Hyppää pääsisältöön

Ann-Mari raiskattiin aikuisena, ja vasta se sai hänet tajuamaan lapsena tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön

Ann-Mari Leinonen 2019 ja koululaisena.
Ann-Mari Leinonen 2019 ja koululaisena. Kuva: Pia Peltonen ja Ann-Mari Leinosen kotialbumi, käsittely Annukka Palmén-Väisänen Docventures

Moni lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty ymmärtää vasta aikuisena, mitä lapsuudessa on tapahtunut. Näin kävi myös 43-vuotiaalle Ann-Mari Leinoselle.

Keväällä 2017 elin harvinaisen onnellista aikaa elämässäni. Olin saanut valmiiksi esikoiskirjani, jota olin kirjoittanut vereslihalla useamman vuoden ajan. Revin siinä auki kaiken, mitä elämässäni oli tapahtunut erään syyskuisen yön 2008 jälkeen.

Kohtasin tuona yönä äärimmäisen pahuuden. Jouduin aikuisena seksuaalisen väkivallan uhriksi omassa kodissani, ja pelkäsin henkeni puolesta. Yöstä lähti liikkeelle tapahtumaketju, joka murskasi elämästäni tulevien vuosien aikana kaiken: terveyden, riittävän toimeentulon, uran, ihmisarvon, itsetunnon.

En uskonut selviäväni siitä kaikesta, mutta nyt kirja oli ulkona! Ajattelin: Vihdoinkin, olen saanut nenäni vedenpinnan yläpuolelle!

Kuinka väärässä olinkaan.

Aikuisena raiskatuksi tulemisen piti olla pahinta, mitä minulle ikinä oli sattunut.

Pian kirjan ilmestymisen jälkeen aloin voida pahoin.

Minua vaivasi yhä useammin sama, painava paha olo, joka oli ollut vartalossani jo vuosien ajan. Se tuntui tulevan syvimmältä sisimmästäni. Aloin hätääntyä. Mitä minulle oli tapahtumassa?

Aikuisena raiskatuksi tulemisen piti olla pahinta, mitä minulle ikinä oli sattunut. Olin kertonut salaisuuteni julkisesti muutama kuukausi ennen kirjan julkituloa, ja vasta tuolloin olin ymmärtänyt, että osa identiteettiäni oli seksuaalisen väkivallan uhrin identiteetti. En olisi tarvinnut sen oheen enää muuta.

Minulta ei kuitenkaan kysytty lupaa.

Ahdistus lisääntyi, ja mieleeni nousi pikkuhiljaa muistoja lapsuudesta. Kuinka aikuisen miehen käsi oli hyväillyt rinnan nuppuja, kuinka huohottava hengitys kuului korvan vieressä, kuinka käsi painautui housunkauluksesta sisään paljaalle iholle.

Muistan edelleen sen hetken, kun tajusin olleeni lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Olin matkalla töihin, ja kesken kävelyn se iski tajuntaani. Jalkani notkahtivat, ja putosin melkein polvilleni. Aloin itkeä hysteerisesti.

Selvisin työpäivästä jotenkuten. Oli järkyttävää ymmärtää se, että olen paitsi raiskattu, myös hyväksikäytetty.

Tekijä oli minulle ja muille lapsille tuttu, luotettu aikuinen. Muistan, kuinka lapsena puhuimme hänen käytöksestään. Keksimme haukkumanimen, joka rimmasi hyvin hänen nimensä kanssa. Kuiskuttelimme, kuinka hän tuli liian lähelle ja kopeloi muutamia tyttöjä. Puhuimme, kuinka hän nosti poikia syliinsä niin, että käsi osui intiimialueille. Naureskelimme sille, että hän oli esitellyt alastonkuvia itsestään ja vaimostaan muutamille meistä.

Tiesimme käytöksessä olevan jotain erikoista, mutta emme osanneet sanoittaa sitä. Emme me ymmärtäneet mistä oli kyse.

Eikä kukaan aikuinen puuttunut.

Minulla ei ole edes oikeutta elää.

Kun pystyin sanoittamaan menneisyyden tapahtumat, ymmärsin monia asioita itsestäni. Se oli toisaalta helpottavaa, mutta samalla hyvin raskasta.

Ymmärsin, miksi olin hakenut koko ikäni ruoasta lohtua. Se on rauhoittanut ja tuonut hyvää oloa, kun ympärillä on ollut liian rankkaa.

Olen koko ikäni saanut kuulla painostani. Minulle on kerrottu lukemattomia kertoja, etten ole ihmisenä tarpeeksi hyvä, yhteiskunnallisesti sopiva, tyttöystäväainesta, tarpeeksi laadukas johonkin työhön.

Pahimmat sanat ovat olleet sellaisia, joiden mukaan minulla ei ole edes oikeutta elää tai haluta rakkautta sellaisena kuin olen ollut.

Ne ovat olleet aika rajuja sanoja ihmiselle, jonka rajat on rikottu alle 10-vuotiaana, ja joka on löytänyt syömisestä turvasataman.

Miksen puolustanut itseäni lapsena?

Olen ollut viime vuosien aikana välillä hyvin vihainen.

Ensiksi kielsin asian kokonaan ja vihasin itseäni tiedostamatta sitä. Sitten ymmärsin, mitä minulle on tapahtunut.

Seuraavaksi olin vihainen tekijälle.

Olin vihainen myös itselleni: miksen puolustanut itseäni lapsena?

Olen ollut vihainen myös kohtalolleni. Olen miettinyt, kuinka erilaista elämäni olisikaan voinut olla, jos minua ei olisi lapsena rikottu. Kuinka olisin saanut elämäni reppuun evääksi syvän luottamuksen, tunteen että olen arvokas, että minulla on oikeus puolustaa rajojani ja ettei minun kannata tai tarvitse hyväksyä kaikenlaista kohtelua.

Ennen kaikkea, kuinka myös minä ansaitsen tässä elämässä kaiken sen hyvän mitä maailmalla on tarjota. Se on asia, jonka olen tajunnut vasta viime vuosien aikana. Ajattelin pitkään, ettei minulla tai toiveillani ole mitään merkitystä, kenellekään.

Valehtelisin, jos väittäisin etten ole ollut myös katkera. Kyllä minä olen.

Olen puhunut asiasta paljon ystävieni ja läheisteni kanssa. Äidilleni pystyin kertomaan lapsuuden hyväksikäytöstä vasta 30 vuotta tapahtuneen jälkeen. Pikkuhiljaa olen päässyt katkeruudesta eroon.

Hyväksyn, että tapahtunut on aina osa minua, mutta se ei määrittele minua ihmisenä. En ole uhri, vaan selviytyjä.

Hyväksikäytön jäljet näkyvät myös siinä, että omien rajojen piirtäminen aikuisena on vaikeaa.

Seksuaalisen hyväksikäytön uhrin sisimmässä on, väittäisin aina, syvä haava, jota on lähes mahdotonta sanoin selittää.

Hyväksikäyttö vaikuttaa itsetuntoon, joka näkyy suoraan mahdollisuuksina päästä elämässä eteenpäin.

Kun sisimmässä ei ole luottoa huomiseen, ei ole helppoa uskoa omiin kykyihinsä. Moni uhri menee elämässä yli siitä, mistä aita on matalin. En minäkään vielä hetki sitten uskaltanut tavoitella unelmiani.

Toiset pakenevat epämääräisenä vellovaa pahaa oloa huumeiden tai alkoholin pariin. Tai ruoan, kuten minä tein.

Hyväksikäytön jäljet näkyvät myös siinä, että omien rajojen piirtäminen aikuisena on vaikeaa. Olen itse ajautunut ihmissuhteisiin, jotka eivät ole olleet minulle hyväksi. Olen kaivannut niin paljon rakkautta ja hyväksyntää, että olen antanut kohdella itseäni todella huonosti. Päätynyt raiskatuksi.

Enkä minä ole yksin. Seksuaalisen hyväksikäytön uhreista moni kokee vanhempana seksuaalista väkivaltaa.

Pystyn rastittamaan niin monta ruutua seksuaalisen hyväksikäytön jäljistä.

Hiljaisuus on pedofiilin paras ystävä.

Poliisin tilastojen mukaan lasten hyväksikäyttötapauksia oli viime vuonna 1400.

Omista hyväksikäyttökokemuksistaan julkisesti kertonut olympiavoittaja Patrik Sjöberg on sanonut, että hiljaisuus on pedofiilin paras ystävä. Ajattelen tismalleen samoin.

Ajattelen, että minunkin lapsuudessani täytyi olla monia, jotka tiesivät tai vähintään aavistivat luottoaikuisen puuhat. Ajattelen, että jokainen, joka tietää hyväksikäytöstä ja sulkee silmänsä teoilta, on syyllinen. Niin kauan, kun ihmiset katsovat muualle, niin kauan lapsia uhrataan hiljaisuuden alttarilla.

Olen joutunut maksamaan kalliin hinnan asioista, jotka tapahtuivat minulle 80-luvun loppupuolella.

Onneksi muistoni nousivat kunnolla pintaan vasta siinä vaiheessa, kun olin tarpeeksi vahva käsittelemään niitä. Uhrit vaikenevat helposti vuosia, jopa vuosikymmeniä kokemastaan. Vie aikaa, ennen kuin on tarpeeksi voimakas piirtämään itselleen uudestaan ne rajat, jotka hyväksikäyttäjä on tuhonnut.

Minä en enää koskaan päädy sellaisen olon valtaan kuin tullessani raiskatuksi. Kukaan ei enää koskaan saa minua mielentilaan, jossa ventovieraan mielipide minusta olisi tärkeä. Minä kelpaan itselleni ja läheisilleni, muiden mielipiteillä ei ole merkitystä.

Toivon, että olen pystynyt kertomalla oman tarinani julkisesti auttamaan muita. Ja toivon, että olen pystynyt jalostamaan oman tuskani joksikin hyväksi.

Nyt minä päätän kuka haluan olla. Vihdoinkin.

Jutun kirjoittaja Ann-Mari Leinonen on työskennellyt aktiivina Suostumus2018-kampanjassa, jonka tarkoituksena on saada raiskauslaki muutettua suostumusperustaiseksi. Hän piti puheenvuoron Amnestyn tilaisuudessa, jossa julkistettiin raportti seksuaalirikosten uhrien oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Kirja seksuaalisen väkivallan uhreista yhdessä valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa julkaistaan alkuvuonna 2020.

Kaipaatko Sinä apua? Ota yhteys!

Docventuresin Leaving Neverland-erikoislähetys ja siihen liittyvät sisällöt saattavat herättää ahdistusta ja tarpeen puhua. Jos kaipaat apua, alla on yhteystietoja järjestöihin, jotka auttavat. Tiistaina 2.4. osalla alla luetelluista tahoista on päivystys auki tavallista pidempään.

MLL
Lasten ja nuorten puhelin
puh. 116 111
https://www.nuortennetti.fi/
ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20
TIISTAINA 2.4. Puhelin- ja chat-päivystys on auki 23 asti

Suomen Delfins
Neuvontapuhelin
ma-ti klo 9-11 ja to 12-14
Puh. 050 583 5000
http://www.suomendelfins.fi/
TIISTAINA 2.4. Chat-päivystys 20-24

Suomen Mielenterveysseura
Kriisipuhelin puh. 010 195 202
www.mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin
Päivystys aamuun klo 07 asti vuoden jokainen päivä ja yö

Sekasin chat
https://sekasin.fi/
Ma-pe 9-24, la-su 15-24

Raiskauskriisikeskus Tukinainen
puh. 0800-97899 kriisipäivystys
Ma-to klo 9-15, viikonloppuna ja pyhinä sekä niiden aattoina klo 15-21.
puh. 0800-97895 juristipäivystys
Ma-to klo 13-16.
https://tukinainen.fi/
TIISTAINA 2.4. päivystys klo 20-24

Kirkon keskusteluapu / Kyrkans Samtalstjänst
puh 0400 22 11 80
Avoinna joka ilta klo 18 - 01, perjantai- ja lauantaiöinä klo 03 saakka.
puh 0400 22 11 90 (ruotsiksi)
Vi har öppet varje kväll kl. 20-23.
https://www.kirkonkeskusteluapua.fi/chat/
Chat avoinna ma-pe 12-20.
samtalstjanst.fi
Chatten är öppen må-to 19-21

RIKU - rikosuhripäivystys
www.riku.fi
Chat on auki arkisin 9–15 ja lisäksi maanantaisin 17–19
TIISTAINA 2.4. Chat-päivystys avoinna 20-24

Sexpo
Neuvontapuhelin
puh. 050 472 4257
TIISTAINA 2.4. päivystys klo 20-24

Uusimmat sisällöt - Docventures