Hyppää pääsisältöön

Levina ei ajan suuntauksista piitannut

Säveltäjä-pianisti Zara Levina (1906—1976) eli läpi muutosten aikakausien. Ukrainassa syntynyt ja Neuvostoliitossa kuollut Levina koki kaksi maailmansotaa ja Venäjän vallankumouksen. Neuvostoliiton viranomaisten voimakkaassa puristuksissa oleminen 1920- ja 1930-luvuilla horjutti pahasti henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, mutta Levina selviytyi vaikeasta ajanjaksosta ja jatkoi luovaa toimintaansa.

zara levina äänitteen kansi
zara levina äänitteen kansi Zara Levina

Maria Lettberg toimi menestyksekkäästi muutama vuosi aiemmin Levinan kahden äänitteellä julkaistun pianokonserton solistina. Nyt Lettberg on kokoavana voimana ja yhdistävänä tekijänä myös Levinan kamarimusiikkia esittelevällä uudella julkaisulla. Levinan sävelkieli elää omassa ajassaan, eikä liiemmin heijastele aikansa ilmiöitä. Sävelistössä voi kuulla venäläisten romantikkojen sekä Beethovenin ja Schumannin kaikuja.

Kuuden teoksen joukosta esille nousee kolme laajempaa teosta, ensimmäinen ja toinen pianosonaatti sekä toinen viulusonaatti, joita lyhyet pienkappaleet ja sovitukset tukevat.

Ensimmäinen pianosonaatti tunnelmoi romanttisesti. Sen rehevät harmoniat soivat lämpimästi.

Toisen pianosonaatin viehkeä yleistyyli kurkottaa enemmänkin klassismin kuin romantiikan aikakauteen. Ensiosa käyskentelee uusklassiseen tapaan. Komeassa toisessa osassa jämerät nousut tuovaa vastakkaisuutta muun sävelistön kaihoisalle kuulotukselle. Kolmas osa valjastaa virtuoosimyllytyksen.

Viulusonaatti on äänitteen teoksista laajin. Jykevästi ja voimakkaasti eteenpäin rullaavaa ensiosa tekee tietä keskimmäisen osan tasaisuudelle. Viulu maalaa ja piano säestää ja koristaa, välillä vastamelodioita tarjoten. Kolmas osa jönköttelee konkkarytmejä hieman Šostakovitšin tapaan.

Laadukkaasti esitetyt teokset muodostavat eheän ja hyvätunnelmaisen kokonaisuuden, jota tekee mieli kuulla uudestaan.

Zara Levina. Chamber Music. Yury Revich, viulu, Gernot Adrion, alttoviulu, Ringela Riemke, sello, Maria Lettberg, piano, Capriccio (C5356)

Kuuntele Uudet levyt 9.4.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Säveltäjä Olli Kortekangas hurahti oopperaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 16. toukokuuta!

    Olli Kortekankaan surrealistinen esikoisooppera Short Story vuonna 1980 oli nuoren vihaisen Korvat auki –säveltäjän vastaveto Suomen viralliselle Karvalakki-oopperakulttuurille. Short Storyn jälkeen Kortekangas on säveltänyt lukuisia oopperoita. Hän kutsuu oopperaa fantastiseksi taidemuodoksi ja nauttii oopperoista myös vapaa-ajallaan.

  • Suomen italialaisin tenori Veikko Tyrväinen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 16. toukokuuta.

    Toukokuun 16. päivänä syntynyt Veikko Tyrväinen (1922–1986) kuuluu Suomen unohtumattomimpiin tenoreihin. Pajatso-ooppera saatiin Tyrväisen laulamana televisioon, mutta radiolaulajaa hänestä ei tullut. Sattumusten kautta Neuvostoliiton radiosta äänitteitä löytyy kymmenittäin.