Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

YleX Nosteessa: Haikeaa ja tunnelmallista musiikkia tekevä Noki julkaisi kuolleen läheisen kaipuusta kertovan kappaleen

Noki-artistin promokuva.
Nosteessa-sarjassa tällä viikolla esittelyssä elektronista musiikkia tekevä Noki. Noki-artistin promokuva. YleX,Nosteessa (YleX)

Uuden musiikin X -ohjelman Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta, tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on Noki.

Noki tekee on kaunista, elokuvallista ja haikeaa elektronispohjaista musiikkia.

Uuden musiikin X:n toimittajat Ida Karimaa ja Anne Lainto kommentoivat:

– Aiemmin muun muassa White Balancessa vaikuttanut Ilari Heinilä, eli Noki, luo musiikillaan kauniita maisemia, joiden sisälle kuulija uppoutuu niin, että muu maailma unohtuu. Esimerkiksi debyyttialbumin sinkkulohkaisu Barefoot alkaa hyvin pelkistetysti ja orgaanisesti ja kasvaa upean hienovaraisesti elektronisilla elementeillä loppua kohden. Barefoot-kappaleella laulavan Pasa-yhtyeen Henri Piispasen ääni on miellyttävä ja musiikissa on onnistuttu pitäytymään tyylikkäässä vähäeleisyydessä.

Mistä artistinimesi tulee?

– Olen fiilistellyt Studio Ghiblin leffoja joskus aika paljon. Hayao Miyazakin ohjaamissa elokuvissa Totoro ja Henkien kätkemä on pieniä tennispallon kokoisia noki-olentoja, joita kutsutaan susuwatareiksi. Ne kiehtovat minua, koska ne ovat kovia duunareita, mutta pysyvät varjoissa ja välttelevät valoa.

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

– Siihen tuskin on yhtä selvää syytä, mutta ainakin se, että lapsena kotona musiikki oli läsnä. Isäni oli jazzkitaristi ja isoveljeni oli aloittanut rumpujen soiton jo neljävuotiaana. Myös se on vaikuttanut, että on aina ollut tarve luoda jotain itse, Noki sanoo.

Miten kuvailisit musiikkiasi?

– Kuvailisin musiikkiani tummansiniseksi ja voimakkaaksi mereksi. Hitaasti kehittyvää, transsinomaista, mutta samaan aikaan haikeaa ja ahdistavaa.

Jos Barefoot soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Kohtaus olisi varmaan melko haikea tai surullinen. Biisi kertoo läheisen kuolemasta ja siitä syntyvästä kaipuusta. Ehkä Barefoot pitäisi laittaa johonkin sellaiseen selkeään siirtymäkohtaan, jossa tarina kääntyy uudelle sivulle.

Haastattelu jatkuu upotteen jälkeen.

Minkälainen olisi täydellinen ympäristö Nokin keikalle?

– Elokuvateatterimainen iso lava, jossa visuaalit ja valot olisivat merkittävässä osassa show’ta. Yleisöllä olisi mukavat penkit, mutta myös mahdollisuus seistä ja hytkyä transsissa.

Mitä bändiä tai artistia haluaisit päästä lämppäämään?

Jon Hopkinsia lämppäisin mieluusti, koska hänen levyjään on tullut kuunneltua todella paljon ja ne ovat vaikuttaneet siihen, miten olen kehittynyt elektronisen musiikin tekijänä.

Mistä sanoituksesta olet erityisen ylpeä ja miksi?

– Lyriikoita levyllä on todella vähän ja olen ylpeä niistä kaikista. Kiitokset Henri Piispaselle, jonka kynästä ne lopulta yhteisen pallottelun jälkeen studion sohvalla syntyivät. Esimerkiksi olen ylpeä Whimin tekstistä:

“If my lefty decides to lead the way,
I’ll be sleeping with the fish,
Such a funny thought to just end it all,
Could I be that selfish?”

– Kappale maalaa tilanteen, jossa ajetaan autolla sillalla ja leikitellään ajatuksella, kuinka helppoa olisi luovuttaa. Kysymys on lopulta vain muutamasta sekunnista ja hetken päähänpistosta, mutta vaikutukset olisivat radikaalit. Kappale syntyi musiikillisesta ahdingosta, kun en oikein tiennyt, mitä tekisin seuraavaksi vai tekisinkö ollenkaan.

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia sinulla on?

– Tulevaisuudessa haluaisin tehdä kourallisen eksklusiivisia keikkoja. Olen myös alkanut tehdä kakkoslevyä, mutta siitä en tarkemmin vielä osaa sanoa.

Mitkä ovat tähänastisen uran suurimmat saavutukset?

– Noki-projektin tiimoilta toistaiseksi suurin saavutukseni on Self Portrait -levyn tekeminen valmiiksi ja julkaiseminen.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!

Juttua muokattu 26.3. kello 17.00: Barefoot-kappaleella laulaa Henri Piispanen, eikä Ilari Heinilä, kuten artikkelissa aiemmin kerrottiin.