Hyppää pääsisältöön

Marja Salo ja muovin kirous: "Seuraava sukupolvi muistaa meidät siitä, että me ei muistettu niitä”

Näyttelijä Marja Salo.
Näyttelijä Marja Salo. Kuva: Yle muovijäte

Kun näyttelijä Marja Salo saapuu idylliselle rannalle, hän ei kiinnitä huomiota kauniiseen maisemaan. Hänen katseensa löytää vesirajasta muovipussin ja puolittain hiekkaan hautautuneen nakkipaketin. “Roskien kerääminen on minulle pakkomielle, mutta siitä tulee hyvä olo.”

Marja Salon missiosta kertova Arkistomatka -ohjelma kuuluu Ylen I love muovi -kampanjaan. Arkistomatkan jälkeen Teeman Elävän arkiston paketissa nähdään muovin historiasta kertova kotimainen prisma-dokumentti vuodelta 1996 Kuin toinen iho - muovin historia.
Ohjelmat Teemalla torstaina 4.4. klo 22.25, perjantaina 5.4. klo 14.40 ja maanantaina 8.4. klo 12.

Aviomies, lapset ja koira koulutettu roskien kerääjiksi

Kansallisteatterin näyttelijä Marja Salo aloitti roskien keräilyn vuosia sitten omasta lähiympäristöstä. “Meidän lähimetsä oli niin kuvottavan näköinen, että aina sinne mennessäni otin roskapussin mukaan ja ryhdyin siistimään sitä. Siitä se oikeastaan lähti.”

Marjan ystävät tietävät, että hänen seurassaan ei kannata edes harkita heittävänsä vaikkapa tupakantumppia maahan. Salo on järjestänyt roskien keräilytapahtumia, joihin hän on houkutellut mukaan muun muassa näyttelijä-kollegoitaan. Seurasaaressa järjestetystä Siisti biitsi -tapahtumasta on myös Marjan kehittämä slogan: "Seuraava sukupolvi muistaa meidät siitä, että me ei muistettu niitä”

Myös oma perhe, aviomies, kaksi lasta, ja koira on valjastettu ympäristön siivoukseen. “Ei minun tarvitse saarnata perheelle roskien keräämisestä. Kaikki ymmärtävät, etteivät roskat kuulu luontoon ja kokevat tekevänsä jotain hyödyllistä. Myös meidän koira on oppinut hyväksi roskien kerääjäksi”, Marja myhäilee.

Rantalomalla kerätään muovia haaveilla

Marja Salon perhe matkusti muutama vuosi sitten junalla Mallorcalle. “Oli järkyttävää huomata kuinka kauheassa kunnossa Välimeri on. Ihan täynnä muovisilppua."

"Ostimme ensimmäisenä päivänä haavit ja jokainen aamu alkoi niin, että keräsimme merestä muoviroskaa. Sehän on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa.”

Lapsi rannalla.
Marja Salon kotialbumi. Lapsi rannalla. Kuva: Marja Salo muovijäte

Kallis kirja ilmastonmuutoksesta

Maapallon hälyttävään ilmaston lämpenemiseen Marja Salo havahtui jo vuonna 2006. “Luin Tim Flanneryn kirjan Ilmaston muuttajat ja se muutti jopa minun ydinvoimakantani”, Marja muistelee.

Marja halusi jakaa tietoa ja osti pinon Flanneryn kirjoja.“Ostin ainakin kaksikymmentä kirjaa ja jaoin niitä ystävilleni. Sanoin, että teidän on pakko lukea tämä! Se tuli törkeän kalliiksi opiskelijan kukkarolle, mutta ei kaduta” Marja naurahtaa.

Marja Salo näkee jatkuvasti pieniä merkkejä asenteiden muuttumisesta. “Olen nähnyt viime aikoina, että ihmiset tekee sitä, kerää roskia maasta. Näin tyhtenä päivänä miehen lastenvaunujen kanssa ja sillä oli roskapihdit ja roskapussi mukana. Ihana näky! Mun teki mieli mennä kysymään, että saanko ottaa susta kuvan.”

Marko Gustafsson ja Marja Salo.
Marja Salo ja Arkistomatka -ohjelman juontaja Marko Gustafsson roskatalkoissa. Marko Gustafsson ja Marja Salo. Kuva: Yle muovijäte

Arkistomatkoja muoviin, kierrätykseen ja ympäristönsuojeluun

Arkistomatka on uusi sarja, jonka ensimmäisen esityskauden ohjelmat liittyvät I love muovi -kampanjaan ja käsittelevät mm. jätteiden ja vaatteiden kierrätystä sekä muovista tehtävää taidetta. Toimittaja Marko Gustafsson kohtaa mielenkiintoisia ja tunnetujakin henkilöitä, joiden maailma ja intohimon kohteet avautuvat katsojalle. Nykypäivän ilmiöt rinnastuvat sarjassa lähihistoriaan.

Sarjan aloittaa intohimoinen ympäristöaktivisti ja roskien keräilijä, näyttelijä Marja Salo (4.4.). Vaatesuunnittelija Paula Malleus on pioneeri tekstiilien uusiokäytössä (11.4.) ja taiteilija Toni Kitti rakastaa muovia (18.4.). Hollywoodissa uraa tekevä näyttelijä Jasper Pääkkönen on tunnettu myös kalamiehenä ja vesien suojelijana (25.4.). Taiteilija Kaisa Salmi on suurten eleiden nainen ja suunnitteilla on massiivinen muovitaideteos Suomen EU-puheenjohtajakauden avajaisiin kesällä 2019 (2.5.).

Sarja kuuluu Teeman Elävän arkiston kokonaisuuteen ja Arkistomatkan jälkeen Teemalla uusitaan muovia ja kierrätystä käsitteleviä arkisto-ohjelmia.
Arkistomatka Yle Teemalla torstai-iltaisin 4.4. alkaen. Yle Areenassa ohjelmat ovat katsottavissa jo saman viikon maanantaina.

Juttu on julkaistu alunperin I love muovi -kampanjan yhteydessä keväällä 2019.

Kommentit
  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.