Hyppää pääsisältöön

Luonto-Suomen kalaruokailta: herkkuja kalasta – sopasta citykukkoon

Luonto-Suomen suorassa lähetyksessä tarjoiltiin kalaruokia monessa eri muodossa. Juttu polveili savustusvinkeistä liemiresepteihin, mutta citykukko oli mainio yllätys. Asiantuntijavieraana studiossa oli keittiömestari Markus Maulavirta.

Maukkain kalaruoka syntyy tuoreista kaloista – olivat ne sitten ihan itse lähivesiltä pyydettyjä tai marketin tiskiltä noudettuja. Mistä tuoreen kalan sitten tunnistaa? Keittiömestari Markus Maulavirta antaa muutaman vinkin: heleänpunaiset kidukset, raikas tuoksu, kiiltävät silmät ja varsinkin lohikaloilla sateenkaaren värejä heijasteleva nahka.

Vanhoissa ruokakulttuureissa kalaa ei edes avattu ennen myyntiä, mutta nykyään ihmiset ostavat kalansa enimmäkseen fileinä, ja kalankäsittelytaidot ovat katoamassa. Kalastus ja kalaruuat kuitenkin kiinnostavat, ja Luonto-Suomen lähetyksen herkkureseptit ovat siitä hyvä esimerkki.

Japanilaiset muikut

soijaa
tuoretta inkivääriä
vehnäjauhoja leivitykseen
öljyä friteeraukseen
sokeria
väkiviinaetikkaa

Muikkuja marinadissa.
Marinoi soijassa ja inkiväärissä. Muikkuja marinadissa. Kuva: Ritva Löf / Tiina Jensen muikku
Leivitetyt muikut.
Leivitä ja friteeraa. Leivitetyt muikut. Kuva: Ritva Löf / Tiina Jensen muikku

Työvaiheet:

Laita muikut marinadiin, jossa on soijaa ja raastettua inkivääriä.
Leivitä marinoidut muikut vehnäjauhoilla ja friteeraa rapeiksi kuumassa öljyssä. Lopuksi kasta muikut kirpakkaan sokeri-etikka-soija -liemeen.
Vinkki: Marinoinnin tai jauhotuksen voi hyvin tehdä myös muovipussissa.

”Ei uskoisi syövänsä kalaa, mutta ei sen kalaruuan aina niin tarvitse kalalta maistuakaan.”― Antero Oulusta

Keväthaukipullat

600 g haukea
1 dl pellavansiemenrouhetta
1 rkl sitruunapippuria
1 muna
1 dl kermaa
2 rkl hienonnettua tilliä
1 keskikokoinen sipuli
1 rkl sweet chiliä
suolaa

Työvaiheet:

Jauha haukifileet maksan ja mädin kanssa massaksi. Sekoita kaikki ainekset ja anna maustua noin tunti. Pyöritä haukipallerot ja paista voissa.

Sweet chili antaa makeutta ja terävyyttä.― Simo Parikkalasta

Citykukko

2 ruisleipäpalaa (ei ihan tuoretta)
muikkuja sopiva määrä
pekonisiivuja
voita
suolaa ja pippuria

Muikkukukko ainekset.
Kasaa kukko kahden ruisleipäpalan väliin. Muikkukukko ainekset. Kuva: Ritva Löf / Tiina Jensen muikku
Muikkukukko kasattuna leivän väliin.
Kääräise folioon ja paista. Muikkukukko kasattuna leivän väliin. Kuva: Ritva Löf / Tiina Jensen muikku

Työvaiheet:

Voitele leipäpalat. Lado pohjapalalle muikkuja kahteen kerrokseen.
Mausta, peittele muikut pekonilla ja laita kansipala päälle.
Kääräise leipä kahteen kertaan folioon ja paista pakettia 150 asteessa noin 2 tuntia. Kääntele puolen tunnin välein. Kukko on valmis, kun leipä on pehmennyt ja muikut kypsiä.
Vinkki: Samalla ohjeella voit valmistaa myös lanttukukon, kun korvaat muikut keitetyillä lantunpalasilla.

Citykukko nautitaan suoraan foliopaketista!― Ensio Kuusamosta

Maulavirran maukas kalasoppa

kotimaisia kaloja, punaisia ja valkoisia sekaisin
perunoita
purjoa
sipulia
perkeistä tehty kalaliemi
loraus kuohukermaa
suolaa ja pippuria
tilliä
laakerinlehti

Markus Maulavirta on yksinkertaisten makujen ystävä. Keittiömestarin perinteinen kalasoppa syntyy vain muutamasta perusaineksesta, mutta täyteläiseen makuun on silti omat niksinsä.

Työvaiheet:

Pyörittele kasviksia voissa pannulla 15-20 minuuttia, kunnes niihin tulee miellyttävä, pehmeä makeus. Lisää liemi. Kalanpalat lisätään vasta, kun keitto on muuten valmis. Nopea pyöräytys, loraus kermaa, voinokare, tilliä ja keitto on valmis!

Maulavirta suosii perinteistä: ei ruokakermaa eikä liemikuutioita tai fondeja, vaan aidot ainekset, mieluiten luomua.

Itsetehty liemi on kalakeiton sydän: Liemi valmistetaan kalojen perkeistä eli ruodoista ja päästä. Kidukset pois, nopea kiehautus, ja anna pulputtaa noin tunnin verran. Jäähdytä ja siivilöi.

Kun ainekset ovat kohdillaan, niin mausteita ei juuri tarvita.― Markus Maulavirta

Lisää kalaruokiin liittyviä asioita ja reseptejä: