwidth

Digitaalinen dataväylä.
Termi kaistanleveys kuvaa kaistan tiedonsiirtonopeutta tai -kykyä.

Palaa alkuun

kaksivaiheinen

kaksiosainen, 2FA, two-factor authentication

Kaksivaiheisessa tunnistautumisessa annat käyttäjätunnus-salasana-parin lisäksi yhden ylimääräisen tiedon. Tämä lisää turvallisuutta.
Eri palvelut käyttävät eri termejä: kaksivaiheinen tunnistautuminen, vahvistus, todennus ja autentikointi ovat kuitenkin sama asia.

Katso myös: tunnistautuminen

Lue lisää: Opettele kaksivaiheinen tunnistautuminen Digitreenissä.

Palaa alkuun

kalastelu

verkkourkinta, phishing

Verkossa tapahtuvaa luottamuksellisten tietojen urkkimista rikollisiin tarkoituksiin.

Palaa alkuun

kansio

hakemisto, folder

Keino järjestää yhteen kuuluvat tiedostot samaan paikkaan. "Tein kesämatkan kuvista oman kansion".

Palaa alkuun

kertakirjautuminen

SSO, single sign-on

Kertakirjautuminen tarkoittaa, että kirjautumalla tunnuksillasi yhteen palveluun pääset myös muihin palveluihin.
Käytössä esimerkiksi suomi.fi-kirjautumisessa: Kun olet tunnistautunut, pääset esimerkiksi Omaveroon tai Omakantaan ilman pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, kunhan et sulje selainta.
Kertakirjautumisen alalaji on social login, jolle ei ole hyvää suomenkielistä termiä: Voit kirjautua eri palveluihin esimerkiksi Google-, Facebook- tai Apple-tilisi tunnuksillasi.

Palaa alkuun

keskusyksikkö

Keskusyksikössä ovat tietokoneen tärkeimmät osat. Keskusyksikön muodostavat emolevy, suoritin, keskusmuisti, oheislaiteohjaimet ja -liitännät, kotelo, kiintolevy sekä virtalähde.
IT-ammattilaiset saattavat tarkoittaa keskusyksiköllä vain prosessoria eli suoritinta (CPU).

Palaa alkuun

kiinteä verkko

Kiinteä verkko yhdistää rakennuksen internetverkkoon fyysisesti, kaapelien avulla. Sellaisia ovat esimerkiksi puhelinlinja tai valokuitukaapeli.

Katso myös: laajakaista

Palaa alkuun

kilo-

Tuhatkertainen. Yksi kilobitti dataa on 1 000 bittiä. Joskus bittimäärillä tarkoitetaan kuitenkin vastaavia kahden potensseja, jolloin kilobitti on 1 024 bittiä.
Pelkkää tekstiä sisältävän tiedosto ei vie paljonkaan dataa, joten sen koko ilmoitetaan yleensä kilotavuina.

Palaa alkuun

kiristyshaittaohjelma

lunnastroijalainen, ransomware

Haittaohjelma, joka lukitsee tiedostoja ja kiristää rahaa niiden palauttamisesta. Kohdistuu erityisesti yrityksiin ja organisaatioihin. Lunnaita vaaditaan yleensä kryptovaluutassa.

Katso myös: haittaohjelma

Palaa alkuun

kirjanmerkki

bookmark

Kirjanmerkit ovat laitteen muistiin laittamiasi linkkejä, joiden avulla sinun on helppoa palata suosikkisivuillesi. Käytännössä kirjanmerkki on sama asia kuin suosikki – termi vaihtelee eri selaimissa. Joskus näkee myös ilmausta "ykkössivustot". Kirjanmerkin kuvakkeena on usein tähti.
Tietokoneella tai tabletissa saat kirjanmerkit näkymään näytön ylälaidan palkissa. Puhelimessa ne löytyvät selaimen päävalikosta.

Katso myös: suosikki

Palaa alkuun

kirjasinlaji

fontti, kirjaintyyppi

Fontti tarkoittaa kirjaintyyppiä. Valittu fontti ei ole yhdentekevä, koska se vaikuttaa viestin vastaanottoon. Digilaitteissa on tarjolla lukuisia fontteja.
Tekstinkäsittelyohjelmissa kirjaintyypin voi vaihtaa näytön ylälaidan työkalupalkista.
Suosittuja kirjasinlajeja ovat esimerkiksi Arial, Calibri ja Open Sans.

Palaa alkuun

kirjautuminen

loggautua, login, sign in

Verkkopalveluun tunnistautuminen. Monet verkkopalvelut toimivat vain, jos kirjaudut niihin tunnuksillasi sisään. Varsinkin laitteilla, joita muutkin käyttävät, on hyvä käytön jälkeen kirjautua palvelusta ulos.
Kirjautuminen on eri asia kuin rekisteröityminen: Jälkimmäinen täytyy tehdä kussakin palvelussa vain kerran. Silloin palveluun luodaan omat tunnukset.

Katso myös: rekisteröityminen

Palaa alkuun

klikkaus

klikki, click

Verkkosisällön avaaminen tai linkin tai sovelluksen napsauttaminen auki.
Tietokoneella jotkut toiminnot vaativat kaksoisklikkausta. Silloin hiirtä pitää täpätä kahdesti.
Käsite klikkiotsikko tarkoittaa sitä, että käyttäjää houkutellaan avaamaan sisältö esimerkiksi vihjailevalla tekstillä tai liiottelevilla ilmauksilla.

Katso myös: napautus

Palaa alkuun

klippi

clip

Nettivideo tai sen osa. Videon pätkimistä lyhyempiin osiin sanotaan klipittämiseksi.

Palaa alkuun

kolmas osapuoli

third party

Netissä palvelun käyttäjä ja palvelun tarjoaja ovat ensimmäinen ja toinen osapuoli. Usein mukana on myös näkymätön kolmas osapuoli – tai useita sellaisia.
Nettisivuilla "kolmannen osapuolen evästeet" tulevat yrityksiltä, jotka analysoivat käyttäjiä esimerkiksi mainonnan kohdentamista tai sivujen personointia varten.

Katso myös: eväste

Palaa alkuun

koneluettava

Kun data tai tiedot ovat koneluettavassa muodossa, tietokoneohjelmisto pystyy lukemaan ja käsittelemään sitä.
Esimerkiksi pdf-tiedosto ei ole juurikaan koneluettava, vaikka ihmisen on helppo tulkita sitä.

Katso myös: pdf

Palaa alkuun

konfigurointi

konffaus

Konfiguroinnissa määritetään laitteen tai ohjelmiston asetuksia tiettyyn tarkoitukseen sopiviksi. Esimerkiksi reitittimiä ja palomuureja konfiguroidaan.

Katso myös: reititin

Palaa alkuun

konsoli

pelikonsoli

Viihde-elektroniikan laite, jolla pelataan videopelejä. Konsoli on viihdekäyttöön tarkoitettu tietokone, jonka laitteisto ja ohjelmisto on suljettu ulkopuolisilta. Konsolia ohjataan yleensä peliohjaimella.
Tuotemerkkejä ovat muun muassa PlayStation, XBOX ja Nintendo.

Katso myös: Nintendo

Palaa alkuun

koodi

koodata

Ohjelmointikielellä tehty tietokoneohjelman esitysmuoto. Koodausta työkseen tekevä on koodari tai koodaaja.

Katso myös: avoin lähdekoodi

Palaa alkuun

kopioida

copy

Digikielessä kopioinnilla ei viitata fyysiseen kopioon, vaan datan tai tiedostojen siirtämiseen.
Englannin sanoista copy + paste tulee puhekieleen verbi "kopipeistata".

Katso myös: liittää

Palaa alkuun

korppu

3,5 tuuman levyke eli muistilevy eli disketti, jolle tallennettiin dataa eli tietoa 1980- ja 90-luvulla. Toinen aikanaan suosittu levykemalli oli lerppu.

Katso myös: lerppu

Palaa alkuun

kortinlukija

kortinlukulaite

Laite, jota käytetään tietojen lukemiseen erilaisilta älykorteilta. Kortinlukijoita on monenlaisia. Niihin kuuluvat esimerkiksi kauppojen maksupäätteet sekä pieni laite, jolla luetaan muistikortin sisältöä tietokoneella.
"Näytä matkakorttisi kortinlukijalle, kun nouset bussiin".

Palaa alkuun

kosketusnäyttö

touchscreen

Kuluttajalaitteissa kosketusnäyttöä ohjataan yleensä sormenpäillä. Näytön pieni sähköjännite reagoi sormen kosketukseen. Näytöt erottavat myös kosketuksen voimakkuuden: nopea näpäytys avaa sovelluksen ja pidempi painallus avaa esimerkiksi asetuksia.

Katso myös: näyttö

Palaa alkuun

kosketusnäyttökynä

kosketuskynä

Kosketusnäyttökynällä ohjataan esimerkiksi tabletin näyttöä – sormien sijaan. Kynän päässä on sähköä johtavaa muovia.

Palaa alkuun

kotipainike

kotinäppäin, home button

Kännyköiden ja tablettien painike, josta palataan aloitusruudulle. Kotipainike voi olla fyysinen tai näytön pinnassa näkyvä.
Joissakin laitteissa kotipainike on korvattu kosketusnäytön eleillä, kuten pyyhkäisyllä.

Palaa alkuun

kotisivu

aloitussivu, home page

Kolme merkitystä:
1. Verkkosivu, joka aukeaa, kun avaat selaimen.
2. Sivuston ensimmäinen sivu, jolta selaaminen on tarkoitus aloittaa.
3. Jonkun toimijan omat nettisivut. "Lisää tietoa löydät kotisivuiltamme intoinfo.fi."

Katso myös: aloitusnäyttö

Palaa alkuun

kovalevy

kovo, kiintolevy, hard drive

Tietokoneeseen yleensä kiinteästi asennettu levymuisti, johon tallennetaan ohjelmat ja muut tiedostot.
Kovalevyn lyhenne kovo tarkoitti alunperin koko laitteistoa (eli niin sanottua rautaa).

Katso myös: ulkoinen

Palaa alkuun

kryptaus

salaus, encryption

Tiedon muuttaminen sellaiseen muotoon, ettei ulkopuolinen voi saada sen sisältöä selville. Salaukseen ja sen purkamiseen käytetään salausavainta.
Tietoturvan takia salaus on tärkeää esimerkiksi verkkopankkien ja verkkokauppojen sivuilla.

Palaa alkuun

kuitu

valokuitu

Johdin, jossa signaali siirtyy valon muodossa. Kyvyltään ja varmuudeltaan erinomainen tapa siirtää dataa.
Valokuitu kuluttaa vähemmän sähköä kuin langaton yhteys.
Kuituverkko tarkoittaa yleensä kiinteää verkkoa, joka tuodaan ensin taloon ja sieltä asuntoihin. Sana "kuitu" tuotteen nimessä ei takaa sitä, että yhteys perustuisi ainoastaan valokuituun, vaan mukana voi olla esimerkiksi kuparikaapelia.

Katso myös: kiinteä verkko

Palaa alkuun

kursori

kohdistin, tekstikursori

Digilaitteen näytöllä näkyvä liikkuva merkki, joka osoittaa tekstin syöttökohdan. Kursorin merkkinä on usein välkkyvä pystyviiva.
Kursoria liikutetaan hiiren, näppäimistön tai kosketusnäyttölaitteissa sormen avulla.

Katso myös: hiiriosoitin

Palaa alkuun

kuvakaappaus

näyttökuva, ruutukaappaus, screenshot

Näytöllä näkyvän kuvan tai sen osan tallentamista. Kun kaappaat kuvan, se tallentuu laitteellesi.
Myös näytöllä näkyvää videota voi tallentaa.

Lue lisää: Opettele Digitreenissä ottamaan kuva- ja videokaappaus.

Palaa alkuun

kuvake

ikoni

Pieni kuvasymboli, jota napsauttamalla saa käynnistettyä tietyn toiminnon.
Kuvakkeita ei ole standardisoitu, joten eri käyttöjärjestelmissä voi olla samalle asialle eri näköiset ikonit. Esimerkiksi sijainnin ja jakamisen kuvakkeet ovat erilaisia Android-puhelimissa ja Applen kännyköissä.

Palaa alkuun

kuvakoko

picture size

Digikuvissa kuvakoko tarkoittaa kuvan resoluutiota eli tarkkuutta pikseleinä (leveys x korkeus, esimerkiksi 1920 x 1080 pikseliä).
Arkikielessä kuvakoko voi tarkoittaa myös kuvasuhdetta (esimerkiksi kuvasuhde 1:1 on neliö).

Palaa alkuun

kuvankäsittely

Digikuvien käsittely ja muokkaus. Tämä tehdään usein erillisellä kuvankäsittelyohjelmalla. Niitä ovat esimerkiksi paint.net, Adobe Photoshop tai GIMP. Kameroissa ja pilvitallennuspalveluissa on myös omia työkaluja kuvien muokkaamiseen.

Palaa alkuun

kuvapankki

Kuvapankki on internetistä löytyvä kuvavarasto.
Kuvapankeista löytyy niin maksullisia kuin ilmaisiakin kuvia. Ennen kuin käytät kuvaa, selvitä sen lisenssi eli käyttöehdot.

Katso myös: CC-lisenssi

Lue lisää: Digitreenit: Näin löydät vapaasti käytettäviä kuvia

Palaa alkuun

kuvatiedosto

image file

Tiedosto, joka sisältää kuvan.
Kuvatiedostoilla on eri tiedostomuotoja. Muoto selviää kuvan nimen perässä olevasta lyhenteestä. Esimerkiksi kivakuva.jpg on tiedostomuotoa JPG eli JPEG.
Muita yleisiä kuvatiedostomuotoja ovat muun muassa GIF, PNG, SVG ja TIFF.
Applen mobiililaitteissa kuvat tallentuvat oletuksena tilaa säästävään HEIF-muotoon (iOS 11 -käyttöjärjestelmästä eteenpäin). HEIC/HEIF-muodon voi valita myös joissakin Android-puhelimissa.

Palaa alkuun

kvg

Lyhenne alatyylisestä kehotuksesta "Katso v***u Googlesta".
Sanoma on usein tämä: Älä kysele muilta, vaan googlaa itse.

Katso myös: Google

Palaa alkuun

kyber-

cyber

Määrite, joka liittyy digitaalisessa muodossa olevan informaation käsittelyyn: tietotekniikkaan, digitaaliseen viestintään, tietojärjestelmiin tai tietokonejärjestelmiin.
Sanan kyber katsotaan tulevan kreikan kielen sanasta kybereo (suomeksi ohjata / opastaa / hallita).

Palaa alkuun

käytettävyys

Käytettävyys tarkoittaa laitteen, ohjelman tai palvelun helppokäyttöisyyttä. Hyvän käytettävyyden merkki on se, ettei sitä huomaa. Esimerkiksi taaksepäin palaaminen on helppoa, eikä virheen saattuessa tarvitse aloittaa aivan alusta.
Voidaan myös puhua käyttäjäystävällisyydestä.

Katso myös: saavutettavuus

Palaa alkuun

käyttäjätunnus

tunnari, tunnukset, user name

Moniin verkkopalveluihin kirjaudutaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Luot ne, kun rekisteröidyt eli luot tilin palveluun. Käyttäjätunnus on usein oma sähköpostiosoitteesi – mutta käytäntö vaihtelee palveluittain.
Jotkut palvelut ehdottavat kirjautumista esimerkiksi Facebookin tai Google-tilin tunnuksilla. Jos olet tarkkka yksityisyydestä ja tietosuojasta, on parempi luoda eri palveluihin omat tunnukset.

Katso myös: salasana

Lue lisää: Digitreenit: Onko turvallista kirjautua eri palveluihin Google- tai Facebook-tunnuksilla?

Palaa alkuun

käyttöehdot

sopimusehdot, terms of use

Lukuisat digipalvelut vaativat käyttöehtojen hyväksymistä ennen kuin palvelua voi käyttää.
Ongelma on siinä, että käyttöoehdot ovat useimmiten hyvin pitkiä ja vaikeaselkoisia – tai ne joutuu hyväksymään englanniksi.

Palaa alkuun

käyttöjärjestelmä

käyttis, operating system

Digilaitteen keskeinen ohjelmisto eli ohjelmistoalusta. Se mahdollistaa muun muassa sovellusten toiminnan.
Tietokoneen käyttöjärjestelmiä ovat esimerkiksi Microsoftin Windows, Applen MacOS ja OS X sekä vapaan lähdekoodin Linux. Mobiililaitteiden käyttöjärjestelmiä ovat muun muassa Googlen Android ja Applen iOS. Myös älytelevisio ja muut älylaitteet tarvitsevat käyttöjärjestelmää.
Käyttöjärjestelmistä julkaistaan säännöllisesti uusia versiota. Version tunnistat sen numerosta tai lisänimestä.

Katso myös: käyttöliittymä

Palaa alkuun

käyttöliittymä

user interface

Käyttöliittymä on se laitteen, ohjelmiston tai tuotteen osa, jonka kautta sitä käytetään.
Esimerkiksi tietokoneohjelmassa käyttöliittymä tarkoittaa sitä ohjelman osaa, jonka näet tietokoneen näytöllä ja sitä tapaa, jolla käytät ohjelmaa – kuten hiiri tai näppäimistö.
Digilaitteen peruskäyttäjällä käyttöliittymä on aina graafinen eli kuvakepohjainen. Silloin laitetta käytetään useimmiten painikkeita ja valikoita klikkailemalla tai siirtelemällä. Käyttöliittymä voi toimia myös puheohjauksella tai eleiden avulla.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Palaa alkuun

käänteinen kuvahaku

Käänteisellä kuvahaulla voit etsiä samaa tai samankaltaista kuvaa internetistä. Näin voit esimerkiksi tarkistaa, onko kyseessä kuvahuijaus tai kuvamanipulaatio.
Käänteinen kuvahaku tehdään Googlen tai muiden hakukoneiden kuvahaulla tai kuvahakukone TinEye:lla.

Lue lisää: Löydät ohjeen käänteisen kuvahaun tekemisestä tämän jutun lopusta.

Palaa alkuun

laajakaista(palvelu)

broadband

Laajakaistalla tarkoitetaan tietoliikenneyhteyksiä, joiden nopeus on vähintään 256 kilobittiä sekunnissa.
Laajakaista voi olla kiinteä eli kaapeloinnilla toteutettu tai langaton eli mobiilitekniikoilla (kuten 4G) toteutettu.

Katso myös: kiinteä verkko

Palaa alkuun

laajennus

add-on, extension

Tietokoneohjelman lisäosa. Laajennuksella saat lisätoimintoja tai -ominaisuuksia esimerkiksi verkkoselaimeesi.
Arkikielessä laajennus, lisäosa ja liitännäinen tarkoittavat suunnilleen samaa.

Katso myös: liitännäinen

Palaa alkuun

laitepari

parittaminen

Laitteiden välille muodostettu langaton yhteys. Laitepari muodostetaan eli laitteet pariutetaan tai paritetaan keskenään esimerkiksi bluetooth-tekniikalla.

Katso myös: bluetooth

Palaa alkuun

langaton

wireless

Ilman johtoa toimiva yhteys eri laitteiden välillä.

Palaa alkuun

lani

verkkopelitapahtuma, lanittaa

Lani tai lanit on tapahtuma, jossa pelataan tietokonepelejä samassa lähiverkossa omilla koneilla muiden kanssa.
Termi tulee englannin sanasta LAN (local area network).

Katso myös: lanitus

Palaa alkuun

lanitus

lanittaa

Tietokonepelien pelaamista samassa lähiverkossa omilla koneilla kavereiden kanssa.

Katso myös: lanit

Palaa alkuun

lankapuhelinliittymä

kiinteän verkon puhelinliittymä

Lankapuhelimessa yhteys toimii johdon kautta. Se oli Suomessa puhelimen yleisin käyttötapa 1990-luvulle asti. Silloin matkapuhelinliittymien määrä ohitti lankapuhelinliittymät.
Jotkut puhelinoperaattorit tarjoavat palveluja, joilla vanhasta lankapuhelinliittymästä tulee mobiiliverkossa toimiva matkapuhelinliittymä.

Palaa alkuun

lataus

upload, ladata, download

Lataamisella on suomessa kaksi merkitystä:
1. Varata sähköllä. "Joudun lataamaan puhelimen joka päivä".
2. Tuoda tiedosto, ohjelma tai vastaava internetistä oman laitteen muistiin. Usein sama asia kuin asennus. "Latasin Google Mapsin uuden päivityksen". Tiedostojen lataukset tallentuvat yleensä laitteen Lataukset-sovellukseen tai -kansioon (Downloads).
Lataaminen voi tarkoittaa myös tiedoston tai vastaavan lähettämistä internetiin (upload).

Katso myös: asennus

Palaa alkuun

lauta

nettilauta

Digikielessä lauta tarkoittaa anonyymia keskustelu- tai kuvapalstaa. Sana juontaa juurensa suomalaisesta Ylilauta-foorumista.
Maailmalla tunnettuja foorumeja ovat muun muassa Reddit ja 4chan.
Palstoja ei juuri moderoida eli valvota, joten niihin päätyy myös vihaa lietsovaa sisältöä.

Katso myös: Ylilauta

Palaa alkuun

leikepöytä

clipboard

Digilaitteissa tilapäiseen tiedon säilytykseen tarkoitettu lyhytaikainen muisti. Esimerkiksi kun kopioit tekstiä, se siirtyy itsestään leikepöydälle muistiin ja käyttöösi.
Leikepöydällä on vain yksi asia kerrallaan. Uusi kopiointi korvaa aina edellisen.

Palaa alkuun

lentotila

flight mode

Mobiililaitteiden, kuten puhelinten toiminto, joka poistaa kaikki verkkoyhteydet käytöstä. Laitteen muita toimintoja voi silti käyttää.

Palaa alkuun

lerppu

floppy disk

8 ja 5¼ tuuman kokoinen muistilevy eli disketti, jota käytettiin pääosin 1970- ja 80-luvuilla. Levykkeet olivat taipuisia, mistä termi lerppu.
Toinen aikanaan suosittu diskettimalli oli jämäkämpi korppu.

Katso myös: korppu

Palaa alkuun

levyasema

asema, disk drive

Laite, joka lukee tai kirjoittaa tiedostoja tietokoneen muistiin. Windows-käyttöjärjestelmässä levyasemat merkitään kirjaimella ja kaksoispisteellä (esim. C:).
"Valokuvani löytyvät C-asemalta."
Termi levyasema juontaa juurensa ulkoisista muistilevyasemista, joihin laitettiin fyysisiä levykkeitä.

Katso myös: korppu

Palaa alkuun

levyosio

Tietokoneen kiintolevy voidaan jakaa eri levyosioihin. Tämä lisää tietoturvaa.
Koneessa voi esimerkiksi olla kaksi eri käyttöjärjestelmää, jolloin niiden on oltava eri levyosiossa.

Katso myös: levyasema

Palaa alkuun

LG

Eteläkorealainen elektroniikka- ja kodinkonevalmistaja. LG ei enää valmista uusia puhelimia.

Palaa alkuun

Libre Office

Avoimeen lähdekoodiin perustuva ilmainen toimisto-ohjelmisto, jonka voi asentaa kaikkiin tietokoneisiin. Libre Office sisältää muun muassa tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennan.
Helppokäyttöisempi kuin vastaava, mutta vanhempi Open Office.

Katso myös: toimisto-ohjelmisto

Palaa alkuun

lifi

valodata, Li-Fi

Langaton, optinen tiedonsiirtotekniikka, jossa LED-lampun valo siirtää dataa. Li-fi on lyhenne englannin sanoista Light Fidelity.
Käyttötarkoitukset ovat samoja kuin vanhemmalla langattomalla tekniikalla eli wifillä (= wlan), joka käyttää radioaaltoja. Valodata on wifiä tehokkaampaa, mutta se toimii pienemmällä alueella (ei seinien läpi).

Katso myös: wifi

Palaa alkuun

Lightning

Apple-yhtiön käyttämä latauskaapelin ja latausportin malli.
EU:n alueella myytävissä puhelimissa Applen täytyy viimeistään vuoden 2024 aikana siirtyä Lightningista USB-C -malliin – tai langattomaan lataukseen.

Katso myös: USB

Palaa alkuun

liite

liitetiedosto

Tiedosto, joka on liitetty viestiin. Liittäminen tehdään yleensä klemmarin kuvakkeesta.
Liitteiden koolla voi olla rajoituksia. Esimerkiksi gmail-sähköpostiohjelma ehdottaa suurten liitteiden korvaamista linkeillä Google Drive ‑pilvipalveluun.
Liitteitä voidaan käyttää tietojen kalasteluun tai haittaohjelmien levittämiseen. Jos viesti vähänkin epäilyttää, on varminta olla avaamatta sen liitteessä olevaa linkkiä.

Katso myös: linkki

Palaa alkuun

liittää

kopipeistata, paste

Kopioidun tekstin tai tiedoston siirtäminen johonkin toiseen yhteyteen.
Puhekielen verbi "kopipeistata" tulee englannin sanoista copy + paste.

Katso myös: kopioida

Palaa alkuun

liitännäinen

plugari, plug-in

Tietokoneohjelman lisäosa. Liitännäisellä saa ohjelman esimerkiksi tunnistamaan ja tukemaan tiettyjä tiedostomuotoja.
Arkikielessä laajennus, lisäosa ja liitännäinen tarkoittavat suunnilleen samaa.

Katso myös: laajennus

Palaa alkuun

Linkedin

Yhteisöpalvelu ja verkostoitumisväline, joka painottuu työelämään ja uraan. Linkedinissä voi esimerkiksi kertoa työkokemuksestaan ja hakea työntekijöitä.
Linkedinin omistaa Microsoft. Maksuton ja maksullinen versio.

Palaa alkuun

linkki

link

Linkki on tapa siirtyä verkossa uuteen sisältöön. Linkin tunnistaa yleensä siitä, että teksti tai alue on värillinen tai teksti on alleviivattu.
Linkkejä on ulkoisia ja sisäisiä. Ulkoinen linkki vie dokumentista tai verkkosivulta kokonaan toiseen. Sisäinen linkki voi ohjata tietyllä sivulla tai dokumentissa haluttuun kohtaan.
Suhtaudu varauksella tuntemattomalta lähettäjältä saatuun linkkiin. Älä mene kriittisiin palveluihin, kuten pankkiin tai sähköpostiin sinulle lähetetystä linkistä. Käytä palvelujen omia sovelluksia tai jos olet selaimella, mene palveluun omasta kirjanmerkistä tai kirjoita osoite itse.

Katso myös: liite

Palaa alkuun

Linux

Suomalaisen Linus Torvaldsin kehittämä käyttöjärjestelmien perhe. Se toimii muun muassa tietokoneissa, mobillilaitteissa ja pelikonsoleissa. Linuxin lähdekoodin on enimmäkseen avointa eli sitä saa vapaasti muokata. Älypuhelinten yleisin käyttöjärjestelmä Android on kehitetty Linuxin pohjalle.
Tietokoneessa Linux-perheen käyttöjärjestelmiä ovat muun muassa Ubuntu, Linux Mint, Fedora ja Debian GNU/Linux.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Lue lisää: Lue lisää Linuxista Digitreenin artikkelista.

Palaa alkuun

live

Reaaliaikaisesti eli suorana netissä lähetettävä tapahtuma. Livejä on esimerkiksi mediataloilla ja sosiaalisessa mediassa.

Yle Areenassa voit seurata livelähetyksiä esimerkiksi uutis- ja urheilutapahtumista.

Katso myös: striimaus

Palaa alkuun

lohkoketju

blockchain

Tekniikka, jossa käyttäjät ylläpitävät tietokantoja eli tietojen säilytyspaikkoja hajautetusti. Jos lohkoketjun tietoja yrittää muuttaa, muut lohkoketjussa huomaavat sen.
Lohjoketjutekniikka yleistyi virtuaalivaluuttojen myötä. Lohkoketjuja voi käyttää myös esimerkiksi pankin ja verottajan välillä.

Katso myös: virtuaalivaluutta

Palaa alkuun

loppukäyttäjä

end user

Henkilö, joka on tuotteen tai palvelun varsinainen käyttäjä.
Digikielessä termi "käyttäjä" on laajempi kuin "loppukäyttäjä": Käyttäjänä voi olla esimerkiksi digipalvelun hankkinut yritys.

Palaa alkuun

louhinta

mainaus, mining

Virtuaalivaluutat syntyvät yleensä louhimalla. Se tarkoittaa sitä, että tietokoneet ympäri maailmaa ratkovat matemaattisia arvoituksia tai algoritmeja. Kun arvoitus ratkeaa, lohkoketjuun syntyy uusi lohko.
Esimerkiksi bitcoinien tapauksessa louhija saa palkinnoksi myytäviä bitcoineja.
Louhiminen vaatii tehokkaita laitteita ja halpaa sähköä.

Katso myös: tiedonlouhinta

Palaa alkuun

LTE

Langaton tiedonsiirtotekniikka, joka toimii 4G-verkkojen taustalla. Lyhenne tulee englannin sanoista Long Term Evolution.

Katso myös: VoLTE

Palaa alkuun

lukitusnäyttö

lock screen

Digilaitteen näyttö, jolta pääsee eteenpäin vain salasanan avulla (esimerkiksi PIN-koodi) tai muulla tunnistustavalla (esimerkiksi sormenjälki).

Katso myös: aloitusnäyttö

Palaa alkuun

luotettu laite

Omia digilaitteitaan voi määritellä luotetuiksi. Silloin niihin on helpompi tunnistautua tai ne toimivat tunnistautumisen apuna.
Esimerkkejä:
Google-tilillä luotettu laite on sellainen, johon pääsee ilman kaksivaiheista tunnistautumista. Laitteet valitaan oman Google-tilin asetuksista.
Android-puhelin ei mene lukkoon, kun bluetooth-kantaman päässä on luotettu laite – vaikkapa älykello.
Luotettu Apple-laite on sellainen, johon olet kirjautunut käyttämällä kaksiosaista todennusta. Luotetun laitteen avulla voit varmistaa henkilöllisyytesi Applelle.

Palaa alkuun

luuppaus

loopata, loop

Luuppaus on digitaalisen sisällön jatkuvaa toistoa. Esimerkiksi video- tai musiikkipätkä alkavat itsestään alusta yhä uudelleen.

Katso myös: GIF

Palaa alkuun

luuppi

loopata, luuppaus, loop

Digitaalisen sisällön jatkuva toisto: Esimerkiksi video- tai musiikkipätkä alkavat itsestään alusta yhä uudelleen.

Katso myös: GIF

Palaa alkuun

lyhytlinkki

shortlink

Joskus nettiosoitteet saattavat olla todella pitkiä. Ne saa lyhennettyä käyttämällä lyhytlinkkiä. Tunnettuja lyhytlinkkipalveluja ovat esimerkiksi bit.ly ja tinyurl.com.
Lyhytlinkeistä ei näe suoraan, mihin ne ohjaavat. Siksi niitä käytetään myös rikollisiin tarkoituksiin. Älä klikkaa lyhytlinkkiä sokkona, varsinkaan, jos saat sellaisen odottamatta.

Palaa alkuun

lähde

input, source

Digikielessä lähde viittaa siihen, mistä laitteesta tai ohjelmistosta digitaalinen sisältö tulee.
Arkikielessä lähde voi liittyä esimerkiksi televisioon: Kaukosäätimellä valitaan lähteeksi se television HDMI-portti, jossa esimerkiksi Chromecast-mediasoitin on kiinni. Silloin televisiossa näkyy kuvaa tuosta lähteestä.

Palaa alkuun

lähdekoodi

source code

Tietokoneohjelma siinä muodossa, jossa ohjelmoija eli koodaaja on sen kirjoittanut.
Ohjelmoija päättää, kuinka avointa koodi on.

Katso myös: avoin lähdekoodi

Palaa alkuun

lähettää eteenpäin

forwardoida, forward

Tiedoston tai esimerkiksi sähköpostin lähettäminen eteenpäin jollekin kolmannelle vastaanottajalle.

Palaa alkuun

lähimaksu

Maksaminen, joka tehdään viemällä maksuväline lukulaitteen eli maksupäätteen lähelle. Maksuvälineenä voi olla maksukortti tai mobiililaite.

Katso myös: NFC

Lue lisää: Opettele lähimaksamisen alkeet Digitreenistä.

Palaa alkuun

lähiverkko

LAN

Lähiverkko on rajoitetulla maantieteellisellä alueella toimiva tietoliikenneverkko. Se voi olla esimerkiksi yhden talon tietokoneiden muodostama verkko tai yrityksen yhden toimipisteen verkko.
Lyhenne tulee englannin sanoista Local Area Network.

Katso myös: wifi

Palaa alkuun

läppäri

kannettava (tietokone), laptop

Tietokone, jota voi kuljettaa mukanaan. Läppäreissä on fyysinen näppäimistö. Kannettavien koko ja suorituskyky vaihtelevat suuresti.

Palaa alkuun

maalittaa

Maalittamisessa esimerkiksi virkamies, asiantuntija, poliisi tai poliitikko asetetaan maalitauluksi. Tarkoituksena on vahingoittaa tai horjuttaa häntä.
Usein henkilöstä kaivetaan yksityisiä tietoja, joiden avulla hänestä syntyy epäedullinen ja vääristynyt kuva.
Maalittamista voi tapahtua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Katso myös: doksaus

Palaa alkuun

Mac (OS)

mäkki

Applen valmistama tietokone, joka käyttää Applen omaa OS-käyttöjärjestelmää. Mac tulee sanasta Macintosh.

Palaa alkuun

makupalat.fi

Suomen kirjastojen kokoelmasivu, jolta voit hakea tietoa valikoiduista ja laadukkaista lähteistä. Kaikesta aineistosta löytyy suomenkielinen kuvaus.
Palvelu sopii myös aloitteleville verkon käyttäjille.

Palaa alkuun

massadata

big data

Data, jota on paljon ja jota tulee nopeasti lisää eri lähteistä.
Esimerkiksi isolle verkkokaupalle kertyy massadataa asiakkaiden toiminnasta. Sen avulla se voi analysoida suurten käyttäjämäärien toimintaa ja räätälöidä suosituksia kullekin käyttäjälle.

Katso myös: data

Palaa alkuun

Mastodon

Hiukan Twitteriä muistuttava sosiaalisen median alusta, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin.
Mastodon koostuu lukuisista itsenäisistä palvelimista, joita kutsutaan instansseiksi. Esimerkiksi suomenkielinen Mastodon toimii osoitteessa mastodontti.fi.
Julkaisut eli tuuttaukset näkyvät aikajärjestyksessä ilman algoritmin ohjausta. Palvelussa ei ole mainoksia.

Palaa alkuun

mediasoitin

mediatoistin, media player

Kaksi merkitystä:
1. Videota ja / tai ääntä toistava ohjelmisto. Esimerkiksi avoimen lähdekoodin VLC tai Windows-koneissa oletuksena oleva Windows Media Player. 2. Lisälaite, jolla voidaan toistaa musiikkia, videoita tai valokuvia television tai kaiuttimien kautta. Tunnettuja tuotemerkkejä ovat muun muassa Googlen Chromecast ja Applen Apple TV.

Palaa alkuun

meemi

meme

Internet-ilmiö: Kuva, animaatio tai lyhyt videoklippi, joka leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa. Meemeissä kuvia yleensä yhdistellään ja muokataan. Sisältö on usein humoristista tai ironista.
Meemin sisältö voi muuttua, kun meemiä levittävät muokkaavat sitä.

Palaa alkuun

mega-

Miljoonakertainen. Yksi megabitti on 1 000 0000 bittiä. Tietotekniikassa bitit ja tavut kuitenkin sekoittuvat, joten täsmälliset luvut vaihtelevat.
Peruspuhelimella otetun normaalivalokuvan koko on yleensä 2-5 megatavua (MT).

Palaa alkuun

mesh-verkko

Langaton lähiverkko, joka syntyy muutamasta yhteen liitetystä reittimestä eli tukiasemasta. Näin esimerkiksi isoon kotiin syntyy tehokkaampi lähiverkko kuin yhdellä wifi-reitttimillä.

Katso myös: wifi-tukiasema

Palaa alkuun

Messenger

mese

Facebookin omistaja Metan pikaviestiohjelma. Viestejä Messengerissä, Instagramissa ja Facebookissa voi halutessaan yhdistää.
Tekstien lisäksi Messengerillä voi lähettää kuvia, videoita ja ääniviestejä, soittaa puheluja ja käydä ryhmäkeskusteluja. Vaihtoehtona on kevyempi ja ominaisuuksiltaan rajattu sovellus Facebook Messenger Lite.
Muinoin 2000-luvun alussa Mese tarkoitti Windows Live Messenger -pikaviestiohjelmaa.

Katso myös: pikaviestipalvelu

Palaa alkuun

Meta

Meta eli Meta Platforms Inc. on yhdysvaltalainen digijätti, jonka nimi oli aikaisemmin Facebook, Inc.
Meta omistaa Facebookin lisäksi muun muassa Whatsappin, Instagramin ja virtuaalitodellisuuslaseja valmistavan Oculuksen.
Metaa on epäilty muun muassa EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta.

Katso myös: metaversumi

Palaa alkuun

metatieto

Metatieto on tietoa tiedosta eli kuvailevaa ja määrittävää tietoa.
Esimerkiksi digikuvan metatietoihin kuuluvat kuvan nimi, tiedostomuoto, kuvan koko, kameran malli ja kuvauspaikka.

Palaa alkuun

metaversumi

metaverse

Metaversumi on eräänlainen virtuaaliseen todellisuuteen perustuva uuden sukupolven internet. Se hämärtää rajoja fyysisen ja digitaalisen maailman välillä.
Metaversumi voi viedä käyttäjän kokonaan keinotodellisuuteen tai lisätä digitaalisia elementtejä todellisen maailman päälle.
Nykyiset videokonferenssit, online-pelit ja VR-lasit ovat jo metaversumia omilla tavoillaan.

Palaa alkuun

Microsoft

MS

Yhdysvaltalainen Microsoft on yksi maailman digijäteistä. Sen päätoimiala on ohjelmistot, kuten Windows-käyttöjärjestelmä. Microsoft valmistaa myös jonkin verran laitteita, esimerkkinä Xbox-pelikonsoli tai HoloLens-lasit.

Katso myös: Windows

Palaa alkuun

Microsoft Office

Office, Microsoft 365

Microsoftin toimisto-ohjelmistoja Windows- ja Mac-koneille.
Paketteja on eri versioita erilaiseen käyttöön. Mukana ovat ainakin tekstinkäsittelyohjelma Word, taulukkolaskentaohjelma Excel ja esitysgrafiikkaohjelma PowerPoint.
Officen verkkoversio on ilmainen. Microsoft 365 -paketit ovat maksullisia.

Katso myös: toimisto-ohjelmisto

Palaa alkuun

Microsoft Teams

Microsoft-yhtiön tiimityökalujen kokonaisuus. Sisältää chat-palvelun sekä ääni- ja videopuhelut.
"Onko meillä palaveri Teamsissa vai Zoomissa?"

Palaa alkuun

mikromaksu

Pieniä maksuja, joita veloitetaan verkossa esimerkiksi video- ja mobiilipeleissä. Mikromaksulla voi ostaa pelihahmolleen vaikka uudet vaatteet.
Peliyhtiöiden ansaintalogiikka on herättänyt keskustelua: peleissä ostettavia yllätyslaatikoita on verrattu uhkapeliin.

Palaa alkuun

mikrotargetointi

Sosiaalissa mediassa henkilökohtaisesti kohdennettu eli räätälöity mainos- tai muu vaikuttamisviesti.
Poliittinen mikrotargetointi voi johtaa siihen, että samoissa vaaleissa ihmiset saavat erilaiset käsitykset vaalien teemoista.
Targetointi tulee englannin verbistä target (kohdistaa, suunnata).

Katso myös: sosiaalinen media

Palaa alkuun

mikrovaikuttaja

Mikrovaikuttaja on henkilö, jolla on sosiaalisessa mediassa sitoutuneita seuraajia. Hänen sometileillään on usein joku kantava teema.
Mikrovaikuttajilla on vähemmän seuraajia kuin isoilla "influensereilla", mutta enemmän kuin nanovaikuttajilla.

Katso myös: influensseri

Palaa alkuun

misinformaatio

Tahattomasti levitettyä väärää tietoa.
Misinformaatio on kattokäsite harhaanjohtavan tiedon laajalle kentälle. Misinformaatiosta voidaan myös puhua silloin, kun väärän tiedon levittäjän motiiveja ei tiedetä.

Katso myös: disinformaatio

Palaa alkuun

mobiili

mobile

Liikuteltava (laite). Mobiililaitteiksi luetaan arkikielessä lähinnä puhelimet, tabletit ja älykellot, vaikka kannettavia tietokoneitakin liikutellaan. Virallisesti kannettavat tietokoneetkin kuuluvat mobiililaitteisiin.

Palaa alkuun

mobiilidata

mobile data

Yksi tapa "päästä nettiin" eli saada nettiyhteys mobiililaitteella, kuten puhelimella tai tabletilla. Toinen tapa on langaton lähiverkko wifi. Mobiilidatan merkkinä näytön ylälaidassa lukee useimmiten 4G tai 5G.
Suomessa useimpiin puhelinliittymiin sisältyy rajoittamaton mobiilidata, toisin kuin monissa muissa maissa.

Katso myös: wifi

Palaa alkuun

mobiilimaksu

mobiilimaksaminen

Puhelimella tai esimerkiksi älykellolla tapahtuva maksaminen.

Palaa alkuun

mobiilipankki

Mobiilipankki toimii pankin mobiilisovelluksella, ei nettiselaimella. Voit ladata oman pankkisi sovelluksen puhelimeesi tai tablettiisi ja hoitaa sillä useimmat pankkiasiat.
Sovelluksen ottamiseksi käyttöön tarvitset verkkopankkitunnuksia. Joissakin pankeissa tarvitaan toinenkin sovellus: Mobiilipankkiin kirjaudutaan erillisellä tunnuslukusovelluksella.

Katso myös: verkkopankki

Palaa alkuun

mobiilitukiasema

yhteyspiste, hotspot

Mobiilitukiaseman avulla jaetaan mobiililaitteen netti- eli datayhteys muihin laitteisiin.
Puhelimesta laitetaan päälle kohta mobiilitukiasema, yhteyspiste tai hotspot. Silloin puhelimesi muodostaa oman langattoman lähiverkon.
Puhelimen täytyy olla mobiiliverkossa, koska yhteyspiste jakaa nimenomaan mobiilidataverkon.
Oman puhelimen verkolle kannattaa antaa salasana turvallisuuden takia.

Katso myös: wifi-tukiasema

Lue lisää: Lue Digitreenistä lisää yhteyden jakamisesta.

Palaa alkuun

mobiilivarmenne

Mobile ID

Mobiilivarmenne on tapa tunnistautua sähköisesti niin, että käyttäjän henkilöllisyys vahvistetaan. Se vastaa allekirjoitusta ja on yhtä turvallinen kuin pankkitunnukset. Mobiilivarmenne on kolmen suuren puhelinoperaattorin eli Elisan, Telian ja DNA:n lisäpalvelu.
Kännykän SIM-kortissa sijaitseva henkilötunniste aktivoidaan käyttöön oman operaattorin nettisivuilla. Kuukausihinta vaihtelee.

Katso myös: tunnistautuminen

Lue lisää: Perehdy mobiilivarmenteen käyttöön Digitreenissä.

Palaa alkuun

MobilePay

Mobiilimaksusovellus puhelimeen tai muuhun mobiililaitteeseen. Maksu veloitetaan maksukortilta, jonka käyttäjä on liittänyt sovellukseen. MobilePayllä voi siirtää rahaa numeron perusteella tai maksaa lähimaksuna kassalla. >br>Sovellus on Danske Bankin kehittämä, mutta se toimii kaikkien pankkien korteilla.
MobilePay yhdistyi vuonna 2022 norjalaisen Vippsin kanssa.

Palaa alkuun

modeemi

nettitikku, mokkula

Modeemi on laite, jota käytetään muodostamaan yhteys internetiin. Modeemi sisältää usein reitittimen.
Modeemeja on erityyppisiä, esimerkiksi kaapeli-, DSL-, 4G- ja 5G-modeemit.
Mokkula on yksi modeemityyppi: Se on esimerkiksi tietokoneen USB-porttiin kytkettävä langaton modeemi.

Katso myös: reititin

Palaa alkuun

moderaattori

moderoida

Moderaattori on henkilö, joka valvoo internetissä käytävän keskustelun asiallisuutta – tietyllä sivustolla tai tietyssä sisällössä. Moderointia tapahtuu esimerkiksi chateissa, sosiaalisessa mediassa ja kommenttipalstoilla.

Katso myös: ylläpitäjä

Palaa alkuun

monitoimilaite

Tulostin, joka toimii myös skannerina ja kopiokoneena.

Katso myös: tulostaa

Palaa alkuun

MOOC

mookki

Verkkokurssi, johon kaikilla on yleensä vapaa pääsy.
Yksi tunnettu esimerkki on Helsingin yliopiston tekoälykurssi Elements of AI. Sitä ovat suorittaneet sadat tuhannet ihmiset ympäri maailman. Kurssi on julkaistu myös suomeksi.
Lyhenne MOOC tulee englannin sanoista Massive Open Online Course.

Palaa alkuun

Moodle

Virtuaalinen oppimisympäristö, jolla voi rakentaa verkkokursseja. Ilmainen, perustuu avoimeen lähdekoodiin.

Palaa alkuun

Motorola

Alunperin yhdysvaltalainen puhelinvalmistaja. Motorolan pääomistaja on kiinalainen Lenovo.

Katso myös: Android

Palaa alkuun

MR

yhdistelmätodellisuus, yhdistetty todellisuus, mixed reality

Yhdistetty todellisuus eli MR yhdistää virtuaalitodellisuutta todelliseen ympäristöön niin, että virtuaaliset elementit ovat vuorovaikutuksessa todellisen ympäristön kanssa. MR vaatii virtuaalilaseja.
MR on esimerkiksi sitä, että ihmisen anatomiaa opiskellaan kolmiulotteisten hologrammikuvien avulla.

Katso myös: AR

Palaa alkuun

muisti

memory

Tietokoneen tai mobiililaitteen dataa, jonka avulla laite pyörittää ohjelmia, kuten sovelluksia ja käyttöjärjestelmää. Jos muistia ei ole tarpeeksi, ohjelmat eivät toimi kunnolla. Muistiin kuuluvat muun muassa RAM-muisti ja välimuisti.
Muisti ja tallennustila sekoittuvat arkikielessä usein. Itse tallentamasi tiedostot, kuten musiikki tai valokuvat kuluttavat nimenomaan tallennustilaa.

Katso myös: tallennustila

Palaa alkuun

muistikortti

memory card

Esimerkiksi puhelimissa ja kameroissa käytettävä pieni tiedon tallennusväline. Muistikortteja on eri mallisia.
Jos luet muistikorttia tietokoneella, saatat tarvita erillisen kortinlukijalaitteen. Joissakin muistikorteissa on suojauskytkin (Lock), jonka voi laittaa päälle tai pois.

Katso myös: muistitikku

Palaa alkuun

muistitikku

tikku, USB-muisti, memory stick

Tietokoneen USB-porttiin liitettävä pieni tallennusväline. Muistitikulle voi tallentaa tietokoneella olevia tiedostoja tai toisinpäin: Tikulla olevia tiedostoja voi siirtää tietokoneelle.
Tietokoneeseen liitetty muistitikku näkyy kuvakkeena koneen tiedoston- tai resurssienhallinnassa (Mac-koneella Finderissa).

Katso myös: muistikortti

Palaa alkuun

multimediaviesti

mms

Tekstiviestisovelluksella (kuten Viestit) lähetettävä pikaviesti, jossa on mukana kuvaa, ääntä tai esimerkiksi yhteystietotiedosto.
Multimediaviesti vaatii datayhteyttä, toisin kuin pelkkää tekstiä sisältävä sms.
Pikaviestisovellukset, kuten Whatsapp ovat pitkälti korvanneet mms-viestit.

Katso myös: sms

Palaa alkuun

murupolku

linkkipolku

Linkkipolku, joka näyttää sijaintisi verkkosivun hierarkiassa. Polkua pitkin on helppo liikkua sivustolla. Esimerkki murupolusta: Kurssin kuvaus > Mitä tekoäly on? > Muita aihepiirejä.
Murupolku tulee englannista: "Breadcrumb trail" viittaa Hannu ja Kerttu -satuun, jossa lapset ripottelevat polulle leivänmuruja löytääkseen kotiin.

Palaa alkuun

nanovaikuttaja

Suomessa nanovaikuttaja on henkilö, joka tavoittaa sosiaalisessa mediassa pienehkön määrän uskollisia seuraajia.
Nanovaikuttajiin on helppo samaistua, joten he kiinnostavat markkinoijia.

Katso myös: mikrovaikuttaja

Palaa alkuun

napautus

näpäytys, täppääminen

Näpäyttää kosketusnäyttöä sormella jonkin toiminnon aikaansaamiseksi. Täppäämällä voidaan esimerkiksi tehdä valinta tai avata sovellus. Virallinen verbi on napauttaa.

Katso myös: klikkaus

Palaa alkuun

netiketti

Netiketti eli "netin etiketti" tarkoittaa hyvää käyttäytymistapaa verkossa.
Netissä ei pidä sanoa toiselle mitään sellaista, mitä ei voisi sanoa hänelle kasvotusten. Netikettiin kuuluvat myös hyvät tavat lainattaessa toisen tekstiä, kuvia tai muuta materiaalia.

Palaa alkuun

neuroverkko

Neuroverkko on koneoppiva tietokoneohjelma, joka muodostaa syötetyn datan perusteella ennusteen eli lopputuotteen. Se on eräänlainen oppimisalgoritmi, joka etsii tilastollisin menetelmin datasta toistuvia malleja.
Neuroverkot osaavat esimerkiksi matkia ihmisääntä tai maalata valokuvista taideteoksia.

Katso myös: algoritmi

Palaa alkuun

NFC

Teknologia, jolla tietoa siirretään langattomasti muutaman sentin päähän. Esimerkiksi puhelimesta tai maksukortista siirtyy dataa NFC:n avulla maksupäätteeseen.
Lyhenne tulee englannin sanoista Near Field Communication.

Katso myös: lähimaksu

Palaa alkuun

NFT

Virtuaalinen todistus digitaalisen teoksen tai esineen ostotapahtumasta. Todistus luodaan lohkoketjutekniikalla. Se, että omistat NFT:n ei välttämättä tarkoita, että omistaisit itse teoksen tai varsinkaan sen tekijänoikeudet.
Lyhenne NFT tulee sanoista non-fungible token.

Katso myös: lohkoketju

Palaa alkuun

Nintendo

Japanilainen yritys, joka kehittää pelikonsoleja ja videopelejä. Vuosikymmenten varrelta tunnettuja brändejä ovat muun muassa Game Boy- ja Wii-konsolit sekä Pokemon- ja Mario-pelit.

Katso myös: konsoli

Palaa alkuun

Nokia

Maailmanlaajuisesti toimiva suomalainen tietotekniikkayhtiö. Nokian tärkein toimiala on verkkoliiketoiminta. Se tarkoittaa tietoliikenneverkoissa käytettävien laitteiden ja ohjelmistojen suunnittelua ja valmistusta.
Nokia-brändin alla valmistetaan kuluttajille puhelimia sekä joillakin markkina-alueilla muun muassa kannettavia tietokoneita ja älytelevisiota.

Katso myös: Nokia-puhelin

Palaa alkuun

Nokia-puhelin

Nokia Phone

Alunperin Nokia-yhtiön kännykkä, josta valmistettiin satoja malleja 1990-luvulta alkaen. Nokia oli silloin yksi maailman suurimmista matkapuhelinvalmistajista.
Vuonna 2013 Nokian puhelintoiminta myytiin Microsoftille. Viimeiseksi tuotteeksi jäi Nokia Lumia.
Nokia lisensoi vuonna 2016 Nokia-tuotemerkin suomalaiselle HMD Globalille. Sen Nokia-puhelimissa on käyttöjärjestelmänä Android.

Palaa alkuun

nollapäivähaavoittuvuus

zero day vulnerability

Tietoturva-aukko, jonka olemassaolosta ohjelman kehittäjät eivät tiedä ennen kuin tieto siitä julkaistaan.
Termi tulee siitä, että ohjelman kehittäjille jää nolla päivää aikaa haavoittuvuuden poistamiseen.

Palaa alkuun

nopeus

speed

Kaksi merkitystä:
1. verkkoyhteyden nopeus eli kuinka paljon dataa siirtyy sekunnissa.
2. tietokoneen prosessorin nopeus. Tietokoneen nopeuteen vaikuttaa prosessorin lisäksi moni muukin asia, kuten välimuistit ja näytönohjain.

Palaa alkuun

näköislehti

Moni paperilehti tarjoaa verkossa lehden näköisversiota. Se on kopio paperilehdestä eikä siis päivity jatkuvasti "oikean" digilehden tapaan.
"Katsoin lähikaupan mainokset näköislehdestä".

Katso myös: digilehti

Palaa alkuun

näppäimistö

näppis, keyboard

Näppäimistöllä kirjoitetaan, ja jos kyseessä on tietokone, myös ohjataan sen toimintoja. Vain pöytätietokoneisiin tarvitaan erillinen näppäimistö. Mobiililaitteissa näppäimistö tulee esiin, kun klikkaat ruutua kohdassa, johon voi kirjoittaa.

Palaa alkuun

näppäimistöasettelu

Digilaitteiden näppäimistön asettelu eri kielialueilla. Yleisin asettelutyyppi on QWERTY. Nimi tulee ylimmän kirjainrivin ensimmäisistä kirjaimista.
Suomen- ja ruotsinkieliset näppäimistöt eroavat englanninkielisistä siten, että mukana ovat kirjaimet å, ä ja ö.

Palaa alkuun

näyttö

screen

Digilaitteen sisältöjä katsellaan näytöltä. Niitä on kaiken kokoisia ja eri tekniikoilla toimivia – pienen älykellon kosketusnäytöstä jättimäisiin LED-näyttötaluihin.

Katso myös: kosketusnäyttö

Palaa alkuun

näytönohjain

näyttis

Yksi tietokoneen keskeisistä osista. Näytönohjain ohjaa näytön toimintaa ja vaikuttaa tietokoneen graafiseeen suorituskykyyn.
Esimerkiksi pelaaminen tai kuvankäsittely vaativat tavallista tehokkaampaa näytönohjainta.

Palaa alkuun

offline

Ilman internet-yhteyttä toimiva.
Kaksi esimerkkiä: Laitteelle ladattua kirjaa voi lukea tai kuunnella offline-tilassa. Karttasovelluksissa voi ladata kartoista offline-versioita puhelimeen. Silloin karttaa voi käyttää ilmaiseksi paikassa, jossa mobiilidata on kallista.

Palaa alkuun

ohjelma

softa, software

Digilaitteet tarvitsevat ohjelmia toimiakseen. Ohjelmat perustuvat ennalta laadittuihin käskyihin ja niitä seuraamalla laite suorittaa tietyn tehtävän. Esimerkiksi tekstinkäsittelyyn tarkoitettu Word ja Chrome-selain ovat ohjelmia.
Usean ohjelman kokonaisuutta voidaan kutsua myös ohjelmistoksi.
Ohjelmien eli softan vastapari on "rauta" eli laitteiden fyysinen osa. Siitä käytetään joskus samaa slangisanaa kuin kovalevystä: kovo.

Katso myös: sovellus

Palaa alkuun

ohjelmointi

programming

Tietokoneelle annettavia konekielisiä toimintaohjeita ja käskyjä. >br>Ohjelmointi tapahtuu yleensä ohjelmointikielillä, joita ovat esimerkiksi Javascript, Python, HTML ja C.

Katso myös: ohjelma

Palaa alkuun

oletus-

default

Tietokoneen tai älylaitteen oletusarvoisesti tarjoama. Esimerkiksi tietty hakukone, nettiselain tai sovellus voi olla laitteessa oletuksena päällä.
Näitä voi yleensä säätää ja vaihtaa laitteen asetuksista.

Katso myös: esiasennettu

Palaa alkuun

oma luottokielto

Oma luottokielto on itselle asetettu merkintä, joka estää tekemästä luotollisia ostoksia. Se antaa suojaa henkilötietojen väärinkäytöltä.
Oma luottokielto on Suomessa maksullinen ja sitä tarjoaa kaksi yritystä. Kielto on kattava vain silloin, kun se tehdään kumpaankin yritykseen.

Lue lisää: Lue lisää aiheesta Digitreenien artikkelista.

Palaa alkuun

omadata

Mydata

Sinun omadatasi on luottamuksellista tietoa, johon sinulla on oikeus ja jonka jakamisesta voit itse päättää – esimerkiksi tiedot terveydestäsi tai hyvinvoinnistasi.
Suomessa syntynyt Mydata-liike haluaa saada ihmisistä kerättävän tiedon heidän itsensä hallintaan.

Katso myös: data

Palaa alkuun

Omakanta

Omakanta on kansalaisten verkkopalvelu, joka näyttää terveydenhuollon kirjaamia tietoja sinusta ja lääkityksestäsi. Näet omat tietosi vain kirjautumalla.
Omakantaan voit tallentaa esimerkiksi hoitotahtosi ja elinluovutustahtosi. Omakanta sijaitsee Kelan kanta.fi-palvelussa.

Lue lisää: Testaa Digitreenissä tietosi Omakannasta.

Palaa alkuun

Omaolo

Kansallinen terveydenhuollon digipalvelu. Omaolossa voit tehdä arvion hoidon tarpeestasi vastaamalla kysymyksiin oireistasi.
Omaoloa käytetään monien sairaanhoitopiirien alueella.

Palaa alkuun

Omavero

Verohallinnon sähköinen asiointipalvelu, jossa voit hoitaa lähes kaikki veroasiat. Omaveroon pääsee vain kirjautumalla. Omavero sijaitsee vero.fi-sivuilla.

Palaa alkuun

OneDrive

Microsoft OneDrive

Microsoftin pilvitallennuspalvelu eli tiedostojen säilytys- ja jakopalvelu.
OneDrive on osa Microsoftin toimisto-ohjelmistoa. Se kuuluu Microsoftin maksuttomiin palveluihin – mutta vain tiettyyn tallennustilaan asti.

Katso myös: pilvipalvelu

Palaa alkuun

OnePlus

Kiinalainen puhelinvalmistaja. Sen puhelimissa Android-käyttöjärjestelmän päälle rakennettu OxygenOS-käyttöliittymä.

Katso myös: Android

Palaa alkuun

Open Office

Avoimeen lähdekoodiin perustuva ilmainen toimisto-ohjelmisto. Sisältää muun muassa tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennan.
Asennettavissa kaikkiin tietokoneisiin. Vastaava uudempi ohjelmisto Libre Office on peruskäyttäjälle helpompi käyttää.

Katso myös: toimisto-ohjelmisto

Palaa alkuun

Opera

Verkkoselain, jonka takana on norjalainen ohjelmistoyritys Opera Software.

Katso myös: selain

Palaa alkuun

operaattori

teleoperaattori, puhelinoperaattori

Operaattori on yritys, joka hoitaa tietoliikenteen välitystä internetissä, matkapuhelinverkossa tai lankaverkossa.
Suomen suurimmat operaattorit ovat Elisa (johon Saunalahti kuuluu), Telia (entinen Sonera) ja DNA. Ne myyvät liittymien lisäksi muun muassa laitteita ja maksu-tv-paketteja.

Palaa alkuun

osoitekenttä

address field

Sähköpostissa kirjoitat osoitekenttään vastaanottajan tai vastaanottajien sähköpostiosoitteen.
Yleisimmät sähköpostijärjestelmät tarjoavat kolmea osoitekenttää: vastaanottaja (englanniksi To), kopio (Cc) ja piilokopio (Bcc).

Lue lisää: Lue lisää Digitreenistä.

Palaa alkuun

osoiterivi

osoitepalkki, location bar

Nettiselaimen kenttä, jossa näkyy nettiosoite. Näytön ylä- tai alalaidassa.
Osoiteriviltä voi myös hakea: Kirjoita hakemasi asia suoraan osoiteriville.
Jos osoitteen edessä on lukkokuvake, yhteys laitteesi ja nettisivun välillä on suojattu. Verkkosivun turvallisuutta lukko ei kuitenkaan takaa.

Katso myös: URL

Palaa alkuun

Outlook

Microsoftin ilmainen sähköposti- ja kalenteriohjelma. Uuden sähköpostiosoitteen päätteeksi voi valita outlook.com tai hotmail.com.
Microsoftin aiemmat päätteet ovat live.com ja msn.com.

Palaa alkuun

paikannus

Laitteen sijaintitiedon hakeminen.

Katso myös: sijainti

Palaa alkuun

paikannustagi

paikannin

Pieni laite kadonneiden esineiden tai vaikka karanneen koiran paikannukseen. Kortin tai pyöreän lätkän muotoinen paikannustagi yhdistetään puhelimeen. Paikannus toimii bluetooth- tai GPS-tekniikalla.

Palaa alkuun

pakkaaminen

compression

Pakkaamisessa data tiivistetään lyhyempään muotoon, jotta se vie vähemmän tallennustilaa. Esimerkiksi Whatsapp pakkaa kuvia ja videoita roimasti.
Joskus pakkaamisella tarkoitetaan zippaamista. Silloin useita tiedostoja pakataan zip-kansioon, jolloin niitä on helpompi lähettää pakettina eteenpäin.

Katso myös: zip

Palaa alkuun

palauttaminen

recovery

Digikielessä palauttaminen tarkoittaa takaisin saamista tai elvyttämistä. Esimerkiksi lukkiutuneen sähköpostitilin tai kaapatun sometilin voi yleensä palauttaa. Se tehdään palvelun tarjoajan ohjeilla.

Palaa alkuun

palomuuri

Ohjelmisto tai laite, joka voi estää esimerkiksi haittaohjelman tai hyökkääjän pääsyn verkkoosi tai tietoihisi.
Palomuuria voi käyttää myös eristämään laitteen oma lähiverkko internetistä. Tällöin ulkopuoliset eivät pääse lähiverkon tietoihin käsiksi.

Palaa alkuun

palvelin

serveri, servu

Tietokone, joka tarjoaa määrättyjä palveluja saman verkon muille tietokoneille. Internetin runko muodostuu palvelintietokoneista eli servereistä. Käytössä on myös termi web-palvelin.
Palvelinta käyttävää sovellusta tai tietokonetta nimitetään asiakkaaksi (englanniksi client).

Palaa alkuun

palvelunestohyökkäys

DoS

Tietoverkkohyökkäys, jolla rikolliset kuormittavat jotain palvelua tai tietojärjestelmää ja pyrkivät siten lamauttamaan sen. Rikolliset syöttävät palveluun esimerkiksi valtavan määrän viestejä.
Verkkopalvelujen "kaatumisen" taustalla ovat usein palvelunestohyökkäykset.
Lyhenne DoS tulee englannin sanoista Denial-of-service (attack).

Katso myös: kaatuminen

Palaa alkuun

palveluntarjoaja

service provider

Internetliittymiä, -yhteyksiä tai -palveluja tarjoava yritys tai tekninen alusta. Esimerkiksi teleoperaattori ja sovelluskauppa ovat palveluntarjoajia.

Palaa alkuun

pankkitunnukset

verkkopankkitunnukset

Henkilökohtaiset tunnusluvut, joiden avulla asioidaan verkko- ja mobiilipankissa sekä lukuisissa muissa verkon palveluissa.
Verkkopankkitunnukset kuuluvat peruspankkipalveluihin. Ne saa omasta pankista.
Pankkitunnukset ovat niin sanottu vahva tunnistautumiskeino eli ne vastaavat allekirjoitustasi.

Katso myös: TUPAS

Palaa alkuun

PayPal

Yhdysvaltalainen maksujenvälitysjärjestelmä eli palvelu, jonka avulla voi lähettää ja vastaanottaa rahaa verkossa. PayPalilla voi maksaa kertamaksuja tai luoda tilin toistuvia maksuja varten.
Voit maksaa laskuja PayPal-tililtäsi vain, jos tililläsi on varoja.

Palaa alkuun

PC

mikro, personal computer

Henkilökohtainen tietokone eli kuluttajakäyttöön tarkoitettu mikrotietokone.
Alunperin PC oli IBM-yhtiön valmistama IBM PC -tuotesarja. Siitä tuli 1990-luvulla johtava kotitietokone.

Palaa alkuun

pdf

pdf-tiedosto

Adobe-yrityksen kehittämä tiedostomuoto, jonka pääte on .pdf. Toimii eri laitteilla ja käyttöjärjestelmillä. Pdf-tiedosto aukeaa aina samannäköisenä eikä siihen yleensä voi tehdä muutoksia. Pdf-tiedoston tekstiä voi kyllä usein kopioida.
Pdf-tiedoston avaaminen vaatii jotain lukijaohjelmaa. Adoben oma lukija Acrobat Reader on usein laitteissa valmiina.
Lyhenne tulee englannin sanoista Portable Document Format.

Katso myös: kuvatiedosto

Palaa alkuun

peilaus

screen mirroring

Peilaaminen näyttää reaaliaikaisen kopion yhden laitteen näytöstä toisella näytöllä.
Esimerkiksi puhelimen näytön voi peilata television ruudulle. Peilaaminen televisioon onnistuu lisälaitteiden avulla (esimerkiksi Chromecast tai Apple TV), mutta myös johdolla mobiililaitteeesta television HDMI-porttiin.

Katso myös: striimaus

Lue lisää: Perehdy Digitreenissä kuvan heijastamiseen isolle ruudulle.

Palaa alkuun

perheturva

parental control

Digikielessä perheturva liittyy keinoihin, joilla vanhemmat voivat valvoa lastensa netin käyttöä ja rajata sitä turvallisiin sisältöihin. Esimerkiksi lasten ruutuaikaa voi rajoittaa.
Eri toimijat tarjoavat perheturvaan omia palvelujaan.

Katso myös: ruutuaika

Palaa alkuun

Photoshop

fotari

Adobe-yrityksen maksullinen kuvankäsittelyohjelma. Digikielessä puhutaan usein "fotaroinnista" tai fotoshoppaamisesta kuvankäsittelyn synonyymina.
Kilpailevia kuvankäsittelyohjelmia on lukuisia, esimerkiksi vapaan lähdekoodin ilmainen GIMP.

Katso myös: Adobe

Palaa alkuun

phubbaus

phubbing

Epäkohteliasta puhelimeen tai someen uppoutumista toisten ihmisten seurassa.
Suomenkielistä termiä ei ole vielä syntynyt.

Palaa alkuun

piirtopöytä

piirtoalusta, piirustuslauta

Tietokoneen lisälaite, joka välittää piirtäjän kynän tai piirtimen liikkeen digitaalisena tietokoneeseen. Piirtopöydän tärkeä ominaisuus on paineentunnistus.
Piirtopöytää käyttävät esimerkiksi graafikot.

Palaa alkuun

pikakuvake

Laitteen aloitusnäyttössä tai työpöydällä oleva kuvake, josta saat nopeasti avattua usein käyttämäsi sisällöt tai ohjelmat. Voit itse poistaa tai lisätä pikakuvakkeita.
Termi pikakuvake on käytössä lähinnä tietokoneissa. Mobiililaitteissa puhutaan sovellusten kuvakkeista tai kuvakemerkeistä.

Palaa alkuun

pikanäppäin

pikakomento, näppäinkomento

Näppäin tai näppäinyhdistelmä, jolla saat tehtyä eri toimintoja helpommin kuin tietokoneen ohjausvalikoista.
Esimerkiksi kopiointi tapahtuu Windows- ja Linux-koneissa näin: Aktivoi haluamasi alue ja paina yhtä aikaa painikkeita ctrl ja c (ctrl + c). Liitä sitten kopioitu sisältö uuteen paikkaan pikakomennolla ctrl + v.

Katso myös: funktionäppäimet

Lue lisää: Printtaa näppäinkomentojen lista Digitreenistä.

Palaa alkuun

pikavalikko

Pikavalikko on valikko, joka klikataan tai vedetään auki.
Mobiililaitteessa pikavalikot avautuvat usein vetämällä näytön reunasta.
Termit pikavalikko, valikko ja ponnahdusvalikko sekoittuvat usein arkikielessä.

Katso myös: valikko

Palaa alkuun

pikaviestipalvelu

pikaviestin

Pikaviestimillä voit viestitellä reaaliaikaisesti kahden kesken tai ryhmissä. Pikaviestipalveluja ovat esimerkiksi Whatsapp, Messenger, Google Chat, Telegram, Signal ja Viber. Palvelut ovat maksuttomia, mutta useimmissa saat käyttäytymiseesi perustuvia mainoksia tai yritys käyttää dataasi algoritmiensa kehittämiseen.
Osa pikaviestimistä toimii vain mobiilaitteen sovelluksella, mutta esimerkiksi Messengeriä ja Whatsappia voi käyttää myös verkkoselaimella.

Palaa alkuun

pikseli

pixel

Digitaalisen kuvan pienin yksittäinen osa. Esimerkiksi televisiokuva muodostuu pikseleistä. Digikuvien koko ilmaistaan vaaka- ja pystypikseleinä, esimerkiksi 1920 x 1080 eli reilut 2 MP (megapikseliä).
Puhelimia markkinoidaan niiden kameroiden yhä suuremmillä tarkkuuksilla: kymmenillä tai jopa sadoilla megapikseleillä.

Katso myös: resoluutio

Palaa alkuun

pilvi

pilvipalvelu, cloud

Arkikielessä pilvipalvelu tarkoittaa verkkopalvelua, joka säilöö käyttäjän tiedostoja omille palvelimilleen. Silloin käyttäjän omalta laitteelta ei vaadita valtavaa tallennustilaa. Tunnettuja pilvipalveluja ovat muun muassa Dropbox, Google Drive, Microsoftin OneDrive ja Applen iCloud. Kaikissa on tietty määrä ilmaista tallennustilaa ja lisää saa kuukausimaksua vastaan.
Periaatteessa pilven käsite on laajempi: Data, joka sijaitsee palveluntarjoajan palvelimella. Esimerkiksi gmail-sähköposti ja Instagram-somepalvelu ovat "pilvessä".

Katso myös: synkronointi

Palaa alkuun

pilvitallennuspalvelu

pilvipalvelu

Arkikielessä pilvipalvelu tarkoittaa verkkopalvelua, joka säilöö tiedostojasi omille palvelimilleen. Silloin omalta laitteeltasi ei vaadita valtavaa tallennustilaa.
Tunnettuja pilvitallennuspalveluja ovat muun muassa Dropbox, Google Drive, Google Kuvat, Microsoftin OneDrive ja Applen iCloud. Kaikissa on tietty määrä ilmaista tallennustilaa ja lisää saa kuukausimaksua vastaan.
Periaatteessa pilvipalvelun käsite on laajempi: Alusta, jolta yritys tai muu toimija voi vuokrata tietoteknisen infrastruktuurin ja datatilaa. Esimerkiksi gmail-sähköposti ja Instagram-somepalvelu sijaitsevat "pilvessä".

Katso myös: synkronointi

Lue lisää: Tästä Digitreenistä saat apua pilvitallennuspalvelun valintaan.

Palaa alkuun

pimeä verkko

dark web

Verkkosivuja, joka toimivat anonyymisti, salaten liikenteen – esimerkkinä Tor-verkko. Pimeään verkkoon ei pääse tavallisilla verkkoselaimilla.
Pimeää verkkoa käytetään niin laillisiin kuin laittomiinkin tarkoituksiin.
Pimeä verkko sivuaa niin sanottua syvää verkkoa (englanniksi deep web). Se sisältää kaiken internetin datan, jota tavalliset hakukoneet eivät löydä.

Katso myös: Tor-verkko

Palaa alkuun

PIN

PIN-koodi, tunnusluku

Salasanana käytettävä luku eli turvakoodi, jolla avaat laitteen lukituksen tai tunnistaudut järjestelmään. PIN-koodissa on useimmiten 4-6 numeroa.
Lyhenne tulee englannin sanoista Personal Identification Number.

Palaa alkuun

ping

pingata

Kaksi merkitystä:
1. Sosiaalisen median slangissa ping-sanalla herätellään vastaanottaja huomaamaan viesti: "ping Pirkko".
2. TCP/IP-verkkoprotokollan työkalu: Pingaamalla voidaan kokeilla löytyykö jokin toinen tietokone verkosta.

Palaa alkuun

pingaus

Kaksi merkitystä:
1. Sosiaalisen median slangissa ping-sanalla herätellään vastaanottaja huomaamaan viesti: "ping Pirkko".
2. TCP/IP-verkkoprotokollan työkalu: Pingaamalla voidaan kokeilla löytyykö jokin toinen tietokone verkosta.

Palaa alkuun

Pinterest

Verkkopalvelu, jossa jaetaan kuvia ja videoita visuaalisina kokoelmina eli "tauluina". Hakupalvelun ja sosiaalisen media välimuoto.
Pinterestin omistaa yhdysvaltalainen Pinterest, Inc..

Palaa alkuun

piratismi

Piratismi tarkoittaa tekijän tai oikeudenomistajan oikeuden rikkomista.
Se voi olla esimerkiksi musiikin tai elokuvan luvatonta digitaalista käyttöä tai tuoteväärennöksen tekoa.

Katso myös: rippaus

Palaa alkuun

Pivo

OP-pankin kehittämä mobiilimaksusovellus, jota voivat käyttää kaikkien pankkien asiakkaat. Pivolla voi lähettää ja pyytää rahaa puhelinnumeron perusteella sekä maksaa monissa verkkokaupoissa ja sovelluksissa.
Pivo-sovellus kuuluu Siirto-mobiilimaksujärjestelmään eli raha siirtyy tuon alustan kautta.

Katso myös: Siirto

Palaa alkuun

Play Kauppa

Google Play

Googlen sovelluskauppa, josta ladataan sovellukset Android-käyttöjärjestelmän laitteisiin. Kaupassa on sekä ilmaisia että maksullisia sovelluksia.

Katso myös: sovelluskauppa

Palaa alkuun

PlayStation

pleikka, PS

Sony-yhtiön kehittämä pelikonsoli ja -brändi.

Katso myös: konsoli

Palaa alkuun

png

Yksi kuvatiedostomuodoista eli kuvan tallennusformaateista. Ei hävitä kuvasta tietoa, erityisesti nettikäyttöön suunniteltu. Png eroaa muista yleisesti käytössä olevista kuvamuodoista siinä, että png-kuvassa voi olla läpinäkyvä tausta.
Lyhenne png tulee englannin sanoista Portable Network Graphics.

Palaa alkuun

podcast

Digitaalisessa muodossa oleva audio- eli äänisarja. Podcasteja julkaistaan sekä ilmaisilla että maksullisilla alustoilla. Podcast-jaksoja voi ladata omalle laitteelle, jolloin niitä voi kuunnella ilman nettiyhteyttä.
"Mitä podcasteja kuuntelet Yle Areenasta?".

Palaa alkuun

poistaa

deletoida, delete

Poistaa viesti, tiedosto tai vastaava. Teet sen esimerkiksi klikkaamalla Poista, del-näppäimellä tai valitsemalla roskakori-kuvakkeen.

Palaa alkuun

ponnahdusikkuna

pop-up window

Pienikokoinen ikkuna, joka pompahtaa itsestään auki nettisivulla. Ponnahdusikkunassa voi olla esimerkiksi mainoksia, lisätietoja tai suurempi näkymä kuvasta.
Joskus internet-selaimissa on oletuksena ponnahdusikkunoiden esto, mutta ne saa halutessaan asetuksista takaisin päälle.

Katso myös: ikkuna

Palaa alkuun

popsocket

puhelinpidike

Puhelimen tai tabletin pieni lisävaruste, joka auttaa pitämään laitetta vakaampana esimerkiksi kuvatessa. Kiinnitetään tarralla laitteen taakse.

Palaa alkuun

portaali

asiakasportaali

2000-luvun alussa portaali tarkoitti verkkosivuston pääsivua, eräänlaista palveluporttia.
Nyt puhutaan asiakasportaaleista. Niissä voi asioida sähköisesti yrityksen tai julkisen toimijan kanssa.

Palaa alkuun

portti

port

Arkisessa digikielessä portti tarkoittaa liitäntää, johon toinen laite yhdistetään – yleensä johdolla. Yleisimpiä ovat USB- ja HDMI-portit.
Television takana on useimmiten monta HDMI-porttia. Kun yhdistät niihin laitteen, esimerkiksi mediasoittimen, laita portin numero muistiin. Osaat sitten valita kaukosäätimellä oikean kuvalähteen.

Katso myös: HDMI

Palaa alkuun

postata

postaus

Julkaista viesti, kuva, video tai muuta sisältöä verkkosivulla tai sosiaalisessa mediassa.
"Postasitko jo kuvia eilisistä juhlista?"

Palaa alkuun

postilaatikko

inboksi, inbox

Sähköpostijärjestelmän osio: eräänlainen kansio, jossa näet saamasi postit.

Palaa alkuun

PowerPoint

Microsoftin esitysgrafiikkaohjelma, joka kuuluu Microsoftin toimisto-ohjelmistopaketteihin. PowerPoint-esitys muodostuu dioista, jotka voivat sisältää muun muassa tekstiä, kuvia, ääntä ja videoita.

Palaa alkuun

prepaid-liittymä

Puhelin- tai dataliittymä, jonka käytöstä maksetaan etukäteen. Prepaid-liittymä hankintaan ostamalla aloituspakkaus. Se sisältää SIM-kortin puhelinnumeroineen. Sen jälkeen liittymään voi ostaa lisää saldoa ja nettiaikaa.
Prepaid-liittymää pitää ladata 6-12 kuukauden välein, muuten numero vapautuu muiden käyttöön. Prepaid-liittymän voi ostaa anonyymisti – poliisi on tosin ehdottanut liittymien pakollista rekisteröintiä.

Palaa alkuun

PrivacyWall

Yksi monista internetin hakukoneista. PrivacyWall sanoo suojaavansa käyttäjän yksityisyyttä.

Palaa alkuun

profiili

profile

Nettipalvelun käyttäjän itsestään kertomat tiedot. Sosiaalisessa mediassa voit yleensä säädellä, mitä profiilitietojasi muut käyttäjät näkevät.
"Vaihdoin Instagramiin uuden profiilikuvan".

Palaa alkuun

prosessori

suoritin, prossu, processor

Tietokoneen osa, joka toteuttaa tietokoneohjelman sisältämiä konekielisiä käskyjä. Tietokoneen keskeisimpiä osia – ikäänkuin koneen "aivot".
Nykyisissä suorittimissa kaikki osat on pakattu yhdelle mikropiirille, joten ne ovat mikroprosessoreita.

Palaa alkuun

pudotusvalikko

alasvetovalikko, drop-down menu

Valikko, jonka listaamat asiat näet, kun klikkaat valikon auki nuolikuvakkeesta.

Katso myös: valikko

Palaa alkuun

puheohjaus

ääniohjaus, voice control

Puhelimen tai muun älylaitteen käyttämistä puheen avulla. Laite ymmärtää puhetta, joten sille voi antaa tehtäviä tai saada vastauksia puhumalla.
Esimerkiksi Applen laitteissa puheohjaus tapahtuu Siri-virtuaaliavustajan kautta: "Hei Siri, soita isälle."

Katso myös: virtuaaliavustaja

Palaa alkuun

puolesta-asiointi

Asiointia sosiaali- ja terveydenhuollossa toisen henkilön puolesta.
Mahdollisuudet asioida toisen puolesta sähköisesti laajenevat Suomessa vähän kerrallaan.
Sähköiset valtakirjat tallentuvat Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-valtuuksiin.

Palaa alkuun

puskurointi

buffering

Kun kone tai laite puskuroi, se varastoi dataa muistiin eli tallentaa sitä väliaikaisesti kiintolevylle.
Puskuroinnista on hyötyä esimerkiksi silloin, kun verkosta ladataan videokuvaa. Puskurointi lataa videota hieman etukäteen laitteelle. Silloin kuva ei pätki katsoessa.

Palaa alkuun

pwned

Digislangiin kuuluva sana, joka viittaa henkilötietojen vuotamiseen tietovuodossa. Sana tuli ison yleisön tietoon sivulta haveibeenpwned.com, jossa voi tarkistaa oman sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron tilanteen. Vastaavia palveluja on monia muitakin.
Yksi selitys sanan alkuperälle on se, että eräässä tietokonepelissä oli kirjoitusvirhe: owned > pwned. Owned kuvaa sitä, että vastustaja on kukistettu eli "omistettu".

Katso myös: tietovuoto

Palaa alkuun

päivitys

päivittää, update

Ajantasaistaa verkkosisältöjä, ohjelmistoja tai sovelluksia. Digimaailmassa ohjelmistoja ja sovelluksia päivitetään jatkuvasti – sekä teknisen kehityksen että tietoturvan vuoksi.
Voit säädellä omien laitteidesi päivityksiä, esimerkiksi asentaa niitä automaattisiksi. Myös tätä digisanastoa päivitetään säännöllisesti.

Palaa alkuun

pöytäkone

deskari, desktop computer

Tietokone, jossa on erillinen näyttö, keskusyksikkö, näppäimistö ja muut oheislaitteet. Ei ole helposti liikuteltavissa. Tarvitsee verkkovirtaa jatkuvasti.

Palaa alkuun

QR-koodi

ruutukoodi

Kaksiulotteinen, pisteistä ja viivoista koostuva kuviokoodi, joka sisältää informaatiota. QR-koodia voi lukea ali skannata puhelimen kameralla, erillisellä sovelluksella tai vaikka hakukoneella.
QR-koodin skannaus avaa esimerkiksi pääsylipun tai maksutoiminnon.
Lyhenne QR tulee englannin sanoista Quick Response.

Katso myös: skannaus

Palaa alkuun

RAM (-muisti)

käyttömuisti

Digilaitteen työmuisti, johon käyttöjärjestelmä, ohjelmat ja käsiteltävät tiedot latautuvat, kun laitetta käytetään. Osa laitteen muistia.
Lyhenne tulee englannin sanoista Random Access Memory.

Katso myös: muisti

Palaa alkuun

raw

Digitaalisen valokuvan tiedostomuoto, joka säilyttää kaiken kameran kennon tallentaman datan. Kuva on siis pakkaamaton ja muokkaamaton. Raw-kuvaa voi muokata ja korjata enemmän kuin muita kuvatiedostomuotoja.
Koska raw-kuvatiedosto on hyvin suuri, se ei sellaisenaan sovi verkossa julkaistavaksi.

Katso myös: pakkaaminen

Palaa alkuun

Reddit

Yhteisöverkosto eli eräänlainen sosiaalinen media, jolla käyttäjät julkaisevat linkkejä, kuvia ja videoita. Muut käyttäjät nostavat tai laskevat postauksia äänestämällä.
Reddit on järjestetty aiheiden mukaan palstoihin (community eli subreddit). Suomenkielinen keskustelualue /r/suomi on yksi niistä.
Redditin suurin omistaja on USA:lainen Advance Communications.

Katso myös: nettilauta

Palaa alkuun

refreshata

refresh

Nettisivun näyttäminen sen viimeksi julkaistuna versiona. Tämä uudelleen lataaminen tehdään yleensä selaimen osoiteriviltä tai asetuksista löytyvällä pyöreällä nuolella. Windows-tietokoneella myös painike F5 päivittää näkymän.

Palaa alkuun

reititin

wifi-tukiasema, wifi-reititin, router

Reititin on laite, jolla jaetaan kiinteän verkon internet-yhteys useammalle laitteelle. Kuluttajakäytössä tämä tapahtuu yleensä langattomasti eli radioaalloilla.

Katso myös: modeemi

Palaa alkuun

rekisteröityminen

rekisteröidy, sign up

Käyttäjätilin luominen jollekin netissä toimivalle palvelulle. Tämä pitää tehdä kussakin palvelussa vain kerran. Rekisteröityessä luodaan palveluun oma käyttäjätunnus (joka on useimmiten oma sähköpostiosoite) ja oma salasana.

Katso myös: kirjautuminen

Palaa alkuun

renderöidä

rendata

Kuvan luominen datasta tietokoneohjelman avulla. Tulee englannin verbistä "render". Tämä prosessointimenetelmä voi olla varsin raskas, jolloin se vie aikaa.

Palaa alkuun

resetoida

reset

Kaksi merkitystä:
1. Nollata tai asettaa alkutilaan. Reset-komennolla voi palauttaa laitteeseen tai ohjelmaan alkuperäiset eli tehdasasetukset.
2. Hankkia uusi salasana unohtuneen tilalle.

Palaa alkuun

resoluutio

Resoluutio kertoo pikselien määrän näytöllä, esimerkiksi digikameran asetuksissa tai digikuvassa. Mitä suurempi resoluutio, sitä tarkemmin yksityiskohdat erottuvat.
Suurta resoluutiota tarvitaan, jos kuvaa suurennetaan esimerkiksi julisteeksi tai jättinäytölle.

Katso myös: pikseli

Palaa alkuun

resurssienhallinta

Tietokoneiden työkalu, jolla katsotaan ja järjestetään sisältöjä. Resurssienhallinta on kuin koneen sisällysluettelo: Siellä näkyvät levyasemat, kansiot ja tiedostot.
Windows-koneissa resurssienhallinta löytyy vasemman alalaidan Windows-painikkeen takaa. Resurssienhallinnan kuvake on "mappikansion" näköinen.
Mac-koneissa tiedostojen hallinta tehdään Finderilla.

Katso myös: tiedostonhallinta

Palaa alkuun

rippaus

ripata

Kopioida laittomasti eli tekijänoikeuksia rikkoen audiota tai videota omalle laitteelle.
Esimerkkejä rippauspalveluista: Torrent-palvelut kuten Pirate Bay, samoin vertaisverkossa toimiva suoratoistopalvelu Popcorn Time.

Katso myös: vertaisverkko

Palaa alkuun

ristikkomerkki

risuaita, ruutu, hash

Risuaidan muotoinen merkki näppäimistössä. "Lopuksi paina ruutu."
Samaa merkkiä käytetään myös toisessa tarkoituksessa, aihetunnisteena (hashtag).

Katso myös: aihetunniste

Palaa alkuun

robottipuhelu

robottisoitto, automaattipuhelu

Automatisoituja puheluja, joissa pyörii ennalta nauhoitettu ihmisen tai koneäänen lukema viesti.
Osa puheluista on asiallisia – esimerkiksi tutkimustarkoituksessa. Usein kyseessä on kuitenkin mainos- tai huijaussoitto.
Lain mukaan robotti ei saa soittaa myyntipuheluja ilman kuluttajan suostumusta.

Palaa alkuun

roottaus

Roottaus eli roottaaminen tarkoittaa ohjelmistolukituksen poistamista Android-laitteissa. Silloin käyttäjä saa oikeudet lukea ja muuttaa kaikkia laitteen tietoja. Roottaus mahdollistaa esimerkiksi puhelinvalmistajan omien sovellusten poiston.
Roottaukseen ei kannata aloittelijan ryhtyä.

Palaa alkuun

roskakori

trash

Kun poistat digilaitteesta tiedostoja tai sisältöä, ne menevät laitteen tai sovelluksen roskakoriin. Sieltä ne voi hävittää tai tarvittaessa palauttaa käyttöön määrätyn ajan sisällä.
Monissa laitteissa voit itse säätää, kuinka pitkä tuo määräaika on.

Palaa alkuun

roskaposti

spämmi, spämmätä, spam

Vastaanottajan kannalta ei-toivottu viesti, yleensä sähköpostissa. Useimmiten massapostitusta mainostarkoituksessa.
Saatat antaa luvan roskapostiin tietämättäsi, kun syötät sähköpostiosoitteesi arvontoihin ja vastaaviin.
Sähköpostijärjestelmiä voi yleensä opettaa suodattamaan roskapostia.

Palaa alkuun

RSS-syöte

RSS-feedi, RSS Feed

RSS on verkkosyöte, jonka avulla saat tiedon tiuhaan päivittyvien verkkosivujen julkaisuista. Liität julkaisijan tarjoaman RSS-syötteen verkko-osoitteen oman laitteesi syötteenlukijaan. RSS-syöte näyttää uusimmat otsikot linkkeineen tietokoneellasi.
Lyhenne RSS tulee englannin sanoista Really Simple Syndication.
Nykyään sovellusten ilmoitukset ovat osittain korvanneet RSS-syötteet.

Palaa alkuun

ruudun raavinta

screen scraping

Verkkosivuilla olevaa tietoa kopioidaan koneluettavaan muotoon eli taulukoksi. Screen scrapingilla saadaan eroteltua haluttuja tietoja verkkosivujen tekstistä tai materiaalista.
Screen scrapingia tehdään siihen tarkoitetuilla ohjelmilla.

Katso myös: tiedonlouhinta

Palaa alkuun

ruutuaika

screen time

Kaksi merkitystä:
1. digiruutujen ääressä vietetty aika
2. digilaitteiden toiminnot, joilla voi seurata ja säätää laitteilla vietettyä aikaa.

Palaa alkuun

saavutettavuus

Jos digipalvelu on saavutettava, sitä voivat käyttää kaikki ihmiset – riippumatta heidän toimintarajoitteistaan tai ominaisuuksistaan, kuten iästä, näkö- tai kuulokyvystä tai vammoista.
Digimaailmassa saavutettavuus vastaa esteettömyyttä fyysisessä maailmassa.

Katso myös: käytettävyys

Palaa alkuun

Safari

Applen kehittämä verkkoselain, joka on esiasennettuna Applen digilaitteissa (kuten Mac, iPhone ja iPad).

Katso myös: selain

Palaa alkuun

salasana

password

Vain käyttäjän tiedossa oleva merkkijono. Esimerkiksi kun rekisteröidyt johonkin netin palveluun, luot sinne salasanan.
Joissakin palveluissa salasana on numeroista koostuva PIN-koodi. Joskus salasanan täytyy sisältää tietty määrä merkkejä, mukaan lukien numeroita ja erikoismerkkejä.
Tietoturvan takia on hyvä käyttää pitkiä salasanalauseita sekä salasanojen hallintaohjelmia.

Katso myös: käyttäjätunnus

Lue lisää: Vertaile salasanoja Digitreenien salasanakoneessa.

Palaa alkuun

salasanalause

Varsinkin tärkeimmillä tileillä, kuten sähköpostissa kannattaa käyttää yhden salasanan sijaan salasanalausetta. Mitä pidempi, sitä vaikeampi sitä on murtaa.
Luo sanarimpsu tai loru, joka ei löydy sellaisenaan Googlesta.

Palaa alkuun

salasanaohjelma

salasanojen hallintaohjelma, salasananhallintasovellus, password manager

Palvelu, joka muistaa salasanasi puolestasi – kunhan muistat ohjelman oman pääsalasanan. Tarjolla on ilmaisia ja maksullisia ohjelmia.

Lue lisää: Tutustu salasanaohjelmiin Digitreeneissä.

Palaa alkuun

Samsung

Maailmanlaajuisesti toimiva monialayritys, jonka kotimaa on Etelä-Korea. Suuri elektroniikan ja digilaitteiden valmistaja.
Suurin osa Samsungin mobiililaitteista käyttää Android-käyttöjärjestelmää. Muun muassa älykelloissa ja televisioissa on kuitenkin yrityksen oma käyttöjärjestelmä Tizen OS.

Palaa alkuun

sanapilvi

datapilvi

Graafinen esitys eli kuva, jossa käsitteet näkyvät sitä suurempina, mitä useammin ne esiintyvät jossain otannassa, esimerkiksi kyselytuloksissa tai verkkosivulla.
Myös avainsanoista ja asiasanoista voi tehdä vastaavanlaisia pilviä.

Katso myös: tunniste

Palaa alkuun

scart

skartti

Liitinstandardi, jolla voidaan siirtää johdolla kuvaa ja ääntä laitteesta toiseen.
Yhä vähemmän käytössä. Esimerkiksi televisioissa HDMI-liittimet ovat korvanneet scart-liittimet.

Palaa alkuun

seinä

Käyttäjän oma näkymä, lähinnä Facebookissa.
"Laitoin eilisen videon ryhmämme Facebook-seinälle".

Palaa alkuun

selain

verkkoselain, nettiselain, browser

Tietokoneohjelma, jolla vieraillaan verkkosivuilla ja katsellaan niiden sisältöä. Selaimia on kymmeniä. Yhdellä laitteella voi käyttää useita selaimia.
Suomessa suosittuja selaimia ovat Chrome (Googlen selain), Edge (Microsoftin selain), Safari (Applen selain) ja Firefox (Mozilla-projektin avoimen lähdekoodin selain) .

Palaa alkuun

selaustiedot

selainhistoria, browsing history

Kun selaat internetiä, selaimesi tallentaa paljon tietoa. Se muistaa esimerkiksi sivut, joilla olet vieraillut ja tiedostot, joita olet ladannut. Tämä kaikki on historiatietoa. Sen kertymistä voit säädellä eri tavoin laitteesi asetuksista.
Varsinkin jos menet nettiin julkisella laitteella (esimerkiksi kirjastossa), varmistu siitä, että historiatietosi poistuvat käyntisi päätteeksi.

Katso myös: selain

Palaa alkuun

seuraaja

follaaja

Sosiaalisessa mediassa tietystä sisällöstä pitäneet ovat seuraajia. Myös esimerkiksi blogia voi seurata. Seuraajien määrä on eräs suosion mittari.
Puhekielinen follaaja tulee englannin sanasta follower.

Palaa alkuun

Sheets

Google Sheets

Googlen taulukkolaskentaohjelma.

Katso myös: taulukkolaskenta

Palaa alkuun

shift

Näppäin, jota käytetään monissa pikavalinnoissa ja komennoissa.
Shift-näppäimellä valitaan muun muassa iso kirjain tai näppäinten yläosassa oleva merkki (jälkimmäinen vain tietokoneella).
Mac-tietokoneissa ja mobiililaitteiden näppäimissä on Shift-sanan tilalla ylöspäin osoittava nuoli.

Katso myös: pikanäppäin

Palaa alkuun

Signal

Pikaviestisovellus, joka tunnetaan tiukasta salauksestaan.

Katso myös: pikaviestipalvelu

Palaa alkuun

Siirto

Kaksi merkitystä:
1. Nordea-pankin mobiilimaksusovellus, jota voi käyttää myös parin muun pankin tilillä. Maksu menee sovellukseen liitetyltä tililtä. Maksu tapahtuu puhelinnumeron tai myyjän QR-koodin perusteella.
2. Maksujärjestelmä, jota käyttää kolme mobiilimaksusovellusta: Nordea Siirto, Pivo ja OP-mobiili.

Katso myös: Pivo

Palaa alkuun

sijainti

location

Laitteen maantieteellisen sijainnin tunnistaminen. Tähän käytetään esimerkiksi GPS-tekniikkaa, wifi-verkkoja tai laitteen IP-osoitetta. "Lähetä minulle puhelimella sijaintitiedot, niin löydän perille".
Vaikka säädät laitteen asetuksista sijaintiluvan pois, esimerkiksi operaattori tai selain saattavat silti tietää, missä laite on.

Katso myös: paikannus

Palaa alkuun

sijaintitunniste

Kertoo, missä paikassa esimerkiksi valokuva tai video on otettu – kunhan laitteessa on kuvaa ottaessa sijainti päällä. Sijaintitunnisteen saa päälle ja pois laitteen asetuksista.

Palaa alkuun

SIM-kortti

simmi

Matkapuhelimeen tai tablettiin laitettava pieni älykortti, jota tarvitset puhelinliittymän tai mobiilidatan käyttöön.
SIM on lyhenne englannin sanoista Subscriber Identity Module.

Katso myös: eSIM

Palaa alkuun

sinivalo

sininen valo, blue light

Tietokoneet ja älylaitteet käyttävät sinistä keinovaloa näytöissään. Se muistuttaa auringonvaloa, joten elimistö tulkitsee sen päivänvaloksi.
Useimmissa laitteissa sinivaloa voi suodattaa asetuksista tai sovelluksilla.

Palaa alkuun

Siri

Apple-yhtiön virtuaaliavustaja, jota komennetaan puheella. Applen laitteissa esiasennettuna. Osaa suomea.

Katso myös: virtuaaliavustaja

Palaa alkuun

skannaaminen

skannaus, scan

Tekstin tai kuvan muuttamista digitaaliseen muotoon skannerin eli kuvanlukijan avulla. Lähin skanneri löytyy yleensä omasta puhelimesta.

Lue lisää: Opettele skannaus puhelimella Digitreenistä.

Palaa alkuun

skrollata

Vierittää tietokoneen ruudun näkymää. Skrollaus tehdään vieristyspalkin avulla tai hiiren vierityspainikkeella.
Myös näppäimistön Page Up- ja Page Down -painaikkeilla voi skrollata sivu kerrallaan.

Palaa alkuun

Skype

skaippi, skypettää

Microsoftin omistama videopuhelu- ja pikaviestintäohjelma. Toimii suosituimmilla käyttöjärjestelmillä. Skypen kehittivät itsenäiset yrittäjät jo 2000-luvun alussa.
Puhelut ovat ilmaisia, kun molemmat osapuolet käyttävät Skypeä. Yrityksellä on myös monia maksullisia paketteja.

Katso myös: videopuheluohjelma

Palaa alkuun

Slack

Pikaviestiohjelma lähinnä yrityksille ja organisaatioille. Slackin omistaa yhdysvaltalainen ohjelmistoyritys Salesforce.

Palaa alkuun

smishing

Smishing tarkoittaa tietojen kalastelua tekstiviesteillä.
Huijausviesti voi pyytää esimerkiksi maksukortin tietoja jotain nimellistä veloitusta, kuten postimaksua tai lahjakortin lunastamista varten. Seurauksena voi olla tilausansa eli jatkuvat kuukausiveloitukset.

Katso myös: phishing

Palaa alkuun

Snapchat

snäppi

Yhdysvaltalaisen Snapchat-yhtiön sosiaalisen median palvelu. Snäppi on palvelun lempinimi, mutta myös palvelussa lähetetty viesti. Oma tarinani -osion snäpit näkyvät muille vain 24 tunnin ajan.

Katso myös: striikki

Palaa alkuun

somehaaste

Sosiaalisessa mediassa leviävä haaste, jossa ihmisiä haastetaan jakamaan tietty asia itsestään sanoin, kuvin tai videona. Tarkoituksena on luoda netti-ilmiö.
Hyvin toteutettu somehaaste ei aiheuta vaaratilanteita eikä loukkaa ketään.

Palaa alkuun

somekupla

Sosiaalisen median ilmiö. Esimerkiksi Twitterissä tai Youtubessa algoritmi näyttää käyttäjille enimmäkseen sellaisia julkaisuja, joista se olettaa heidän pitävän tai kiinnostuvan. Näin syntyy kuplia, joissa samanhenkiset myötäilevät toisiaan.
Kun informaatiota ei saa puolueettomasti, maailmankuvat kapenevat.

Katso myös: algoritmi

Palaa alkuun

sometili

social media account

Sosiaalisen median palveluun rekisteröity käyttäjätili. Oman tilisi asetuksista voit esimerkiksi säätää, mitä tietojasi muut käyttäjät näkevät ja mitä ilmoituksia saat. "Loin Tiktok-tilin, mutta laitoin sen yksityiseksi."

Palaa alkuun

Sony

Japanilainen viihde-elektroniikkavalmistaja. Tekee muun muassa televisioita ja puhelimia.

Katso myös: Android

Palaa alkuun

sormenjälkitunnistus

Yksi tapa tunnistaa digilaitteen tai -palvelun käyttäjä.
Sormenjälkilukijan voi ottaa käyttöön useimpien mobiililaitteiden asetuksista. Sitä voi käyttää myös rinnakkain PIN-koodin kanssa.
Sormenjälkitunnistus on peruskäytössä turvallinen. Kasvojentunnistus on toki vielä turvallisempi vaihtoehto.

Katso myös: biometrinen tunnistaminen

Palaa alkuun

sosiaalinen media

some

Internetissä toimiva yhteisöllinen palvelualusta, jossa käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Tunnettuja someyrityksiä ovat muun muassa Facebook, Instagram, Youtube, Tiktok, Snapchat, Twitter ja Linkedin. Usein myös pikaviestimet, kuten Whatsapp ja Messenger lasketaan kuuluvaksi someen.
Some-alustojen käyttö on yleensä ilmaista, mutta palvelut seuraaavat käyttäjien dataa ja räätälöivät markkinointia sen mukaan.

Palaa alkuun

Soundcloud

Ruotsalaisomisteinen palvelu, joka keskittyy musiikin ja audion levitykseen ja suoratoistoon. Käyttäjäkunta painottuu muusikoihin.

Palaa alkuun

sovellus

äppi, appi

Ohjelma, ohjelmisto tai toiminto, joka ladataan älylaitteeseen tai tietokoneeseen. Puhekielessä äppi viittaa useimmiten mobiililaitteella tai äly-tv:llä käytettävään sovellukseen.

Palaa alkuun

sovelluskauppa

app store

Verkkopalvelu, josta lataat omalle laitteellesi sovellukset – sekä ilmaiset että maksulliset.
Virallisia ja suositeltavia sovelluskauppoja ovat esimerkiksi Applen App Store, Googlen Play Kauppa ja Microsoftin Microsoft Store.
Sovelluskaupoista voi myös ostaa esimerkiksi pelejä tai elokuvia.

Katso myös: iTunes

Palaa alkuun

speksi

Digikielessä speksit tarkoittavat jonkin hankkeen erittelyä, määrittelyä tai teknisiä tietoja. "Rakentakaa nettisivu näiden speksien mukaiseksi".
Lyhenne tulee sanasta spesifikaatio.

Palaa alkuun

spleinaus

splaining

Muun muassa netin keskustelupalstoilla näkyvä taktiikka: Asiaa selitetään toiselle ylimielisesti tai yksinkertaistaen, ikään kuin tämä ei lainkaan ymmärtäisi sitä.
Esimerkki: Rikasselittäjä neuvoo vähävaraiselle, miten rahaa kuuluu käyttää.

Palaa alkuun

Spotify

Musiikin ja podcastien suoratoisto- eli striimauspalvelu, jonka omistaa ruotsalainen Spotify AB. Käytetään laitteissa sovelluksella. Maksuton versio sisältää mainoksia, maksullinen ei.
Vastaavia musiikkipalveluja ovat muun muassa Apple Music, YouTube Music, Deezer, Tidal ja Amazon Music.

Katso myös: striimaus

Palaa alkuun

SSD-levy

Tietokoneen osa: perinteistä kovalevyä nopeampi kiintolevy, jossa ei ole liikkuvia osia. Yleinen varsinkin kannettavissa tietokoneissa.

Palaa alkuun

Steam

Videopelien jakelualusta, jolta voi ostaa pelejä, pelata, luoda pelejä ja keskustella niistä.
Steamin omistaa yhdysvaltalainen pelitalo Valve.

Palaa alkuun

striikki

streak

Snapchat-pikaviestisovelluksen ominaisuus: Käyttäjän välille syntyy striikki, kun viestien eli snäppien välissä on enintään 24 tuntia. Jollei striikkiä pidä yllä, ketju katkeaa.

Katso myös: Snapchat

Palaa alkuun

striimaus

suoratoisto, castaus

Useita merkityksiä:
1. Netissä olevan sisällön katselua tai kuuntelua. 2. Videosisällön toistamista toisella ruudulla. Silloin mobiililaite toimii “kaukosäätimenä” ja "äly" sijaitsee lisälaitteessa (esimerkiksi Chromecast). Termi casting tai castaus tarkoittaa käytännössä samaa. Arkikielessä puhutaan myös heijastamisesta.
3. Laitteen käyttäjä kuvaa ja äänittää itseään muille netin käyttäjille. Käytössä esimerkiksi videopelaajien kesken.
4. Striimaus voi tarkoittaa myös mitä hyvänsä reaaliaikaista toistamista netissä.

Katso myös: peilaus

Lue lisää: Perehdy kuvan heijastamiseen Digitreenissä.

Palaa alkuun

suodatin

filtteri

Arkisessa digikielessä suodatin eli filtteri liittyy kuvien käsittelyyn: Valokuviin ja videoihin voi lisätä erilaisia sävyjä tai esimerkiksi korostaa silmiä.
Filttereitä on erilaisissa kuvaohjelmissa ja sisäänrakennettuna myös somepalveluissa.

Palaa alkuun

suojattu sähköposti

Suojattu sähköposti ei tavallisen sähköpostin tapaan liiku internetissä sähköpostipalvelimelta toiselle, vaan se tallentuu tietoturvallisesti suojatulle palvelimelle.
Vastaanottaja ei saa viestiä auki ilman erillistä linkkiä tai avainkoodia.

Palaa alkuun

suojausavain

security key

Suojausavain on ylimääräinen turvakeino henkilöllisyyden vahvistamiseksi, kun kirjautuu digipalveluihin.
Se voi olla pieni fyysinen laite, joka toimii lyhyen kantaman yhteydellä (bluetooth tai NFC) tai liitettynä laitteeseen.
Suojausavain voi olla myös sisäänrakennettuna esimerkiksi puhelimeen. Se pitää silti ottaa erikseen käyttöön.
Kun puhutaan digiverkon suojausavaimesta, tarkoitetaan yleensä verkon salasanaa.

Katso myös: turva-avain

Palaa alkuun

suomi.fi

Verkkosivusto, jolta löytyy tietoa kansalaisen palveluista, muun muassa asioinnista viranomaisten kanssa.
Suomi.fi-tunnistuksen kautta kirjaudutaan sähköisesti useimpiin julkisiin palveluihin.
Suomi.fi-viestit on kansalaisen sähköinen postilaatikko.
Suomi.fi:ssä voi myös pyytää ja antaa valtuuksia sekä katsoa omia rekisteritietojaan.

Palaa alkuun

Suomi24.fi

Sosiaalisen median palvelu, joka tunnetaan parhaiten keskusteluosiostaan. Suomi24.fi:n omistaa City Digital Group.

Palaa alkuun

suoratoistopalvelu

VOD-palvelu

Verkossa toimiva palvelu, jonka kautta videoita tai audiota voi kuluttaa milloin vain. Kotimaisia palveluja ovat muun muassa Yle Areena, MTV Katsomo ja Ruutu.
Maksulliset suoratoistopalvelut voi jakaa
1. kuukausimaksullisiin eli SVOD-palveluihin (Subscription Video On Demand). Esimerkkejä Netflix, Elisa Viihde Viaplay, Disney+, C More ja HBO Max.
2. kertamaksullisiin eli käyttäjä maksaa tietystä sisällöstä (termi TVOD tulee englannin sanoista Transactional Video On Demand).

Katso myös: suoratoisto

Palaa alkuun

suosikki

Suosikit ovat linkkejä, joiden avulla sinun on helppo palata suosikkisivuillesi netissä. Käytännössä kirjanmerkki on sama asia – termi vaihtelee eri selaimissa. Joskus näkee myös ilmausta "ykkössivustot".

Katso myös: kirjanmerkki

Palaa alkuun

surffata

Selata internetiä.

Palaa alkuun

svaipata

swipe, swaipata

Pyyhkäistä kosketusnäyttöä.
Esimerkiksi deittipalvelu Tinderissä svaippaus oikealle jonkun profiilissa tarkoittaa, että saattaa olla hänestä kiinnostunut.
Svaippaus voi myös tarkoittaa kuvan vaihtumista itsestään.

Palaa alkuun

synkronointi

Tietojen jatkuvaa siirtymistä laitteesta toiseen. Synkronoinnin ansiosta näet esimerkiksi sähköposteissasi koko ajan samat asiat, katsoitpa niitä millä laitteella tahansa. Synkronointi pitää myös omalla laitteellasi ja pilvipalvelussa olevat tiedot samoina.
Synkronointi tapahtuu pilvitallennuspalvelun tai tietokannan kautta.
"Laitoin kalenterini synkronoitumaan.".

Palaa alkuun

syväväärennös

deepfake

Väärennös, jolla kenen tahansa olomuoto saadaan videolla näyttämään ja kuulostamaan muulta kuin itseltään. Syväväärennöksellä esimerkiksi julkisuuden henkilö saadaan tekemään ja puhumaan mitä vain.
Jotkut verkkoyhteisöt ovat kieltäneet syväväärennösten jakamisen. Väärentäjien taidot kehittyvät kuitenkin usein nopeammin kuin väärennöksiä etsivät algoritmit.

Palaa alkuun

sähköinen allekirjoitus

digitaalinen allekirjoitus

Allekirjoitus, joka tehdään sähköisissä kanavissa. Sähköistä allekirjoitusta on käytetty yritysmaailmassa ja julkishallinnossa jo pitkään. Sähköisiä allekirjoitusjärjestelmiä myyvät monet yritykset.
Sähköisen allekirjoituksen käyttö on yleistynyt myös yksityisten ihmisten sopimuksissa. Silloin sähköistä allekirjoitusjärjestelmää tarjoaa sopimuspuoli, esimerkiksi pankki.

Katso myös: tunnistautuminen

Palaa alkuun

sähköposti

meili, e-mail

Tietoverkon palvelu, jossa luet viestit omasta sähköpostilaatikostasi. Oma sähköpostiosoite on digiaikana välttämätön. Sähköpostiin voi tilata muun muassa viranomaisten viestit paperipostin sijaan. Sen liitteenä voi lähettää erilaisia tiedostoja.
"Meilasin sinulle tulo-ohjeet".

Katso myös: sähköpostiohjelma

Palaa alkuun

sähköpostiohjelma

e-mail client

Ohjelma eli sovellus, jolla käytetään sähköpostia. Näitä ovat esimerkiksi Applen Mail, Googlen Gmail, Microsoftin Outlook ja avoimen lähdekoodin Thunderbird.
Usein, kuten Googlen Gmailin tapauksessa, ohjelmä on sama kuin palvelun tarjoaja.
Voit käyttää useampaa kuin yhtä sähköpostiohjelmaa.

Katso myös: sähköpostitili

Palaa alkuun

sähköpostipalvelu

e-mail provider

Tietoverkon palvelu, jossa luet viestit omasta sähköpostilaatikostasi. Sisältää omat kansiot muun muassa saapuneille viesteille ja roskapostille.
Suositut sähköpostipalvelut, kuten Googlen Gmail, Microsoftin Outlook ja Applen Mail toimivat sekä mobiilisovelluksella että selaimella.
Sähköpostien liitteenä voi lähettää erilaisia tiedostoja.

Katso myös: webmail

Palaa alkuun

sähköpostitili

meilitili, e-mail account

Oma sähköpostiosoitteesi, jota käytät valitsemallasi sähköpostiohjelmalla.
"Meilasin sinulle tulo-ohjeet".
Oma sähköpostiosoite on digiaikana välttämätön. Sähköpostiosoite on avain moniin internetin palveluihin, joten sen salasanan pitää olla turvallinen.
Voit avata useita sähköpostitilejä ja käyttää niitä eri tarkoituksiin.

Katso myös: käyttäjätunnus

Palaa alkuun

tabletti

taulutietokone

Kannettavan tietokoneen ja älypuhelimen välimuoto. Tabletti on mobiililaite, kuten älypuhelinkin – ja se käyttää mobiilikäyttöjärjestelmää.
Tablettiin ei tarvitse hankkia omaa SIM-korttia, jos siihen saa verkkoyhteyden wifin tai puhelimen kautta.
Laitteelle ehdotettiin aikanaan nimeä sormitietokone.

Palaa alkuun

tagata

tägätä

Merkitä jonkun nimi tai käyttäjätunniste kuvaan tai muuhun julkaisuun sosiaalisessa mediassa.
Esimerkiksi Facebookissa et voi estää kavereitasi tägäämästä sinua, mutta voit poistaa tägejä eli merkintöjä ja voit säätää niiden näkymistä asetuksista.

Katso myös: tunniste

Palaa alkuun

tallennustila

storage

Tallennustilan määrä kertoo, kuinka paljon dataa laitteeseen mahtuu. Tallennustilasta osa kuluu laitteen järjestelmiin ja sovelluksiin, osa itse lisäämiisi tiedostoihin.
Arkikielessä tallennustila ja muisti menevät usein sekaisin.

Katso myös: muisti

Palaa alkuun

tallentaa

seivata, save

Säilöä tiedosto digilaitteelle tai pilvipalveluun. Kun tallennat tiedot, ne ovat tallessa myöhempää käyttöä varten.

Palaa alkuun

taloyhtiöliittymä

talolaajakaista

Tapa hankkia asuntoihin internet-liittymä usean asunnon talossa. Kohtuullisella kuukausihinnalla joka asuntoon saadaan laajakaistainen nettiyhteys. Maksu kerätään yleensä osana vastiketta.
Jos kotona on paljon nettiyhteyttä vaativia laitteita, asuntoon voi olla syytä hankkia myös wifi-reititin tai -tukiasema.

Katso myös: wifi

Palaa alkuun

tarina

story

Yksi julkaisumuodoista sosiaalisessa mediassa. Käyttäjä julkaisee kuvia tai videota, usein tekstillä ja grafiikalla höystettynä. Tarinoissa kuvan muoto on yleensä pysty.
Tarina näkyy muille käyttäjille yleensä vain 24 tunnin ajan.

Palaa alkuun

tarra

sticker

Viestiin lisättävä valmis kuvake tai kuvakkeen alta löytyvä toiminto joissakin sosiaalisen median palveluissa.
Mobiililaitteen kamerassa tarra voi tarkoittaa kuvan päälle ilmestyvää lisuketta – vaikka jäniksen korvia ihmiskasvoille.

Palaa alkuun

taskupuhelu

Vahingossa eli käyttäjän tietämättä soitettu puhelu. Puhelimen näppäimiin osuu esine tai muu painallus, joka käynnistää taskupuhelun.

Palaa alkuun

tasohiiri

kosketuslevy, ohjauslaatta, touchpad

Kannettavan tietokoneen tasomainen kiinteä hiiri, joka sijaitsee näppäimistön edessä. Tasohiirtä ohjataan sormenpäillä.

Palaa alkuun

taulukkolaskenta(ohjelma)

spreadsheet

Tietokoneohjelma, joka on tarkoitettu numeerisen tiedon käsittelyyn. Tunnettuja taulukkolaskentaohjelmia ovat Microsoftin Excel, Googlen Sheets ja Applen Numbers.

Palaa alkuun

tavu

byte

Tiedon yksikkö, johon mahtuu kahdeksan bittiä (englanniksi byte). Tavun lyhenne on suomessa pieni kirjain t ja englannissa iso kirjain B (vertaa bittiin, joka lyhennetään b). Yksi Mt eli megatavu on miljoona tavua ja yksi Gt eli gigatavu on miljardi tavua.
Bitit ja tavut sekoitetaan usein.

Katso myös: bitti

Palaa alkuun

TCP/IP

Usean internet-liikennöinnissä käytettävän tietoliikenneprotokollan yhdistelmä.

Katso myös: IP-protokolla

Palaa alkuun

tehdasasetukset

Uudessa laitteessa ostohetkellä olevat asetukset.
Jos palautat laitteesi tehdasasetukset, sillä olevat tiedot (kuten yhteystietolista tai valokuvat) ja omat asetuksesi katoavat. Omat tiedostot kannattaa siis varmuuskopioida ennen tehdasasetusten palauttamista.

Palaa alkuun

tehtäväpalkki

taskbar

Tietokoneen työpöytänäkymässä (yleensä alalaidassa) oleva paneeli tai alue. Siitä avataan koneen erilaisia toimintoja.

Palaa alkuun

tekijänoikeus

copyright

Vaikka digimaailmassa kaikkea on helppo lainata ja kopioida, siellä pätevät samat säännöt kuin muuallakin: Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on siihen tekijänoikeus. Tekijä päättää, miten hänen teostaan saa käyttää.
Suojaa saadakseen teoksen tulee olla itsenäinen ja omaperäinen – laatua tai taiteellisuutta ei vaadita.

Katso myös: CC

Lue lisää: Testaa tietosi tekijänoikeudesta Digitreenien visalla.

Palaa alkuun

tekoäly

AI, keinoäly

Tietokoneohjelma, joka kykenee tekemään älykkäinä pidettäviä toimintoja. Tekoäly ei ole selkeä joko-tai-käsite. Tekoälyä on useita muotoja. Tekoälyyn perustuvat esimerkiksi itseajavat autot tai kasvojentunnistus.
Tekoälyllä on kaksi tyypillistä ominaisuutta:
1) Autonomisuus eli kyky suorittaa tehtäviä monimutkaisessa ympäristössä ilman käyttäjän jatkuvaa ohjausta.
2) Adaptiivisuus eli kyky parantaa suorituskykyä oppimalla kokemuksesta.
Lyhenne AI tulee englannin sanoista Artificial Intelligence.

Katso myös: tekoälygeneraattori

Palaa alkuun

tekoälygeneraattori

AI-generaattori

Tietokoneohjelma, joka tuottaa tekoälyn algoritmien avulla esimerkiksi tekstistä kuvia tai antaa chatissa vastauksia kysymyksiin.
Ohjelmalle syötetään kehotteita tai kysymyksiä ja tekoälyohjelma reagoi niihin.
Esimerkkejä ovat kuvageneraattori Dall-e ja chatbotti ChatGPT.
Generaattorit ovat herättäneet keskustelua muun muassa etiikasta ja tekijänoikeuksista.

Katso myös: tekoäly

Palaa alkuun

tekstieditori

tekstinmuokkain

Tietokoneohjelma, joka on tarkoitettu ainoastaan tekstin kirjoittamiseen ja muokkaamiseen. Tekstieditoreissa ei juurikaan ole muotoiluominaisuuksia, toisin kuin tekstinkäsittelyohjelmissa.
Esimerkkejä: Notepad (Windows), TeXturi (Mac OS ).

Palaa alkuun

tekstinkäsittelyohjelma

Tietokoneohjelma tekstin kirjoittamiseen, muotoiluun ja tulostamiseen. Tekstinkäsittelyohjelmia ovat esimerkiksi Microsoft Word, LibreOffice Writer, Google Docs ja Applen Pages.

Palaa alkuun

tekstitiedosto

text file

Tekstimuotoinen tiedosto. Tekstien tiedostomuotoja ovat muun muassa .txt (tekstiä ilman muotoilua), .doc ja .docx (Microsoft Word) sekä .odt (Libre Office ja Open Office).

Palaa alkuun

tekstiviesti

tekstari, sms

Keino lähettää lyhytviestejä puhelinnumerosta toiseen. Tekstiviestit kulkevat matkapuhelinverkossa eli ne eivät vaadi nettiyhteyttä.
Kaikissa puhelimissa on tekstiviestitoiminto, usein esiasennettuna nimellä Viestit.
Tekstiviestien merkkiraja on 160. Pidemmät tekstiviestit muuttuvat multimediaviesteiksi tai useaksi sms-viestiksi.
Lyhenne SMS tulee englannin sanoista Short Message Service.

Katso myös: mms

Palaa alkuun

Telegram

Mobiililaitteilla käytettävä sosiaalisen median ja viestisovelluksen yhdistelmä.Toisin kuin esimerkiksi Whatsappissa, Telegramissa voi lähettää viestejä anonyymisti. Telegramissa ryhmien koolle ei ole ylärajaa.
Sovellus perustettiin Venäjällä vuonna 2013. Telegramin omistaja Pavel Durov asuu Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.

Katso myös: pikaviestipalvelu

Palaa alkuun

tera-

Biljoonakertainen. Esimerkiksi yksi terabitti on biljoona bittiä eli 1 000 000 000 000 bittiä (12 nollaa).

Palaa alkuun

teräväpiirtosiirtymä

HD-siirtymä

Kaikkien televisiolähetysten siirtyminen HD- eli teräväpiirtotarkkuuteen. Silloin SD- eli peruspiirtolaadun lähetykset loppuvat.
Ylen tv-lähetykset ovat tarjolla HD:nä kaikkialle Suomeen. Myös SD-lähetykset jatkuvat kuitenkin toistaiseksi.

Katso myös: DVB-T2

Palaa alkuun

tiedonlouhinta

datanlouhinta

Tiedonlouhinta tarkoittaa tiedonhankintaa suurista tietomassoista. Oleellinen tieto kaivetaan esiin suuresta joukosta dataa ja puretaan yleistajuisempaan muotoon.

Katso myös: ruudun raavinta

Palaa alkuun

tiedosto

faili, file

Digilaitteen ymmärtämään muotoon koodattu tietojen kokonaisuus. Jokaisella tiedostolla on tiedostonimi, jonka avulla sitä käytetään. Tiedosto voi olla asiakirja, ohjelma tai muuta dataa.
Arkikäytössä tiedosto, dokumentti ja asiakirja tarkoittavat usein samaa.
Tiedoston muoto käy ilmi sen päätteestä, esimerkiksi .pdf tai .txt

Katso myös: asiakirja

Palaa alkuun

tiedostomuoto

file format

Ilmaisee talletetun tiedoston tallennusmuodon eli rakenteen.
Tiedostomuoto käy ilmi tiedoston nimessä pisteen perässä olevasta lyhenteestä eli tiedostopäätteestä. Esimerkiksi "koira.jpeg" on jpeg-muotoinen valokuva.

Katso myös: tiedostopääte

Palaa alkuun

tiedostonhallinta

file manager

Ohjelma tai sovellus, jolla hallinnoit digilaitteessasi olevia tiedostoja.

Katso myös: resurssienhallinta

Palaa alkuun

tiedostopääte

tiedostotunniste, file extension

Tiedoston nimessä pisteen perässä oleva tunnus, jossa on yleensä 3-4 merkkiä.
Esimerkiksi lasku.pdf ja pöytäkirja.doc ovat asiakirjoja. Sauna.jpeg ja hikoilu.gif taas ovat kuvia. Laskut.zip sisältää useita tiedostoja "pakattuna" yhteen.
Windows ei oletuksena näytä tiedostopäätteitä. Ne saa kuitenkin esiin Resurssienhallinnasta.

Katso myös: tiedostomuoto

Palaa alkuun

tietojärjestelmä

Kokonaisuus, joka koostuu muun muassa tietojenkäsittelystä, tiedonsiirrosta ja ohjelmista. Esimerkiksi pankeilla tai terveydenhuollon toimijoilla on omat tietojärjestelmänsä.
Kun asiakastietoja käsitellään sähköisesti, käytetään usein termejä asiakas- tai potilastietojärjestelmä.

Palaa alkuun

tietokanta

database

Tietokanta on tietokoneella oleva kokoelma tietoa, johon voidaan kohdistaa hakuja ja jonka sisältöä voidaan muuttaa.
Internetin käyttäjänä olet yleensä päivittäin yhteydessä lukuisiin tietokantoihin. Esimerkiksi nettisivun käyttäjien tunnukset ovat tietokanta.

Palaa alkuun

tietomurto

data breach

Organisaation, palvelun tai yksityisen ihmisen tietojärjestelmään murtaudutaan tai tunkeudutaan – ja varastettua tietoa käytetään hyväksi.
Tietomurto ja jo sen yritys ovat rangaistavia tekoja.

Katso myös: tietojärjestelmä

Palaa alkuun

tietopyyntö

tietojen tarkastuspyyntö

EU-maissa jokaisella kansalaisella on oikeus tarkastaa, mitä henkilötietoja erilaisten rekisterien pitäjät hänestä keräävät.
Tietopyyntö esitetään suoraan rekisterin pitäjälle. Tietopyyntöä ei tarvitse perustella.
Yrityksen tai muun toimijan pitää pääsääntöisesti vastata kuukauden kuluessa.

Lue lisää: Lue lisää tietopyynnöistä Digitreenistä.

Palaa alkuun

tietosuoja

henkilötietosuoja, data protection

Perusoikeus, joka turvaa henkilötietojen asianmukaista käsittelyä ja yksityisyyttä.

Katso myös: tietoturva

Palaa alkuun

tietoturva

data security

Tietoturva tarkoittaa toimenpiteitä, joilla suojataan dataa ja tietojärjestelmiä.

Katso myös: tietosuoja

Palaa alkuun

Tietoturvamerkki

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämä Tietoturvamerkki kertoo siitä, että tuote, sovellus tai palvelu on suunniteltu tietoturvalliseksi.

Katso myös: esineiden internet

Palaa alkuun

tietoverkko

Tietoliikenneverkon välityksellä kuluttajalle tarjottavien palvelujen kokonaisuus.
Tietoverkkojen palveluja ovat esimerkiksi pankki-, sähköposti- ja videopuhelupalvelut.

Palaa alkuun

tietovuoto

data leak

Salassa pidettävän tiedon levittämistä ulkopuolisille.
Yleensä tietovuodon tekevä henkilö murtautuu yrityksen tai palvelun tietokantoihin ja julkaisee siellä olevaa tietoa.

Katso myös: tietomurto

Palaa alkuun

Tiktok

Kiinalaisomisteinen sosiaalisen median videosovellus. Tiktokin virallinen ikäraja on 13 vuotta, mutta sitä käyttävät nuoremmatkin.
Tiktokiin sisältöä tekeviä kutsutaan tiktokkaajiksi (palvelun oma termi on creator).
Tiktokin omistaa ByteDance. Sillä on Kiinassa vastaava sovellus nimeltään Douyin.

Palaa alkuun

tili

käyttäjätili, account

Useisiin verkon palveluihin vaaditaan omaa tiliä eli käyttäjätiliä. Saat käyttäjätilin, kun rekisteröidyt palveluun ja luot siihen oman käyttäjätunnuksesi.
Digiajan tilillä ei ole tekemistä perinteisen pankkitilin kanssa: Käyttäjätili voi olla ilmainen – ellei siihen halua liittää esimerkiksi kuukausimaksullisia palveluja.

Katso myös: käyttäjätunnus

Palaa alkuun

toimisto-ohjelmisto

Yhteen pakettiin koottuja ohjelmistoja tietokoneen käyttämiseksi – nimestään huolimatta missä vain, ei ainoastaan työelämässä. Paketissa ovat mukana ohjelmat muun muassa tekstinkäsittelyyn, taulukkolaskentaan ja esitysgrafiikan tekoon.
Tunnetuimpia toimisto-ohjelmistoja ovat Microsoft Office, avoimen lähdekoodin Libre Office sekä Googlen toimistotyökalut.

Palaa alkuun

token

Tokenilla on useita merkityksiä, muun muassa nämä:
1. Digitaalinen tunniste tai fyysinen väline – esimerkiksi koodeja sisältävä USB-tikku –, jolla tunnistaudutaan tai todennetaan käyttäjä.
2. Kryptovaluutan yksikkö tai arvoa kuvaava rahake.

Katso myös: turva-avain

Palaa alkuun

Tor-verkko

Vapaa ohjelmisto, joka mahdollistaa internetin anonyymin käytön ja sensuurin kiertämisen. Tor-verkossa data liikkuu vapaaehtoistyöllä ylläpidetyssä verkostossa.
Lyhenne Tor tulee englannin sanoista The Onion Router.

Katso myös: pimeä verkko

Palaa alkuun

torrent-tiedosto

Torrent-päätteiset tiedostot jaetaan BitTorrent-vertaisverkossa tietokoneelta toiselle. Torrent-tiedosto on hyvin pieni, koska se näyttää vain metatietoja ja sisällön sijainnin verkossa.
Torrent-formaatti ei tee tiedostosta laitonta, mutta torrenteja käytetään esimerkiksi tekijänoikeuden rikkomiseen.

Katso myös: vertaisverkko

Palaa alkuun

triggeröityä

Menettää malttinsa tai raivostua netissä olevasta sisällöstä, esimerkiksi some-keskustelusta.

Palaa alkuun

troijalainen

troijanhevonen

Hyödylliseksi naamioitu tietokoneohjelma, johon on piilotettu haittaohjelma.

Katso myös: haittaohjelma

Palaa alkuun

trollaus

trolli

Häiriköintiä, jossa lähetetään viestejä internetin palveluihin, tarkoituksena saada muut käyttäjät reagoimaan voimakkaasti.
Trollaus voi tarkoittaa myös tarkoitushakuista vaikuttamista mielipiteisiin – erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Palaa alkuun

tsättäillä

chatata, tsätätä

Jutella verkossa viestitellen tai videoyhteydellä. Tulee englannin verbistä "chat".

Katso myös: chatti

Palaa alkuun

tubettaja

Henkilö, joka lataa videoita omalle kanavalleen esimerkiksi Youtubeen. Verbi on tubettaa.

Katso myös: vlogi

Palaa alkuun

tukiasema

Tukiasema muodostaa yhteyden esimerkiksi puhelimeen radiosignaalilla. Kaikki matkapuhelimet ovat yhteydessä johonkin tukiasemaan.
Myös pienen langattoman verkon muodostavia reitittimiä kutsutaan joskus tukiasemiksi.

Katso myös: mobiilitukiasema

Palaa alkuun

tulostaa

printata

Siirtää dataa tietokoneelta tai muulta laitteelta fyysiseen muotoon – useimmiten paperille. Tulostustekniikoita on monia ja tulostinmalleja lukuisia.
Esimerkiksi 3D-tulostin pystyy tulostamaan kolmiulotteisen esineen.

Katso myös: monitoimilaite

Palaa alkuun

tunnistaminen

Tunnistamisessa käyttäjä yhdistetään häntä yksilöiviin seikkoihin.
Sinun tunnistamisesi perustuu siihen, mitä tiedät (esimerkiksi salasana), mitä sinulla on hallussasi (esimerkiksi passi) tai kuka sinä olet (sormenjälki tai muu yksilöivä ominaisuus).
Tunnistus voi perustua tunnistautumiseen tai se voi olla passiivista tunnistamista. Silloin et välttämättä tiedä tulevasi tunnistetuksi.

Katso myös: tunnistautuminen

Palaa alkuun

tunnistautuminen

identification

Kun kirjaudut verkon palveluun, tunnistaudut. Sähköistä tunnistautumista on "vahvaa" ja "vähemmän vahvaa".
Vahvassa tunnistautumisessa luotettava toimija varmistaa henkilöllisyytesi eli identiteettisi. Keinoja tähän on kolme: Pankkitunnukset, mobiilivarmenne ja kansalaisvarmenne.
Vähemmän vahvaa tunnistautumista on esimerkiksi se, kun käytät käyttäjätunnuksen ja salasanan yhdistelmää.

Katso myös: kirjautuminen

Palaa alkuun

tunniste

avainsana, tägi, tag

Tunnisteilla eli tägeillä kuvataan esimerkiksi kuvan tai tekstitiedoston sisältöä. "Laitoin kuvaan tägiksi digitaidot".
Jos tunniste on sanamuodossa, sitä voi kutsua avainsanaksi. Jos avainsana on peräisin tietystä sanastosta, käytetään termiä asiasana.
Puhekielessä tunniste, avainsana ja asiasana sekoittuvat.

Katso myös: paikannustagi

Palaa alkuun

tunnistetieto

Tieto, jolla joku tai jokin tunnistetaan. Tunnistetietoja tarvitaan, kun tietoa varastoidaan.
Tunnistetieto on henkilötunnistetietoa laajempi käsite. Se sisältää esimerkiksi sijainnin, verkkosivun osoitteen sekä laitetunnisteen.

Katso myös: henkilötunnistetieto

Palaa alkuun

TUPAS

Suomalaisten pankkien kehittämä sähköinen tunnistautumispalvelu. Aikaisemmin Tupas toimi taustalla, kun tunnistauduit esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.
Tupasin on korvannut luottamusverkosto, johon kuuluvat pankit, teleoperaattorit sekä Digi- ja väestötietovirasto.

Palaa alkuun

turva-avain

suojausavain, security token

Pieni fyysinen laite, jonka avulla lisätään digilaitteen tai -palvelun suojaukseen ylimääräinen koodi tai vastaava.
Se voi olla esimerkiksi digilaitteen usb-porttiin liitettävä pieni tikku.

Katso myös: token

Palaa alkuun

turvakoodi

CVV, CVC

Luottokortissa oleva 3-4 numeroinen koodi. Lyhennetään myös CVC2, CVV2, CID tai CSC. Useimmiten kolme numeroa ja kortin takana.
Turvakoodi on aina painettu, ei kohokirjaimilla - jotta sitä ei voisi koneellisesti lukea.

Palaa alkuun

tviitti

twiitti, tweet

Twitter-viestipalvelussa julkaistava viesti. "Kuulin kiinnostavan esitelmän, joten tviittasin siitä."

Katso myös: Twitter

Palaa alkuun

TVT

IT, ICT

Tieto- ja viestintätekniikka. Termi TVT on käytössä varsinkin opetuksessa. IT eli informaatiotekniikka tarkoittaa pääpiirteissään samaa.
Englanninkielinen lyhenne ICT tulee sanoista Information and Communication Technologies.

Katso myös: ATK

Palaa alkuun

Twitch

Amazonin omistama videoiden suoratoistopalvelu.
Twitch on erityisesti e-urheilun seuraajien ja verkkovideopelaajien suosiossa. Siellä voi myös seurata erilaisia livelähetyksiä.

Katso myös: Amazon

Palaa alkuun

Twitter

Sosiaalisen median palvelu, jossa viestien pituus on rajattu 280 merkkiin. Monista muista somekanavista poiketen Twitter-viestit näkyvät oletusarvoisesti kaikille.
Twitterissä olennaisia ovat aihetunnisteet (#-merkki) ja tilin omistajan edessä oleva @-merkki.
Vuonna 2022 Twitterin osti yhdysvaltalainen miljardööri Elon Musk.

Katso myös: tviitti

Palaa alkuun

tykätä

laikata, peukuttaa, like

Sosiaalisessa mediassa tykkääminen tarkoittaa tätä: Peukalon tai sydämen kuvaa täppäämällä ilmaiset pitäväsi jostakin julkaisusta tai olevasi siitä kiinnostunut.
Tykkäyksen voi myös perua, mikä on englanniksi ytimekkäästi Unlike.

Palaa alkuun

työkalurivi

tool bar

Tietokoneohjelmassa näytön laidassa tai sivulla oleva palkki, jossa näkyy ohjelmia, valikkoja ja työkaluja.

Palaa alkuun

työpöytä

desktop

Tietokoneen perusnäkymä, jolta löydät tietokoneen hallitsemiseen ja ohjelmien käynnistykseen liittyviä kuvakkeita.

Katso myös: pöytäkone

Palaa alkuun

ulkoinen

Tietokoneen osa, jota ei ole asennettu koneen sisään.
Ulkoinen kovalevy yhdistetään tietokoneeseen johdolla. Ulkoiselle kovalevylle voi tallentaa dataa, jos sitä haluaa siirrellä tai jos koneen kiinteä levytila on täynnä.

Katso myös: kovalevy

Palaa alkuun

UNIX

UNIX tai Unix on käyttöjärjestelmäperhe, joka on vaikuttanut Linuxin ja MacOS:n kehitykseen. Unixin käyttö vaatii erityistaitoja.

Katso myös: Linux

Palaa alkuun

upotus

embeddaus, upottaa

Verkkosivun tekijä lisää sivulle sisältöä tai toimintoja toisesta lähteestä niin, että sivun käyttäjän ei tarvitse erikseen ladata sisältöä tai avata sitä linkistä. Silloin syntyy upotus.
"Upotin blogiini Youtube-videon".

Palaa alkuun

uppaus

upata

Julkaisun eli postauksen nostaminen ylimmäksi. Esimerkiksi Facebook-sivulla sivun ylläpitäjä voi kiinnittää julkaisun sivun ylälaitaan. Muut kävijät voivat upata eli nostaa julkaisuja kommentoimalla niitä.

Palaa alkuun

urheilukello

Urheilukellon avulla voit seurata liikkumistasi, sykettäsi ja esimerkiksi untasi. Monissa urheilukelloissa on oma ohjelmisto.
Rajanveto urheilukellojen, älykellojen, aktiivisuusrannekkeiden ja sykemittarien välillä on usein hankalaa.

Palaa alkuun

URL

urli, verkko-osoite

Verkkosivun osoite. Yleensä URL:in alussa lukee https. Esimerkiksi Ylen URL on https://yle.fi/.
Puhekielessä URL eli verkko-osoite ja domain eli verkkotunnus menevät usein sekaisin.
Lyhenne URL tulee englannin sanoista Universal Resource Locator.

Katso myös: verkkotunnus

Palaa alkuun

USB

USB-portti, usbi

USB on digilaitteiden liitäntätekniikka.
USB-liitäntöjä on monia malleja. Tietokoneissa esimerkiksi hiiri tai muistitikku liitetään koneen USB-porttiin niin sanotulla perus-USB -liittimellä. Pieneletroniikassa, kuten puhelimissa USB-C -mallin laturiportti on EU:ssa ainoa sallittu vuodesta 2024 alkaen.
Lyhenne USB tulee englannin sanoista Universal Serial Bus.

Katso myös: portti

Palaa alkuun

uutisvirta

fiidi, syöte, news feed

Uutta tai algoritmin nostamaa sisältöä, jota julkaistaan sosiaalisen median palveluissa.
Fiidi eli uutisvirta ei sisällä vain "uutisia". Esimerkiksi Tiktokissa näet ensimmäisenä algoritmien ohjaaman Sinulle-fiidin.
Instagramissa fiidiin eli syötteeseen laitetaan pysyvät julkaisut, erotuksena 24 tunnissa katoavista tarinoista.

Palaa alkuun

vahvistaminen

verifiointi, varmennus

Kaksi merkitystä:
1. Kun luot käyttäjätilin uuteen palveluun, joudut yleensä vahvistamaan tilisi, esimerkiksi klikkaamalla sähköpostiisi tullutta vahvistuslinkkiä.
2. Sosiaalisen median palveluissa verifiointi tarkoittaa eri asiaa: Palvelu myöntää käyttäjätilille merkin varmistuksena tilin oikeellisuudesta tai aitoudesta. Varmennuksen merkkinä on pieni kuvake.

Katso myös: tili

Palaa alkuun

vaikuttaja

influensseri, somevaikuttaja

Vaikutusvaltainen hahmo sosiaalisessa mediassa – esimerkiksi kohderyhmällä tai seuraajamäärillä mitattuna. Somevaikuttajat ovat osittain korvanneet perinteiset julkkikset.
Vaikuttajamarkkinoinnissa mainosviesti etenee influensserin kautta.

Katso myös: yhteistyö

Palaa alkuun

valeuutisointi

fake news

Harhautustarkoituksessa tehtyä sisältöä, joka jäljittelee ulkoisesti journalismia, mutta ei ole sitä.
Digiaikana yleistynyt.

Palaa alkuun

valikko

menu

Valikko on eräänlainen avattava luettelo: Se listaa toiminnot niin, että ne löytyvät helpommin ja laitteen käyttö on selkeämpää. "Löydät lisätietoa valikon kohdasta Ohjeet".

Katso myös: pikavalikko

Palaa alkuun

valikkokuvake

hampurilainen

Esimerkiksi verkkoselaimen laidasta löytyvä pieni kuvake. Usein kolme pistettä tai vaakaviivaa (mistä tulee termi hampurilainen).
Kuvakkeen valinta aukaisee valikon, josta pääset säätämään asetuksia tai näet sivun sisälllön tarkemmin.

Katso myös: pikavalikko

Palaa alkuun

Varaamo

Kunnan verkkopalvelu, jolla voit varata omaan käyttöösi kunnan tai kirjaston tiloja tai laitteita.
Käytäntö vaihtelee eri kunnissa.

Palaa alkuun

varavirtalähde

virtapankki, power bank

Pieni laite, jolla voit ladata esimerkiksi puhelintasi ilman sähkölaturia. Varavirtalähteen täytyy tietenkin olla ladattuna.
Laitteita on eri kokoisia ja tehoisia – langallisia ja langattomia, sähköllä ja esimerkiksi aurinkoenergialla ladattavia.

Palaa alkuun

varmenne

Varmenne on digitaalinen tunniste, jolla sen kohde voidaan tunnistaa ja jolla voi allekirjoittaa luotettavasti tietoverkoissa ja -järjestelmissä.

Palaa alkuun

varmennekortti

sähköinen henkilökortti

Poliisin myöntämässä sirullisessa henkilökortissa oleva kansalaisvarmenne. Yksi tapa tunnistautua sähköisesti "vahvasti".
Sähköistä asiointia varten henkilökortin kansalaisvarmenne pitää aktivoida ja lisäksi hankkia kortinlukija. Käyttö ei ole erityisen helppoa, joten se on jäänyt hyvin vähäiseksi.

Katso myös: digitaalinen henkilöllisyystodistus

Palaa alkuun

varmuuskopiointi

backup

Varmuuskopiointi tarkoittaa tärkeän tiedon kopiointia alkuperäisen tallennuspaikan lisäksi yhteen tai useampaan paikkaan, kuten pilvipalveluun tai ulkoiselle kovalevylle. Silloin tieto säilyy, vaikka alkuperäinen versio tuhoutuu tai katoaa.
Varmuuskopionti on erittäin suositeltavaa kaikille digilaitteiden käyttäjille.

Palaa alkuun

verkkoidentiteetti

virtuaali-identiteetti

Verkkoidentiteettisi kertoo, millaisen käsityksen annat henkilöllisyydestäsi internetissä – esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Joku käyttää oikeata nimeään myös verkossa, toinen esiintyy nimimerkillä.
Huomaathan, että palveluntarjoajat eli ne palvelut, jonne luot netissä tilin, tietävät lähes aina todellisen henkilöllisyytesi.

Katso myös: identiteetti

Palaa alkuun

verkkokauppa

Internetin välityksellä tapahtuvaa kauppaa, jossa yritys myy tuotteitaan etämyyntinä. Verkkokauppoja säädellään hiukan eri tavoin kuin perinteisiä "kivijalkakauppoja".
Verkkokaupassa maksutapoja on useita, esimerkiksi korttimaksu, lasku, maksunvälityspalvelu (kuten PayPal) tai osamaksuja tarjoava pankki (esimerkiksi Klarna).

Katso myös: etämyynti

Palaa alkuun

verkkopalvelu

Jonkun toimijan verkossa tarjoama palvelu tai tuote. Verkkopalvelu voi olla esimerkiksi neuvontaa, median toimintaa, pikaviestintää ja kansalaisena tai kuluttajana asiointia.

Palaa alkuun

verkkopankki

Pankin palvelu, jolla voit hoitaa pankkiasioitasi internetissä ajasta ja paikasta riippumatta. Vaatii omasta pankista saatavia verkkopankkitunnuksia.
Voit käyttää joko selaimella toimivaa verkkopankkia tai sovelluksella toimivaa mobiilipankkia – tai kumpaakin.

Katso myös: mobiilipankki

Palaa alkuun

verkkotunnus

domain-nimi

Internetin sivustojen ja palvelujen selkokielinen nimi. Esimerkiksi Ylen verkkotunnus on yle.fi.
Verkkohuijauksissa käytetään joskus hämääviä domain-nimiä. Esimerkiksi verkkotunnus kultaraha.op.info.fi ei vie Osuuspankkiin.

Katso myös: URL

Palaa alkuun

verkkovierailu

roaming

Mobiililaitteen käyttäminen muun kuin käyttäjän oman operaattorin verkossa – käytännössä siis ulkomailla tai raja-alueilla.
EU:ssa puhelut ja tekstiviestit ovat saman hintaisia kotimaassa ja muissa EU-maissa. Sen sijaan mobiilidata eli netin käyttö puhelimella tai tabletilla voi liittymästä riippuen olla maksullista tietyn rajan jälkeen.
EU:n ulkopuolella suomalaisen liittymän puhelu- ja verkkovierailumaksut saattavat olla suuriakin.

Lue lisää: Perehdy datan käyttöön ulkomailla Digitreenien artikkelissa.

Palaa alkuun

verkkoyhteys

Laitteen ja tietoliikenneverkon välinen yhteys. Voit muodostaa verkkoyhteyden eli "päästä nettiin" eri tavoin: Kiinteän laajakaistan, mobiilidatan tai langattoman verkon avulla.

Katso myös: datayhteys

Palaa alkuun

vertaisverkko

P2P

Tietoverkko, jossa kaikki koneet ovat yhteydessä toisiina ilman erillistä palvelinkonetta.
Englanniksi Peer to Peer eli P2P.

Katso myös: torrent

Palaa alkuun

Viber

Pikaviestipalvelu, joka toimii dataverkossa. Suomessa vähän käytössä, mutta maailmalla melko suosittu. Viberin omistaa japanilainen Rakuten-yhtiö.

Katso myös: pikaviestipalvelu

Palaa alkuun

videopuhelu

video chat

Internetissä käytävää keskustelua, jossa osapuolet näkevät toisensa. Videopuheluun voi osallistua kaksi henkilöä tai isompi ryhmä.
Rajat videopuhelujen ja muun viestittelyn välillä ovat hälvenneet.

Palaa alkuun

videotiedosto

video file

Videota sisältävä tiedosto.
Videoiden tiedostomuotoja on lukuisia, esimerkiksi AVI (.avi), MOV (.mov), MP4 (.mp4) ja MPEG (.mpeg). Kännykkäkamerat ottavat yleensä mp4-videoita.

Palaa alkuun

Vimeo

USA:lainen nettivideopalvelu. Vimeossa itse videoissa ei näy mainoksia, toisin kuin Youtubessa. Vimeossa katseluoikeuden voi laittaa salasanan taakse.
Palvelun ilmaiskäyttö on melko rajattua.

Palaa alkuun

viraali

Internetissä nopeasti suosioon nouseva. Esimerkiksi kuva tai video, joka leviää kulovalkean tavoin erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Palaa alkuun

virheilmoitus

error (message)

Tietokoneen tai ohjelman tekemästä virheestä tuleva ilmoitus, joka näkyy laitteen näytöllä.

Palaa alkuun

virtuaaliavustaja

puheavustaja, tekoälyavustaja

Yleensä puheohjauksella toimiva "digiapuri". Virtuaaliavustaja löytyy esimerkiksi puhelimista, älykaiuttimista ja älykelloista. Avustaja suorittaa yksinkertaisia tehtäviä, kuten hakuja tai ajan varausta.
Tuotemerkkejä ovat muun muassa Alexa (Amazon), Siri (Apple), Google Assistant ja Cortana (Microsoft). Kaikki näistä eivät osaa (vielä) suomea.
Virtuaaliavustaja voi tarkoittaa myös chatbot-robottia esimerkiksi asiakaspalvelussa.

Katso myös: älykaiutin

Palaa alkuun

virtuaalipalvelin

VPS

Palvelin, jolla on käyttäjinään useita verkkoja – esimerkiksi usean yrityksen verkot. Virtuaalipalvelin ei ole sidottu yhteen käyttöjärjestelmään.

Katso myös: palvelin

Palaa alkuun

virtuaalivaluutta

kryptovaluutta

Digitaalinen valuutta, jonka toiminta perustuu lohkoketjuteknologiaan (englanniksi blockchain). Arvon siirto käyttäjien välillä on mahdollista ilman välikäsiä, kuten pankkeja.
Kryptovaluuttoja on tuhansia. Tunnetuimpia "kryptoja" ovat bitcoin ja ethereum.

Katso myös: bitcoin

Palaa alkuun

virus

viirus, virustorjunta

Digikielessä virus tarkoittaa haittaohjelmaa, joka leviää kopioitumalla. Virus voi levitä esimerkiksi tiedoston, sähköpostin tai verkkosivun välityksellä. Osa viruksista on muuntautumiskykyisiä.
Sanaa virus käytetään myös laajemmassa merkityksessä. Esimerkiksi virustorjuntaohjelmat torjuvat usein myös matoja ja troijanhevosia.

Katso myös: haittaohjelma

Palaa alkuun

VLAN

virtual LAN

Virtuaalilähiverkko. Tekniikka, jolla esimerkiksi yritys voi jakaa eri osastonsa omiin verkkoihin riippumatta siitä, missä toimipisteessä ne sijaitsevat.

Katso myös: WLAN

Palaa alkuun

vlogi

Videoblogi, joka julkaistaan Youtubessa tai muualla netissä. Vlogi voi esimerkiksi olla päiväkirjamainen tai keskittyä tiettyyn erikoisaiheeseen.

Katso myös: Youtube

Palaa alkuun

VOD-palvelu

suoratoistopalvelu, video on-demand

Verkossa toimiva palvelu, jonka kautta videoita voi kuluttaa milloin vain. Kotimaisia palveluja ovat muun muassa Yle Areena, Mtv ja Ruutu.
Maksulliset suoratoistopalvelut voi jakaa
1. kuukausimaksullisiin (SVOD / Subscription Video On Demand). Esimerkkejä Elisa Viihde Viaplay, C More ja Netflix.
2. niihin, joissa maksetaan yksittäisestä videosta (TVOD / Transactional Video On Demand). Esimerkkinä Youtube Elokuvat.

Katso myös: suoratoisto

Palaa alkuun

VoLTE

4G-puhelu

Tekniikka, jolla puhelinliikenne ja sms-viestit siirtyvät 4G-verkossa. Toiminnon saa päälle ja pois useimpien puhelinten asetuksista.
Lyhenne termistä Voice-over LTE.

Katso myös: LTE

Palaa alkuun

VPN

Virtuaalinen erillisverkko, joka salaa dataliikenteesi muodostamalla sille eräänlaisen tunnelin. Voit käyttää VPN:ää esimerkiksi nettiselauksen suojaamiseen avoimissa wifi-verkoissa tai oman laitteesi sijainnin salaamiseen.
Tarjolla on maksullisia ja ilmaisia VPN-palveluja.
Lyhenne tulee englannin sanoista Virtual private network

Lue lisää: Lue lisää VPN:stä Digitreenistä.

Palaa alkuun

VR

virtuaalitodellisuus, virtual reality

Tietokonesimulaation avulla luotu keinotekoinen ympäristö. Tekotodellisuuteen voi uppoutua VR-lasien avulla.
VR:ää käytetään moniin tarkoituksiin, esimerkiksi pelaamiseen, simulaattoreilla harjoitteluun tai kiinteistöjen esittelyyn.

Katso myös: AR

Palaa alkuun

välilehti

tab

Verkkoselaimessa auki olevat sivut. Tietokoneella ja tabletilla välilehdet näkyvät ylälaidassa, puhelimella numerokuvakkeen takana.
Tietokoneella voit avata uuden välilehden +-merkistä tai pikakomennolla Ctrl + t (PC) tai cmd + t (Mac).

Katso myös: ikkuna

Palaa alkuun

välimuisti

cache

Välimuisti on pieni, nopea muisti, jonka tehtävä on nopeuttaa tietokoneen tai älylaitteen toimintaa. Puhelimesi välimuistissa saattaa olla esimerkiksi kuvia ja videoita, joita olet katsonut nettiselaimella.
Nopein keino saada puhelimeen hieman lisää tallennustilaa on tyhjentää puhelimen välimuisti.

Katso myös: tallennustila

Palaa alkuun

warettaa

waretus

Tekijänoikeuden alaisen sisällön luvatonta kopioimista, lataamista ja levittämistä internetistä.

Katso myös: tekijänoikeus

Palaa alkuun

webinaari

Webinaari on verkkoseminaari tai -tapahtuma, johon osallistutaan omalla nettilaitteella sijainnista riippumatta.

Palaa alkuun

webmail

selainsähköposti

Verkkoselaimella käytettävä sähköpostipalvelu. Vaihtoehto erikseen ladattavalle sähköpostiohjelmalle. Webmailin data sijaitsee pilvipalvelussa.
Tunnetuimpia webmaileja ovat Googlen Gmail ja Microsoftin Outlook. Myös joillakin puhelinoperaattoreilla on webmail-palveluja.

Katso myös: sähköpostiohjelma

Palaa alkuun

Whatsapp

WA

Facebookin emoyhtiö Metan omistama pikaviestipalvelu, joka toimii dataverkossa.
Kuten muissakin pikaviestipalveluissa, Whatsappissa voi viestitellä usean ihmisen kesken. Voit lähettää tekstiä, kuvia, videoita ja ääntä sekä soittaa puheluja ja videopuheluja.

Katso myös: pikaviestipalvelu

Palaa alkuun

Wi-Fi Direct

Tekniikka laitteiden langattomaan kommunikointiin lähietäisyydellä. Wi-fi Direct toimii kuten bluetooth, vain nopeammin. Toiminto löytyy Android-puhelimista ja joistakin tv-merkeistä.
Applen laitteissa vastaavan tekniikan nimi on AirDrop / AirPlay.
Vaatii verkkoyhteyttä, muttei välttämättä wifi-verkkoa.

Palaa alkuun

widget

pienoisohjelma

Eräänlainen minisovellus, joka näyttää tietoa laitteen työpöydällä tai aloitusnäytöllä. Widget voi näyttää esimerkiksi kellonajan, säätiedot tai uutisia.
Widgetiä ei tarvitse käynnistää sovelluksen tapaan vaan se päivittyy ja pyörii taustalla koko ajan.
Widgetit voi myös poistaa näkyvistä. Niistä on käytetty muun muassa suomennosta vimpain.

Palaa alkuun

wifi

WLAN, wifi-yhteys, wi-fi

Wifi tarkoittaa langatonta lähiverkkoa. Se on yksi tapa "päästä nettiin" eli yhdistää laite internetiin. Mobiililaitteilla wifi on vaihtoehto mobiilidatalle, kuten 4G:lle.
Wifi-verkko muodostetaan reitittimellä tai käyttäen puhelinta tukiasemana (hotspot). Wifiverkko ulotttuu yleensä enintään muutaman kymmenen metrin päähän.
Wi-fi on oikeastaan tavaramerkki. Oikea yleistermi olisi WLAN (wireless local area network). Wifistä on kuitenkin tullut synonyymi langattomalle lähiverkolle.

Katso myös: mobiilidata

Lue lisää: Lue lisää wifi-verkoista Digitreenistä.

Palaa alkuun

wifi 6

wifi 7

Wifi-verkkojen teknisiä standardeja.
Wifi 6 julkaistiin vuonna 2019 ja wifi 7 tulee kuluttajalaitteisiin noin vuodesta 2023 alkaen.

Katso myös: wifi

Palaa alkuun

wifi-puhelu

VoWiFi, Voice over WiFi

WiFi-puhelulla voi soittaa kotimaan hintaisia puheluita ulkomailta kotimaahan, kun puhelin on langattomassa wifi-verkossa.

Katso myös: VoLTE

Palaa alkuun

wiki

Kaksi merkitystä:
1. Wiki on verkkosivusto, jonka sisältöä käyttäjät voivat itse muokata haluamallaan tavalla, usein ilman sivustolle kirjautumista. Wiki on yleiskäsite, joka yleiskielessä sekoittuu netin "tietosanakirja" Wikipediaan.
2. Ohjelmistoja, jotka helpottavat wiki-verkkosivustojen käyttöä. Wikitoimintoja sisältyy useisiin verkkopalveluihin.
Nimi juontuu ilmaisusta "wikiwiki", joka tarkoittaa nopeata havaijin kielellä.

Katso myös: Wikipedia

Palaa alkuun

Wikipedia

Internetissä toimiva tietokirjamainen palvelu, jota käyttäjät pitävät yllä. Wikipediaan voi kuka tahansa lisätä artikkelin tai korjata sellaista, palvelun sääntöjen puitteissa.

Katso myös: wiki

Palaa alkuun

Windows

Microsoft-yhtiön käyttöjärjestelmä.
Uusimman version Windows 11:n jakelu alkoi vuonna 2021. Version 10 tuki jatkuu vuoden 2025 loppupuolelle asti. Windowsin versioiden 7, 8 ja XP tuki on loppunut, joten niitä ei ole järkevä käyttää.

Katso myös: käyttöjärjestelmä

Palaa alkuun

Windows Phone

Microsoftin kehittämä mobiilikäyttöjärjestelmä. Windows Phonea käyttävien kännyköiden valmistus on lopetettu.

Katso myös: Nokia-puhelin

Palaa alkuun

Word

Microsoft Word

Microsoftin tekstinkäsittelyohjelma, joka kuuluu Microsoftin toimisto-ohjelmien pakettiin. Word-asiakirjojen pääte on .doc tai .docx.

Palaa alkuun

www

world wide web

Internetin palvelujärjestelmä, jolla internetin sisältöjä voidaan käyttää. 1990-luvulla World Wide Web antoi Internetille kasvot graafisena käyttöliittymänä, jossa oli tekstin lisäksi myös kuvia.

Katso myös: käyttöliittymä

Palaa alkuun

Xbox

Microsoft-yhtiön kehittämä pelikonsoli ja -brändi.

Katso myös: konsoli

Palaa alkuun

Xiaomi

Kiinalainen elektroniikkavalmistaja, joka tekee muun muassa puhelimia.

Palaa alkuun

Yahoo

Yahoo! Inc. on yhdysvaltalainen internetpalveluita tarjoava yhtiö. Yahoolla on esimerkiksi oma sähköpostipalvelu.
Useimmiten Yahoolla tarkoitetaan sen hakukonetta. Se on Googlen hakua vanhempi, mutta sillä tehdään maailman verkkohauista vain hyvin pieni osa.

Katso myös: hakukone

Palaa alkuun

Yandex

Venäläinen IT-jätti ja hakukone.
Yandexilla on konesali Suomessa, vuodesta 2022 nimellä Global DC.
Yandexin omistamista yrityksistä tunnetaan Suomessa parhaiten taksipalvelu Yango.

Katso myös: konesali

Palaa alkuun

yhteensopivuus

yhteentoimivuus

Laitteiden ja ohjelmien toimiminen keskenään. Esimerkiksi saman laitteen käyttöjärjestelmän ja ohjelmiston täytyy olla yhteensopivia.
"Älykello on yhteensopiva Bluetooth-tekniikkaa käyttävien puhelinten kanssa."

Palaa alkuun

yhteistyö

kaupallinen yhteistyö

Blogiin tai sosiaalisen media kanavaan sisältöä tekevä saa tuloja markkinoimalla "yhteistyökumppanin" tuotteita tai palveluja. Keinot ovat moninaisia, tuotesijoittelusta linkkeihin.
Periaatteessa mainos pitää aina tunnistaa mainokseksi – mutta tätä ei aina noudateta.

Katso myös: vaikuttaja

Palaa alkuun

yksilöivä tunniste

unique identitier

Evästeitä vastaava tunniste mobiilisovelluksissa.
Sovellus lähettää laitteeseesi merkkijonon, jonka avulla sovelluksen omistaja voi yksilöidä sinut ja esimerkiksi kohdentaa sinulle mainontaa.

Katso myös: eväste

Palaa alkuun

yksityinen selaus

incognito, InPrivate

Useissa nettiselaimissa voit valita yksityisen selauksen (tai selailun) tilan. Sitä kutsutaan myös incognito-tilaksi. Yksityinen selaus vähentää selaimen tallentamien tietojen määrää. Esimerkiksi evästeet ja selaushistoria eivät tallennu laitteelle.
Yksityinen selaustila ei kuitenkaan piilota kaikkia jälkiäsi netissä. Käyttämiesi verkkosivujen ylläpitäjät ja nettiyhteytesi tarjoaja voivat seurata toimintaasi incognito-tilasta huolimatta. Samoin koulusi ja työpaikkasi, jos käytät niiden konetta.

Katso myös: selaushistoria

Palaa alkuun

yksityinen tili

privatili, private account

Sosiaalisen median käsite.
Esimerkiksi Instagramissa tili on oletuksena julkinen. Silloin kuka tahansa näkee profiilisi ja julkaisusi. Jos määrität tilisi yksityiseksi, vain hyväksymäsi seuraajat näkevät julkaisemasi sisällön.

Katso myös: yksityisyysasetukset

Palaa alkuun

yksityisyysasetukset

privacy settings

Palvelun tai selaimen yksityisyysasetuksista voit säätää, kuka tietojasi ja julkaisujasi näkee. "Laitoin Whatsappissa profiilikuvani näkymään vain yhteystiedoilleni."

Katso myös: yksityinen tili

Palaa alkuun

Yle Areena

Areena

Ylen tarjoama monipuolinen suoratoistopalvelu. Yle Areenasta löydät video- ja audiosisältöjä, suoria lähetyksiä sekä ohjelmatiedot.

Katso myös: Yle Tunnus

Palaa alkuun

Yle Tunnus

Ylen verkkopalvelujen ja sovellusten kirjautumistunnus. Yle Tunnus helpottaa esimerkiksi Yle Areenan käyttöä. Tunnuksen luominen edellyttää sähköpostiosoitetta.

Palaa alkuun

Ylilauta

Ylilauta on suomalainen anonyymiyteen perustuva verkkofoorumi.

Katso myös: lauta

Palaa alkuun

ylläpitäjä

yp, admin

Ylläpitäjä on vastuussa verkkopalvelun toimivuudesta. Hänellä on tavallisia käyttäjiä suuremmat valtuudet. Verkkosivujen ylläpitoa voi myös ostaa.
Sosiaalisen median ryhmissä on käytössä lyhenne yp: "Yp poistakoon tämän postauksen, jos se ei sovi ryhmään". Ylläpitäjä ja moderattori tarkoittavat usein samaa.

Katso myös: moderaattori

Palaa alkuun

Youtube

tube

Internetissä toimiva mainosrahoitteinen videopalvelu, jonne käyttäjät voivat ladata omia videoitaan. Mainokset saa pois maksamalla Premium-tilauksesta.
Google on omistanut Youtuben vuodesta 2006.

Palaa alkuun

Youtube-verkosto

Yritys, joka edustaa suosittuja tubettajia. Youtube-verkostot hakevat asiakkailleen yhteistyökumppaneita.

Katso myös: vaikuttaja

Palaa alkuun

yv

privaviesti, yksäri

Yksityisviesti. Termi on käytössä sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Facebookissa "laita yv" tarkoittaa kahdenkeskistä viestiä Messengerissä.

Palaa alkuun

zip

zippaus

Tiedostojen pakkausmenetelmä, jonka avulla suuret tiedostot pakataan pienempään tiedostokokoon. Koska zip-tiedosto on "kevyt", se on kätevä lähettää esimerkiksi sähköpostin liitteenä.
Kuvatiedostojen kokoa zippaus ei kuitenkaan juuri pienennä.
Kun saat zip-tiedoston, voit purkaa sen sisällön omalla laitteellasi takaisin alkuperäiseen kokoonsa.

Katso myös: pakkaaminen

Palaa alkuun

Zoom

Videoneuvottelu- ja chat-sovellus. Zoomin omistavan yrityksen päämaja on USA:ssa.

Palaa alkuun

zoomaus

Suurentaa pikselikokoa, jotta tekstit ja kuvat tulevat "lähemmäs".

Palaa alkuun

äly-tv

smart-tv

Televisio, jolla voi katsoa verkkosisältöjä ja käyttää sovelluksia.
Äly-televisioiden käyttöjärjestelmiä ovat muun muassa Samsungin Tizen, LG:n WebOS ja Googlen Android TV.

Palaa alkuun

älykaiutin

smart speaker

Virtuaaliavustajan sisältävä pieni kaiutin, jota ohjataan puhekomennoilla. Vastaukset antaa kaiuttimeen sisäänrakennettu virtuaaliavustaja.
Tuotemerkkejä ovat muun muassa Amazon Echo, Google Nest ja Apple HomePod.

Katso myös: virtuaaliavustaja

Palaa alkuun

älykello

smartwatch

Rannekello, johon saa nettiyhteyden ja johon voi asentaa sovelluksia. Jotkut älykellot toimivat itsenäisesti, jotkut vain puhelimen parina.
Älykellojen käyttöjärjestelmiä ovat muun muassa Googlen Wear OS ja Applen watchOS.

Katso myös: e-SIM

Palaa alkuun

älylaite

smart device

Laite, jolla pääsee internetiin ja jolla voi käyttää erilaisia sovelluksia. Usein langaton.
Perinteisesti älylaitteita ovat olleet puhelimet, tabletit, älykellot ja kannettavat tietokoneet. Nyt myös muissa kuluttajatuotteissa on yhä useammin älyominaisuuksia.

Katso myös: äly-tv

Palaa alkuun

älypistorasia

smart plug

Pistorasia, jota ohjataan mobiilisovelluksella. Esimerkiksi valot voi sammuttaa etäohjauksella puhelimella.

Palaa alkuun

älypuhelin

smartphone

Puhelin, jolla pääsee internetiin ja jolla voi käyttää sovelluksia.

Palaa alkuun

ät-merkki

miukumauku, @, at sign

Kirjoitusmerkki @. Sitä käytetään esimerkiksi sähköpostiosoitteessa verkkotunnuksen edellä. "Sähköpostini on viivi piste virtanen ät gmail piste com".
Merkkiä käytetään myös sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla osoittamassa henkilöä tai sijaintipaikkaa.

Palaa alkuun

äänitiedosto

audio file

Ääntä sisältäviä tiedostoja. Äänitiedostojen tiedostomuotoja ovat muun muassa .wav, .mp3 ja .aiff.

Palaa alkuun

ääniviesti

voice message

Pikaviestipalveluissa, esimerkiksi Whatsappissa käytettävä viestitapa: Sovelluksessa on mikrofonin tai vastaavan kuvake, josta painamalla voi nauhoittaa ja lähettää ääniviestin.

Palaa alkuun

Tietoa tästä sanastosta

  • Mukana on sellaisia sanoja, joita tavallinen käyttäjä saattaa tarvita arjessa.
  • Syvällisiä taitoja vaativat teknisimmät termit on tarkoituksella jätetty pois.
  • Mukana on Kielitoimiston sanakirjan ilmaus aina, kun sellainen löytyy.
  • Voit hakea sanoja kirjakielellä, puhekielisillä ilmauksilla ja usein myös englanniksi. Englanti on mukana aina, jos sana voi tulla englanniksi vastaan laitteen valikoissa tai esimerkiksi käyttöohjeissa.
  • Sanaston selitykset ovat toistaiseksi vain suomeksi.
  • Sanojen kohdalla on selventävä kuvake silloin, kun sellainen löytyy.
  • Tuotteiden ja yritysten nimistä ovat mukana vain yleisimmin käytetyt tai tunnetuimmat.

Puuttuuko sana? Löysitkö virheen?

Huomaathan, että tästä palautelaatikosta et saa välitöntä apua digipulmaasi.
Jos olet Facebookissa, liity siellä Digitreenit-ryhmään. Se antaa vertaistukea saman tien!

Digitreeneissä voit opetella arjessa hyödyllisiä digitaitoja – hakuvinkeistä tietoturvaan. Vertaistukea saat Yle Oppimisen Facebook-ryhmässä Digitreenit.