Hyppää pääsisältöön

Jaakko Kuusiston Bach-soitto on mutkattoman taitavaa

Suomen musiikin päivystävä dosentti Jaakko Kuusisto on viime aikoina tehnyt muutakin kuin VOS-uudistusmuistioita, orkesterisovituksia, kapellimestarintöitä ja mittatilaussävellyksiä. Hän on nimittäin harjoitellut Bachin soittamista viululla ja saattanut työn tulokset levylle, joka palauttaa mieleen, että myös tämä Kuusiston veljeksistä vanhempi on erittäin hyvä päätyössään, viulun soittamisessa.

Jaakko Kuusisto / Bach: Sonatas & Partitas
Jaakko Kuusisto / Bach: Sonatas & Partitas Uudet levyt

Bachin sooloviulusonaatit ja -partitat ovat teknisesti, musiikillisesti ja kontekstiltaan vaativinta viulumusiikkia, ja Kuusisto on suhtautunut haasteeseen sen mukaisesti. Äänitykset on fiksusti tehty kolmessa sessiossa kolmen vuoden aikana - vaikka ohjelmisto on viulisteille tuttua, sitä on vaikea pitää kerralla näpeissä.

Itse luulin, ettei Jaakko Kuusisto kiireisenä yleismuusikkona yltäisi soolo-Bachissa kansainväliselle tasolle, mutta luulin väärin. Soitto on kauttaaltaan hallittua, intonaatio puhdasta jopa tiheimmissä moniääniryteiköissä ja jousenkäyttö siistiä myös fuugien akordeissa. Kuusisto ei ole sotkenut näkemystään perioditietoisuudella, ja hyvä niin. Tulkintaote on suoraviivaisen moderni, ja analyyttisesti kuunnellen soitto tuntuu jotenkin keskimääräiseltä verrattuna lukemattomien eri levytysten sisältämiin ääripäihin, mutta silti ainakin itse tempauduin mukaan Kuusiston mutkattomaan musikaalisuuteen. Tämä Bach menee niin kuin sen kuuluu mennä, mikä on hyvän tulkinnan yksi mahdollinen tunnusmerkki.

Erityisen paljon pidin Kuusiston rytminkäsittelystä. Pulssi pysyy, koska Kuusisto osaa palauttaa sen ajan, joka on välttämätöntä varastaa esimerkiksi moniotteiden teknisten haasteiden takia.

Levyn ainoat pettymykset ovat makuasioita. Kuusiston satunnaiset ornamentit tuntuvat epäluontevilta, kun kokonaisnäkemys on kuitenkin moderni. Samoin sonaattien fuugista ja d-molli-partitan chaconnesta Kuusisto ei kasvata niin monumentaalisia kuin moderniin tulkintaan ehkä sopisi. Kenties Kuusisto eroaa maailman ehdottomista viulistihuipuista nimenomaan fortissimon voimassa ja kiillossa - mutta toisaalta arvostan kokonaisuuden mietiskelevää kotoisuutta.

Tarkasti kuunnellen jousenkulussa ja siksi myös sävelissä saattaa havaita epätasaisuutta, jonka antelias kaiku peittää. Mutta oikeastaan on pelkkä ansio, että Kuusisto kokeneena muusikkona on äänittäjä Ingo Petryn kanssa osannut peittää soinnin ongelmia ja korostaa hyviä puolia. Kaikuisa kirkkoakustiikka sitä paitsi tehostaa Bachin sooloviulumusiikin moniäänisyyttä.

Kokonaisuudessaan Jaakko Kuusiston näkemys Bachin sooloviulusonaateista ja -partitoista yltää henkilökohtaisella listallani korkealle, lähelle Christine Buschia ja Viktoria Mullovaa. Ammatillisena saavutuksena, monialaisen yleismuusikon paluuna viulistijuurille, levytys on vielä huikeampi.

J.S. Bach: Sooloviulusonaatit ja -partitat. - Jaakko Kuusisto, viulu. (BIS-2197)

Kuuntele Uudet levyt 26.3.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua