Monet Pariisin terrori-iskujen tekijät olivat kotoisin Brysselin Molenbeekin kaupunginosasta. Molenbeekissa sotilaat miehittivät kadut, ja media täyttyi väkivaltauutisista. Dokumenttiohjaaja Reetta Huhtanen kuvasi, miten 6-vuotiaat lapset kokevat terrorismin ja kuoleman.
Kolme vuotta sitten Reetta Huhtasen sisko kertoi hänelle jänniä juttuja Aatos-pojastaan. Kuusivuotias oli kiinnostunut uskonnoista ja etsi omaa jumalaa. Huhtanen sai muun muassa kuvan, jossa Aatos oli pukeutunut Hermekseksi, kreikkalaiseksi jumalten sanansaattajaksi.
Tilanteesta teki kiinnostavan sekin, että siskon perhe asui Molenbeekissa, Brysselin kaupunginosassa, jonka asukkaista 80 prosenttia on muslimeja, kuten Aatoksen parhaan kaverin Aminen perhe.
– Aatoksella oli ollut myös suuri Jeesus-villitys, jonka aikana hän viihtyi kirkoissa tutkimassa kuvia. Hänen vanhempansa eivät ole uskonnollisia. Ympäristössä taas pukeutuminen ilmensi myös uskontoa. Siksi hän varmaankin alkoi pukeutua eri jumaliksi, dokumenttiohjaaja Huhtanen arvelee.
Marraskuussa 2015 terroristit iskivät Pariisissa muun muassa Bataclan-rock-klubille. Osa hyökkääjistä oli kotoisin Molenbeekista, ja poliisi sulki koko kaupunginosan viideksi päiväksi.
Halusin kertoa asiat niin kuin Aatos ja Amine ne näkivät. Siksi terrori-iskujen mittakaava elokuvassa on heidän kokemuksensa mukainen.
Huhtanen (s. 1981) on valmistunut Aalto-yliopistosta dokumenttilinjalta. Hän lähti kuvaamaan Aatoksesta lyhytelokuvaa maaliskuun alussa 2016. Siinä vaiheessa Aatos kävi läpi antiikin Kreikan jumalia.
Maaliskuun 22. päivänä pommit räjähtivät Brysselin lentokentällä ja metrossa. Molenbeekin maine terroristien pesänä kasvoi. Huhtanen huomasi tekevänsä lyhäriä maailman uutisten polttopisteessä.
Elokuvasta kasvoi Huhtasen ensimmäinen pitkä dokumentti Aatos ja Amine, englanniksi Gods of Molenbeek. Huhtanen piti siinä tiukasti lasten näkökulman.
– Halusin kertoa asiat niin kuin Aatos ja Amine ne näkivät. Siksi terrori-iskujen mittakaava elokuvassa on heidän kokemuksensa mukainen. Minulla oli myös materiaalia, jossa tapahtumia selitettiin aikuisten kulmasta, mutta leikkausvaiheessa se tuntui falskilta, Huhtanen sanoo.
Sitä paitsi lapset näkevät ja ymmärtävät enemmän kuin aikuiset ehkä toivoisivat. Se ilmenee elokuvassakin Aatoksen reaktiosta. Ja Huhtanen yllättyi, kuinka jo kuusivuotiaat olivat valinneet näkökulmansa ja pohtivat kuolemaa iskujen jälkeen.
– Lapsia ei voi kuitenkaan suojella. Brysselissä aikuisia neuvottiin kertomaan lapsilleen tapahtumista, koska ne voivat olla vielä pelottavampia, jos tiedot tulevat muualta, Huhtanen huomauttaa.
Vaikka muutama terroristi tulikin Molenbeekista, sen asukkaat ovat enimmäkseen tavallista väkeä, kuten missä tahansa. Dokumentissakin terrorismi jää taustalle, mediaan. Molenbeekissa se näkyy lähinnä sotilaina, joita oli äkkiä joka paikassa.
– Sotilaiden aseiden piiput osuvat lasten silmien tasolle. Niitä he saivat tuijotella. Molenbeekissa oltiin myös kyllästyneitä ulkomaiseen mediaan, joka parveili kuvaamassa terrorismipesäkettä. Me saimme olla rauhassa aina, kun kuvasimme lapsia, mutta ilman heitä tuli huomautuksia.
Suunnilleen lasten silmien tasolla oli myös kamera. Aikuisten päät jäävät usein kuvasta ulos, kuten lasten näkökentästäkin. Aatos ja Amine syntyi pienellä ryhmällä. Hannu-Pekka Vitikainen kuvasi ja Huhtanen äänitti.
– Päätimme pitää huomion lapsissa, keskittyä heidän reaktioihinsa. Siksi kuvasimme heitä silloinkin, kun aikuiset puhuivat heille. Se oli osa pysymistä lasten näkökulmassa.
Tuloksena on tyylipuhdasta cinéma vérité -perinteen mukaista dokumenttielokuvaa, jossa tekijä tarkkailee tapahtumia puuttumatta tai selittelemättä.
– Lapset antoivat kameran tulla tosi lähelle ja unohtivat sen helpommin kuin aikuiset. Sehän on normaalia, kun leikkiessä todellisuus unohtuu muutenkin. En osaa ranskaa, joten minulla ei ollut yhteistä kieltä heidän kanssaan. Siksi he eivät esiintyneet minulle, vaan jättivät huomiotta.
Tuloksena on tyylipuhdasta cinéma vérité -perinteen mukaista dokumenttielokuvaa, jossa tekijä tarkkailee tapahtumia puuttumatta tai selittelemättä.
Aatos ja Amine sai ensi-iltansa tammikuussa Docpoint-festivaalilla. Se valmistui vain neljä päivää aiemmin. Docpointissa se sai tuplavoiton, sekä yleisön että kriitikon palkinnon. Pari palkintoa tuli myös Tampereen elokuvajuhlilta.
Aatos ja Amine on lähtenyt vilkkaasti myös maailmalle. Ennen kesäkuuta se ehtii käydä pitkästi yli kymmenellä festivaalilla. Huhtikuun alussa se esitetään Sveitsissä arvostetun Visions du Réelin avajaiselokuvana. Amerikan ensi-ilta on toukokuussa Torontossa Hotdocs-festivaalilla, maanosan parhaana pidetyssä dokumenttitapahtumassa.
Huhtanen palasi hiljattain Brysselistä, jossa Aatos ja Amine sai Belgian ensi-iltansa Palacessa, joka on Molenbeekia lähin elokuvateatteri.
– Brysselissä jokaisella kaupunginosalla on oma hallintonsa. Molenbeekin kulttuuriministeri kävi paikalla pitämässä poliittisen puheen. Muutenkin ensi-illassa keskusteltiin enemmän Molenbeekista kuin itse elokuvasta.
Nyt Aatos ja Amine pyörii jo Belgian valkokankailla. Molenbeekissa ei ole elokuvateatteria, mutta sielläkin Huhtanen aikoo näyttää sen, vaikka kulttuuritalossa. Suomen teattereihin elokuva tulee elokuussa.
Huhtanen kuvasi dokumenttia puolisen vuotta. Kuvauspäiviä oli 90, melko runsaasti. Aikaa tarvittiin, mutta lasten kanssa ei voinut tehdä kovin pitkiä päiviä. Huhtanen työskenteli heidän ehdoillaan. Vuotta myöhemmin Huhtanen kävi kuvaamassa vielä loppukohtauksen, jossa Aatoksen perhe muuttaa Suomeen. Aatos on nyt yhdeksänvuotias. Hänen ajatuksensa ovat löytäneet uusia uomia.
– Hänen maailmankuvansa on kehittynyt tieteelliseen suuntaan. Aika, avaruus ja alkuräjähdys kiinnostavat Aatosta nykyisin, Huhtanen kertoo.
Toimittaja: Harri Römpötti
