Hyppää pääsisältöön

Finnisin häilyvät säveljatkumot

Englantilainen Edmund Finnis (s. 1984) kuuluu maansa kiinnostavimpiin nuoremman polven säveltäjänimiin. Reilu kolmekymppinen säveltäjä kirjoittaa heleästi soivaa äänistöä, jossa on leppoisa ja kiireetön tunnelma. Parhaimmillaan Finnisin sävelistö soi upeasti ja koskettavasti.

Edmund Finnis äänitteen kansi
Edmund Finnis äänitteen kansi Mark Simpson

Suurin osa teoksista on valmistunut muutaman vuoden ajanjakson aikana, mikä osaltaan tekee kokonaisuudesta varsin yhdenmukaisen. Samanlaisia teokset eivät kuitenkaan ole, vaikka yhteneväisyyksiä löytyykin. Sointikuvat ovat kirkkaita ja harmonioissa on miellyttävää häilyvyyttä. Teosten vertauskuvalliset ja visuaalisia mielikuvia antavat otsakkeet ohjailevat omalta osaltaan kuulijaa.

4 Duets (2015) klarinetille ja pianolle heijastelee renessanssisävelmiä kaanonmuodostelmin. Sooloviulukappaleessa Elsewhere (2016) Eloisa-Fleur Thom loihtii kaiuin etäännytetysti soivat harsoisen verkoston.

Parasta antia ovat uusimmat teokset, jotka soivat kauniisti ja kaihoisasti. Viidelletoista muusikolle kirjoitetussa Parallel Colour -teoksessa (2015) soitinryhmät peilailevat ja heijastelevat pienin muuntumin toisiaan sen seitsemässä osassa. Finnis kirjoittaa mielellään jousille ja rakentaa niiden avulla rauhallisia tunnelmia. Toisinaan jouset luovat akustiikkaa tai rakentavat sointivärejä, joihin pianon korkeat kilaukset ja sävelkudelmat punoutuvat

Vajaan kymmenen minuutin kestoinen orkesteriteos The Air, Turning (2016) kasvaa tyhjyydestä toisteisin linjastoin, häilähtelee aaltoillen, tekee kasvun ja hiipuu jälleen pois.

Sooloviululle ja yhtyeelle kirjoitetun Shades Lengthen -teoksen (2015) soinnissa on kutsua. Usein korkeassa ylärekisterissä soivat viulun riipaisevat melodiat sulautuvat yhtyeen tuottamaan sävelistöön. Rauhallisesti soljuvassa musiikissa on haurasta kauneutta.

Usean orkesterin ja kapellimestarin kanssa toteutetut teokset ovat myös maukkaasti tallennettuja.

Edmund Finnis. The Air Turing. Eloisa-Fleur Thom, viulu, Mark Simpson, klarinetti, Víkingur Ólafsson, piano, Benjamin Beilman, viulu, BBC:n skotlantilainen sinfoniaorkesteri, joht. Ilan Volkov, Birmingham Contemporary Music Group, joht Richard Baker, London Contemporary Orchestra, joht. Robert Ames, Britten Sinfonia, joht. Andrew Gourlay. NMC Recordings (NMC D249).

Kuuntele Uudet levyt 2.4.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Säveltäjä Olli Kortekangas hurahti oopperaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 16. toukokuuta!

    Olli Kortekankaan surrealistinen esikoisooppera Short Story vuonna 1980 oli nuoren vihaisen Korvat auki –säveltäjän vastaveto Suomen viralliselle Karvalakki-oopperakulttuurille. Short Storyn jälkeen Kortekangas on säveltänyt lukuisia oopperoita. Hän kutsuu oopperaa fantastiseksi taidemuodoksi ja nauttii oopperoista myös vapaa-ajallaan.

  • Suomen italialaisin tenori Veikko Tyrväinen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 16. toukokuuta.

    Toukokuun 16. päivänä syntynyt Veikko Tyrväinen (1922–1986) kuuluu Suomen unohtumattomimpiin tenoreihin. Pajatso-ooppera saatiin Tyrväisen laulamana televisioon, mutta radiolaulajaa hänestä ei tullut. Sattumusten kautta Neuvostoliiton radiosta äänitteitä löytyy kymmenittäin.