Hyppää pääsisältöön

Michael Jackson paljastusdokumentin jälkeisessä ajassa – kaksi puheenvuoroa ihmisiltä, joille Jackson merkitsee paljon

Michael Jackson
Michael Jackson Kuva: Alex Brandon/AP KulttuuriCocktail

Michael Jacksonin pedofiliasyytöksiä käsittelevä Leaving Neverland (2019) esitetään tiistaina Ylen Docventuresissa. Neljätuntinen dokumentti on aiheuttanut suurta kuohuntaa etukäteen. Millainen vaikutus sillä on Jacksonin taiteen ihailijoihin? Ossi Koskelainen ja Emmi Venna ovat pariskunta, joka on tehnyt taiteellista työtä ja tutkimusta Michael Jacksonin perinnön kanssa. KulttuuriCocktailille kirjoittamissa esseissään he pohtivat dokumentin lisäksi Jacksonin merkitystä itselleen ja laajemmin kulttuurille.

Emmi Venna: Mitä me haluamme Michaelilta?

Michael Jackson ei ole yksi, vaan monta ilmiötä ja ongelmaa puserrettuna samaan ruumiiseen. Kirjainyhdistelmä MJ:n taakse kätkeytyy sekava kokoelma merkkejä, symboleita, affekteja, ääniä, visuaalista informaatiota ja kemiallisia reaktioita.

Jacksonista on voinut vuosien varrella puhua amerikkalaisen unelman ruumiillistumana, pop-jumalana, afroamerikkalaisena oikeustaistelijana, bisnesvelhona, eksentrikkona, filantrooppina, narkkarina, yksinhuoltajaisänä, perheväkivallan uhrina, hulluna ja rikollisena. Tämä lienee symboleiksi muuttuvien kehojen tehtävä: olla heijastuspintana laajalle skaalalle pelkoja, kauhua, fantasioita ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Eri aikoina Michael Jacksoniin liitetyt merkitysten sävyt ovat vaihdelleet. 1980-luvun lopussa näytti siltä, että Jackson pystyi ylittämään kaikki läntiselle kulttuurille keskeiset jakolinjat identiteettiin liittyen. Filosofi Jean Baudrillard näki tuolloin Jacksonin kehollisuudessa frankensteinmaista ja androgyynia vetovoimaa. Se oli hänen mukaansa ennuste tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa ihmiskunnan suhde seksuaalisuuteen ja etniseen taustaan on mullistunut.

2010-luvulle tultaessa sukupuolen ja seksuaalisuuden fiktioita tutkiva Paul B. Preciado nimesi Jacksonin edelläkävijänä subjektiviteetin tuotantovälineiden haltuunotossa ja poliittisessa biohakkeroinnissa. Vuonna 2015 julkaistun Xenofeministisen manifestin kehotuksen ”If nature is unjust, change nature!” voi tänä päivänä tulkita viittaavaan juuri Michael Jacksonin kaltaiseen röyhkeyteen muokata omaa geneettistä käsikirjoitustaan.

Potentiaalisuutta useammin Jacksonia on pidetty kuitenkin varoittavana esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua, kun pakkomielteinen kauneudentavoittelu yhdistyy rahaan ja valtaan. Jacksonin ihon pigmentin muutosta tulkitaan usein yrityksenä väistää amerikkalaisen musiikkibisneksen rasismia ja paeta syntymässä saatua etnistä identiteettiä.

Toisaalta Jacksonin tuotannossa ja lausunnoissa on luettavissa paljon merkkejä siitä, että hän säilytti afroamerikkalaisen identiteettinsä ihon vaalentumisesta huolimatta. Oli Jacksonin oma motivaatio muodonmuutokseen mikä hyvänsä, tämä poikkeuksellinen prosessi kielii perusteellisesta muutoksesta suhteessa ruumiin ja identiteetin muokattavuuteen.

Tähti voi olla rajaton ja alati muovautuva, mutta elävä ihminen sen takana harvoin on. Kasvojen luiden rakenne pettää, liekkeihin leimahtaminen jättää palovammoja, kipulääkkeet koukuttavat, mieli uupuu, jalusta jalkojen alla hajoaa.

Käsittelemättömät lapsuuden traumat eivät katoa maailmaa syleilevillä hymneillä ja itselle rakennetulla huvipuistolla. Sama maailmanpelastuseetos ei kanna vuosikymmenten läpi, eikä uuden messiaan paikkaa ole helppo ottaa ilman kritiikkiä.

Minulle Michael Jackson on kiteytymä analogisen ja digitaalisen kulttuurisen risteyskohdasta, johon latautuu paljon tunnepitoisia, väläysmäisiä ajankuvia. Smooth Criminalin painovoimaa uhmaavat nojaukset, Black or White -videon face morph -teknologia, avioliitto Lisa Marie Presleyn kanssa, happikaappi (joka oli todellisuudessa Michaelin ja hänen silloisen managerinsa Frank Dileon medialle syöttämä juttu). Dangerous-kasetti peittämässä vanhempien riitelyn ääniä. Samasta kasettipinosta pilkistävä Off the Wallin kansi, joka paljasti, että Michael on ollut joskus eri näköinen. Captain EO:n näkeminen silloisessa EuroDisneyssä tuntien jonottamisen jälkeen, Thamesia seilaava jätti-MJ, kitaratunnit Earth Songin soinnuilla. Vuoden 1997 HIStory-kiertueen konsertti Helsingissä. Konsertissa nähdystä sotilastankista puhuttiin monta viikkoa koulussa. Ja jokaisella ystäväpiirissään ainakin yksi hardcore-fani.

Vaikka Michael Jacksonin taide on ollut läsnä läpi elämäni, hahmoon latautuva tunne ei ole koskaan ollut nostalgiaa yksiselitteisen ruusuisella tavalla. Hypnotisoivan liikekielen, selittämätöntä innostusta herättävien rytmiikoiden ja etenkin MJ:n edustaman massakulttuurin ympärillä on leijaillut ihastuksen lisäksi vaikeasti artikuloitavaa hämmennystä, turhautumista ja sääliä.

Päätökseni alkaa aikuisiällä tutkia Michael Jacksonin perintöä taidekollektiivi Post-MJ Era Institute of Consciousnessin kanssa liittyi haluuni tarkastella tietoisemmin niitä tarinoita ja kuvastoja, jotka ovat leimanneet lapsuuttani ja varhaisnuoruuttani viime vuosituhannen lopussa. Jackson tuntui kiihottavalta tutkimuskohteelta ja työkalulta tämän ajanjakson jäsentämiseen, koska häneen liittyvää aineistoa ja kulttuurisia referenssejä riittää loputtomiin. Lisäksi kaikilla ihmisillä tuntuu olevan jokin mielipide tai muisto MJ:sta.

Koreografina ja tanssijana halusin ymmärtää Jacksonin tähteyden muodostumista, sen synnynnäisyyttä ja strategisuutta, hänen perfektionismiaan ja kiihkoaan. Halusin ymmärtää, miltä Michael Jacksonista tuntui, mistä hänen taiteessa on oikeastaan kyse ja minkälaista synkkyyttä ja kipua kaiken alle täytyy kätkeytyä. Olen mielessäni samastunut Michaelissa kuritettuun lapsitähteen ja kehodysmorfiasta kärsivään esiintyjään.

Olen ihaillut Jacksonin tuotannossa överiyden, emotionaalisuuden, aggression ja hengellisyyden täydellistä tasapainoa ja epäsuhtaa, raikkaalta tuntuvaa epäcooliutta ja jatkuvaa väännön tuntua. Minulle Michael Jackson on alati määrittelyjä pakeneva kokonaisuus, kokoelma värejä ja muotoja – vaikeasti selitettävä tunnelma. Leaving Neverlandissa esitettyjen syytteiden myötä tämä tunnelma on muuttunut entistä surullisemmaksi ja painostavammaksi.

Jacksonin tutkiminen ei ole ollut minulle kritiikitöntä fanittamista, vaikka en koe missään tapauksessa suhtautuvani MJ:n perintöön ja persoonaan “objektiivisesti’. Se, kuinka tiukasti hän piti kiinni ”maailman yksinäisimmän ihmisen” roolista, toisteli epäuskottavia selityksiä plastiikkakirurgisten leikkausten suhteen ja jatkoi julkisia esiintymisiään lasten kanssa pedofiliasyytöksistä huolimatta, on tuntunut häiritsevältä jo pitkään.

Selityksiä näille ristiriitaisuuksille on ollut helppo etsiä spektaakkelin sisällä kasvamisesta ja lapsuudessa koetusta väkivallasta. Olen halunnut nähdä MJ:n väärinymmärrettynä ja epäonnisena ihmisenä, oman suuruutensa uhrina.

Vuonna 2019 seuraan ensimmäistä kertaa Michael Jacksoniin liittyvää kohua reaaliajassa. 1990-luvun alussa olin liian nuori ymmärtääkseni syytöksiä kunnolla, vuonna 2005 taas tauolla Michael Jacksonin seuraamisesta keskittyessäni omiin tanssiopintoihini Teatterikorkeakoulussa.

Vuoden 2019 kohu poikkeaa 1990- ja 2000-luvun alun tapauksista erityisesti siinä, että keskustelua käydään tabloidien ja tv-lähetysten lisäksi useilla sosiaalisen median alustoilla, jotka pursuavat spekulaatioita, teorioita, puolustuspuheita, triviaaleja yksityiskohtia ja syytöksiä. Leaving Neverlandin epäjohdonmukaisuuksista kiertää listoja etenkin erilaisten MJ-faniryhmien keskuudessa.

Youtuben algoritmi ehdottaa minulle jatkuvasti erilaisia videoita, joiden tarkoitus on osoittaa Leaving Neverlandin päähenkilöiden Wade Robsonin ja James Safechuckin kuvaamat aikajanat puutteellisiksi. Sekä sensaatio- että valtamediat mässäilevät tapauksella täysillä, sillä Michael Jackson myy, haudankin takaa.

Uusin kohu eroaa aiemmista myös siinä, että ymmärrys on kasvanut vallan väärinkäytön moninaisuudesta ja uhrin aseman kompleksisuudesta. Tämä tietoisuuden muutos antaa Leaving Neverlandissa esitetyille syytteille uudenlaista painoarvoa ja saa minut katsomaan tarkemmin siinä esitettyjä lasten ja aikuisten valtasuhteita.

Voiko lapsen ja aikuisen supertähden ystävyys olla missään olosuhteissa täysin konsensuaalista ja tasa-arvoista? Ainakin tällaiseen suhteeseen sisältyy isoja riskejä rajojen ylittämisestä ja yksipuoleisesta kontrolloinnista ilman seksuaalista hyväksikäyttöäkin.

Michael Jacksonin syvintä olemusta on koetettu selittää hänen uransa alusta asti. Media ja yleisö ovat pyrkineet löytämään erilaisia diagnooseja siihen, miten Jackson koki oman sukupuolensa, seksuaalisuutensa ja etnisen taustansa.

Ehkä vuonna 2019 on hyvä kääntää katse myös yleisöön – mitä me halusimme tai haluamme Michaelilta? Klassisen nousu ja tuho -tarinan, leuat loksauttavaa virtuositeettiä, megalomaanisia mittasuhteita, sijaiskärsijän, pilkankohteen? Kauheista koettelemuksista selviävän hahmon, josta imeä rohkeutta ja herkkyyttä olla enemmän omassa elämässään? Pahuuden ruumiillistuman?

Post-MJ Era Institute of Consciousnessin kanssa missiomme on ollut luoda esityksellisiä tiloja Michael Jacksonin perinnön tarkastelulle ja sen luovalle uudelleenarvioinnille. Leaving Neverlandin ja sen ympärillä pyörivän mediasirkuksen myötä uudelleenarvioinnin prosessi on ennalta kuviteltua kivuliaampi ja sotkuisempi.

Jacksonin perintö on vääntynyt asentoon, jota en osannut ennakoida: kysymys siitä, mitä Michael Jacksonin elämä, tuotanto ja kohtalo kertovat ihmiskunnasta, on paljon synkemmällä tavalla ajankohtainen. Toivon, ettei tapauksen käsittely jää pelkästään MJ:n taiteellisen tuotannon “perumiseen”, vaan että sen kautta voidaan käsitellä laajemmin spektaakkelin ongelmia ja vallan vääristymiä tähtikultteihin obsessoituneessa yhteiskunnassa.

Uskon edelleen, että Michael Jacksonin ruumiiseen kätkeytyy tietoa, jonka avulla voimme ymmärtää paremmin tämän ajan henkistä ja fyysistä tilaa.

Michael Jackson
Michael Jackson Kuva: AOL KulttuuriCocktail

Ossi Koskelainen: Tabloid Junkie – eräs muistio MJ:n ikonisuuden valossa ja varjoissa kasvamisesta

Ensimmäinen visuaalinen muistikuvani Michael Jacksonista: Olen kuusivuotias. Näen helsinkiläisen videovuokraamon hyllyssä synkänkalsean Making Of Michael Jakcson's Thriller -VHS:n. Sen kuvat ja värit herättävät minussa syvää levottomuutta.

Elokuussa 1987 ilmestyy Bad. Levyllä on totaalinen ja lävistävä vaikutus minuun. Ensimmäinen MJ:n look, johon tutustun, on valkoihoisen näköinen. En ajattele MJ:tä mustaihoisena artistina. En tosin täysin valkoisenakaan. MJ:n etnisellä taustalla ei oikeastaan ole minulle väliä, koska koen hänet poikaikäisten fantasioideni täydellisenä kanavoijana sekä universaalina mediajumalana.

Talonyhtiöömme asennetun kaapelikanavapaketin mukana tuleva MTV edesauttaa erinomaisesti yksityistä vihkiytymistäni. Martin Scorsesen ohjaamalla Bad-lyhytelokuvalla MJ on mielestäni maailman hienoin esiintyjä.

Osallistun tanssikilpailuun ala-asteen discossa kahdeksanvuotiaana. En ole suunnitellut osallistuvani siihen, mutta disco-illan edetessä kohti vääjäämätöntä loppuaan tajuan, että minun on pakko tehdä se: rohkaistua ja tanssia oma kunnianosoitukseni MJ:lle. Kukaan muu ei tulisi tekemään sitä. Astun koko koulun silmien edessä MJ-fanikaapistani ulos. Ihmettyneet oppilaat huutavat kilpailun finaalin aikana nimeäni tunkkaisen, halvoin neonvaloin valaistun liikuntasalin reunoilta. Voitan kilpailun ja lahjoitan palkinnoksi saamani tekokukat äidilleni.

Talvi 1988. David Newmanin ja MJ:n käsikirjoittaman Moonwalker-elokuvan näytös oululaisessa elokuvateatteri Formiassa sysää minut syvemmälle. Mielestäni elokuvan hienoimman episodin, Smooth Criminal -lyhytelokuvan, innostamana esiinnyn ala-asteeni Mitä aion tehdä kesälomallani -kevätjuhlaesityksessä tanssivana Robot-Ossina kyseisen kappaleen tahtiin – luokanopettajamme oli nähnyt voittoni tanssikilpailussa ja janosi jatkoa menestykselle. Käytän esityksessä 60-luvulta peräisin olevaa äitini fedora-hattua. Tämä on yksi ekstaattisimpia lapsuudenmuistojani.

Black Or White -lyhytelokuvan Suomen ensiesitys Huomenta Suomi -ohjelmassa marraskuussa 1991. Video on ajoitettu alkamaan täydellisesti juuri ennen koulujen alkamisaikaa. Macaulay Culkinin tähdittämä intro, Guns N´ Roses -yhtyeen Slashin kitarasoolo sekä videon loppuosan rasisminvastainen ja uhmakas MJ:n pantteri-tanssi ja erittäin cool Simpsonit-viite. Minun 90-lukuni alkaa tuona päivänä.

Esitelmäni MJ:stä musiikin tunnilla vuonna 1992. Esitelmän kalvo on edelleenkin omistamani Dangerous-lp-levyn (1991) sisäkansien välissä. Keskityn MJ:n varallisuuteen ja hänen lyhytelokuviensa ennätyksiä rikkoviin budjetteihin.

Syytösskandaalit alkavat vuonna 1993 Jordy Chandlerin tapauksella. Tuolloisessa Suomessa on vaikeaa seurata amerikkalaisia oikeusprosesseja. Pedofiliaan viittaavat MJ-vitsit ilmaantuvat yläasteen muutenkin ahdistavaan keskustelukulttuuriin. Koetan unohtaa koko asian, vaikka tieto 22 miljoonan dollarin sovintosummasta tammikuussa 1994 vaivaa mieltäni.

Scream-kappaleen lyhytelokuvan ensiesitys Huomenta Suomi -ohjelmassa kesällä 1995. Ymmärrän, että kappale edustaa henkilökohtaisempaa MJ:tä, jota suuri osa vuonna 1995 julkaistun HIStory-levyn uudesta materiaalista muutenkin on – pahimmasta mahdollisesta rikoksesta syytetyn miehen aggressiivista musiikillista puolustuspuhetta.

HIStory-kiertueen ensimmäinen konsertti Helsingissä 24. elokuuta 1997. Lippujen osto ennen internetiä täytyy tehdä puhelimitse. Pääsen useamman tunnin yrittämisen jälkeen lopulta läpi. Kysyn myyjältä häkeltyneenä, olisiko konserttiin vielä istumapaikkoja jäljellä. Myyjä toteaa, että jäljellä on vielä kaksi istumapaikkaa ja jonkin verran permantopaikkoja. Ostan kaksi istumapaikkaa. Matkustan konserttiin Oulusta ystäväni kanssa.

Joudumme stadionin perälle, huonoimmille mahdollisille paikoille. Investoimme Mystery-energiajuomaan sekä virallisiin MJ-minikiikareihin, jotta näkisimme paremmin. Näen MJ:n jättiscreeneiltä selvemmin kuin kiikareilla, mutta koen konsertin kaukaakin katsottuna kokonaisvaltaisesti. MJ:n kultaan puettu astronautin sielu täyttää harmaan Helsingin, vaikka tuossa vaiheessa MJ:n uraa vähintäänkin puolet kappaleiden vokaaliosuuksista ajetaan playbackina.

Konsertin toiseksi viimeinen kappale on suomalaisen lapsiryhmän kanssa MJ:n piiritanssima Heal The World -balladi. Nauran kyynistyneenä lukiolaisena sen aikaansa edellä oleville maailmanpelastus-intentioille. Sen jälkeen esitetään HIStory-levyn teemakappale ja näytetään screeneiltä levyn militaristinen, Leni Riefensthalin natsi-propagandaelokuvista inspiraatiota saanut promovideo.

Päädyn hämmentyneeseen tilaan nähtyäni kaksi toistensa kanssa näin suuressa ristiriidassa olevaa näyttämönumeroa. Voivatko juuri näkemäni sokerisen kitschahtava lasten ystävä sekä stalinistinen rakkauden mediadiktaattori asuttaa samaa ihmistä?

Blood On The Dancefloor, HIStory in the Mix -remix-levy vuonna 1997. Vuonna 1993 alkaneista ja lopulta MJ:n kuolemaan johtaneista lääkeaddiktiosta selkeästi vaikuttunut Morphine-kappale kuulostaa korviini paikoitellen Nine Inch Nailsiltä. Lukioikäinen grungesta ja indiestä hullaantunut minä on ilahtunut: MJ kykenee halutessaan olemaan synkempi kuin Kurt Cobain.

Vuonna 2001 aloitan opiskelun Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmassa. Kandidaatintyössäni ohjaan MJ-vaikutteisen fiktiokohtauksen esiintyjä Laura Pietiläiselle (joka itsekin ohjaa vuonna 2016 Michaelista inspiroituneen Michaela – The Queen of Fucking Everything -esityksen Helsingin uuden tanssin keskuksessa Zodiakissa).

Toinen syytösskandaali alkaa vuonna 2003 julkaistun Martin Bashirin Living with Michael Jackson -dokumentin jälkiaallokossa. Dokumentissa on hetki, jossa MJ pitää Gavin Arvizoa kädestä ja kertoo mielipiteitään pedin jakamisen kauneudesta lasten kanssa. Arvizo vieraili Neverlandissa useamman kerran lapsena.

J. Randy Taraborelli esittää myöhemmin Michael Jackson – The Magic and the Madness -elämäkerrassaan (1991), että kyseinen hetki tuhosi lopullisesti MJ:n uran. Koen väsyneen ja leikellyn näköisen MJ:n vilpittömät sanat dokumentissa henkilökohtaisena rohkeutena.

Internet on olemassa, seuraan prosessia tarkemmin kuin ensimmäistä. Sydämessäni luotan MJ:n vilpittömyyteen. Oikeusprosessi, jonka MJ voittaa, kestää kaksi vuotta. Leaving Neverland -dokumentin (2019) toinen päähenkilö Wade Robson todistaa oikeudenkäynnissä MJ:n syyttömyyden puolesta valan velvoittamana.

Tieto MJ:n kuolemasta 25.6.2009. Olen Oulussa äitini luona kesävierailulla. Itken alkuyöstä äitini vierashuoneen sängyllä vuolaasti. Oulussa ei järjestetä spontaaneja MJ-memorial-bileitä niin kuin maailman suurkaupungeissa.

Marraskuussa 2009 pyydän nykyisen elämänkumppanini ensitreffeille Michael Jackson´s This Is It -elokuvaan. MJ:n konserttityöryhmälleen usein painottava L-O-V-E viitoittaa elämäni polkua postuumistikin.

Näen Helsingin Kampissa usein suomalaista MJ look-a-like Michael-Jan Haviaa. Ihailen hänen eetostaan laittautua Jacksonin näköiseksi miltei päivittäin välittämättä ihmisten mielipiteistä. Koen tarvetta tutustua häneen.

Marraskuu 2017. Ohjaan elämänkumppanini kanssa vuonna 2014 perustamani esitystaideryhmän, Post-MJ Era Institute Of Consciousnessin Afterlife-esitystä Baltic Circle -festivaalilla. Esitys käsittelee spekulatiivisesti MJ:n kuolemanjälkeistä elämää. Esiintyjä Tino Singh näyttelee MJ:n pitkäaikaista ystävää, lääkäri-kirjailija Deepak Chopraa ja luennoi tuonpuoleisuudesta. Myös Michael-Jan Havia on yksi esityksen pääesiintyjistä.

Oma isäni on kuollut samana vuonna. Tunnen eläväni ilman kahta isähahmoa. Se tuntuu samanaikaisesti surulliselta ja vapauttavalta.

Tänään, perjantaina 29. maaliskuuta 2019, kävelen keväisen Helsingin keskustan keskipäivässä. Ilmassa on erityistä voimaa ja jalomielisyyttä. Yritän koota mielessäni kaikki mahdolliset, raadollisimmatkin totuudet kaksi viikkoa sitten katsomani Leaving Neverlandin aiheuttamassa jälkitilassa:

1. Wade Robson ja James Safechuck ovat Michael Jackson Estaten rahojen perässä juoksevia amerikan psykoja. Dan Reed on siirappinen sekä täysin puolueellinen dokumentaristi, joka hyväksikäyttää #metoon eetosta häikäilemättömästi ryhmän tarkoitusperiin. Tällainen laskelmointi ei olisi MJ:n oikeusjuttujen historiassa lainkaan ainutlaatuista.

2. MJ ei syyllistynyt eläessään pedofiliaan, mutta tuhosi elämänsä kaksi viimeistä vuosikymmentä sekä kuolemanjälkeisen maineensa olemalla luopumatta lasten kanssa viihtymisen ja nukkumisen pakkomielteestään. Tämän faktan valossa tullaan MJ:tä vastaan nostamaan vielä useita kulttuuristen tabujen sekaisia skandaaleita.

3. MJ oli kreikkalaisen pederastian ihanteisiin uskonut manipulatiivinen ihmispeto, joka tuhosi ainakin Safechuckin ja Robsonin elämät. MJ:n elämän tunnetun traumatiikan ja kuuluisuuden vieraannuttaman todellisuudentajun yhteissummana en pidä tätä täysin mahdottomana.

4. Täyttä totuutta totuudesta on mahdotonta saada selville.

5. MJ on kuollut. MJ elää meissä. Se on hirviömäistä. Ja peruuttamatonta.

Kolme tähteä. Välike.
Kolme tähteä. Välike. KulttuuriCocktail

Ossi Koskelainen (s.1980) on teatteriohjaaja.
Emmi Venna (s.1985) on koreografi.

Lisää ohjelmasta

Kommentit