Hyppää pääsisältöön

Prisma: Muovi – ihmeaineesta inhokiksi

Saksalainen dokumentti kysyy, miksi muovin aiheuttamaa ongelmaa ei ole saatu ratkaistua?
Muovia on kaikkialla. Saksalainen dokumentti kysyy, miksi muovin aiheuttamaa ongelmaa ei ole saatu ratkaistua? Yle TV1,Prisma: Muovi - ihmeaineesta inhokiksi

TV1 keskiviikkona klo 19.00 - 19.55, uusinta lauantaina 6.4. klo 14.05, Areenassa

Ihminen on muovittamassa planeettaamme!

Muovi oli mullistava keksintö, jonka haitat on tajuttu vasta vuosikymmenien kuluttua. Enää on vaikea löytää paikkaa, jossa ei olisi muovia. Valtamerien kelluvat muovivuoret sekä mikromuovit ravintoketjussa ovat pelottava muistutus siitä, että ympäristöongelmat on otettava vakavasti.

Kahdelta miljardilta ihmiseltä puuttuu toimiva jätehuolto. Ilman tätä kokonaisvaltaista ratkaisua merten muovijäteongelmaan ei ole luvassa helpotusta.

Vielä 1950-luvulla muovia valmistettiin noin 2 miljoonaa tonnia. Vuonna 2015 muovia oli jo 380 miljoonaa tonnia. Vuoteen 2017 mennessä muovia oli valmistettu 8,3 miljardia tonnia. Se on 822 000 kertaa Eiffel-tornin paino. Yli puolet kaikesta muovista on tuotettu viime vuosina.

Saksalainen Prisma-dokumentti Muovi – ihmeaineesta inhokiksi kysyy, miksi muovin aiheuttamaa ongelmaa ei ole saatu ratkaistua?

Saksalainen dokumentti kysyy, miksi muovin aiheuttamaa ongelmaa ei ole saatu ratkaistua?
Ympäristöaktivisti Merijn Tinga surffaa pienistä muovipulloista tehdyllä laudalla. Saksalainen dokumentti kysyy, miksi muovin aiheuttamaa ongelmaa ei ole saatu ratkaistua? Yle TV1,Prisma: Muovi - ihmeaineesta inhokiksi

Leiden on pieni kaupunki Alankomaissa Pohjanmeren rannikolla. Taiteilija Merijn Tinga pyöräilee merenrannalle mukanaan surffilauta, joka on tehty muovijätteestä. Tinga on ympäristöaktivisti ja hän on opiskellut biologiaa. Hän on ottanut elämäntehtäväkseen ylivoimaiselta vaikuttavan urakan.

Mies surffaa pelastaakseen maailman muovilta!

Tinga kutsuu itseään tittelillä ”Plastic Soup Surfer”, muovikeittosurffaaja. Muovikeitto on meressä kelluvaa muovia. Dokumentissa hänellä on mukanaan lauta, joka on valmistettu pienistä muovipulloista ja jolla hän surffasi vuonna 2016 kanaalin yli Englantiin. ”Minua kannustaa tunne siitä, että vaikutan asioihin. Halusin julkisuutta merten muovijäteongelmalle.”

Toisin kuin Suomessa Alankomaissa ei pienistä muovipulloista makseta vielä panttia, ja Tinga haluaa, että pantti otetaan käyttöön. Pelkästään Alankomaissa heitetään vuosittain menemään kymmeniä miljoonia pulloja. Panttijärjestelmä vähentäisi jätteen määrää merkittävästi.

Plastic Everywhere. Ohjaus: Albert Knechtel ja Nanja Teuscher. Tuotanto: Spiegel TV/ZDF/ARTE, Saksa, 2018. Lukijana on Petri Hanttu.

Juttu on julkaistu alunperin I love muovi -kampanjan yhteydessä keväällä 2019.

Keskustele
  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.