Muovijätteiden kiinteistökohtaisessa keräämisessä on hyvin paljon paikallisia eroja. Siksi yhtä, kaikille sopivaa ohjeistusta muovijäteastian saamiseksi kotipihaan ei ole olemassa. Tilanne kehittyy koko ajan ja yhä useammalla alueella aloitetaan muovinkeräys suoraan kiinteistöiltä.
EU asettaa tavoitteet korkealle. Vuonna 2025 puolet kotien muovipakkauksista kierrätetään. Suunta on selvä: vuosi vuodelta yhä isompi osa pakkausmuoveista kiertää.
Laki velvoittaa pakkausten tuottajaa järjestämään muovin ja muiden pakkausmateriaalien keräyksen. Kauppojen pihoissa olevissa ekopisteissä kerätään pakkausmateriaaleja, myös pakkausmuovia. Ekopisteiden toiminnasta vastaavat Suomen pakkauskeräys Rinki Oy ja verkostoa täydentävät paikoin alueelliset jäteyhtiöt.
Kaikkein kätevintä on saada muovinkeräysastia omaan kotipihaan. Miten siis toimin?
Tuumasta toimeen!
Taloyhtiössä asuvan kannattaa ehdottaa muovijäteastian hankkimista isännöitsijälle ja hallituksen jäsenille. Isännöitsijä ottaa yhteyttä oman kunnan jätelaitokseen.
Omakotitalossa asuva on yhteydessä suoraan oman kunnan jätelaitokseen. He osaavat kertoa paikallisista käytännöistä. Oman muovinkeräysastian hankkiminen onnistuu parhaiten alueilla, jotka osuvat valmiiksi keräysautojen reiteille. Joillakin paikkakunnilla omakotiasujat ovat hankkineet naapureiden kesken yhteisen muovinkeräysastian tai monilokeroastian. Toiset ovat sopineet, että korvausta vastaan he voivat käyttää naapuritaloyhtiön muovinkeräysastiaa.
Paikallisten jäteyhtiöiden yhteystiedot
Entä jos muovinkeräysastian saaminen omaan kotipihaan ei onnistu?
Ei hätää! Vie pakkausmuovisi esimerkiksi kauppareissun yhteydessä alueellisiin keräyspisteisiin. Valtakunnalliset Rinki-ekopisteet ja osa paikallisista jäteyhtiöistä keräävät pakkausmuovia ekopisteissä. Tyypillisesti keräyspisteet sijaitsevat paikoissa, joissa ihmiset muutenkin liikkuvat.
Täältä löydät lähimmän muovinkeräyspisteen
Kulkureiteilläni ei ole pakkausmuovien keräyspisteitä, mitä teen?
Jos kotipihaasi ei ole mahdollista saada muovinkeräysastiaa, eikä kulkureiteillesi osu keräyspisteitäkään, laita pakkausmuovisi sekajäteastiaan. Näin pakkausmuovisi palaa sekajätteen mukana ja tuottaa energiaa.
Miksi ihmeessä ei ole koko Suomen kattavaa yhdenmukaista kiinteistökohtaista muovinkeräystä?
Tiiviin kaupunkiasutuksen ja maaseutuasutuksen välillä on iso ero, kun katsotaan yksittäisen perheen muovijätteiden kuljetuskustannuksia ja kuljetuksen ympäristövaikutuksia. Kaupungeissa keräysauto saa kyytiin pieneltä alueelta paljon pakkausmuovia. Harvaan asutuilla seuduilla välimatkat ovat pidempiä ja kyytiin kertyneen muovin määrä on pienempi. Pienten muovijätemäärien kuljetus pitkiä matkoja ei ole ympäristön kannalta hyväksi ja kaiken kukkuraksi se maksaa. Harvaan asutuilla seuduilla paras vaihtoehto on viedä pakkausmuovit kauppareissun yhteydessä alueelliseen keräyspisteeseen.
Jätehuoltomääräykset vaihtelevat alueellisesti. Joillakin paikkakunnilla jätehuoltomääräykseen on kirjattu pakkausmuovien keräysvelvoite ja toisilla ei.
Tuoko muovipakkausten lajittelu minulle selvää säästöä?
Useimmiten pakkausmuovin lajittelu on taloudellisesti kannattavaa. Kun pakkausmuovi ja muut erilliskerättävät jätteet lajitellaan erilleen, sekajätettä kertyy vähemmän. Näin sekajätteen tyhjennysväliä on mahdollista harventaa. Muoviastian tyhjennyskustannukset ovat pienemmät kuin sekajäteastian. Taloyhtiö tai omakotiasuja maksaa vain muovijätteen kuljetuksesta, käsittelykuluista vastaa tuottaja. Nuuka asukas säästää eniten hillitsemällä omien jätteiden määrää. Kannattaa huomata, että sekajätteen keräys on kaikkein kalleinta.
Katso, minne lajitellut muovipakkaukset päätyvät!
Juttu on julkaistu alunperin I love muovi -kampanjan yhteydessä keväällä 2019.