Anu Heikkinen
Yle
Oppilaiden pitää oppia ottamaan vastuuta omasta työskentelystään. Ilman sitä taitoa ei nykymaailmassa pärjää. Näin ajattelee Paula Vorne, joka on opettanut itseohjautuvuutta lapsille jo kymmenen vuoden ajan. Nyt hän kertoo, miten se käytännössä tehdään.
Tämä juttu on osa Vanhempainilta – kysymyksille, jotka jäivät kysymättä -verkkosarjaa. Jokaisessa osassa keskustelua herättävää koulumaailman kysymystä käsitellään ratkaisujen kautta. Tässä jutussa kysytään: jäävätkö lapset nykykoulussa heitteille?
– Minulle kävi niin kuin kaikille muillekin uran alussa. Opetin niin kuin minua itseäni oli koulussa opetettu, sanoo Oulujoen koulun opettaja Paula Vorne.
Hän opetti asian ja oppilaat täyttivät tehtäväkirjaa. Kun kohdalle sattui taitavampi ryhmä, kukaan ei tarvinnut hänen apuaan.
– Niinpä naputtelin pöytää ja tuijotin oppilaita. Mietin, että mitähän tekisi. Opetussuunnitelma tuli kyllä kirjojen sisältöjen myötä toteutettua, mutta ei siitä kukaan mitään kiksejä saanut, Paula Vorne sanoo.
Vorne luki kasvatusalan kirjallisuutta yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja puhui paljon kollegojensa kanssa. Vähitellen hän ymmärsi, ettei perinteinen, opettajajohtoinen malli ollut toimivin hänelle eikä hänen oppilailleen. Jotain piti tehdä.
Paula Vorne ryhtyi ihan ensimmäiseksi miettimään, miten luokkatiloja ja koulun muita tiloja voisi luovemmin käyttää oppimiseen. Ensimmäisenä vuonna oppilaat siirtyivät istumaan parettain, seuraavana vuonna ryhmiin ja sen jälkeen oppilaat saivat jo valita opiskelupaikan luokasta tai koulun muista tiloista.
– Tämän taustalla on ajatus, että oppilaat ottaisivat aktiivisemman roolin ja minun rooli opettajana olisi olla enemmän taustalla. Laitan oppilaat töihin ja sen jälkeen seuraan, että kaikki sujuu ja autan tarvittaessa.
Vornen mukaan vastuuta pitää antaa pikku hiljaa. Jos työskentely esimerkiksi käytävässä ei onnistu, oppilaalle voidaan nimetä oma pulpetti. Kun työskentely alkaa sujua, oppilas voi valita paikan luokasta.
Vapaasti valittavat paikat ovat Paula Vornen mukaan ensimmäinen askel itseohjautuvuuteen. Mutta tähän askeleeseen on syytä pysähtyä hetkeksi. Jos luokan ovet avataan valmistautumatta, voidaan mennä reippaasti vikaan.
Itseohjautuvuudesta paljon kirjoittanut ja puhunut opetuspäällikkö Juho Norrena kertoo nähneensä huolestuttavia esimerkkejä kouluissa siitä, miten itseohjautuvuuden opettaminen on ymmärretty väärin.
– Oppilaille annetaan esimerkiksi viikkourakoita, joiden loppuun tekeminen ja arviointi jäävät puolitiehen. Jos opettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ollaan jo lähellä heitteillejättöä, Norrena sanoo.
Paula Vorne on aivan samaa mieltä Norrenan kanssa.
– Lapsia ei voi heittää susille: avata luokan ovia ja sanoa, menkää tuonne portaille tekemään. Heille on opetettava, mitä itseohjautuvuus tarkoittaa.
Miksi oppilaiden pitäisi ottaa enemmän vastuuta oppimisestaan?
Kouluja ohjaava opetussuunnitelma uudistui vuonna 2016. Sen yhtenä tavoitteena on saada oppilaat ottamaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan. Taustalla on ajatus siitä, että koulussa ei ole tarkoitus opetella pelkästään tietoja, vaan myös oppimista, tavoitteiden asettamista ja ongelmanratkaisua.
Itseohjautuvuuden tavoite on herättänyt myös kritiikkiä. Erityisesti emeritusprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on nostanut esiin, että vastuunkanto ja itseohjautuvuus eivät ole ala-asteikäisen ominaisuuksia, vaan niiden liiallinen korostaminen johtaa epätasa-arvoon ja huonompiin oppimistuloksiin.
Miten itseohjautuvuutta voi opettaa?
Paula Vornen mukaan istumajärjestyksestä luopuminen on ensimmäinen askel, kun lapsia opetetaan ohjaamaan itseään. Toiseksi oppilaiden on tiedettävä milloin tehdään projektitöitä, matematiikka tai äidinkieltä eli mitä tunneilla tapahtuu.
– Jos oppilas ei tiedä mitä tehdä, hän tulee kokoontumispaikalle, jossa opettaja ohjaa häntä eteenpäin.
Paula Vornen mukaan heillä on käytössään luottamuksen portaat. Ne on sovellettu Juho ja Tanja Norrenan ideoimasta luottamuksen kehä -mallista. Portaiden avulla oppilaille voi opettaa vastuun ottamista omasta työstään.
Viidesluokkalaisille Emmille ja Otsolle portaat ovat hyvin tutut. He ovat olleet neljä ensimmäistä luokkaa Paula Vornen ja hänen työparinsa Kaisa Loposen oppilaina.
Otson mukaan ensimmäisellä portaalla oppilas tarvitsee jatkuvasti opettajan valvontaa. Viimeisellä portaalla hän pystyy työskentelemään ryhmässä ilman opettajan jatkuvaa läsnäoloa.
– Niillä portailla liikutaan ylös ja alas. Jos ryhmässä tekeminen ei suju, niin sitten voi tippua alemmas. Sitten voi myös taas nousta sen mukaan, miten käyttäytyy ja miten onnistuu, Emmi selventää.
"Kerro mummu, miten sydän toimii!"
Kolmas tärkeä asia itseohjautuvuuden opettamisessa on projektitöiden rakenne. Se tarkoittaa tätä: kun Paula Vorne teettää oppilailla projekteja vaikka ihmisestä tai eläimistä, niissä toistuu sama kaava. Ensin lähdetään liikkeelle siitä, mitä lapset tietävät opittavasta asiasta.
Ihmistä käsittelevässä projektityössä ekaluokkalaiset keräsivät ensin post it -lapuille kaiken sen tiedon, mitä heillä ihmisestä jo oli. Sen jälkeen laput koottiin seinälle olevaan ihmiseen. Näin oppilaiden perustiedot olivat kaikkien käytössä.
Sen jälkeen oppilaat harjoittelivat kysymysten tekoa ja etsivät lisää tietoa. Pienten lasten kanssa tietoa haetaan pääsääntöisesti kirjoista tai haastatellaan sukulaisia tai tuttavia.
– Eräs terveydenhoitoalalla aikoinaan työskennellyt isovanhempi kertoi minulle hämmästyneensä, kun lapsi soitti hänelle ja pyysi, että kerro mummu miten sydän toimii.
Lopuksi tietoa vielä sovellettiin vanhempien ja lasten ihmispäivässä. Oppilaat pitivät vanhemmille ja isovanhemmille tietoiskuja ihmisestä ja teetättivät aikuisilla tehtäviä.
– Siellä oli esimerkiksi tehtävä, jossa piti laittaa ihmisen suolet oikeaan järjestykseen.
Vornen mukaan tällainen tiedon rakentumisen kaava on sen jälkeen toistunut oppilaiden kanssa eri projekteissa. Toistuva rakenne helpottaa oppilaita toimimaan itsenäisesti.
Lapsille pitää Vornen mukaan myös selventää, että he ottavat työhön mukaan vain sellaista tietoa, jonka he itse ymmärtävät ja pystyvät selittämään kaverilleen.
– Itsekin on tullut aiemmin teetettyä lapsilla esitelmiä, joissa oppilaat ovat kopioineet PowerPoint-esityksiin jotain juttuja vaikka marsusta, ymmärtämättä itsekään mitä he ovat sinne kirjoittaneet. Tiedon on oltava lapsille merkityksellistä ja ymmärrettävää, jotta päästäisiin oppimisessa syvemmälle.
Viidesluokkalaiset, mikä itsenäisessä tekemisessä on tärkeää?
Paula Vorne kertoo keskustelevansa oppilaiden kanssa paljon vastuunottamisesta ja itsenäisestä tekemisestä.
Hildan mukaan itsenäisessä tekemisessä on tärkeää, että on itsekontrollia.
– Jos ei pysty tai osaa jotain, niin menee sanomaan opettajalle, ettei ole tehnyt kovin paljon ja kysyy neuvoa.
Itsekontrolli-sanasta on selvästi puhuttu luokan kanssa, sillä Otsolla ja Emmillä on siihen tarkentavat selitykset.
– Minä olen tajunnut sen niin, että itsekontrolli on itsensä hallintaa. Esimerkiksi oppitunnilla opettajan ei tarvitse edes sanoa, niin et mölyä yhtään ja teet sitä hommaa, mitä sinun pitää tehdä, sanoo Otso.
– Ryhmässä se tarkoittaa sitä, että pysyt asiassa ryhmän kanssa. Et lähde huitelemaan muualle, puhumaan muiden ryhmien kanssa ja häiritsemään niitä, Emmi sanoo.
Matematiikan tunneilla edetään itsenäisesti
Nyt viidennellä luokalla olevat oppilaat ovat opiskelleet muun muassa matematiikka omassa tahdissaan ensimmäisestä luokasta alkaen käänteisen opetuksen mallin mukaan. Käänteisen opetuksen tavoitteena on saada opiskelijat tutustumaan uuteen asiaan ensin itsenäisesti, minkä jälkeen asian käsittelyä jatketaan tarvittaessa yhdessä oppitunnilla. Oppilaat voivat laskea eteenpäin tehtäviä hyvin itsenäisesti annetun aikataulun mukaan.
– Tällaisessa mallissa on hyvä muistaa, että vaikka perinteisiä opetustuokioita ei ole joka tunti, niin opettaja opettaa tosi paljon. Kaikille ei vaan opeteta samoja asioita samaan aikaan, Paula Vorne muistuttaa.
Luokkaa neljä vuotta opettanut Paula Vorne kertoo, että matematiikan ympärille on muodostunut sinä aikana pienempiä ryhmiä, jotka etenevät samaan tahtiin. Kun eteen tulee vaikeita asioita, oppilaat pohtivat niitä yhdessä.
Tietyn väliajoin oppilaiden osaaminen kartoitetaan kokeiden avulla. Kokeista saa valita vaativan, keskitason ja helpon välillä. Kokeen tason valitseminen ei tunnu olevan ainakaan Otsolle eikä Pipsalle kovin vaikeaa.
– Ei se kovin vaikeeta valita. Pitää vaan miettiä, että onko matikan jakso sujunut hyvin ja sen kautta valita koe.
Miten tällaisessa mallissa voi varmistua, ettei kukaan tipu kärryiltä?
Käänteisen opettamisen malli ja oppilaiden itsenäinen eteneminen vaativat opettajalta hyvää suunnittelua ja seurantaa, eivätkä ole Paula Vornen mukaan opettajalle mitään helppoja ratkaisuja. Koulun oppilaat osallistuivat laajaan kansainväliseen testiin, jossa oppimista arvioitiin suhteessa muihin samanikäisiin.
– Tulosten perusteella voi sanoa, että meidän luokan oppimistulokset olivat aivan yhtä hyviä tai jopa parempia kuin verrokkiryhmän oppiminen, eli ei me olla ainakaan pilattu lasten oppimistuloksia tällä systeemillä.
Oppimistulosten ohella Paula Vorne pitää oppilaiden motivaatiota tärkeänä onnistumisen mittarina.
– Kukaan oppilaista ei ole tullut sanomaan, että inhoaa matematiikkaa. Päinvastoin.
Miksi opettaja ei voisi vain opettaa?
Paula Vornen mukaan koulumaailma on perustunut pitkälti ulkoa tulevaan kontrolliin.
– Kun olet istunut hiljaa paikoillasi ja tehnyt annetut tehtävät, niin olet menestynyt hyvin. Mutta eihän sillä nykymaailmassa pärjää.
Vornen mukaan moni opettaja kipuilee tällä hetkellä työrauhan kanssa. Nykylapsilla ei ole enää samanlaista auktoriteetin kunnioitusta kuin aikaisemmilla sukupolvilla, silloin kun monet vanhemmat ja opettajat itse olivat koulussa.
– Olen joutunut miettimään, että lähdenkö taistelemaan tuulimyllyjä vastaan ja yritän saada kaikki lapset hiljaiseksi luokassa vai muutanko opetustani niin, että oppilaat saavat olla aktiivisia ja purkaa energiansa oppimiseen.
Vorne korostaa, että opettajan pitää vaatia lapsilta aikuisen kunnioitusta eikä antaa kenenkään hyppiä silmille. Tosin kunnioitus pitää ansaita muulla tavalla kuin jyrähtelyllä.
– Koulussa näkee hyvin sen, miten kodeissa lapset puhuvat aikuisille. Miten aikuiset ovat asettaneet lapsilleen rajoja? Onko lapsi saanut aina halutessaan karkkipussin kaupassa? Niissä tilanteissa luodaan pohja itsensä ohjaamiselle.
Paula Vorne on vakaasti sitä mieltä, että itseohjautuvuus on juuri se asia, jota kouluissa pitää opettaa. Toisen asteen opinnoista tulee viestiä siitä, että monella opiskelijalla ei ole kykyä tarttua toimeen ja tehtävään.
– Myös vanhemmilta on tullut vahvaa viestiä siitä, että he haluavat lasten oppivan ohjaamaan omaa toimintaansa.
Kun on nähnyt lasten kasvutarinat, sekä oppilaiden kouluviihtyvyys että -motivaatio ovat näin korkealla, Paula Vornen mukaan olisi vaikea palata vanhaan malliin.
Miksi itseohjautuvuuden opettaminen on niin vaikeaa?
Paula Vornen mielestä opettajat ovat tällä hetkellä todella kuormittuneita. Hänen mukaansa resurssien pienenemistä ei voi mitenkään ohittaa.
– Opettajat ovat älyttömän tunnollinen ammattikunta. Jos voimavarat ovat vähissä, niin silloin on helpompi pysyä sillä tiellä, minkä itse kokee toimivaksi ja turvalliseksi, kuin lähteä horjuttamaan siitä.
Vorne kuitenkin toivoo, että opettajat uskaltautuisivat edes vähän pois mukavuusalueelta ja lähtisivät pienin askelin kokeilemaan.
Jos vanhempia epäilyttää, jäävätkö lapset koulussa heitteille, Vorne kehottaa puhumaan opettajan kanssa.
– Jos opettaja pystyy sanallistamaan rakenteet, joilla itseohjautuvuutta harjoitellaan, niin luottakaa opettajaan. Ja jos ei, niin aina voi kysyä opettajalta, mihin tämä pohjaa.
Vanhempainilta
Tämä juttu on osa Vanhempainilta – kysymyksille, jotka jäivät kysymättä -verkkosarjaa. Jokaisessa osassa keskustelua herättävää koulumaailman kysymystä käsitellään ratkaisujen kautta.
